Tuosta Watergate-skandaalista vielä - luin Wikipediasta - sitä ei missään nimessä kuitenkaan, vaikka siinä on tosi paljon yhtäläisyyksiä, kuten:
Kaikki alkoi siis näin dramaattisesti murrolla:
17. kesäkuuta 1972 Watergate-hotellissa työskennellyt turvallisuusvartija Frank Wills huomasi oveen kiinnitetyn teipinpalasen, joka piti kellarin portaikon ja pysäköintihallin välistä ovea auki. Wills arveli sen jääneen siivoojilta ja poisti sen, mutta myöhemmin palatessaan huomasi, että ovi oli jälleen teipattu auki. Wills soitti välittömästi poliisille.
Suurin osa heidän julkaisemastaan materiaalista oli jo FBI:n ja muiden hallituksen tutkijoiden tiedossa — etenkin kun nämä olivat useimmiten lähteinä — mutta lehtijutut pitivät Watergate-skandaalin otsikoissa ja nolasivat presidentinkansliaa. Woodwardin tärkeimmän sisäpiirissä olleen yhteyshenkilön ”Syväkurkun” henkilöllisyys paljastui vasta 31. toukokuuta 2005, kun FBI:n entinen kakkosmies Mark Felt kertoi itse Vanity Fair -lehden haastattelussa olleensa Watergate-uutisten lähde. Bob Woodward vahvisti tiedon. Tieto vuotajan henkilöllisyydestä on ollut yksi lehdistön historian suurimpia arvoituksia.
Myös tässä tapauksessa on "syväkurkku" vuotanut merkittävää, salassapidettävää tietoa - suomeksi sanottuna hölättänyt.
He olivat myös työskennelleet Valkoisen talon erikoistutkintaryhmässä, jonka lempinimi oli ”putkimiehet”. Ryhmän tehtävänä oli tutkia tietovuotoja, joista hallinto ei halunnut suuren yleisön tietävän, sekä suorittaa demokraattien ja sodanvastustajien vastaisia operaatioita.
Meillä "putkimiestä" kutsutaan Sepoksi, ja sepot ovat erikoistuneita parkettien tekoon.
Watergaten yhteys presidentin uudelleenvalintakampanjan rahoituskomiteaan kasvatti rikoksen huomattavuutta sekä poliittisia panoksia merkittävästi. Sen sijaan, että tutkimukset olisivat päättyneet oikeudenkäynnin ja tuomion jälkeen, ne kasvoivat entistäkin laajemmiksi. Senaattori Sam Ervinin johtama komitea perustettiin tutkimaan Watergatea, ja pian Valkoisen talon henkilökuntaa ryhdyttiin haastamaan todistajaksi oikeuteen.
Tässä kohdassa - nämä oikeudenkäynnin jälkeen laajentuneet tutkimukset - on aivan selvä yhteys, ja lähes koko Satakunnan poliisipiirikin kävi todistamassa käräjillä, joten viisainta varmaan vaihtaa sanan Valkoinen talo suomeksi sanaan "Satakunnan poliisilaitos".
Sitten ryhdytäänkin leikkimään näillä kuuluisilla nauhoilla:
Senaatin Watergate-komitean kuulustelut televisioitiin koko kesän ajan, ja ne olivat poliittisesti erittäin tuhoisia Nixonille. Dean oli kuulustelujen tähtitodistaja, ja useat entiset virkamiehet antoivat dramaattisia todistuksia. Lisäksi Senaatin tutkijat saivat 13. heinäkuuta tietoonsa ratkaisevan tärkeän asian: Alexander Butterfield paljasti haastattelussa, että Valkoiseen taloon asennettu nauhoitusjärjestelmä tallensi presidentin toimistossa automaattisesti kaiken. Nämä nauhoitukset todistaisivat, valehteliko Nixon vai Dean näistä tapaamisista. Sekä Cox että Senaatti jättivät haasteen, jossa nauhoja vaadittiin tuotavan pian todistusaineistoksi.
Seuraavaksi ryhdyttiin vaatimaan virkamiesten eroa - liekö lähetelty jotakin valokuviakin, mene ja tiedä.
Vaikka Nixon kieltäytyi luovuttamasta alkuperäisiä nauhoja, hän salli lukuisien muokattujen puhtaaksikirjoituksien julkaisemisen. Nämä vahvistivat pääpiirteissään Deanin version, ja uusi skandaali oli jo odottamassa: tärkeä 18,5 minuutin mittainen osa eräästä nauhasta löydettiin päällenauhoitettuna.
Tässäkin varmasti kuului tallenteelta eriaikaiset äänitteet, ja varmasti eri voimakkuuksilla. Ja sitten tuli myös tyhjä kohta:
Nauha ei ollut koskaan päässyt Valkoisen talon ulkopuolelle, ja syy langetettiin Nixonin sihteerin Rose Mary Woodsin niskoille. Hän sanoi tuhonneensa nauhan vahingossa; hän oli painanut väärää nauhurin poljinta vastatessaan puhelimeen.
Ja sitten alkoi rekojen tekeminen:
Selitys oli hieman ontuva, sillä puhelimeen vastaaminen ja kyseisen polkimen painaminen vaati asentoa, joka olisi ollut voimistelijallekin hankala. Lisäksi hänen olisi pitänyt pysyä tässä asennossa koko 18 ja puolen minuutin ajan. Myöhemmät tutkimukset osoittivat, että kyseinen kohta oli poistettu useita kertoja, mahdollisesti jopa yhdeksään otteeseen.
Ja sitten alkoi:
Virkarikossyytteet ja eroaminen
Muut tapauksen likaiset yksityiskohdat voitte lukea wikilinkistä, mutta muistakaa, että kaikki yhtymäkohdat tähän tapaukseen ovat tietysti vain kuvitteellisia, eikä tässä käytetty todistajina 2-vuotiaita (silloin siis) lapsia - tosin en kyllä tiedä edellä kerrotun - ja tässä tapauksessa paljastuksia tehneen
Alexanderin ikää.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Watergate-skandaali
Lisäys:
Tässä tapauksessa löytyi vihdoinkin kyllä se puhuttu "savuava ase", mutta tätä kohtaahan me emme ole vielä näytelleen - se on vasta tulevassa käsittelyssä luultavasti.
... – oli saanut syytteen Watergate-tutkimusten hidastamisesta...
... asema muuttui entistä hankalammaksi, ja edustajainhuone aloitti viralliset tutkimukset, joiden tarkoituksena oli selvittää oliko presidentti mahdollisesti syyllistynyt virkarikokseen. 27. heinäkuuta komitea päätyi suosittelemaan äänin 27–11 ensimmäisen virkasyytteen antamista presidentille rikostutkinnan estämisestä. 29. heinäkuuta suositeltiin toista syytettä vallan väärinkäytöstä ja 30. heinäkuuta annettiin kolmas suositus kongressin halveksunnasta.
Elokuussa julkaistiin uusi siihen asti piilossa pysynyt nauha, joka oli nauhoitettu 23. kesäkuuta 1972 – vain muutama päivä murron jälkeen. Nauhalla Nixon ja Haldeman suunnittelivat tutkimusten jarruttamista tekaistujen väitteiden avulla, joiden mukaan kansallinen turvallisuus olisi vaarassa. Tätä nauhaa kutsuttiin ”savuavaksi aseeksi”...
Olisikohan tässä tapauksessa tuo "savuava ase" jemmattu tammikuun 2007 video, joka löytyi vasta loppuvuodesta 2011?!