Mutta ajattelinpa nyt kumminkin tänne laitella, keitä nää kiinnostaa. Listaa saa mieluusti täydentää ja mahdollisia asiavirheitä korjata!The Caleuche
Yksi kuuluisimmista tarinoista etelä-Chilen kansanperinteessä on The Caleuche -aavelaiva. Laivan kerrotaan ilmestyvän joka yö Chiloe-nimisen saaren lähelle ja sen voi nähdä sieltä aika helposti. Laivan miehistön kerrotaan koostuvan kaikista niistä ihmisistä, jotka ovat hukkuneet alueen läheisellä merialueella. Hukkuneet on sitten toimitettu osaksi laivan miehistöä kolmen vedenhengen (merenneidon) toimesta. Silminnäkijät ovat kertoneet laivan olevan loistelias ja äärimmäisen kaunis ja sen kannelta on kuultu juhlimisen, naurun, tanssin ja musiikin ääniä. Laivan voi nähdä vain pienen hetken ajan, mutta silminnäkijöiden mukaan laivan kuollut miehistö elää laivalla aivan kuin he olisivat edelleen elossa. He siis vain jatkavat elämää hieman toisessa muodossa. Tämä kuvastaa hyvin Etelä-Amerikassa vallitsevaa, positiivista asennetta kuolemaa kohtaan.
The SS Valencia
Höyrylaiva, joka upposi Vancouverin edustalla vuonna 1906. Laiva joutui myrskyyn, ajautui pois kurssiltaan ja törmäsi lopulta riuttaan. Tämän jälkeen laiva alkoi nopeasti saada vettä sisäänsä ja pelastustoimet aloitettiin. Laivalla oli 108 matkustajaa, mutta heistä vain 37 selvisi. Yksi syy oli se, että erittäin huonossa säässä pelastusveneet kaatuivat tai yksinkertaisesti karkasivat hallinnasta kun niitä yritettiin lastata. Valencia upposi kokonaan.
Viisi kuukautta myöhemmin eräs kalastaja väitti nähneensä yhden Valencian pelastusveneistä eräässä luolassa, sisällään kahdeksan luurankoa. Laajamittaisissa etsinnöissä pelastusveneestä ei löydetty jälkeäkään. Myöhemmin monien laivojen kapteenit ovat ilmoittaneet näköhavainnoistaan koskien juuri Valenciaa. Kummallisin sattuma lienee kuitenkin se, että 27 vuotta laivan uppoamisen jälkeen eräs Valencian pelastusveneistä löydettiin ajelehtimasta rannikolta. Laiva oli tyhjä, mutta lähes moitteettomassa kunnossa ja jopa sen maalipinta oli säilynyt suolaisessa merivedessä ensiluokkaisena. Tämä on herättänyt paljon tarinoita ja legendoja koskien Valencian, sen miehistön ja matkustajien kohtaloa.
The Ourang Medan
Vuonna 1947 kaksi amerikkalaista alusta oli seilaamassa Malesian rannikolla, kun ne molemmat vastaanottivat hätäkutsun. Hätäkutsun soittaja oli hyvin hädissään eikä pystynyt selkeästi kertomaan tilanteestaan. Hän kertoi olevansa yksi hollantilaisen The Ourang Medanin miehistön jäsenistä ja kertoi kaikkien miehistön jäsenten sekä kapteenin kuolleen tai olevan kuolemaisillaan. Viesti poukkoili ja pätki, kunnes päättyi sanoihin "I die", "minä kuolen". Molemmat laivat kiiruhtivat Orang Medanin luo ja löysivät laivan vahingoittumattomana. He astuivat laivaan ja löysivät kaikki miehistön jäsenet - ja jopa kapteenin koiran - kuolleena. Kaikilla kuolleilla oli kasvoillaan irvistyksenomainen ilme ja monien kädet osoittivat kohtaan, jossa ei ollut mitään. Ennen kuin laivan varusteita ehdittiin tutkia tarkemmin, laiva syttyi tuleen ja sen täytti sankka savu. Pelastamaan tulleet laivat ehtivät juuri purjehtia alta pois ennen kuin laiva räjähti tuleen ja lopulta upposi.
Miehistön kuolinsyistä on esitetty monia teorioita, joista kaksi ääripäätä ovat saaneet suurimman kannatuksen: on mahdollista, että laiva kuljetti laittomasti jotain hermostoon vaikuttavaa kaasua (esimerkiksi nitroglyceriiniä), jota ei oltu asianmukaisesti lastattu ja joka oli sitten päässyt vuotamaan tuhoisin seurauksin. Toisen ääripään selityksen tarjoaa UFO-teoria, jonka mukaan laivan miehistö joutui UFOjen tai muun paranormaalin ilmiön hyökkäyksen kohteeksi. Tätä vastaan tosin sotii se, ettei miehistön jäsenissä havaittu ulkoisia väkivallan merkkejä.
The Carroll A. Deering
Tämän kuunarin tarina alkaa vuodesta 1921, Pohjois-Carolinan osavaltion edustan vesillä. Laiva oli juuri palaamassa kotimaan satamaan toimitettuaan erän hiiltä Etelä-Amerikkaan. Laivan näki varmuudella Hatterasin salmen pohjoispuolella eräs majakkalaiva (hieman kuin luotsivene, muttei kumminkaan ihan). Laiva nähtiin lähellä aluetta, jolla on paljon riuttoja ja jolla on erittäin suuri todennäköisyys ajaa karille. Alue kuuluu Bermudan kolmioksi luokitellun alueen sisäpuolelle. Majakkalaivan kapteeni oli huomannut laivan kannella huitoneen miehistön jäsenen. Mies oli punahiuksinen ja hän puhui vieraalla aksentilla, kertoen laivan jääneen jumiin ja menettäneen ankkurinsa. Laiva ei ollut kyennyt pyytämään apua, koska radio oli mennyt rikki. Majakkalaivan kapteeni lupasi lähettää alueelle apua. Kolme päivää myöhemmin laivaa lähdettiin pelastamaan, mutta huono sää keskeytti toimenpiteen. Kului viikko, ennen kuin alueelle saatiin toimitettua vene pelastamaan Carroll A. Deeringin miehistöä. Laivalta ei kuitenkaan löytynyt ketään. Laivan lokikirja ja navigaatiolaitteet sekä kaksi pelastusvenettä puuttuivat laivan varusteista. Lähtö oli tapahtunut ilmeisen nopeasti, koska kajuutassa oli valmiiksi katettu pöytä. Kuitenkaan kamppailun tai väkivallan jälkiä ei laivasta löytynyt.
Laivan miehistöstä yhtäkään ei koskaan tavoitettu. Koskaan ei myöskään selvinnyt, miksi miehistö oli päättänyt hylätä laivan. Teorioiksi on esitetty muun muassa Bermudan kolmiota, joka olisi saattanut jotenkin vaikuttaa miehistön mielenliikkeisiin. On myös arveltu miehistön ehkä joutuneen piraattien, ryöstäjien tai jonkin paranormaalin ilmiön (kuten UFO-hyökkäyksen) kohteeksi. On epäilty myös, että laivalla saattoi syttyä kapina, joka johti laivan hylkäämiseen. Näitä kaikkia teorioita vastaan puhuu kuitenkin mm. se, että laivasta ei löydetty kamppailun merkkejä, tavaroita ei oltu pengottu eikä mitään arvokasta oltu viety.
The Baychimo
Laiva oli valmistettu Ruotsissa. Sen omisti Hudson Bay Company ja se aloitti liikennöinnin 1920-luvun alkupuolella. Laiva liikennöi Alaskassa, Canadan pohjoispuolella ja Jäämerellä, jossa se kuljetti muun muassa turkiksia yhteistyössä inuiittien kanssa. Vuonna 1931 laiva kuitenkin juuttui ahtojäihin. Sitä yritettiin irrottaa jäästä useita kertoja, mutta siinä ei onnistuttu. Lopulta miehistö oli haettu pois laivalta ilmateitse ja laiva oli jätetty oman onnensa nojaan keskelle jäitä. Kevään koittaessa saapui myös suuri lumimyrsky, joka irrotti laivan jäistä. Laiva oli kuitenkin niin pahoin vaurioitunut, että Hudon Bay Company ei katsonut aiheelliseksi kunnostaa sitä. Niinpä laiva jäi ajelehtimaan keskelle merta. Seuraavien 38 vuoden aikana laiva nähtiin lukuisia kertoja ajelehtimassa yksinään hyisellä merellä. Laivan havaitsivat paitsi eskimot ja inuiitit, myös muiden laivojen miehistöt. Laiva saatiin muutaman kerran saarrettua, mutta sitä ei koskaan saatu hilattua turvaan. Viimeisen kerran laiva nähtiin varmuudella vuonna 1969, jolloin se ajelehti kiinnittyneenä jäälauttaan poispäin Alaskalta. Sen jälkeen sitä ei ole löydetty. Laiva ehdittiin jo julistaa uponneeksi, mutta siitä ilmoitetaan edelleen näköhavaintoja silloin tällöin. Laivaa on etsitty muun muassa Alaskan rannikkovartioston toimesta laajamittaisilla etsinnöillä, mutta sitä ei ole pystytty paikantamaan.
The Octavius
The Octavious paikannettiin valaanpyytäjien toimesta Grölannin länsipuolelta syksyllä 1775. Kun valaanpyytäjät astuivat laivaan, he löysivät kaikki miehistön jäsenet sekä kapteenin kuoliaiksi jäätyneinä, kirjaimellisesti "niille sijoilleen". Kapteeni löydettiin hytistään yhdessä vaimonsa, tuluksia pitelevän merimiehen sekä pienen huopaan käärityn lapsensa kanssa. Kapteeni istui pöytänsä ääressä, kynä kädessä, edelleen kumartuneena kirjoittamaan merkintää lokikirjaansa. Kauhistuneet valaanpyytäjät repäisivät mukaansa jäätyneitä lokikirjan sivuja kapteenin pöydältä ja poistuivat laivalta. Lokikirjan viimeinen merkintä oli päivätty vuonna 1762. Se merkitsisi sitä, että laiva oli miehistöineen ajelehtinut merellä 13 vuoden ajan. Tämän kohtaamisen jälkeen laivaa ei koskaan enää tavoitettu.
The Octavius oli lähtenyt Englannista vuonna 1761. On arveltu, että kapteeni olisi ottanut valtavan riskin, ja valinnut paluureitikseen ennen kokemattoman luoteisväylän Englantiin. Se väylä kulki Pohjois-Alaskan ohi. llmeisesti laiva oli talvikuukausina juuttunut jonnekin Jäämeren ahtojäiden keskelle, miehistö olisi kuollut kylmyyteen ja laiva olisi sitten irrottuaan ajelehtinut reitin loppuun ja lopulta Grönlannin rannikolle. Jos tämä pitää paikkaansa, oli miehistö ensimmäinen, joka kulki luoteisväylän läpi. Valitettavasti he eivät kuitenkaan selvinneet kertomaan kokemuksistaan.
The Joyita
Joyita oli alunperin luksusjahti, joka rakennettiin vuonna 1931 Hollywood-ohjaaja Roland Westille. Myöhemmin laivaa käytettiin Havaijin rannikolla toisessa maailmansodassa. Se lähti matkaan kohti Tokelaun saaria syksyllä 1955. Miehistöön kuului yhteensä 25 jäsentä, mukana kaksi lasta. Matkaan arveltiin kuluvan korkeintaan kaksi päivää, mutta kun laiva ei vielä kolmantenakaan päivänä saapunut satamaan, sitä lähdettiin etsimään. Massiivinen ja laajamittainen etsintä niin maalta, mereltä kuin ilmasta päättyi lopulta tuloksettomana. Laiva oli purjehtinut hyvässä säässä eikä sieltä ollut saapunut yhtäkään hätäviestiä.
Viisi viikkoa myöhemmin laiva löytyi. Se ajelehti puolittain uponneena 600 mailia kurssiltaan eksyneenä. Laivan miehistö oli kadonnut, samoin sen sisältämä rahti ja kaksi pelastusvenettä. Pelastusveneiden uppoamista ihmeteltiin, sillä laiva oli rakennettu korkista eikä se olisi missään olosuhteissa uponnut (miehistö tiesi tämän). Näin ollen laivaan jääminen olisi ollut paljon turvallisempaa kuin pelastusveneiden käyttöönotto. Osa laivan moottoreista oli edelleen käynnissä. Laivan sisälle astuttaessa huomattiin, että kaikki kellot olivat pysähtyneet aikaan 10:25. Lokikirjat ja navigointilaitteet olivat kadonneet. Lattialla oli avattu lääkärinlaukku, jossa oli sisällä muutamia verentahrimia sidetarpeita. Koska laivan lasti oli kadonnut, on todennäköisimmäksi teoriaksi esitetty merirosvojen hyökkäystä laivaan. On arveltu merirosvojen tappaneen kaikki laivassa olleet ja heittäneen heidät yli laidan. Myös paranormaaleja ilmiöitä on kuitenkin ehdotettu tapauksen selittäjäksi.
The Lady Lovibond
Euroopan kuuluisin aavelaiva, jossa on paljon Lentävän Hollantilaisen henkeä. Lady Lovibondin kapteeni Simon Peel oli juuri mennyt naimisiin ja halusi juhlistaa naimisiinmenoa tekemällä matkan Lady Lovibondilla yhdessä tuoreen vaimonsa kanssa. Tämä tapahtui keväällä 1748 ja tuohon aikaan uskottiin, että naisen tuominen laivalle aiheutti huonoa onnea. Tällä saattaa olla merkitystä laivan kohtalon kannalta, sillä laivan perämies oli toivottoman rakastunut kapteeni Peelin vaimoon. Tästä hurjistuneena Peel ohjasi laivansa hullunrohkeasti Goodwind Sandsin merialueelle. Tällä alueella meren pohjassa on useita hiekkapaaseja, joiden tiedetään tänä päivänäkin aiheuttavan haaksirikkoja. Kuten olettaa saattaa, Lady Lovibond juuttui hiekkaan ja lopulta upposi. Kaikki laivalla olleet kuolivat. Tarinan mukaan Lady Lovibond on sen jälkeen tuomittu ikuisesti seilaamaan Kentin merialueella ja sen voi nähdä aina 50 vuoden välein, jolloin se "nousee pintaan" hetkeksi. Vuonna 1798 sen näkivät lukuisat laivojen kapteenit, samoin kävi vuonna 1848 ja vuonna 1898, jolloin se koettiin niin aidoksi, että sitä yritettiin jopa lähestyä, kunnes se katosi usvaan. Laiva nähtii vielä vuonna 1948, mutta vuonna 1998 siitä ei ilmoitettu tehdyn yhtäkään havaintoa.
Eliza Battle
Eliza Battle aloitti liikennöinnin Indianassa vuonna 1852. Se oli luksuslaiva, jolla matkustivat lähinnä presidentit ja erittäin kunnianarvoiset VIP-ihmiset. Helmikuussa 1858 katastrofi kuitenkin iski, kun laivan kuljettama puuvillalasti syttyi tuleen. Koska ilma oli tuolloin hyvin tuulinen ja laivan sisäosissa oli käytetty paljon puuta, palo levisi nopeasti. Laiva saatiin ohjattua rannikolle, mutta monet kuolivat jäätyään laivan sisälle tulimereen pelastamaan vaimojaan ja lapsiaan. Noin sadasta matkustajasta kuoli arviolta 26 ihmistä. Laiva upposi matalaan ja kirkkaaseen rantaveteen ja sen rauniot ovat edelleen nähtävillä. On kerrottu, että joskus kevättulvien aikaan, kirkkaassa kuunvalossa, laivan voi nähdä nousevan pintaan ja lipuvan jokea pitkin. Laivalta kuuluu musiikkia ja se on tulessa. Toisinaan laivasta nähdään pelkät ääriviivat, mutta toisinaan tulen kajo on niin voimakas, että jopa laivan nimi voidaan lukea sen kyljestä. Paikalliset kalastajat pitävät Eliza Battlen ilmaantumista huonona enteenä ja sen ennustavan katastrofia.
