one eye kirjoitti:Jaha - täällä hörhöt jaksaa keskenään Annelia "vapauttaa". Mitenkähän sekaan mahtuu mielipide tämän suljetun osaston ulkopuolelta annettuna:
Ajatteleeko Manner ettei hovi jaksa paneutua käräjäoikeuden asiakirjoihin ja vaiheisiin. Tottakai hovi näkee, että vanhimman tyttären asema ja todistukset ovat muuttuneet. Että Joutsenlahden toiminta on vaikuttanut tutkintaan ja että motiivi on aivan toisin nyt esitettävissä. Ja, että lapsiin on kohdistunut äitinsä toimesta uhkailua, painostusta ja väkivaltaakin. Eikä sovi unohtaa todisteista poistunutta dna:ta.
Tunnustaudun yhdeksi one eye:n mainitsemista hörhöistä, jonka mielestä Anneli Auer tulisi vapauttaa välittömästi. En tunne kuitenkaan kuuluvani mihinkään suljettuun osastoon, vaikka uskon vakaasti siihen seikkaan, ettei Anneli Auer ole murhannut taikka tappanut aviomiestään. Annelin syyttömyyteen uskovat ihmiset ovat tavallisia kansalaisia, jotka ovat päätyneet itsenäisesti tosiasioihin perustuen tähän lopputulemaan. Hattua nostan henkilöille, jotka ovat rohkeasti puolustaneet Anneli Aueria julkisuudessa, sillä he ovat saaneet lokaa päälleen käsittämättömiä määriä. Ja tämä ainoastaan sen takia, että sanoo jotain myönteistä Annelista.
Toivon todella, että Vaasan hovioikeus paneutuu tähän murhakeissiin huolella ja perehtyy kattavasti aiemmissa oikeudenkäynneissä kertyneeseen materiaaliin. One eye on oikeassa siinä, että vanhimman tyttären asema ja todistukset ovat muuttuneet. Ihmehän se olisi, jos eivät olisi muuttuneet, kun tyttö oli murhahetken aikaan 9-vuotias lapsukainen ja aikaa tapauksesta on kulunut yli seitsemän vuotta. On itse asiassa aika kauheaa, että tätä lasta edelleen rasitetaan murhaan liittyvillä karmeilla muistoilla poliisin yms. asiantuntijoiden toimesta ja että hänen äidistään kirjoitetaan netin keskustelupalstoilla ikävään sävyyn.
Olen saanut vuosien varrella käsityksen, että Juha Joutsenlahti on tehnyt kaikkensa Ulvilamysteerin selvittämiseksi. Tällaista samankaltaista paneutumista aiheeseen toivoisin muiltakin virkamiehiltä, mutta asioiden käsittelyn tulee kyllä perustua puhtaisiin faktoihin ja fiktio-puoli tulee pitää minimissä. Ei kenestäkään saa lavastaa syyllistä. Tarpeeksi stressaavissa olosuhteissa itse kukin meistä saadaan kehittelemään tarinoita ja puhumaan puppua, vaikka tällä hetkellä kivenkovaan väittäisimme sen olevan mahdotonta.
Peite-Seppo voitti Anneli Auerin ja tämän lasten luottamuksen. Tämä poliisi tarkkaili perhettä suurimman osan aikaa vuodesta 2009 ja piti kirjaa havainnoistaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tämä raportti tulisi julkistaa niiltä osin, jotka käsittelevät Annelin luonteenpiirteitä ja hänen käytöstään lapsiaan kohtaan. Kai Peite-Seppo haastetaan todistamaan tulevaan oikeudenkäyntiin? En tiedä, oliko hän todistamassa Satakunnan käräjäoikeudessa.
One eye mainitsi todisteista poistuneen DNA:n. Hiukka ontuvilta tuntuvat oman näkemykseni mukaan todistelut DNA:n kontaminoitumisesta, mutta jos kontaminoituminen on faktoilla todennettavissa, niin niillä mennään. Käytännössä tämä mielestäni tarkoittaa, että pitää uudelleen arvioida ne tutkintalinjat, jotka on suljettu tämän kontaminoituneen DNA:n perusteella. Toivottavasti kontaminoituneen DNA:n omistajalla on puhtaat jauhot pussissaan.
one eye kirjoitti:Ja kuten korkein itsekin harkitsi ja totesi, lasten lausuntojen myötä seksualinen hyväksikäyttö liittyy sekin murhaan vaikka näiden tuomarien ei siihen tarvitse kantaa ottaakaan.
Olen samoilla linjoilla kuin korkein oikeus. Anneli Auerin ja Jukka S. Lahden lapset ovat kokeneet hyvin traumatisoivia asioita. Isän surma ulkopuolisen tekijän toimesta, äidin epäily teosta, muutokset lasten asumisolosuhteissa, normaalin kanssakäymisen rajoittaminen lapsille tärkeisiin sukulaisiin, pitkä venematka suljetussa ympäristössä yms. muut seikat ovat olleet otollista alustaa synnyttämään vaikka minkälaisia tarinoita.
one eye kirjoitti:Ottamatta nyt esiin vielä veren kuivumisia, syytetyn pesusessioita, lausuntojen keskinäisiä ristiriitoja sun muita niin Mannerin itkiessä tarkoitushakuisesti poimien hajaäänituomioiden ja vanhojen käsittelyjen perään niin naurahtaahan hovi Mannerille heti alkuunsa ja sille väitteelle, että korkeimman jälkeen mitään uutta ei olisi ilmaantunut.
Kun Mannerin keskeinen väite on näin ontuva on valituksesta vaikea poimia nyanssejakaan uskottavuuden heti alkuun romahtaessa. Paljon parempaan olisi pitänyt pystyä.
Minun silmään tuo vaikuttaa siltä, että Manner on väsähtänyt jo koko juttuun. Huolimatta laskutuksesta niin väsy tuli.
One eye on oikeassa siinä, että väsymys painaa Anneli Auerin puolustajia. Olen itsekin todella väsynyt, mutta saan voimaa siitä, että taistelen oikeudenmukaisuuden ja reilun oikeudenkäyntiprosessin puolesta. Minusta Anneli Auer on saanut Mannerin kanssa aikaan asianmukaisen valituksen. Olen kyllä sitä mieltä, että jos vielä mennään suulliseen oikeudenkäyntiin, niin puolustusasianajajia tulisi paikalla olla kaksin kappalein esittämässä hiukkasen terävämpiä kysymyksiä todistajille kuin tähän asti. Voimia Annelille, hänen läheisilleen, Mannerille, muille taustajoukoille sekä poliiseille, jotka jaksavat tonkia tätä Ulvilamysteeriä siihen pisteeseen, että saadaan tämä rikos ratkaistuksi ja loppuunkäsitellyksi.