Olisikohan niitä osakkeita myynnissä Savon mafialla?!
Siirrän taas tänne tuota Ulvila-päivitystä, kun lähti liikkeelle tämän ensimmäisen tutkinnanjohtaja Salonsaaren alkuperäisestä Ulvila-uutisesta:
Erik Salonsaari Satakunnan Kansan haastattelussa viikko Ulvilan surman jälkeen: Tämä vaihtoehto on tosi tarkasti selvitetty, eli ettei siellä olisikaan ollut ulkopuolista hyökkääjää. Suljemme täysin varmasti pois ajatuksen, että nainen (vaimo) on tekijä ja olemme varmoja, että ulkopuolinen henkilö oli siellä.
Johon Kuolemannaakka toteaa:
Sittemminhän Erik ei enää asiasta ollutkaan niin varma, tai ei ainakaan ole siitä kertonut. Ilmeisesti Auer teki tämän syntipukkidiilin siis vasta myöhemmin, eli silloin 2009. Toisaalta hän kyllä tuttujen mukaan kaipaa vankilasta pois, eikä ole diileihin tyytyväinen enää nykyään.
Kuulostaa ihan false flagiltä, eikä sitten ole mitään murhattuakaan - kuten arvelin - joten veret voi olla takkahuoneessa tai olohuoneessa tilanteen mukaan, DNA:ta voi olla tai ei voi olla, ja häkenauhakin on ollut silloin vain pakko lavastaa, tytötkin on oikeassa, että häkepuheluun vastannut käyttäytyy omituisesti, kun sellaista ei edes ole, ja AA on voinut
ottaa syntipukin rooliin ja kehuskella lapsille, ettei heidän isänsä olekaan kuollut ja kuva on tehty vain tietokoneella.
Vaihtoehdoksi jää siis vain todistajansuojeluohjelma henkeen ja terveyteen kohdistuneiden uhkailujen vuoksi, joista Lahti oli yhteydessä Porvoon poliisin, kun tiesi, että hengenlähtö on lähellä johtuen siitä, että mitä hän tiesi, koska juuri (pari päivää aikaisemmin) oli jo myrkytetty KGB:stä loikannut venäläinen agentti Litvinenko Putin-tietoineen, ja samaan todistajansuojeluohjelmaan sitten livahti moni muukin tässä sotkussa, vaan ketkä kaikki?
Viiden henkilön sanottiin olevan Suomessa kaikista korkeimmassa suojelussa jo aika päiviä sitten, ja kaikkien niidenhän oli kuoltava, jotta saivat uuden identiteetin mahdollisimman kaukana Suomesta, mutta todistus on ja voi hyvin
Eikä pystynyt Anneli Auerillakaan olemaan turvallisempaa paikkaa kuin vankila tämän prosessin ajan, kun
homma tuli hoidettua.
Johan tämänkin totuuden on kertonut itse syyttäjä ajat sitten.
Tähän edelle laittamaasi:
Sittemminhän Erik ei enää asiasta ollutkaan niin varma, tai ei ainakaan ole siitä kertonut. Ilmeisesti Auer teki tämän syntipukkidiilin siis vasta myöhemmin, eli silloin 2009.
Tämä syntipukkidiilihän liittyi pitkälti juuri siihen, kun aineistoa siirrettiin poliisijemmasta oikeuslaitoksen puolelle
syyttömyyttä todistamalla, ja sieltä edelleen hovin kautta korkeimpaan oikeuteen, johon sitten todennäköisesti Suomessa tuli eri linjoja pitkin muutakin aineistoa, kun on syytä todella olettaa myös tämän WinCapita -linjankin liittyvän tähän.
Ja WinCapitasta tulee mieleen tietysti Pohjois-Savo ja Pohjois-Savosta taas Savon mafia, sekä se, että syyttäjä ilmoitti myös pääministeri Kataisen nimen olleen WinCapita rekisterissä. Ja koko Kataisen hallitustakaan ei olisi, jos joku ei olisi potkinut Vanhasta polviin ja pääministerin paikka ei olisi auennut Kataisen toimistosta tulleelle Kiviniemelle väliaikaisesti juuri meidän velkavastuuneuvottelujen ajaksi Brysseliin.
Eikä koko Kataisen hallitustakaan olisi koottu, jos Timo Soini ei olisi mennyt peliaitioon Alexander Stubbin kanssa ja ilmoittanut, etteivät perussuomalaiset voi mennä hallitukseen, koska eivät kannata hallituksen linjaa, jota hallitusta ei siis oltu edes vielä muodostettu.
Näin tuli Kataisesta pääministeri, kun kaksi "vanhempaa rouvaa" niin halusi.
Ja jotta Stubb saatiin ulkoministeriksi - ja nyt pääministeriksi, kun Kataisen piti lähteä Brysseliin - oli tietysti Kanervan sotkeuduttava ensin tekstiviestittelyyn. Ovatko ne molemmat sisarukset jo muuten kuolleet?
Tästä tulee mieleen sellaiset poliittiset kiemurat, ettei tässä tiedä, että kuka ketäkin läiskii selkään...
Timo Soini siunaa Savon mafian eväät
Pertti Ruohonen
29.10.2008
Savon mafiaksi ristitty heimokerma kokoontuu vatkaamaan pilke(kin) silmäkulmassa mualiman ja maakunnan asioita suuristuntoon jo neljännen kerran. Julkisuudelta ovet sulkeva tapahtuma on Kulosaaren Casinolla Helsingissä tulevana perjantai-iltana. Pöytiin istahtaa 150 valittua ja illalliskortin maksanutta savolaista tai savolaisjuurista parhaine smokkeineen, tummine pukuineen tai mekkoineen.
Samalla Casinolla oli ensimmäinen - silloin vain miehille tarkoitettu - illallisistunto kymmenen vuotta sitten. Myös 2003 oltiin koolla Casinolla, mutta syksyllä 2005 heimoliike matkasi juurilleen omaan maakuntaan Tahkovuoren kylpylähotelliin.
Ruoka ja ohjelma ovat aina vaikuttavia. Mojovan illallisen siunaajaksi on nyt kutsuttu perussuomalainen Timo Soini.
- Ei löydetty savolaista katolista pappia, ja Soini on ollut Pohjois-Savossakin eduskuntaehdokkaana, perustelee mafian moottorimies Lasse Lehtinen, joka haistoi Soinin vaalimenestyksen jo kesällä kutsuja viännettäessä.
Savolaisten saavutusten arviointi on annettu kokoomuksen huoleksi. Savon sisäpiirille puhuu ulkoministeri Alexander Stubb.
Kenraali Ilkka Laitinen kertoo Sven Tuuvasta tuluppana Euroopan rajoilla. Pakollisen kulttuuripläjäyksen antavat oopperasäveltäjä Pasi Lyytikäinen ja taiteilija Jope Ruonansuu.
Istuntoa ympäröi aina suuri salamyhkäisyys; nyt arvuutellaan, tuleeko savolaisille ärsyyntynyt Lipponen paikalle.
http://www.savonsanomat.fi/savo/timo-so ... at/1104679
Ja täältähän tapahtumat sitten koukkaavat Tampereen suuntaan sen Jenna Lepomäen -linjan kera tullessaan Costa del Solin Fuengirolasta.
Edellä on merkittävä tuo sukunimi Lehtinen, koska hän meidän meppinä edusti myös - ei silloin EU:n kuuluvassa Eurooppa-neuvoston kokouksessa - ja sanoi, että hallitusten pitää vain tehdä kansalta salaa päätöksiä, kun tyhmä kansa ei ymmärrä mitään, eikä eliitti pysty enää heille selittämään syitä. Paitsi siis Ranska. Eikä eliitti tyhmää ole - ymmärsi heti Soininkin arvon!
Ja hyvinhän se yhteistyö Soinin kanssa toimi - takuuvarmasti ilman Soinia Kataisesta ei olisi tullut koskaan pääministeriä.
Kyllä pojat osaa!