Paniikki Teksasissa: Kahdeksan konserttivierasta kuollut tukehtumalla

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15385
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Paniikki Teksasissa: ainakin kahdeksan konserttivierasta kuollut tukehtumalla

Viesti Kirjoittaja URSA »

Festivaalivieras Seanna Faith McCarty kertoo Instagramissa, että tungos oli niin tiivis, että hengittämisestä tuli lähestulkoon mahdotonta. Hän pelkäsi tallautuvansa ihmisjoukon jalkoihin kuoliaaksi. McCarty kirjoittaa, että ihmismassa oli painunut niin tiiviiksi, etteivät kädet ilmaan nostaneet voineet laskea käsiä sivuilleen.

– Se oli kuin katsoisi Jenga-tornin kaatuvan. Ihminen toisensa jälkeen imeytyi alas. Et voinut etukäteen ennakoida, mistä suunnasta satojen ihmisten työntö tulee. Olit aallon armoilla, hän kirjoittaa.

Festivaaleilla oli noin 50 000 ihmistä. Se on selvästi enemmän kuin Ruisrockissa on minään yksittäisenä päivänä ollut.

KAIKEN KAIKKIAAN yli 300:a ihmistä hoidettiin kenttäsairaalassa festivaalin läheisyydessä. 17 ihmistä vietiin sairaalahoitoon, ja heistä 11:llä oli sydänkohtaus. Kahdeksan ihmisen on vahvistettu kuolleen. Kuolemansyyt eivät ole vielä selvillä. Yksi sairaalahoidossa olevista on 10-vuotias lapsi, ja hän on kriittisessä tilassa.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008386982.html
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9984
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Paniikki Teksasissa: Kahdeksan konserttivierasta kuollut tukehtumalla

Viesti Kirjoittaja poikani »

Useita konserttikävijöitä ja ainakin yhtä turvamiestä on ilmeisesti tökätty huumeruiskulla, kertoo Fox News. Kuolleiden iät ovat 14, 16, 21, 21, 23, 23 ja 27 - yhden ikä ei ole toistaiseksi tiedossa.

Paikalle oli saapunut jopa yli 200 000 ihmistä. Houstonin poliisilaitos oli lähettänyt omaa väkeään peräti 528. Lisäksi järjestyksenvalvojia oli 755.
????? ?? ??????.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11491
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Paniikki Teksasissa: Kahdeksan konserttivierasta kuollut tukehtumalla

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

https://bestinau.net/police-say-narcan- ... -injection

Naloksoonia sisältävä Narcan -niminen, useimmiten nenäsuihkeena annettava, on ollut tuo elvytyslääke: "Pohjois-Amerikassa opioidiepidemiaa hillitään Opiant Pharmaceuticals -yhtiön naloksonia sisältävällä Narcan-nenäsumutteella jota markkinoi Adapt Pharma. Narcan-nenäsumute on suomalainen keksintö."

https://yle.fi/uutiset/3-12177673

7.11.201 8:58

Rap-keikan tallautumisesta alkoi rikostutkinta Yhdysvalloissa – henkilön väitetään pistäneen ruiskulla ainetta toisiin ihmisiin yleisössä

Konsertissa kuoli ainakin kahdeksan ihmistä. Houstonin palopäällikön mukaan useita ihmisiä piti elvyttää opioidien yliannostuksen hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä


Houstonin poliisipäällikkö Troy Finner sanoi tiedotustilaisuudessa, että poliisi on aloittanut tapauksesta rikostutkinnan, johon osallistuu huume- ja murharyhmät.

Finnerin mukaan jonkun henkilön väitetään piikittäneen huumeita tai lääkkeitä toisiin ihmisiin yleisössä.

Houstonin palopäällikkö Samuel Pena kertoi, että useita ihmisiä piti elvyttää opioidien yliannostuksen hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Heidän joukossaan oli järjestyksenvalvoja, jonka kaulaan joku yleisöstä oli ilmeisesti pistänyt tuntematonta ainetta injektioruiskulla.
Viimeksi muokannut Tarkastaja Levisi, Su Marras 07, 2021 9:20 am. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9984
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Paniikki Teksasissa: Kahdeksan konserttivierasta kuollut tukehtumalla

Viesti Kirjoittaja poikani »

Huusiko kukaan "en pysty hengittämään"?
????? ?? ??????.
Tiinas
Axel Foley
Viestit: 2327
Liittynyt: Su Helmi 11, 2018 10:00 am

Re: Paniikki Teksasissa: Kahdeksan konserttivierasta kuollut tukehtumalla

Viesti Kirjoittaja Tiinas »

Tuo huumeiden pistäminen on tulossa myös suomeen kun moniosaajat ovat huomanneet, että naiset vartioivat ravintoloissa lasejaan ja huumetta ei pysty enää lasiin laittamaan
. ”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa muslimeja”
Rasistinen äärivasemmistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.

Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9984
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Paniikki Teksasissa: Kahdeksan konserttivierasta kuollut tukehtumalla

Viesti Kirjoittaja poikani »

Tiinas kirjoitti: Su Marras 07, 2021 9:14 am Tuo huumeiden pistäminen on tulossa myös suomeen kun moniosaajat ovat huomanneet, että naiset vartioivat ravintoloissa lasejaan ja huumetta ei pysty enää lasiin laittamaan
On ollut jo vaikka kuinka pitkään. Ravintolahenkilökunta on aika kypsynyt touhuun. Onneksi lakia voidaan kiertää ja heittää tyyppejä ainakin toisinaan vittuun milloin mihinkin tekosyyhyn vedoten.
????? ?? ??????.
Slaikka
Martin Beck
Viestit: 843
Liittynyt: Ke Loka 21, 2020 1:25 am

Re: Paniikki Teksasissa: Kahdeksan konserttivierasta kuollut tukehtumalla

Viesti Kirjoittaja Slaikka »

No, neekerin oma festivaali. Neekeri itse esiintymässä. Yleisöstä iso osa neekereitä. Mikä voi mennä pieleen?
jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3899
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Paniikki Teksasissa: Kahdeksan konserttivierasta kuollut tukehtumalla

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

Slaikka kirjoitti: Su Marras 07, 2021 1:58 pm No, neekerin oma festivaali. Neekeri itse esiintymässä. Yleisöstä iso osa neekereitä. Mikä voi mennä pieleen?
Lisäksi haittaako se paljoa jos muutama nekru kuolee?

Koska muuten miekkarit pystyssä? Ai niin, tätä ei voi pistää valkoisen miehen syyksi? Vai voiko? :mrgreen:
"Those who want respect, give respect."
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15385
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Paniikki Teksasissa: Kahdeksan konserttivierasta kuollut tukehtumalla

Viesti Kirjoittaja URSA »

Yleisöä näyttää kuvien perusteella olleen laidasta laitaan. Tuntuisi aika hurjalta yhteensattumalta, että liian kovaksi tungokseksi muuttuneilla festareilla olisi vielä kulkenut joku myrkyttäjä neulan kanssa. Epäilen myrkyttäjää vain huhuksi ja joukkohysteriaksi. Yleisö on päässyt syystä tai toisesta vellomaan liian suurella alueella (liian vähän aidattuja lokeroita tms.) ja se on johtanut tukehtumisiin. Mikäli yleisön joukossa olisi todella liikkunut myrkkyä pistänyt joukkomurhaaja, rikos olisi ensimmäinen laatuaan ja murhaaja saisi vielä itse myrkkyruiskeen.

Travis Scott näyttää nykyään narkkarilta ja Drake tuskin oli söpö edes vauvana, mutta molemmat olivat ainakin nuorina uransa alussa selvästi lahjakkaita artisteja. Mitään muuta tekemistä heillä ei ole onnettomuuden kanssa, kuin korkeintaan yleisön saaminen innostumaan. Kaikki muuhan on ollut jonkun muun vastuulla. Jotain on mennyt järjestelyissä pieleen, kenties yleisöä oli liikaa alueella.
jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3899
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Paniikki Teksasissa: Kahdeksan konserttivierasta kuollut tukehtumalla

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

URSA kirjoitti: Su Marras 07, 2021 2:44 pm Yleisöä näyttää kuvien perusteella olleen laidasta laitaan. Tuntuisi aika hurjalta yhteensattumalta, että liian kovaksi tungokseksi muuttuneilla festareilla olisi vielä kulkenut joku myrkyttäjä neulan kanssa. Epäilen myrkyttäjää vain huhuksi ja joukkohysteriaksi. Yleisö on päässyt syystä tai toisesta vellomaan liian suurella alueella (liian vähän aidattuja lokeroita tms.) ja se on johtanut tukehtumisiin. Mikäli yleisön joukossa olisi todella liikkunut myrkkyä pistänyt joukkomurhaaja, rikos olisi ensimmäinen laatuaan ja murhaaja saisi vielä itse myrkkyruiskeen.

Travis Scott näyttää nykyään narkkarilta ja Drake tuskin oli söpö edes vauvana, mutta molemmat olivat ainakin nuorina uransa alussa selvästi lahjakkaita artisteja. Mitään muuta tekemistä heillä ei ole onnettomuuden kanssa, kuin korkeintaan yleisön saaminen innostumaan. Kaikki muuhan on ollut jonkun muun vastuulla. Jotain on mennyt järjestelyissä pieleen, kenties yleisöä oli liikaa alueella.
Ajattelin vaan että kun on nykyajan valkoisten ihmisten vika mitä tapahtui 200 vuotta sitten, niin ehkä tämä on nyt sitten neekeriräppärin vika kun näin tapahtuu. :roll:

Eiköhän tästä saada joku valkoihoinen järjestäjätaho syylliseksi ja BLM miekkarit pystyyn kun tahallaan tappoivat viattomia neekereitä.
"Those who want respect, give respect."
Herravee
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 105
Liittynyt: Ke Loka 12, 2016 1:49 pm

Re: Paniikki Teksasissa: Kahdeksan konserttivierasta kuollut tukehtumalla

Viesti Kirjoittaja Herravee »

KAIKEN KAIKKIAAN yli 300:a ihmistä hoidettiin kenttäsairaalassa festivaalin läheisyydessä. 17 ihmistä vietiin sairaalahoitoon, ja heistä 11:llä oli sydänkohtaus. Kahdeksan ihmisen on vahvistettu kuolleen. Kuolemansyyt eivät ole vielä selvillä. Yksi sairaalahoidossa olevista on 10-vuotias lapsi, ja hän on kriittisessä tilassa.
Mitä kymmenvuotias lapsi tekee tämän kaltaisessa konsertissa jossa riehutaan ja käytetään aineita?
jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3899
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Paniikki Teksasissa: Kahdeksan konserttivierasta kuollut tukehtumalla

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

Herravee kirjoitti: Su Marras 07, 2021 4:36 pm
KAIKEN KAIKKIAAN yli 300:a ihmistä hoidettiin kenttäsairaalassa festivaalin läheisyydessä. 17 ihmistä vietiin sairaalahoitoon, ja heistä 11:llä oli sydänkohtaus. Kahdeksan ihmisen on vahvistettu kuolleen. Kuolemansyyt eivät ole vielä selvillä. Yksi sairaalahoidossa olevista on 10-vuotias lapsi, ja hän on kriittisessä tilassa.
Mitä kymmenvuotias lapsi tekee tämän kaltaisessa konsertissa jossa riehutaan ja käytetään aineita?
Neekerit ovat tunnetusti erinomaisia vanhempia. Ei ole varaa lastenvahtiin ja äidin ja iskän on vaan pakko päästä bailaamaan. Otetaan siis kakara mukaan sinne aineiden sekaan.
"Those who want respect, give respect."
Herravee
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 105
Liittynyt: Ke Loka 12, 2016 1:49 pm

Re: Paniikki Teksasissa: Kahdeksan konserttivierasta kuollut tukehtumalla

Viesti Kirjoittaja Herravee »

^^ Onkohan edes ollut vanhempiensa kanssa? Missään ei mainittu. Videoita katselin tapahtumapaikalta niin turvajärjestelmät ei ollut todellakaan mitään tiukkaa, kunhan rahat sai niin jengiä sisään.
Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4628
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Re: Paniikki Teksasissa: ainakin kahdeksan konserttivierasta kuollut tukehtumalla

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

poikani kirjoitti: La Marras 06, 2021 10:34 am Eivät ole joukkotukehtumisetkaan enää niin kuin ennen. Victoria Hallin katastrofissa, Englannin Sunderlandissa, puristui 183 lasta kuoliaaksi vuonna 1883. He olivat kiiruhtaneet ulos lasten tilaisuudesta katsomaan, onko heillä pieneen palkintoon oikeuttava pääsylippu.

Isoja joukkopakahtumisia sattuu tietysti toisinaan vieläkin, esimerkiksi isoissa uskonnollisissa tilaisuuksissa Mekassa tai Intiassa.

Wikipediassa löytyy tästäkin aiheesta listamuotoinen artikkeli, List of human stampedes and crushes. Tämän ketjun aiheena oleva onnettomuus on jo lisätty siihen. Kyseessä oli näköjään räppikonsertti. Onkohan paikalla kuulunut laukauksia?
Kyseessä oli räp-konsertti ei perussuomalaisten iltamat saarella. Eli laukauksia ei ole kuultu.
Likeavirgin
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4628
Liittynyt: Su Huhti 19, 2020 8:18 pm

Re: Paniikki Teksasissa: Kahdeksan konserttivierasta kuollut tukehtumalla

Viesti Kirjoittaja Likeavirgin »

jepulis82 kirjoitti: Su Marras 07, 2021 5:53 pm
Herravee kirjoitti: Su Marras 07, 2021 4:36 pm
KAIKEN KAIKKIAAN yli 300:a ihmistä hoidettiin kenttäsairaalassa festivaalin läheisyydessä. 17 ihmistä vietiin sairaalahoitoon, ja heistä 11:llä oli sydänkohtaus. Kahdeksan ihmisen on vahvistettu kuolleen. Kuolemansyyt eivät ole vielä selvillä. Yksi sairaalahoidossa olevista on 10-vuotias lapsi, ja hän on kriittisessä tilassa.
Mitä kymmenvuotias lapsi tekee tämän kaltaisessa konsertissa jossa riehutaan ja käytetään aineita?
Neekerit ovat tunnetusti erinomaisia vanhempia. Ei ole varaa lastenvahtiin ja äidin ja iskän on vaan pakko päästä bailaamaan. Otetaan siis kakara mukaan sinne aineiden sekaan.
Ikäänkuin ihonvärillä olisi mitään merkitystä. Kyllä muunkin väriset ihmiset ottavat lapsiaan mukaan yleisötapahtumiin, joissa ei ole ikärajaa.
Vastaa Viestiin