Sivu 2/2

Re: Riitta Ylistenniemi, 62 v, Sastamala - kadonnut 28.12.2015

Lähetetty: To Heinä 15, 2021 3:21 pm
Kirjoittaja nais_tutkija
Riitta asui sellaisella alueella, josta pääsi helposti kulkemaan ilman valvontakameroihin tallentamista. Jos muistan oikein niin katoamisen aikaan asuintalon läheisessä rakennuksessa toimi ravintola Bar32, mutta se oli auki vain ke-la. En muista oliko ravintolan tai samassa rakennuksessa toimivan elokuvateatterin edustalla kameraa. Kuitenkin jos Riitta on kulkenut kyseisen rakennuksen edestä Puistokadulle tai Sammonkadun suuntaan on ollut hyvät mahdollisuudet että joku näkee.

Kuitenkin asuintalosta on ollut todella hyvät mahdollisuudet poistua niin että ei kulje vilkkaammin käytössä olevien teiden läheisyydestä. Tällainen on esimerkiksi kulku Kilpinokankadulle. Marttilankadulta on voinut kulkea moneen eri suuntaan ilman havaintoja.

Paras mahdollisuus poistua on yöaikaan jolloin liikennettä on ollut vähän ja pimeän johdosta vaikea tunnistaa vaatetusta tai henkilöä.

Re: Riitta Ylistenniemi, 62 v, Sastamala - kadonnut 28.12.2015

Lähetetty: To Tammi 13, 2022 8:47 am
Kirjoittaja Helmie
Aika surkeeta, jos Riitta on edelleen kadoksissa 6 vuoden jälkeen. :( En ainakaan ole löytänyt uutisointia löytymisestä, vaikkapa eihän kaikkia löytymisiä aina ilmoiteta. Mikäli Riitta on vielä kadoksissa, olisi omaisten mahdollista jo julistaa hänet kuolleeksi; kuolleeksi julistamisesta en ole löytänyt tietoa Virallisesta Lehdestä.

Re: Riitta Ylistenniemi, 62 v, Sastamala - kadonnut 28.12.2015

Lähetetty: Pe Huhti 07, 2023 8:21 pm
Kirjoittaja Helmie
Ylen "Kadonneet kartalla"-sivuston mukaan Riitta on edelleen kadoksissa. Sivuston mukaan Riitan etsinnät on lopetettu tuloksettomana kesäkuussa 2017.
https://yle.fi/a/74-20025847

Re: Riitta Ylistenniemi, 62 v, Sastamala - kadonnut 28.12.2015

Lähetetty: La Helmi 03, 2024 3:25 pm
Kirjoittaja Helmie
62-vuotias nainen katosi 28.12.2015 Pirkanmaalla Sastamalassa. Hän katosi kotoaan, eikä häneen ole saatu yhteyttä. Kadonneen etsintä keskeytettiin tuloksettomana kesäkuussa 2017.
Näin tosiaan lukee tuossa Ylen "Kadonneet kartalla"-sivustolla.
Miksi etsinnät on lopetettu? Onko niitä viime vuosina tehty ollenkaan? Missä on Riitta?