Sisäministeri Paula Risikon puheet syrjäytymisestä

[Tuomion Pasuuna]

Mitä teidän mielestänne siis pitäisi yhteiskunnan tehdä tällaisille narsistisille sosiopaateille ja psykopaateille jotka eivät ole (vielä) tehneet mitään (henki)rikoksia?

Voisitteko te nyt vastata tähän jos kerran tiedätte paremmin?

[dazu]

Mitä teidän mielestänne siis pitäisi yhteiskunnan tehdä tällaisille narsistisille sosiopaateille ja psykopaateille jotka eivät ole (vielä) tehneet mitään (henki)rikoksia?

Jos teillä on nyt kuitenkin parempi tieto ja osaaminen kuin ministerillä, niin kerrotteko oman ratkaisunne siihen mitä niille pitäisi tehdä?

Ministerillä tuskin on mitään kiinnostusta tähän asiaan, kunhan puhuu omiaan, itselleen sopivaa poliittista agendaa.
Minun mielestäni psykopaateille ja sosiopaateille, tai muille persoonallisuushäiriöisille ei tarvitse yksilötasolla tehdä yhtään mitään. Enemmän pitäisi panostaa niiden ei-persoonallisuushäiriöisten lasten ja aikuisten suojaamiseen näiltä, koska nythän ne ei-persoonallisuushäiriöiset ovat näille täysiä saaliita ja persoonallisuushäiriöiset elävät elämäänsä, painamalla ei-persoonallisuushäiriöisiä alaspäin.
Tässä nykyisessä konseptissa menee paljon talenttia ja energiaa hukkaan persoonallisuushäiriöisten vuoksi. Vanhan mallisessa agraariyhteiskunnassa ei tällaisia ongelmia ollut. Silloin ihmiset olivat paikkaan sidottuja ja persoonallisuushäiriöisten vaikutus oli paikallista. Nykyään meillä on yhteiskuntamalli, missä hyväntahtoiset ihmiset joutuvat kilpailemaan saalistajien kanssa, jotka pelaavat hyväntahtoisia ihmisiä vastaan täysin häikäilemättömästi. Samaan aikaan hyväntahtoisia ihmisiä kuitenkin velvollistetaan moraalisesti kunnioittamaan näitä saalistajia, jotka heitä saalistavat.

Oikeistopuolueet ovat touhunneet kaiken aikaa suurempia ja suurempia päiväkotiryhmiä. Suuremmissa ryhmissä normaali hyväntahtoinen lapsi kärsii. Hyväntahtoinen lapsi pyrkii muodostamaan tunnesiteitä toisiin lapsiin ja hoitajiin.
Suurissa ryhymissä tunnesitoutuminen toisiin kärsii ja selviytymiskeskeisyys korostuu. Psykopaattinen lapsi ei pyri muodostamaan tunnesiteitä toisiin ihmisiin. Psykopaattiset lapset ovat erityisen selviytymiskykyisiä. He toimivat jo lapsena samalla konseptilla, kuin aikuisina, eli nostavat itseään ylöspäin, painamalla toisia alaspäin. Suurissa päiväkotiryhmissä psykopaattiset lapset kukoistavat.

Jos haluttaisiin todella panostaa lapsiin ja nuoriin taloudellisesti, yksi aivan ensimmäisistä keinoista olisi päiväkotiryhmien pienentäminen.
Lisäksi olisi velvollistettava äidit hoitamaan lapsia kotona ainakin kahden vuoden ikään asti ja tuettava, että lapsia hoidettaisiin kotona kolmen vuoden ikään asti. Nämä asiat siis lapsen terveen psyykkisen kehityksi pohjustamiseksi.
Tämän hetkinen poliittinen ja työkeskeinen arvomaailma arvostaa työtä ja menestymistä lasten terveen henkisen kehittymisen kustannuksella ja lisäksi se tarjoaa häiriintyneille lapsille aseet terveitä lapsia vastaan jo päiväkodeissa ja tukee näiden kilpailullisuutta ja tietyllä tapaa yhteiskunnallista taloudellisuutta.

Yleisellä tasolla pitäisi jakaa enemmän tietoa persoonallisuushäiriöistä ja tukea arvomaailmaa, mihin liittyy enemmän toisista välittäminen ja itsen toteuttaminen, kuin kilpailullisuus ja työkeskeisyys.
Ihmisillä on kummallisia käsityksiä persoonallisuushäiriöistä. Ennen globaalia talouskriisiä pankit rekrytoivat henkilöstöä johtotehtäviin, käyttämällä Robert Haren luomaa PCL-R psykopatian arviointityökalua. Mitä korkeammat PCL-R pisteet henkilö sai, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä oli saada työpaikka.
PCL-R on 40 kohtainen piirrelistatyyppinen systeemi, missä 30 kohtaa, tai enemmän täyttävä henkilö luokitellaan psykopaatiksi. Sosiopaatti saisi tuloksen 20 pisteen hujakoille ja narsisti 10 pisteen hujakoille.
Tätä psykopatian arviointityökalun käyttöä rekrytoinnissa on pidetty yhtenä vaikuttavana tekijänä globaalin talouskriisin taustalla: pankkien johtohenkilöstöt ovat olleet täynnä ihmisiä, joilla ei ole omaatuntoa.

Yleisellä tasolla peräänkuuluttaisin sellaista, että tässä individualismikeskeisessä arvomaailmassa meidän pitäisi alkaa keskittymään sellaiseen individualismiin, mikä keskittyisi itsen toteuttamiseen. Ihmisten vahvuudet ja heikkoudet tulisi pystyä kartoittamaan ja ihmisiä pitäisi pystyä sijoittamaan sellaisiin työtehtäviin, joissa he voivat toteuttaa itseään.
Tässä pitäisi myös rikkoa rajoja, eli nykyiset ammatillisten vaatimusten rajat tulisi pystyä rikkomaan. Tänä päivänä ihmisen täytyy olla matemaattiselta osaamiseltaan diplomi-insinööriopintoihin tähtäävän tasolla, jos haluaa päästä lukemaan psykologiaa, vaikka näillä matemaattisilla vaatimuksilla ei ole mitään tekemistä psykologian ymmärtämisen kanssa. Näin moni psykologiaa ymmärtävä putoaa koulusta ja talenttia menee hukkaan.
Nykyisestä täysin poliittisesta ja itse ammatteihin liittymättömistä mielisairaista kriteeristöistä pitäisi pystyä luopumaan ja pitäisi pystyä panostamaan siihen henkilökohtaiseen vahvuuksien hyödyntämiseen siten, että vahvuudet saadaan maksimaalisella tavalla hyödynnettyä.

Käytännössä, mitä Suomessa ollaan tehty koulutuksen suhteen, niin meillä alettiin nousukauden aikana sulkemaan ammattikorkeakouluja ja lukioita ja muutenkin opiskelupaikat ovat vähentyneet sekä ammattikoulu/lukio tasolla, että yliopisto/korkeakoulutasolla.
Kun tästä seurasi "nuorisotyöttömyyttä", eli iältään aina 16-vuotiaasta asti eteenpäin olevia nuoria, joilla ei ollut opiskelupaikkaa, alettiin puhumaan "nuorten mielenterveysongelmien räjähdysmäisestä kasvusta" ja ilman opiskelupaikkaa jääneet alettiin luokittelemaan mielenterveysongelmaisiksi kouluampujiksi, jotka ovat syrjäytyneet mielenterveysongelmien vuoksi.
Eli siis yhteiskunta säästi rahaa nousukauden aikana, sulkemalla oppilaitoksia ja vähentämällä opiskelupaikkoja ja lisäsi näin nuorten kilpailuttamista näillä edellä kuvaamillani poliittisesti määritellyillä ja ammatteihin liittymättömillä kriteeristöillä.
Eli näillä toimilla on pyritty hyödyttämään ainoastaan työnantajatahoja ja alentamaan palkkatasoja.
Samaan aikaan rahaa on hassattu herrojen taskuun hyväveliverkostojen kautta kasvavaan tahtiin.

Yksi tässä ketjussa myös esiinnostettu asia on nämä ilmaiset työt. Kun oppilaitoksia alettiin 2006 vuodesta eteenpäin vähentämään, näitä ilman opiskelupaikkaa jääneitä "mielenterveysongelmaisia" nuoria pyrittiin kouluttamaan ja näpäyttämään, lyömällä psyykenlääkkeet hanuriin ja ohjaamalla nämä tekemään ilmaisia töitä puhtaasta velvollisuudentunteesta niitä ihmisiä kohtaan, jotka heiltä opiskelupaikat veivät. Eli käytännössä nuori on ohjattu tällaiseen ilmaisten töiden putkeen, mistä ei pääse pois, koska on pakko käydä töissä, jos haluaa tukia ja töissäkäydessä ei ehdi panostaa muunlaisen elämän rakentamiseen. Näin nuorten elämä on käytännössä pilattu jo heti alkuunsa.
Näistä on sitten irronnut nuoria, jotka päättävät elättää itsensä esim. myymällä huumeita, tai huoraamalla. Ja ketkä tällaisessa selvitymistarinassa sitten paremmin voisivat pärjätä, kuin ne paljon puhutut persoonallisuushäiriöiset...

[Jokienvalloittaja]

Mitä teidän mielestänne siis pitäisi yhteiskunnan tehdä tällaisille narsistisille sosiopaateille ja psykopaateille jotka eivät ole (vielä) tehneet mitään (henki)rikoksia?

Voisitteko te nyt vastata tähän jos kerran tiedätte paremmin?

Ei mitään, kuin pitää mielenterveyspalvelut niin avoimena kuin mahdollista, mutta vaikka koko maailma olisi pelkkää parantolaa, ei sekään auta, hulluja ja mielisairaita olisi varmasti silti.

Jäljelle jääville hulluille tulisi asettaa niin suuret rangaistukset teoistaan, että se 1) joko kokonaan ehkäisisi teon tai muussa tapauksessa niin 2) rangaistus pitäisi heidät poissa muun ihmiskunnan elämää tai turvallisuutta (sen enempää) järkyttämästä.

Tämä tietysti vain vakavien henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten tehtailijoille, joissa syyllisyyskysymys ei jätä mitään arvelujen varaan.

[dazu]

Ei taida kuitenkaan olla ihan näin yksinkertaista. Maailma on sillä tavalla muuttunut, että tarjolla ei Suomessa enää ole riittävää määrää työtä, joka ei vaatisi ammattitaitoa tai erityistä osaamista. Jos olisi, ei täyttyisi vaatimuksesi, että työ pitäisi olla sellaista että se koetaan mielekkääksi. Kaikki eivät koe mielekkääksi työtä, joka on ikävää, epämukavaa, likaista tai jota tehdään säännöllisesti.

Tepon näkemyshän kuulostaa, kuin suoraan Kokoomuksen progandaohjelmasta lainatulta. Tuollaisia ongelmia ei taida Suomessa olla ollenkaan olemassa todellisuudessa.
Viime vuosikymmellä alettiin jo jauhamaan tätä agendaa, ettei suomalaisia nuoria kiinnosta käydä töissä. Kesätyöt ei enää kuulemma kiinnostaneet. Samaan aikaan tehtiin tutkimuksia, että lukiolaisen nuoren piti hakea keskimäärin 300 eri hanttityöpaikkaan, saadakseen töitä. Siis piti tehdä nuo hakemukset sen kolmen viikon aikana, kun kesätyönhakuikkuna oli auki samaan aikaan, kun neljännen jakson koeviikko oli päällä ja deadlinet tutkielmiin huohotti niskaan.
Mitä vittua tällainen oikein on? Pyritään painamaan nuoriin nöyryyttä? Samaan aikaan 80-vuotiaat vanhukset, joilla duunia oli kotitilalla aikoinaan aina tarjolla, jos halusi tehdä ja yöllä nukuttiin säännöllisesti 11 tuntia, surivat nuorten laiskuutta yhdessä Kokoomuksen propagandatorvien kanssa.

Okei, sen osalta tuo tepon väite pitää paikkaansa, että korkeakouluista ja yliopistoista jo valmistuneissa on ollut jo pitkään näitä, jotka ovat mieluummin työttömänä, kuin ottavat vastaan hanttihommia. Kyse ei tarvitse olla edes mistään hanttihommista, sillä he pitävät kriteereitään yleensä hyvin korkealla.
Silti samaan aikaan kouluttamattomille nuorille ei meinaa löytyä edes niitä hanttihommia. Vaikka mikä tahansa työ kelpaisi, niin ei ole edes kaivonkannen nuolijan paikkaa vapaana.

Itselläni oli myös varsin omituinen keissi: opiskeluaikana yritin hakea hanttihommia ja toimin mm. rakennussiivoojana. Näistä rakennussiivoushommistakin oli kova pula ja niihin pääsemiseen oli niin paljon kilpailua, ettei keikkoja millään saanut. Sellaisia yhden päivän mittaisia keikkoja tarjottiin johonkin kymmenien kilometrien päähän ilman työmatkakorvausta ja ihmeteltiin, ettei työ kelpaa, kun en ottanut vastaan.
Kun olin sänkysairaana ja olin toipumassa puoli vuotta kestäneestä sydänlihastulehduksesta, niin mua yritettiin lyödä tukia vastaan tällaiseen ilmaiseen hommaan rakennussiivoojaksi. Mitä järkeä? Montakohan päivää olisin pysynyt hengissä? Sai työkkäri jäädä siinä vaiheessa. Mutta niillehän minä olin "mielenterveysongelmainen" nuori.

[teppo]

[Itselläni oli myös varsin omituinen keissi: opiskeluaikana yritin hakea hanttihommia ja toimin mm. rakennussiivoojana. Näistä rakennussiivoushommistakin oli kova pula ja niihin pääsemiseen oli niin paljon kilpailua, ettei keikkoja millään saanut.

Tätä yritin tolkuttaa. Alhaisen ammattitaidon hommia ei välttämättä ole. Silloin työnvälityksen toimista ei vaan ole apua. Ihan sama lukiolaisilla. Jos sinulla ei ole mitään ammattiosaamista alalla jolta töitä löytyy, niin sitten sinulla ei ole. Suuri osa tällaisesta työstä teetetään jossain Aasiassa, sen tekee kone - tai Thaimaasta tai Virosta tulee Suomeen joku tekemään sen, kun pienipalkkainen keikka kaukana on houkuttelevampi vaihtoehto kuin jäädä kotiin.

[TooToo]

Vaan kun se syrjäytyminen ei edelleenkään ole sama asia kuin syrjään vetäytyminen.

Satuin katsomaan viime viikolla Inhimillisen tekijän, jonka aiheena oli introvertoin maailma. Vieraina ohjelmassa olivat Näyttelijä Martti Suosalo, kirjailija Pauliina Vanhatalo ja professori Liisa Keltikangas-Järvinen. Mm. Martti Suosalo kertoi olleensa aina itsekseen viihtyvää sorttia ja lapsena joukkueurheiluakin harrastaneena ollut mm. pelireissuilla omassa seurassaan. Eihän Suosalo ole millään muotoa syrjäytynyt, vaan tukevasti kiinni yhteiskunnan kelkassa.

Olet oikeassa, sillä asia on juurikin noin, tarkoitin lähinnä syrjintää ja sitä että varhaisessa lapsuudessa tulleet kokemukset voivat vaikuttaa paljon myöhemmin siihen että ihminen syrjäytyy kaikesta, kun ei koskaan ole mihinkään oikein kelvannut, eikä ole kannustettu.

Itsekin katsoin tuon Suosalon ohjelman ja ihan siitä syystä koska itse olen tismalleen samanlainen Päivällä saatan käydä joukkuelajin parissa reilun tunnin pelaamassa ja suu käy lähes koko ajan, mutta sen jälkeen saatan olla 48h sisällä ja kännykkä äänettömällä, eikä aika todellakaan käy pitkäksi