Hienoa fränklin ja kumppanit!
Minkä takia on niin vaikea olla eduksi omalle kulttuurilleen tai olla itse painamatta sitä alas, kunnei se muutenkaan kovin suosiossaan ole (ja miksiköhän ei). Ruokkikaa nyt mätä omenat koko kansan mainetta ja jo niitä olemassa olevia stereotypioita jotka on kiertänyt valtaväestössä ja muuallakin sukupolvelta toiselle, kun jo romaneiden esiesiisät ovat ne alkujaan saanut.
Turha sitä on miettiä, "miksi ovet ei aukene" teille TÄNÄKÄÄN PÄIVÄNÄ.
Muistakaa nyt kuitenkin, ettei kaikki ole samanlaisia. Osa on ottanut jo opikseen, maksaa veronsa ja tekee palkkansa rehellisellä työllä kouluttautuen kuten normaali ihminen etenkin vähemmistöä edustava jo tähän vuoteen 2020 mennessä tekee
(nimimerk. Osaksi romani itsekin)