Sivu 98/583

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: To Syys 17, 2015 5:10 pm
Kirjoittaja Falchi
Tapasin just kaverin joka oli ollut "haravoimassa" ja lähtee taas Lauantaina. Väitti että metsä täynnä marjastajia ja sienesäjiä. Huomautti muutamasta korkeasta putouksesta mutta sano että kaksi tuntia mihin vaan suuntaan niin on ihmisten ilmoilla.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: To Syys 17, 2015 5:11 pm
Kirjoittaja jukuripää
Pula-aho kirjoitti:
sine qua non kirjoitti:Moniko vielä uskoo, että Nela löytyy hengissä?
En tiedä löytyykö, mutta vahva fiilis on, että elossa on edelleen. Vahva fiilis myös siitä, ettei ole moneen päivään ollut Suomessa.

En ihmettelisi, vaikka löytyisi elossa Nuuksion alueeltakin, koska hänellä kuitenkin on ollut jotain syötävää mukanaan. Ulkoiluharrastuksensa perusteella saattaisin kuvitella hänen pystyvän säännöstelemään vähiin käyviä eväitä aika sitkeästi. Mutta voihan olla, että on jatkanut jonkin patikkareitin kautta aivan toiselle puolelle ja sieltä lähtenyt bussilla matkaan toisaalle.
Ja, edelleen voi olla myös kuten jo jossain muinaisuudessa olevalla sivulla viittasin, että on ollut tulossa pois ja joku pelastava henkilö on korjannut hänet kyytiinsä, kun on saanut selville, ettei Nelan puhelimessa enää ole akkua...

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: To Syys 17, 2015 5:12 pm
Kirjoittaja Kiiski
Eli nämä asiat tiedetään nyt varmasti. 1) Kävi myyrmanninnin vessassa tekemässä raskaustestin, jossa huomasi olevansa pomolleen raskaana 2) Osti köyttä jota piti kädessään ostoskeskuksessa 3) Piti tätä samaa köyttä kädessään kun astui bussista ulos 4) Reppu pullottaa apteekissa käynnin jälkeen. Sai varmaan usean vuoden särkylääkkeet (ilma reseptiä) migreeniinsä ja ne ovat repussa. 5) Köydellä hän todennäköisesti koettaa pyydystää itselleen ravintoa 6) Perillä huomaakin että kännykkä jäi kodin läheiseen biojäteastiaan, kun tonki sieltä eväitä matkaan. Mitä jäi vielä puuttumaan?

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: To Syys 17, 2015 5:17 pm
Kirjoittaja corppi
watsoni kirjoitti:
107 kirjoitti:Eksynyt Nuuksioon tai tapaturmaisesti jäänyt sinne.
Täysissä sielun- ja ruumiinvoimissa oleva ihminen ei voi lopullisesti eksyä Nuuksioon. Ei se mikään Siperia ole.

Täysin samaa mieltä.
Nyt tulisi pohdinnoissa erottaa lapin erämaat ja keskellä ruuhkasuome oleva kansallispuisto toisistaan. Nuuksiossa on vakituista asutusta,mökkejä,laavuja ja merkattuja reittejä. Alue on jokaisesta ilmansuunnasta isojen ja pienempien teiden rajaama,lisäksi alueen sisällä on laajahkoa tie verkostoa.
Kadonneella on myös suunnnistus kokemusta joten eksyminen tuonne on erittäin epätodennäköistä.
Lisäksi on huomioitava,että kyseessä on yksi eteläisen suomen suosituimmista ulkoilu alueista. Joten tuolla,merkityillä reiteillä liikkuva ei voi välttyä kohtaamasta muita kulkijoita.

Tuossa valossa lähes ainoa vaihtoehto on,että nela on hakeutunut tarkoituksellisesti merkattujen reittien ulkopuolelle ja syrjään muista kulkijoista. Valitettavasti tuolle toiminnalle ja tiedossa olevien faktojen valossa ei jää oikein muuta mahdollisuutta kuin itsemurha.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: To Syys 17, 2015 5:18 pm
Kirjoittaja Elizabeth
Mulla on tunne, ettei Nela välttis ees siellä Nuuksiossa ole. Jos ois eksynyt niin luurikin ollut päällä yönväliseen aikaan asti, yhteyttäkin siis olisi voinut ottaa ellei verkossa häiriöö..

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: To Syys 17, 2015 5:21 pm
Kirjoittaja annaanna
Kyllä naiset voi lähteä soutelemaan teknisesti epäkuntoisella veneellä.
Helposti unohdamme, että vaikka me olemme järviimme ja souteluun tottuneet, niin ulkomaalaiset eivät ole. Voinut ilman airoja lähteä, hiljakseen uponnut ja hukkunut.
Slaavit eivät yleensä elämöi. Voinut ulkomaankielellä apua huutaa.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: To Syys 17, 2015 5:22 pm
Kirjoittaja ktaina
Poliisi voi vähän tarkentaa paljon sitä ruokaa oli...näyttääkö että ois yhen päivän safkat.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: To Syys 17, 2015 5:22 pm
Kirjoittaja Ghostface Killah
Reitti2000:
http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/4e572 ... OD=AJPERES

Eli olisi voinut vaikka kävellä kotiin, mutta joo, pääsee sieltä Nuuksiosta vaikka keskuspuistoon..

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: To Syys 17, 2015 5:22 pm
Kirjoittaja ProBonoPublicum
Kiiski kirjoitti:Eli nämä asiat tiedetään nyt varmasti. 1) Kävi myyrmanninnin vessassa tekemässä raskaustestin, jossa huomasi olevansa pomolleen raskaana 2) Osti köyttä jota piti kädessään ostoskeskuksessa 3) Piti tätä samaa köyttä kädessään kun astui bussista ulos 4) Reppu pullottaa apteekissa käynnin jälkeen. Sai varmaan usean vuoden särkylääkkeet (ilma reseptiä) migreeniinsä ja ne ovat repussa. 5) Köydellä hän todennäköisesti koettaa pyydystää itselleen ravintoa 6) Perillä huomaakin että kännykkä jäi kodin läheiseen biojäteastiaan, kun tonki sieltä eväitä matkaan. Mitä jäi vielä puuttumaan?
Ainakin se, että laittoi äidilleen jäähyväisviestin, jonka sisältöä äiti ei ymmärtänyt vaikka aiemmin oli puhuttu häävalokuvista ja lähti sitten toteuttamaan varsinaista suunnitelmaansa, eli melomaan kultaryöstösaalista kohti Turkua ja sitä kautta muille maille vierahille (käytyään jemmaamassa ensin hieman huumeita maastoon).

Kadonneen mies tosin mitä todennäköisimmin taas surmasi kadonneen, koska tällä kertaa kadonnut palasi takaisin kotiin myöhemmin illalla tullakseen surmatuksi vieraiden huomaamatta sillä aikaa kun mies etsi kadonnutta puolisoaan sieltä ja täältä.

Tarkennetaan nyt vielä, että tämä on sarkasmiydistelmä näistä aiemmin postatuista höpöhöpö-spekulaatioista.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: To Syys 17, 2015 5:24 pm
Kirjoittaja Kosminski
corppi kirjoitti: Tuossa valossa lähes ainoa vaihtoehto on,että nela on hakeutunut tarkoituksellisesti merkattujen reittien ulkopuolelle ja syrjään muista kulkijoista. Valitettavasti tuolle toiminnalle ja tiedossa olevien faktojen valossa ei jää oikein muuta mahdollisuutta kuin itsemurha.
Ja ne faktat oli mitkä? Edelleenkään mikää fakta ei viittaa itsemurhaan. Ei Nelan äidille lähettämä viesti, ei aamulla tehdyt ostokset. Ei mikään muu kuin se, ettei häntä ole vielä löytynyt.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: To Syys 17, 2015 5:24 pm
Kirjoittaja quasidia
Elizabeth kirjoitti:Mulla on tunne, ettei Nela välttis ees siellä Nuuksiossa ole. Jos ois eksynyt niin luurikin ollut päällä yönväliseen aikaan asti, yhteyttäkin siis olisi voinut ottaa ellei verkossa häiriöö..
Onko sulla tunne, missä hän voisi olla?

Kuitenkin jäänyt keskellä ei mitään (muutakuin nuuksio) bussista poies.

Vaihtanut kuitenki kledjut bussissa ennen bussista ulostautumista, joka vahvasti vaikuttaa (imo) siltä, että tarkotus käydä viettämässä omaa aikaa tuolla, ja rauhottua luonnon helmassa. Melkosia kallioita jne. tuolla on, joissa vahinkoja voi käydä vaikka kuin on suunnistanut tai metsässä liikkunu. nimimerkillä (mm.) 6x jukolan viestin suunnistanut

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: To Syys 17, 2015 5:27 pm
Kirjoittaja Köpekman
Kiiski kirjoitti:Eli nämä asiat tiedetään nyt varmasti. 1) Kävi myyrmanninnin vessassa tekemässä raskaustestin, jossa huomasi olevansa pomolleen raskaana 2) Osti köyttä jota piti kädessään ostoskeskuksessa 3) Piti tätä samaa köyttä kädessään kun astui bussista ulos 4) Reppu pullottaa apteekissa käynnin jälkeen. Sai varmaan usean vuoden särkylääkkeet (ilma reseptiä) migreeniinsä ja ne ovat repussa. 5) Köydellä hän todennäköisesti koettaa pyydystää itselleen ravintoa 6) Perillä huomaakin että kännykkä jäi kodin läheiseen biojäteastiaan, kun tonki sieltä eväitä matkaan. Mitä jäi vielä puuttumaan?
7) koska huumekaupan osalta on ollut viimeaikoina aika hiljaista eikä 8) maksullisenakaan tienaa tarpeeksi näinä päivinä.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: To Syys 17, 2015 5:27 pm
Kirjoittaja Terra
edna kirjoitti:Mitäpä jos Nela onkin palannut illalla myöhään kotiin? Silloin hänellä on purppuranpunainen asuste päällä, josta mies alussa mainitsi.
Niin mihin aikaan se ystäväpariskunta erosi omaan kotiinsa. Eikös Sergeyn mukaan he olleet kolmistaan etsimässä. Ja jo sinä iltana Nuuksiossa. Kun Sergey sai tiedon työpaikasta, että ei ole siellä, niin tsekkasi koneelta paikkatiedoista, että missä puhelin. Sen perusteella suunnistivat etsimään Nuuksioon. Tuloksetta palasivat ja ystäväpariskunta lähti omaan kotiinsa ja Sergey omaansa. Kotona Nela jo olikin. Oli tiputtanut puhelimen. Sitten oli selityksen velkaa, että miksi ei töissä ja miksi ei vastannut. Nela tunnusti salarakkaan.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: To Syys 17, 2015 5:29 pm
Kirjoittaja Rousku
jukuripää kirjoitti:En ihmettelisi, vaikka löytyisi elossa Nuuksion alueeltakin, koska hänellä kuitenkin on ollut jotain syötävää mukanaan. Ulkoiluharrastuksensa perusteella saattaisin kuvitella hänen pystyvän säännöstelemään vähiin käyviä eväitä aika sitkeästi.
Syöminen nyt ei asiassa ole pätkääkään olennaista, sillä terve aikuinen ihminen pystyy mainiosti olemaan viikon täyspaastolla. Ei siihen kuole.

Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015

Lähetetty: To Syys 17, 2015 5:30 pm
Kirjoittaja Dame Edna
Kootaanpa vähän, mitä tiedetään.

8.9. lähettänyt viestin, että ei tule töihin. Sitten kuva Myyrmannista ja linja-autosta Nuuksioon. Poliisi ilmoittaa, että äidille viesti iltapäivällä.

Mitä muuta oikeasti tiedetään Nelan liikkeistä?