"Hän ei antanut minun katsoa lempiohjelmiani televisiosta. Ja hän laittoi minut nukkumaan ilman tuuletinta kuumimpinakin öinä. Hän oli kitupiikki ja... no, mitä nainen siinä vaiheessa tekee?"
Etsivät vaihtoivat katseita, kulmakarvojaan kohottaen. Hän on vakavissaan, eikö olekin?, heidän katseensa kysyivät.
"No niin, siinä minä kerroin teille", Nannie letkautti nauraen samaan sävyyn kuin lapsi, joka myöntää varastaneensa siskonsa kamman. "Saanko lehteni nyt takaisin?"
"Ensin kerro meille miehistäsi", Page vaati.
Nannie empi sekunnin. "Jos kerron, annatko takaisin Romantic Hearts-lehteni?"
"Varmasti annan."
Hän kohautti olkiaan ja hymyili ja vinkkasi silmäänsä. "Että tällainen kauppa."
Ja Nannie kertoi heille Richard Mortonista, Arlie Lannigista ja myös Frank Harrelsonista. Kaikki miehet, joihin hän myönsi ensin ihastuneensa, jotka sitten olivatkin osoittautuneet surkimuksiksi. Hän ei ollut halunnut muuta kuin romantiikkaa, miehen, joka rakastaisi häntä ja se oli ilmeisesti liikaa vaadittu: hän oli saanut vain "typeryksiä". Kaikki ja jokainen miehistä oli ollut "typerys".
"Jos heidän haamunsa ovat tässä huoneessa, ne ovat joko nukkumassa tai ryyppäämässä", sanoi Nannie.
Päätäen pudistaen Page antoi tälle takaisin hartaasti kaivatun lehden.
"Katsellessaan Nannieta ja puhuessaan hänelle, etsivät eivät voineet uskoa, että Nannie olisi tappaja", Terry Manner lataa. "Mutta tunnustus oli vain tullut. Hän oli tappanut neljä aviomiestään. Yksi huoneesta, poliisi, kysyi häneltä: 'Kenestä aiot kertoa meille seuraavaksi?'"
Seuraavana aamuna siitä, kun Nannie oli tunnustanut, Page ja muut tutkijat lähtivät tuulettamaan Kansasiin, Pohjoiseen Carolinaan ja Alabamaan ottaakseen ollakseen mukana kun hänen aviomiehensä, äitinsä ja sisarensa Dovie, sisarenpoikansa Robert sekä Lanningin äiti kaivettaisiin haudoistaan. Arsenikin jäljet näkyivät hyvin kaikkien siipojen sekä rouva Hazelin ruumiista. Muiden perheenjäsenten, joiden ruumiit eivät kielineet myrkyllisestä aineesta, kohtaloksi oli koitunut hapenpuute, tukehtumiskuolema. Heidät oli todennäköisesti tukehdetettu nukkuessaan.
Muutama päivä Nannien pidätyksen jälkeen, esiin astui erittäin huojentuneen näköinen mies nimeltä John Keel. Hän oli Pohjois-Carolinasta ja hän kertoi kirjoitelleensa intiimejä kirjeitä Nannien kanssa, jonk hän oli löytänyt lehden seuranhakuilmoituksen kautta, tietty. Nannie oli kertonut hänelle olevansa leski ja kaipaavansa hyvää miestä, jonka kanssa jatkaa elämäänsä. Nannie oli lähettänyt hänelle kakun: ja hän oli lähettänyt sen takaisin, siksi koska ei pitänyt omenoista ja kuivatuista luumuista.
Ensimmäinen aviomies, Charley Braggs, "mies, joka lähti pois" kuten Sherby Green häntä nimittää, oli ensiluokkaista toimittaja-ainesta. Kun laboratorio julkaisi löydöksensä Nannien raadoista, lehtimiehet vyöryivät Braggsin luo. Hänen mielipiteistään ja muistoistaan sai upeaa, joskus jopa hauskaa materiaalia kolumnista kolumniin.
"Hän oli aina juoksemassa jonkun toisen miehen kanssa ja ei koskaan kotona!" Braggs vastasi toimittajien kysyessä, miksi heidän suhteensa meni alamäkeen. "Ja muuten, minä kerron teille totuuden. Olin iloinen, kun hän oli poissa. Siitä tuli vain mukavaa, kun aloin pelätä syödä mitä tahansa mitä hän laittoi.... haistoin rottia!"
Hän on kysellyt kahden tyttärensä ruumiin perään, joista lehdet ovat melko lailla pysyneet vaiti. Mutta selvästi hallituksella on tarpeeksi syytä muutenkin saattaa Nannie lukkojen taakse, pitkäksi, pitkäksi aikaa.
Tapausta ratkottaessa Oklahoman osavaltio on keskittynyt Tulsassa kuollutta Dossia koskeviin syytöksiin. Osavaltiot, joista loput uhrit ovat löytäneet, ovat silti halunneet Nannieen niille kuuluvaa toimivaltaa. Siitä huolimatta, hänen tapaustaan ei koskaan käsitelty oikeudellisesti Oklahoman ulkopuolella.
Kun uutisankat lopulta saivat Nannien kiinni kanteen jälkeen, he kysyivät, mitä hänen kanssaan nyt pitäisi tehdä Dossin myrkytyksen suhteen, tämän omasta mielestä. Hänen vastauksensa tuli juuri hänelle niin ominaisella hilpeydellä: "Mitä vain. Mitä vain he viitsivät tehdä, se on oikein minulle", virnistellen salamavalojen välkkeessä.
Häntä testattiin useita kertoja ja kun hänet oli todettu mielisairaaksi, päätettiin oikeudenkäynti pitää kesäkuun 5., 1955. Se pidettiin Tulsan Rikosoikeudessa. Toukokuun 17., hän tärkeämmän tekemisen puitteissa unohti saapua koko oikeuteen. Ja kun lakimiehet eivät tienneet kuinka muutenkaan toimia, hänet tuomittiin syylliseksi.
Lyhyen kuulemisen jälkeen Judge Elmer Adams tuomitsi hänet elinkautiseen vankeuteen. Nannie vältti sähkötuolin vain sukupuolensa vuoksi.
Nannie meni kikattaen vankilaan loppuiäkseen.

Oikeustalon ulkopuolella, Nannie, Florine ja Florinen lapset.
Sherby Williams kertoo Nannien viettäneen viimeiset päivänsä vankilassa "yhä haaveillen ikuisesta rakkaudesta".
Nannie kuoli leukemiaan vankilan sairaalassa 1965. Hänen toivonsa niinä aikoina oli ruosteinen kuin ritarien panssari.
___
Tarina on nyt tässä, mutta minulla on vielä pari riviä aiheesta kirjoitettavanani!
Kiitoksia kommenteista ja maija turjukka linkistäsi, suomensin nyt sen ensimmäiset lauseet:
"Vain Oklahomassa: Musta leski nauttii julkisuudesta
Nannie Doss, ystävällinen, isoäitimäinen sanoi miehelleen "otat minua hermoon". Joten hän lähetti tämän pois samaa matkaa 3 edellisen aviomiehensä kanssa: rotanmyrkyllä.
Nannie Doss, joka näyttää nauttivat lehtimiesten edessä kiemailusta, sai murhasyytteet ja tuomittiin elinkautiseen.
The guilty plea came as a surprise as her trial was about to begin on May 17, 1955.
"Ymmärrätkö sinä, että oikeudessa päätetään, saako syytetty elää vai ei?" Judge Elmer Adams kysyi 49.v naiselta.
"Kyllä, sir." "




