Sivu 2/2
Lähetetty: Su Huhti 13, 2008 10:16 pm
Kirjoittaja Ruma Vallesmanni
apollo kirjoitti:Kivahan tän Kauhavan hepun nimi ois kaivaa esiin, muttei taida olla saanut mitään sellaista aikaiseksi (vielä), että nimen voisi googlettaa.
Kyllähän tämä M.L. on jo monenlaista ehtinyt tekemään! Toukokuussa siis vapautunut linnasta jossa kärsi Lapuan Koveron Shellin ryöstöstä vuonna 2001 saamaansa tuomiota.
Sanomalehti Pohjalainen otsikoi perjantaina seuraavasti "Kauhavan kidutusten taustalla kosto pieleen menneestä ryöstöstä". Seuraavan päivän lehdessä kerrotaan mm. seuraavaa: "Kauhavan käräjäoikeus varasi kaksi viikkoa miettimisaikaa, määrääkö se miehen mielentilatutkimukseen." Lehti jatkaa: "Puolustus, syyttäjä ja uhrien asianajajat eivät puhuneet sanaakaan mielentilatutkimuksen tarpeellisuudesta kaksi päivää jatkuneen oikeudenkäynnin aikana. Lopulta asian nosti puheeksi oikeuden puheenjohtaja."
Murhayrityksistä ei enää puhutakaan!
"Kihlakunnansyyttäjä vaatii viiden ja puolen, kuuden vuoden vankilarangaistusta kaikkiaan kymmenestä eri rikoksesta."
"Syyttäjä pitää niitä törkeinä pahoinpitelyinä. Naisen kiduttamiseen liittyy syyttäjän mukaan myös törkeä vapaudenriisto. Lisäksi miestä syytetään myös tuhotyöstä."
Lähetetty: Su Huhti 13, 2008 11:26 pm
Kirjoittaja apollo
Ruma Vallesmanni kirjoitti:apollo kirjoitti:Kivahan tän Kauhavan hepun nimi ois kaivaa esiin, muttei taida olla saanut mitään sellaista aikaiseksi (vielä), että nimen voisi googlettaa.
Kyllähän tämä M.L. on jo monenlaista ehtinyt tekemään! Toukokuussa siis vapautunut linnasta jossa kärsi Lapuan Koveron Shellin ryöstöstä vuonna 2001 saamaansa tuomiota.
Sanomalehti Pohjalainen otsikoi perjantaina seuraavasti "Kauhavan kidutusten taustalla kosto pieleen menneestä ryöstöstä". Seuraavan päivän lehdessä kerrotaan mm. seuraavaa: "Kauhavan käräjäoikeus varasi kaksi viikkoa miettimisaikaa, määrääkö se miehen mielentilatutkimukseen." Lehti jatkaa: "Puolustus, syyttäjä ja uhrien asianajajat eivät puhuneet sanaakaan mielentilatutkimuksen tarpeellisuudesta kaksi päivää jatkuneen oikeudenkäynnin aikana. Lopulta asian nosti puheeksi oikeuden puheenjohtaja."
Murhayrityksistä ei enää puhutakaan!
"Kihlakunnansyyttäjä vaatii viiden ja puolen, kuuden vuoden vankilarangaistusta kaikkiaan kymmenestä eri rikoksesta."
"Syyttäjä pitää niitä törkeinä pahoinpitelyinä. Naisen kiduttamiseen liittyy syyttäjän mukaan myös törkeä vapaudenriisto. Lisäksi miestä syytetään myös tuhotyöstä."
"Se on sitten lapa jäähän ja nimi lehteen"
-Timo Jutila-
Lähetetty: Ma Huhti 14, 2008 7:18 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Ruma Vallesmanni kirjoitti:
Kyllähän tämä M.L. on jo monenlaista ehtinyt tekemään! Toukokuussa siis vapautunut linnasta jossa kärsi Lapuan Koveron Shellin ryöstöstä vuonna 2001 saamaansa tuomiota.
Kolme nuorta miestä ryösti aseella uhaten Shellin huoltoaseman kassan Lapualla varhain tiistaiaamuna. Kahdella ryöstäjällä oli päässään moottoripyöräkypärä ja yhdellä kommandopipo. Miehet saapuivat valtatie 66:n varrella sijaitsevalle huoltoasemalle vanhalla Mazda-henkilöautolla pian kello neljän jälkeen aamulla. Miehet pakottivat käsiaseella uhaten myyjän antamaan heille kassan avaimen. Saaliiksi ryöstäjät saivat pienehkön summan rahaa.
HS arkisto 8.8.2001
Ryöstö lienee tämä juttu. Tuohon lusittuun tuomioon liittyy arvatenkin muitakin rötöksiä vai saako yhdestä ryöstöstä kuusi vuotta? Jaa, mutta olikin jo puhetta vuonna 2005 sattuneesta jutusta jossa äitinsä puolusti auton polttanutta poikaansa eli tätä ryöstäjää. Ollut välillä siis vapaana ennen vapautumistaan keväällä 2007.
Lähetetty: Ma Huhti 14, 2008 10:26 am
Kirjoittaja Ruma Vallesmanni
Doctor Lecter kirjoitti:Tuohon lusittuun tuomioon liittyy arvatenkin muitakin rötöksiä vai saako yhdestä ryöstöstä kuusi vuotta? Jaa, mutta olikin jo puhetta vuonna 2005 sattuneesta jutusta jossa äitinsä puolusti auton polttanutta poikaansa eli tätä ryöstäjää. Ollut välillä siis vapaana ennen vapautumistaan keväällä 2007.
Pohjalainen 11.4.
"Kauhavalaismies vapautui vankilasta viime toukokuun alussa istuttuaan pitkän rangaistuksen Lapualla tehdystä huoltoaseman ryöstöstä ja useista muista rikoksista."
Samainen lehti otsikoi alajutussaan: "Oikeudenkäynti alkoi tappouhkauksella"
"-Mä tapan sut, kuului yhden uhrin vähemmän iloinen tervehdys, kun kookas ja huppariin verhoutunut syytetty tuotiin poliisivartiossa oikeussaliin Kauhavan käräjäoikeudessa." ... ""Äänessä oli keski-ikäinen mies. Hän oli toinen niistä kauhavalaismiehistä, jotka unenpöpperöisinä juoksivat asunnostaan liekkien alta kesäkuiseen yöhön."
En viitsi kertoa syytetyn nimeä ja ihan varoituksen sanana niille jotka nimellä googlettavat, siis mikäli nimi jossain vaiheessa julkaistaan. Syytetyllä on Kauhavalla kaima, joka on lisäksi suurinpiirtein saman ikäinenkin. Kuulemma hänellekin on aiheutunut oma vaivansa näistä nyt syytettynä olevan kaimansa toilailuista, itse muistan tuon Shellin ryöstön selviämisen aikoihin Ilkka-lehdessä olleen jutun jossa kerrottin että "xx xx on kiltti jääkiekkoilija, jolla ei ole mitään tekemistä ryöstön kanssa".
Lähetetty: To Huhti 24, 2008 3:56 pm
Kirjoittaja maija turjukka
Mielentilatutkimukseen lähtee tämä(-kin) hemmo. Mtv3:n uutisointia asiasta:
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... /04/638784
" Julkaistu 24.04.2008 14:51 (päivitetty 14:53)
Käräjäoikeus on passittanut kidutuksista epäillyn kauhavalaismiehen mielentilatutkimukseen. Mies antoi viime kesänä sähköiskuja tuttavalleen ja naisystävälleen katkaistulla sähköjohdolla.
Miestä syytetään kaikkiaan kymmenestä eri rikoksesta, mm. törkeistä pahoinpitelyistä, vapaudenriistosta ja tuhotyöstä. Hän on myöntänyt osan rikoksista, esimerkiksi sähköiskujen antamisen. Motiivina oli tiettävästi kostonhalu ja epäluulo naisystävää kohtaan.
Rikokset tehtiin viime kesänä pian sen jälkeen, kun mies oli vapautunut vankilasta. Mies mm. kahlitsi naisystävänsä asuntonsa kylpyhuoneeseen, jossa hän antoi tälle sähköiskuja. Nainen pääsi pakenemaan asunnosta vasta useiden tuntien jälkeen, kun sai kätensä vapaiksi kahleista.
Miestä on syytetty myös omakotitalon palosta, jossa kaksi miestä sai pahoja palovammoja. Kauhavan käräjäoikeuden mukaan syytetyn ei kuitenkaan ole selvitetty syyllistyneen tulipalon sytyttämiseen.
Käräjäoikeus antaa tuomionsa mielentilatutkimuksen jälkeen.
(MTV3-STT)"
Tuomioita jutussa saadaan varmaan odotella pari-kolme kuukautta. Eikös ne mielentilatutkimukset kuitenkin kestä vähintään kuukauden verran?
Lähetetty: Ke Tammi 14, 2009 11:51 am
Kirjoittaja Ruma Vallesmanni
maija turjukka kirjoitti:Mielentilatutkimukseen lähtee tämä(-kin) hemmo. Mtv3:n uutisointia asiasta:
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... /04/638784
" Julkaistu 24.04.2008 14:51 (päivitetty 14:53)
Käräjäoikeus on passittanut kidutuksista epäillyn kauhavalaismiehen mielentilatutkimukseen. Mies antoi viime kesänä sähköiskuja tuttavalleen ja naisystävälleen katkaistulla sähköjohdolla.
Miestä syytetään kaikkiaan kymmenestä eri rikoksesta, mm. törkeistä pahoinpitelyistä, vapaudenriistosta ja tuhotyöstä. Hän on myöntänyt osan rikoksista, esimerkiksi sähköiskujen antamisen. Motiivina oli tiettävästi kostonhalu ja epäluulo naisystävää kohtaan.
Rikokset tehtiin viime kesänä pian sen jälkeen, kun mies oli vapautunut vankilasta. Mies mm. kahlitsi naisystävänsä asuntonsa kylpyhuoneeseen, jossa hän antoi tälle sähköiskuja. Nainen pääsi pakenemaan asunnosta vasta useiden tuntien jälkeen, kun sai kätensä vapaiksi kahleista.
Miestä on syytetty myös omakotitalon palosta, jossa kaksi miestä sai pahoja palovammoja. Kauhavan käräjäoikeuden mukaan syytetyn ei kuitenkaan ole selvitetty syyllistyneen tulipalon sytyttämiseen.
Käräjäoikeus antaa tuomionsa mielentilatutkimuksen jälkeen.
(MTV3-STT)"
Tuomioita jutussa saadaan varmaan odotella pari-kolme kuukautta. Eikös ne mielentilatutkimukset kuitenkin kestä vähintään kuukauden verran?
Tämän päivän Pohjalainen tietää kertoa seuraavaa:
Kauhavan sähköiskumies määrättiin pakkohoitoon
"Sähköiskuilla miestä ja naista kiduttanut on ollut syyntakeeton teot tehdessään. Kauhavan käräjäoikeus katsoo miehen syyllistyneen pahoinpitelyjen lisäksi kahteen muuhun rikokseen. Mies jätettiin rangaistukseen tuomitsematta, mutta määrättiin pakkohoitoon."
...
"Viime huhtikuussa alkaneessa oikeudenkäynnissä mies määrättiin mielentilatutkimukseen. Mielentilalausunnon sekä terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen mukaan mies oli kesällä psykoottisessa tilassa ja siten syyntakeeton.
Oikeisturvakeskus katsoo miehen olevan hoidin tarpeessa. Tällä perusteella käräjäoikeus on määrännyt miehen psykiatriseen pakkohoitoon."
(Pohjalainen 14.1.2009)
Lähetetty: Pe Tammi 16, 2009 11:02 am
Kirjoittaja qos1
Toivottovasti pitävät siellä ja pitkään!
Lähetetty: Pe Tammi 16, 2009 1:47 pm
Kirjoittaja pahis
Kyseinen herra sekoili erään ravitsemusliikkeen edessä..sotki autoja ja ikkunoita verellään joka oli lähtöisin haavoista käsissä. Eräs ravitsemusliikkeessä työskentelevä portsari vei herran takapihalle ja hakkasi siellä idiootin oikein raskaamman mukaan.
Lähetetty: Pe Tammi 16, 2009 2:07 pm
Kirjoittaja DollariExpress
pahis kirjoitti: Eräs ravitsemusliikkeessä työskentelevä portsari vei herran takapihalle ja hakkasi siellä idiootin oikein raskaamman mukaan.
ja kyseinen järjetysmies saa pitää työnsä?
Lähetetty: Pe Tammi 16, 2009 2:08 pm
Kirjoittaja DollariExpress
pahis kirjoitti: Eräs ravitsemusliikkeessä työskentelevä portsari vei herran takapihalle ja hakkasi siellä idiootin oikein raskaamman mukaan.
ja kyseinen järjetysmies saa pitää työnsä?
taisit "hieman" liioitella tuon "hakkasi siellä idiootin oikein raskaamman mukaan" jos tiedät kuinka tarkkaa on nykyään järjestysmiesten seuranta..
Lähetetty: La Tammi 17, 2009 6:09 pm
Kirjoittaja pahis
DollariExpress kirjoitti:pahis kirjoitti: Eräs ravitsemusliikkeessä työskentelevä portsari vei herran takapihalle ja hakkasi siellä idiootin oikein raskaamman mukaan.
ja kyseinen järjetysmies saa pitää työnsä?
taisit "hieman" liioitella tuon "hakkasi siellä idiootin oikein raskaamman mukaan" jos tiedät kuinka tarkkaa on nykyään järjestysmiesten seuranta..
No satun tietämään tuon asian ihan riittävän tarkasti. Kyllä siinä sai toi sekoilija ihan oikeesti turpaansa. Eikä mun mielestä mennyt väärään osoitteeseen.
Toki seuranta on nykyisin tarkkaa, ja se on hyvä asia. Mutta sekä portsarit että poliisit kyllä murjoo asiakkaitaan jos asiakas sitä ensin käytöksellään oikein erityisesti kerjää. Olen itse nähnyt kuinka asiakas heitetään naama edellä poliisin maijan takatilaan, ja asiakkaalla on kädet selän takana raudoissa. Ei näin turhan takia kenellekkään tehdä, eikä virallisesti ikinä. Mutta kyllä idiootteja saatetaan kurittaa poliisin ja järjestyksenvalvojien toimesta. Ihmisiähän hekin vain ovat, ja pohja se on kaikkien säkissä.