annijatta kirjoitti:Niin täytyy myöskin muistaa mitkä motiivit vanhimmalla tyttärellä oli kertoa se mitä hän kertoi.
Motiivi perustuu vain olettamukseen siitä, että vanhin tytär olisi tavalla tai toisella enemmän tai vähemmän pakotettuna osallinen murhaan.
Yhtä hyvin voimme olettaa, että nuoremmilla lapsilla on motiivi valehdella. Kyllä niitä motiiveja on helppo keksiä. Annelikin on kuulusteluissa tehnyt johtopäätöksiä siitä, mikä voisi olla lasten motiivina tässä.
Tästäkin joku varmasti älähtää, että Anneli on kamala, kun lapsistaan näin ajattelee, mutta minkä sille mahtaa, jos asia on niin kuin se on. Olettaisin, että ei se Annelillekaan helppoa ole. Paitsi tietty jos ennakkoon ajattelee, että Anneli on psykopaatti eikä välitä. Onneksi oikeus ei kuitenkaan perustu olettamuuksiin ihmisten psyykestä. Aika moni syytönhän voitaisiin tuomita vankeuteen sillä, että oletetaan kaiken tapahtuneen kylmästi laskelmoiden ja että kaikki pienikin vivahde "inhimillisyyttä" olisi tarkasti laskelmoitua rikollisen toimintaa.
Täälläkin olen lukenut ainakin yhden kirjoittajan alunperin ajatelleen pelkkää litterointia lukemalla, että ihmeellisen kylmältä ja tunteettomalta (en muista miten tuo tarkkaanottaen meni kirjoittajalla) Anneli oli vaikuttanut hätäpuhelun aikana. Siltähän se tietty tekstin perusteella vaikuttaakin, mutta nyt on ainakin kolme hätäpuhelun kuullutta henkilöä sanonut, että miten kovalta hädältä se puhelu vaikuttaa. En ole itse tuota kuullut, joten en osaa sanoa miten totta se on, mutta viittaa kyllä vahvasti siihen, että teksti antaa täysin eri kuvan puhujasta, kuin mitä itse hätäpuhelunauhoite antaa. Se on siis vähän huolestuttavaa, että ihmiset saattavat tämänkaltaisiin alkuajatuksiin perustaa kaikki mitä he myöhemmin asiasta kuulevat.
Myöskin täytyy muistaa se että hän tilakuuntelussa vakuuttaa äidilleen ettei kertonut poliiseille mitään.
Onko tuo "vakuuttaminen" oikea sana tässä yhteydessä? Tuo sana nimittäin on itsessään ajatuksia johdatteleva. Ihminen voi sanoa, ettei kertonut poliiseille mitään, ja ihminen voi vakuuttaa, ettei kertonut poliiseille mitään. Tuo vakuuttaminenkin voi tapahtua eri tavoin ja eri syistä. Tässä tapauksessa oletan, että käytät tuota "vakuuttaa" sanaa tukemaan äidin (ja mahdollisesti tyttären) syyllisyyttä, vaikka on aivan mahdollista, että kyseessä ei ollut sen kaltainen asian toteaminen, joksi sinä sen oletettavasti tulkitset.
Salaisuudet säilytettiin. On äidillä ja tyttärellä yhteinen salaisuus (olisiko ihan verivalan velvoittama).
Viittatko tällä siihen "ne ei tiedä mitä me tiedetään" -juttuun?
Jos viittaat, niin eihän tuo tarkoita mitään salaisuudenpitämistä. Se vaan yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että poliisit eivät tiedä, mitä he tietävät. Ja se on totta. Kuka muu voisi tietämällä tietää tapahtuneet asiat, kuin ne, jotka ovat tapahtuneet asiat henkilökohtaisesti kokeneet. Tuolla siis viitataan siihen, että poliisit eivät tiedä mitä he tietävät ja siksi poliisit asiat tutkivat, jotta joskus voisivat tietää, mitä he tietävät.
Tässäkin se on huolestuttavaa, että sekä täällä että muualla olen törmännyt mielipiteisiin, jotka ovat lähteneet liikkeelle tuosta lauseesta väärin kirjoitettuna. Jossain oli joku kirjoittanut, että onhan se Anneli syyllinen, kun se kerta salakuuntelussa on lapselleen sanonut, että poliisien ei tarvitse tietää mitä me tiedetään (HUHHAA no nyt muistan! Tämä muuten taisikin olla se, jota minun piti alunperin kommentoida, kun tänne rekisteröidyin. Tarttis varmaan etsiä se jostain).
Tuohan on täysin väärä tulkinta ja perustuu täysin väärään tekstiin, mutta on kuitenkin joillain mahdollisesti kivijalkana koko hommassa.
Nuoremmat lapset ovat peloiteltu ja valmennettu kertomaan se mitä äiti sanoo.
Millä tavoin tämä ilmenee?
Terapiastakin otti rakastava äiti heidät pois etteivät vaan pääse livauttamaan mitään vahingossakaan.
Oletus.
Veli ja kälykin ovat nykyään hänen toimestaan leimattu valemuistojen istuttajiksi ja lapsivarkaiksi.
Valemuistoja on "istutettu" poliisin ensimmäisistä kuulusteluista lähtien. Ei ehkä tarkoituksella, mutta kuulustelut olivat erittäin johdattelevia. Valemuistoja voi syntyä muutenkin, kuin tietentahtoen istuttamalla.
Tässä tuntuu monella olevan se ajatus, että vain Anneli on voinut syyllistyä tämänkaltaiseen toimintaan, vaikka oikeasti on ihan mahdollista, että erilaisia vääriä muistikuvia on voinut syntyä sekä poliisin että veljenkin toimesta. Se on aivan mahdollista.
Traumaattiset asiat syöpyvät sisään ja säilyvät kristallinkirkkaina. Itselläni 4-6 vuotiaana tapahtuneita asioita jotka vuosikymmenien jälkeenkin selvinä kuvina muistoissa. (Eivät traumatisoi enää kun on käsitelty asiantuntijan kanssa).
Nämä liittyvät mummoni sairauskohtaukseen, naapurin pojan hukkumiseen ja omaan sairaalakokemukseeni ja nämä ovat pientä jos verrataan pahoinpitelyyn lsh:n ja isän raakaan murhaan.
Ja olet aivan varma siitä, että näin tapahtuu aivan kaikilla? Todisteena se, että niin on sinullekin käynyt?
Täytyy kuitenkin huomioida se, että nämä nuorimmat lapset olivat koko ajan kuuloaistinsa varassa. Toiseksi vanhimman pojan kerrotaan jopa nukkuneen aina välillä. Ei ole harvinaista, että ihminen luulee kuulevansa asioita. Ei ole harvinaista, että ihmisen mielikuvitus vaikuttaa kuulemiin ääniin, kun niitä ei ole näköaisti tukemassa.
Käytän nyt itse tuota "on käynyt minullekin" -lähtökohtaa:
Olen elämäni aikana mahdollisesti satoja kertoja ollut unen ja valveen välisessä tilassa, jossa kuulen aivan selvästi ihmisten puhuvan asioita ja jonkun kolkuttavan ikkunaan, mutta kun olen tokkurasta selvinnyt, niin nämä kaikki äänet ovat osoittautuneet vääriksi. Joskus pienempänä jopa kävi niin, että kuulin puheääntä keittiöstä, nousin sängystä ja lähdin kävelemään kohti keittiötä. WC:n kohdalla äänet yhtäkkiä katosivat. Mikä mielenkiintoisinta, niin olin tuohon asti mielestäni selvästi liikkunut valot päällä olevassa asunnossa. WC:n kohdalla kaikki yhtäkkiä pimeni ja tajusin, että nyt on keskiyö ja olen sekä kuullut että nähnyt harhoja.
Unissakävelyä on tapahtunut kaksi kertaa. Tai ainakin mitkä voidaan todistaa. Toinen oli tämä, jonka juuri mainitsin, joskin sitä en ehkä itse tulkitsisi unissakävelyksi, sillä mielestäni olin kyllä sängyssä noustessa hereillä. Siitä koko kävelystä siis on ihan hyvä muistikuva.
Toinen kerta oli se, kun heräsin olohuoneen tuolilta, vaikka olin nukahtanut omaan sänkyyn. Tästäkin tapauksesta tosin muistan kävelyn. Muistan kävelleeni olohuoneeseen, jossa oli valot ja ihmisiä (minun alunperin nukahtaessani talossa olivat muutkin jo nukkumassa, joten tämä oli harhaa). Minulla oli muistikuvieni mukaan jokin täysin järkevä syy kävellä sinne. Tätä järkevää syytä en enää herätessäni muistanut, muuten kuin siten, että tiedostin ajatelleeni sen olevan täysin järkevää. Tästäkään en tiedä, että oliko kyseessä varsinainen unissakävely, kun itse kävelystä on muistikuva, mutta on kuitenkin ainoa kerta, kun olen herännyt muualta, kuin mihin nukahdin ja jonka matkan olen itse kävellen tehnyt.
Minusta siis traumaattisena yönä tapahtuneet pelkkään kuuloon perustuvat asiat ovat kyseenalaisia todistusaineistona varsinkin, kun poliisien on todistettu tapahtumien jälkeen käyttäneen huomattavan johdattelevia kysymyksiä (tosin tässä täytyy kyllä huomioida se, että en ole tätä kirjoittaessa täysin varma siitä, oliko näissä kuulusteluissa kyse pelkästään vanhimmasta lapsesta, vai myös näistä nuoremmista).
Ihminen vie jotain roskiin. Seuraavalla viikolla ihminen vie taas jotain roskiin. Seuraavalla viikolla ihminen vie taas jotain roskiin. Seuraavalla viikolla ihminen vie taas jotain roskiin. Seuraavalla viikolla ihminen vie taas jotain roskiin. Tapahtuu murha. Ihminen vie jotain roskiin.
Ihminen on taipuvainen tuossa tilanteessa ajattelemaan tuosta viimeisestä roskiksella käynnistä aiempiin nähden vaikka mitä uutta. Samoin on minkä tahansa muunkin tapahtuman laita. Ja samoin kuultujen äänien laita. Tietenkin murhan jälkeen asioita tulee selvittää, mutta pitää kuitenkin myös aina muistaa mielikuvituksen mahdollisuus. Nythän ihmiset antavat mielikuvitukselle mahdollisuuden siinä, että vanhin tytär olisi mielikuvituksellaan keksinyt nähneensä huppumiehen (tai no ei tätä nykyään enää niin paljon tapahdu, kun oletetaan jo jopa niin, että tytär olisi osallinen murhaan ja maininta huppumiehestä ei enää olekaan mielikuvituksen tuote, vaan tarkoituksenmukainen huijaus). Nuorempien lasten osalta mielikuvituksen mahdollisuutta kuitenkin vähätellään.
Minä en tiedä mitä tuossa asunnossa on tapahtunut. Kaiken sen perusteella mitä olen asiasta lukenut sekä täällä että muualla, en pidä kumpaakaan vaihtoehtoa mahdottomana. Vaikka tässä onkin mukana pieniä lapsia, niin yritän kuitenkin myös aina muistaa sen, että Annelikin on ihminen siinä missä nämä lapsetkin. Yritän muistaa, että siinä missä Annelikin, niin kyllä lapsetkin osaavat valehdella. Yritän muistaa, että en lähtisi tarkoitushakuisesti tulkitsemaan todisteita lähtökohtana syyllisyys tai syyttömyys, joskin myönnän kyllä sen, että minulla on tapana yrittää nähdä syyllisissä syyttömyys, kuin syyttömissä syyllisyys. Tämä perustuu siihen, että mieluummin näen syyllisen vapaana, kuin syyttömän vankilassa. Nyt voi tietty sanoa, että jos yritän nähdä Annelissa syyttömyyttä, niin samalla kertaa teen lapsista syyllisiä johonkin, mutta huomautan, että nyt puhutaan oikeudessa syytettynä olemisesta, jonka johdosta on mahdollisuus joutua vaikka elinkautiseen vankeuteen. Se on ihan oikein, jos henkilö on syyllinen, mutta kun on mahdollisuus siihenkin, että henkilö ei ole syyllinen. Siihen ei mikään "mutta kun lapset eivät ikinä" -juttu auta.
Melkein "liian uskomatonta ollakseen totta"...
