Itselläni ei ole tietoa tekijästä, mutta tuodaan tasapuolisuuden vuoksi myös historoitsija Teemu Keskisarjan näkemyksiä ketjuun.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008017715.html
"Se hirvittävin osa Kyllikin elämää oli joutuminen oman rippipapin seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.
– Se oli aivan uskomaton ja irvokas juttu. Kokonaiskuvan törkeys oli tyrmistys itselleni. Tapahtumia oli melkein vaikea lukea. Hyväksikäyttöä oli useita kertoja, Keskisarja sanoo.
Rippipappi omasi voimakkaan saalistusvietin. Hänellä oli suhde kotiapulaisen kanssa. Sama apulainen antoi papille alibin murhayöksi."
Ja:
"Kirjassa Keskisarja pitää ”pinnallisena” sitä, miten papin liikkeet tutkittiin.
”Aikalukko vaikutti murtumattomalta. Merikarvialta Isojoelle ja takaisin, pitkälti toistasataa kilometriä noin klo 20–09 oli mahdottomuus jalkamiehelle ja äärirajatapaus pyörämiehelle. Muttei automiehelle”, Keskisarja kirjoittaa ja kertoo, että pappi oli tutuille ja puolitutuille merikarvialaisille kertonut ajaneensa autoa Afrikassa.
”Miksi sekään ei tullut ilmi jo vuonna 1953? No kun poliisi ei kysynyt”, Keskisarja kirjoittaa.
Hän huomauttaa, että pappi oli ainoa ihminen, jolla on mahdollisuus saada Kyllikkiin puhelimitse yhteys lauantaina, kun kirkkoherranvirastosta pystyi toiseen soittamaan."
Lisäksi:
"– Kyllikki on tappamalla tapettu. Se oli harkittu murha. Harkitseminen selittää sitä haudan taituruutta ja polkupyörän kätkemistä. On melkein mahdotonta, että jos tulee tappaneeksi tien poskessa jonkun, että keksii samantien kädet hurmeessa ja kohmeessa tuollaisen hautauksen. Hautaus on pitänyt etukäteen miettiä ja ehkä palata myöhemmin paikalle peittämään jälkiä, Keskisarja sanoo.
Hän epäilee, että Kyllikki pelkäsi 17.5.1953 puolittain sovittua, ehkä peruttuakin tapaamista."
Loppuun vielä Ojankaivajalinjasta:
"Kesken kuulustelujen Vihtori joutui mielisairaalaan. Poliisi toivoi, että hoidossa Vihtori olisi tunnustanut. Sellaista hän ei koskaan tehnyt, vaikka hänelle annettiin hoidon aikana sähkösokkejakin.
Käännekohta omissa linjoissa oli, kun pääsin Vikin mielentilatutkimukseen. Mietin, voiko tällainen henkilö yksin tai edes apurin kanssa tehdä näin monimutkaisen henkirikoksen eikä tunnusta koskaan. Minusta 1950-luvun lausunnot Vikistä eivät natsaa murhaajaprofiiliin.
– Olen tutkinut rikoshistoriaa paljon. En ole aiemmin tullut ajatelleeksi sitä, että jos uhri on satunnainen, se vainaja melkein aina jätetään niille sijoilleen. Ei sen kätkemiseen ole mitään psykologista syytä tai käytännöllistä, mutta tuttua, joka harkiten tapetaan, sitä lyödään naamaan ja sen ruumis kätketään, jos ei käytännön syistä niin siksi, että se jotenkin hälventää sen teon takaraivosta. Tämä on minun mielestäni aika tärkeä asia Kyllikin murhasta puhuttaessa.
Mikään maastossakaan ei Keskisarjan mukaan ”järkevästi viittaa” Vihtoriin tai hänen lankomieheensä Arvoon.
Se oli niin vilkas maantie, miksi kukaan ei nähnyt Vikkiä ja Arvoa menomatkalla, jos ne menivät sinne ojalle dokaamaan. Eihän heillä menomatkalla olisi ollut mitään syytä rämpiä kosteassa metsässä ja piiloutua ohikulkijoilta, Keskisarja huomauttaa.
Lähisukulaiset antoivat molemmille miehille alibit murhayön ajaksi.
– Kukaan alibin antaneista lähisukulaisista ei ollut lähelläkään murtumista, Keskisarja painottaa.
Keskisarjan mukaan Vihtori oli ihminen, joka olisi tekonsa tunnustanut, jos sellaisen hirmutyön olisi tehnyt. Sarjahätyyttelijä Vihtori ei Keskisarjan mukaan ”näyttänyt viattomalta karitsalta vaan pässiltä, jolta puuttui juonikkuutta ja sinniä tähän rikokseen”.
Ylilääkärin ensivaikutelma Vihtorista oli ”siivo, vähän yksinkertainen maalainen”.
Vihtorin ”humalaluonnetta” tutkittiin sairaalassa kokeella. Keskisarja kirjoittaa, kuinka Vikki ”sai puolessa tunnissa nauttia 150 millilitraa spiritus fortista”. Hänestä tuli riemastunut, puhelias, ystävällinen ja laulavainen, joka esitti ratsuväen ylistyslauluja ja tanssi.
Tärkein havainto kokeessa oli se, ettei Vihtori ”käyttäytynyt humalassakaan sen väkivaltaisemmin ja hyökkäävämmin kuin juopuneitten yleiseen tapaan kuuluupi”. Krapulassakin mies oli kipeä, mutta ”sopuisa”.
Vihtori sai Mustasaaren mielisairaalasta ”ihmisen paperit”.
”Ylilääkäri ei leimannut häntä Kyllikki Saaren surmaajaksi, päinvastoin”, Keskisarja kirjoittaa.
Hän huomauttaa, ettei Vihtori kertaakaan kuulustelussa sanonut: Minä tapoin Kyllikki Saaren.
”Ei sinne päinkään. Ei vaikka verenmakuun päässeet kuulustelijat kiristivät psykologista peukaloruuvia.”
Niuvanniemen sairaalan erikoislääkäri Kaisa Roiha toteaa kirjassa, ettei Vihtori antanut mitään validia viitettä syyllisyydestään.
”Aiempien käyttäytymiskuvausten perusteella hän tuntui henkilöltä, joka hölöttäisi vaikeat asiat ulos. Mielentilatutkimuksessa näin ei tapahtunut, vaikka hän oli jopa maanisen impulsiivisessa ja estottomassa tilassa ja humalassakin”, Roiha analysoi kirjassa.
Hänen mukaansa Vihtori ei profiloitunut ainakaan kylmäksi psykopaatiksi.
”Hän kärsi traumoistaan ja tunsi hyvän ja pahan tai oikean ja väärän eron”, Roiha summaa."