Re: 60v. mies surmattu asunnossa Ulvilassa 23.10.2014
Lähetetty: Ti Maalis 08, 2016 12:03 pm
Tämä uhri oli lähtenyt taksilla vanhan kylän pubiin. Sieltä hän oli siirtynyt Pub Karhunpesään. Tero Siren tuli samaiseen paikkaan tyttöystävänsä kanssa. He tulivat tupakan ostoon. Kolmikko oli ryhtynyt juttusille ja Siren oli ollut selvinpäin autolla liikkeellä ja tarjonnut kyydin uhrille tämän kotiin. Kyytimaksuksi oli sovittu 50 e.
Uhri oli pyytänyt pariskunnan sisälle ja tarjonnut näille Saarenmaata. Tyttö ei ollut ottanut koko aikana kuin yhden oluen, koska hänen pitäisi ajaa autoakin vielä. Tero oli juonut uhrin kanssa.
Uhri oli esitellyt Terolle haulikoitaan ja ostostakin oli ollut puhetta. Hinnat olivat liikkuneet 300-500 välillä. Miehet kävivät ampumassakin verannalla. Toinen haulikko jäi sitten keittiön penkille.
Miehille tuli välillä sanaharkkaakin, mikä sovittiin. Kättäkin väännettiin ja isokokoisempi uhri voitti. Tero sanoi, ettei hänelle tästä jäänyt mitään kaunaa. Hän piti luonnollisena, että isompi kaveri voitti.
Teron tyttöystävä meni välillä autoon istumaan, kun kyllästyi miesten juttuihin. Hän ajatteli, että Tero tulisi näin nopeammin ulos talosta kun kellokin jo huiteli kolmea. Ei tullut. Tyttöystävä palasi sisälle ja näki miehet painimassa eteisessä. Tero oli alimmaisena. Päällä ollut mies kuristi Teroa kurkusta. Tyttö otti Teron päällä ollutta miestä hartioista, rauhoitteli tilannetta puhumalla ja saikin miehen irrottamaan otteensa, jolloin Tero pääsi alta pois.
Tero kävi hakemassa keittiöstä haulikon. Uhrilla oli jalassaan tekonivel, eikä hän päässyt ylös lattialta vaan oli polvillaan.
Ampumaetäisyys oli puolesta metristä metriin. Laukaus ammuttiin ylhäältä alaspäin 20 asteen kulmassa. Haulipanos meni kaulanläpi ja uhri kuoli heti.
Ampumishetkellä tyttö oli ollut hyvin lähellä uhria, joten hänkin oli vaarassa.
Tero ja tyttöystävä poistuivat asunnosta ystäväpariskunnan luokse. Tyttö ajoi autoa, koska oli selvinpäin. Tosin hän kertoi olleensa täysin shokissa.
Täyttä selvyyttä ei tullut miesten välille syntyneen riidan syystä, mutta epäilyksiä tästä oli. Teron tyttöystävä oli näpistänyt vessassa käydessään talon emännän (joka ei siis ollut paikalla) jonkun puisen korun sekä joitakin meikkejä. Talon isäntä saattoi olla huomannut, että tavaraa oli hävinnyt ja avautunut asiasta Terolle. Tero epäili, ettei mies halunnut käydä naiseen kiinni ja kävi siksi hänen päälleen.
Asiasta kertoi Alibi 4/15