Re: Tapon yritys Vaasassa 24.11.17
Lähetetty: Pe Joulu 08, 2017 6:30 pm
Pohjalainen tänään:
Pitkään jatkunut sukuriita motiivina Vaasan puukotukseen: ”Puhuminen ei tässä vaiheessa ole riittänyt”
Parikymppistä miestä puukotettiin Koulukadun ja Vaasanpuistikon läheisyydessä.
Silmukka kiristyy, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Eero Välimäki Pohjanmaan poliisista kommentoi Vaasassa marraskuussa sattunutta puukotusta.
Välimäen mukaan poliisi on tähän mennessä saanut haarukoitua kasaan puukotukseen syyllistyneiden ydinryhmän.
– Meillä on nyt todennäköiset syyt epäillä asiaa useamman kohdalta. Alussa, kun tilanne oli poliisille vielä selkiintymätön, kahdeksan ihmistä otettiin kiinni. Kolme on tähän mennessä päästetty vapaaksi. Tällä hetkellä viisi on vielä vangittuna.
Yksi todennäköisin syin epäillyistä on vaasalaismies, joka vuonna 2014 surmasi Vaasassa Hovioikeudenpuistikolla noin 60-vuotiaan miehen.
Mies on nyt 19-vuotias ja hän pääsi hiljattain vapaaksi vankilasta. Välimäen mukaan mies ei kuitenkaan ole pääepäilty.
– Meillä ei ole niin sanottua pääepäiltyä, en käytä sitä sanaa. Meillä on todennäköisin syin epäiltyjä ja kaikki ovat tällä hetkellä samalla viivalla.
Välimäen mukaan epäillyt ovat tehneet teon yksituumaisesti.
– Tässä puhutaan siitä yksituumaisuudesta ensinnäkin kiinni käymisen suhteen ja jahtaamisen suhteen. Kun uhri lähtee karkuun, otetaan kiinni ja kaadetaan, häntä telotaan ja tehdään monenmoista väkivaltaa, niin kaikki osallistuvat siihen meidän käsityksemme mukaan.
Välimäki toteaa, että jos vakavasti vahingoittunut ihminen jätetään yksin eikä soiteta ambulanssia, kaikki ovat samaan tekoon syyllistyneitä.
– Ajatusmaailma on lakiteknisesti tämä. Kaikkien epäillään syyllistyneen samaan rikokseen, kun aiheutetaan sellainen vamma yhteistuumin ja tiedetään, että jos apua ei saa, niin todennäköisesti siitä seurauksena on kuolema.
Motiivina puukotukseen näyttäisi poliisin mukaan olevan jonkinlainen suvussa oleva riita, joka on jatkunut pitkään.
– Riidan aihe on aika vakava, mutta ei se sellainen ole minun korvissani, että sen takia pitäisi ruveta tappamaan. Emme aina ymmärrä, jos on suvun sisäisiä riitoja ja sitä, mitkä ovat kokonaisvaikutukset milläkin asialla. Puhuminen ei tässä vaiheessa ole riittänyt.
Koulukadun ja Vaasanpuistikon risteyksen tuntumassa 24. marraskuuta tapahtuneessa kahnauksessa hieman yli 20-vuotiasta miestä puukotettiin hengenvaarallisesti.
– Itse tähän fyysiseen tapahtumaan on osallistunut kolme tai neljä tekijää, mutta kolmen osuus on kohtuullisesti selvitetty. Käytän sanaa kolme tai neljä, koska neljännen osuus on vielä epäselvää.
Nuorin epäilty on 16-vuotias. Onko hän ottanut tapauksesta syytä niskoilleen?
– Hän on kertonut käsitelleensä puukkoa siten, että on aiheuttanut vaurioita tälle uhrille.
Välimäki kertoo, että kuulustelut jatkuvat edelleen.
– Joka päivä jotain tapahtuu ja teknisiä tutkintoja tehdään. Meillä on oletettu tekoväline hallussa ja siihen on tehty tekninen tutkinta ja siitä on saatu lausuntoja. Vahvalla todennäköisyydellä sitä pidetään tekovälineenä.
Sitä mukaa, kun näytöt ovat lisääntyneet ja kuulustelut ovat edenneet, poliisille on alkanut hahmottua puukotustapauksen kokonaisuus.
– Tapahtumapaikalta osa on lähtenyt ja osa on päässyt karkuun. He ovat omalta osaltaan pystyneet valaisemaan, mitä tapahtui paikan päällä ja mitä sen jälkeen. Teknisellä tutkinnalla on pystytty vahvistamaan, että heidän tarinansa pitää ainakin joiltain osin paikkansa.
Asiaa tutkitaan tapon yrityksenä. Vakavia vammoja saanut uhri toimitettiin sairaalahoitoon. Miehelle tehtiin hätäleikkaus, jota ilman hän ei olisi poliisin mukaan selvinnyt.
----------------------------------
Aikamoisia velikultia. 16- vuotiaalla ei taida olla paljoakaan sananvaltaa mitä on oikesti tehnyt.