Sivu 2/3

Re: Risto Pekka Leinonen surmasi perheensä Vaalassa

Lähetetty: Ti Marras 14, 2017 8:02 am
Kirjoittaja Madeline_Poel
Naboo kirjoitti:Itse olin appivanhemmilla ko. talon naapurissa jouluna 2000. Aamulla klo 8 aikoihin herättiin ja siinä vaiheessa tuotiin ruumista säkissä jo ulos. Taustaksi sen verran, että perheen äiti oli alkoon taipuvainen ja kulki kylillä hieman epämääisissäkin piireissä. Huhua oli, että äiti oli ns. kylän huora. Ensimmäinen ajatus oli, että nyt on perheen isällä lopullisesti tullu mitta täyteen ja rouvaa viedään nyt säkissä. Järkytys oli suuri, kun perässä tuotiin perheen nuorimmaisenkin ruumista, sen huomasi kun oli niin pieni ruumissäkki.

Poliisit kävi kyselemässä tuolloin tapaninpäivänä, mutta me ei kyllä kuultu mitään. Ei edes todella herkkäuninen appiukko ollut herännyt

Monesti perheen tilanteesta tuli juteltua, kun nuorimmainen tuntui hieman olevan heitteillä ja liikkui kouluviiikollakin myöhään illalla. Perheen isä teki paljon töitä ja äiti huolehti kodista. ”Normaalin” perheen taustalla saattoi olla jo pidempään ongelmia.

Kaiken kaikkiaan oikein surullinen tapaus ja järkytti tietysti todella paljon. Sanotaanko näin, että henkiin taisi jäädä yksi ongelmien aiheuttaja. Vaalassa kurikkavaaran hautausmaalla on hautakivi, johon on kaiverrettu jo valmiiksi äidin ja Ristonkin nimet. Se kertonee äidin ajatusmaailmasta jotain.


Itse asiassa niitä edelleen elävien nimiä ei saa kaivertaa hautakiveen.
Mummini ehdotti papan kuoleman jälkeen, että joskos hänenkin nimensä voitaisiin siihen kiveen kaivertaa jo valmiiksi, mutta hautausurakoitsija (tai kuka sen kiven tekikin) sanoi että se on laissa (?) kielletty.
Jospa tämä äiti ja Risto ovatkin jo kuolla kupsahtaneet?

Re: Risto Pekka Leinonen surmasi perheensä Vaalassa

Lähetetty: Ma Touko 07, 2018 12:28 am
Kirjoittaja Porin
Madeline_Poel kirjoitti: Itse asiassa niitä edelleen elävien nimiä ei saa kaivertaa hautakiveen.
Mummini ehdotti papan kuoleman jälkeen, että joskos hänenkin nimensä voitaisiin siihen kiveen kaivertaa jo valmiiksi, mutta hautausurakoitsija (tai kuka sen kiven tekikin) sanoi että se on laissa (?) kielletty.
Ei kai sitä hautaustoimilaki kiellä, vaan laki antaa hautausmaan ylläpitäjälle oikeuden päättää millaisen hautamuistomerkin hyväksyy. Eli jos joku hautausmaa kieltäisi elävien nimien kaivertamisen kiveen, voi toinen hautausmaa sen hyväksyä.

Re: Risto Pekka Leinonen surmasi perheensä Vaalassa

Lähetetty: Ke Maalis 10, 2021 4:07 pm
Kirjoittaja Saf
Onko kenelläkään tietoa tästä jampasta? Missä asustelee ja touhuaa?

Re: Risto Pekka Leinonen surmasi perheensä Vaalassa

Lähetetty: Ke Maalis 10, 2021 7:46 pm
Kirjoittaja Calamity Jane
Porin kirjoitti: Ma Touko 07, 2018 12:28 am
Madeline_Poel kirjoitti: Itse asiassa niitä edelleen elävien nimiä ei saa kaivertaa hautakiveen.
Mummini ehdotti papan kuoleman jälkeen, että joskos hänenkin nimensä voitaisiin siihen kiveen kaivertaa jo valmiiksi, mutta hautausurakoitsija (tai kuka sen kiven tekikin) sanoi että se on laissa (?) kielletty.
Ei kai sitä hautaustoimilaki kiellä, vaan laki antaa hautausmaan ylläpitäjälle oikeuden päättää millaisen hautamuistomerkin hyväksyy. Eli jos joku hautausmaa kieltäisi elävien nimien kaivertamisen kiveen, voi toinen hautausmaa sen hyväksyä.

Voi , ainakin joissain hautuumailla, kaivertaa jo elävän nimenkin kiveen. Tunnen henk.koht. tälläisen tapauksen ja se on kaksi vuotta sitten tapahtunut. Tuskin mikään laki sitä estää. Taitaa olla kunta kohtainen.

Re: Risto Pekka Leinonen surmasi perheensä Vaalassa

Lähetetty: Ke Maalis 10, 2021 7:48 pm
Kirjoittaja Calamity Jane
Saf kirjoitti: Ke Maalis 10, 2021 4:07 pm Onko kenelläkään tietoa tästä jampasta? Missä asustelee ja touhuaa?
Minä olen kuullut , että olisi päättänyt päivänsä. Tuo tieto ei ole sata varma kuitenkaan.

Re: Risto Pekka Leinonen surmasi perheensä Vaalassa

Lähetetty: To Maalis 11, 2021 6:41 pm
Kirjoittaja Late6
Calamity Jane kirjoitti: Ke Maalis 10, 2021 7:48 pm
Saf kirjoitti: Ke Maalis 10, 2021 4:07 pm Onko kenelläkään tietoa tästä jampasta? Missä asustelee ja touhuaa?
Minä olen kuullut , että olisi päättänyt päivänsä. Tuo tieto ei ole sata varma kuitenkaan.
se olisikin ainoa mitä näissä tapauksissa voi toivoa.. tosiaankin ei ole mitään hihkunut mistään suunnasta

Re: Risto Pekka Leinonen surmasi perheensä Vaalassa

Lähetetty: Ma Maalis 15, 2021 11:09 am
Kirjoittaja viinitty
Harvemmin kyllä "täysin normaalissa" perheessä tollasia käy, kyllä siellä on aina taustoja, vaikkakaan ei aina perheen sisäisiä konflikteja.

Puistatti tuo posken läpi mennyt luoti. Redditissä lähinnä r/medizzy:n puolella tulee vastaan noita naamaosumia, eikä kyllä käy kateeksi, ottaisin itse luodin mihin tahansa muualle. Naama on siitä metka, ettei siinä ole oikeastaan mitään elintärkeää. Kunnon osumakin voi räjäyttää koko naaman tohjoksi, mutta taju voi pysyä todella kauan, kasvoissa kun ei ole tarpeeksi suuria verisuonia nopean kuoleman tarjoamiseksi(yleensä nuo kuolevat shokkiin, mikäli siis aivot toimii ja happea saa).

Onkohan jossain julkisuudessa vanhemman veljen tyttöystävän lausuntoa? Olisi myös mielenkiintoista kuulla, mitä paikallaolijoille kuuluu nykyään ja mikäli Risto on tosiaan päivänsä päättänyt.

Re: Risto Pekka Leinonen surmasi perheensä Vaalassa

Lähetetty: Pe Heinä 23, 2021 7:18 am
Kirjoittaja vanjaserkku
Saf kirjoitti: Ke Maalis 10, 2021 4:07 pm Onko kenelläkään tietoa tästä jampasta? Missä asustelee ja touhuaa?
Asustelee kuulemma Oulun talousalueella, saman lähteen mukaan ammatiltaan kirvesmies. Ei tietoa onko juurikaan naamaansa näyttänyt entisessä kotikunnassaan.

Re: Risto Pekka Leinonen surmasi perheensä Vaalassa

Lähetetty: Ti Heinä 27, 2021 6:28 am
Kirjoittaja vanjaserkku
Lisäyksenä edelliseen, että elelee normaalia perhe-elämää ja viettelee kesälomaansa vanhoilla kotikulmillaan.

Re: Risto Pekka Leinonen surmasi perheensä Vaalassa

Lähetetty: To Syys 28, 2023 10:44 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Iltalehti 27.12.2000
Limingassa.jpg
Limingassa.jpg (150.05 KiB) Katsottu 2744 kertaa
Limingassa2.jpg
Limingassa2.jpg (172.03 KiB) Katsottu 2744 kertaa
Limingassa3.jpg
Limingassa3.jpg (105.49 KiB) Katsottu 2744 kertaa

Re: Risto Pekka Leinonen surmasi perheensä Vaalassa

Lähetetty: To Syys 28, 2023 10:47 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Limingassa4.jpg
Limingassa4.jpg (355.73 KiB) Katsottu 2742 kertaa

Re: Risto Pekka Leinonen surmasi perheensä Vaalassa

Lähetetty: Ke Loka 04, 2023 1:59 pm
Kirjoittaja finnbar87
Limingan Vaala? Limingasta ei Vaala-nimistä kylää löydy, mutta Limingasta vajaan 100km etäisyydellä kyllä sijaitsee Vaala. Sekä Liminka että Vaala ovat vielä nykyäänkin itsenäisiä kuntia. Osaako joku sanoa, että missä tuo siis tapahtui? Ilmeisesti Oulun lähistöllä kuitenkin, mutta missä kunnassa?

Re: Risto Pekka Leinonen surmasi perheensä Vaalassa

Lähetetty: La Loka 07, 2023 11:11 pm
Kirjoittaja Babushka
finnbar87 kirjoitti: Ke Loka 04, 2023 1:59 pm Limingan Vaala? Limingasta ei Vaala-nimistä kylää löydy, mutta Limingasta vajaan 100km etäisyydellä kyllä sijaitsee Vaala. Sekä Liminka että Vaala ovat vielä nykyäänkin itsenäisiä kuntia. Osaako joku sanoa, että missä tuo siis tapahtui? Ilmeisesti Oulun lähistöllä kuitenkin, mutta missä kunnassa?
Vaalan kunnassa.

Re: Risto Pekka Leinonen surmasi perheensä Vaalassa

Lähetetty: Ke Marras 27, 2024 6:42 pm
Kirjoittaja Xalpel
Missä päin Vaalaa kyseinen talo sijaitsee?

Re: Risto Pekka Leinonen surmasi perheensä Vaalassa

Lähetetty: Ke Marras 27, 2024 7:13 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Xalpel kirjoitti: Ke Marras 27, 2024 6:42 pm Missä päin Vaalaa kyseinen talo sijaitsee?
Kortetiellä, mutta en tiedä onko vielä pystyssä.