Ilta-Sanomat
Pikku-Ben katosi Kosin saarella 25 vuotta sitten – ratkaisevatko uuden todistajan tiedot brittipojan kohtalon?
Britannian poliisi käynnistää lähiviikkoina uudet etsinnät Kreikan Kosilla. Pojan äitiä on kehotettu varautumaan pahimpaan.
Vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäinen brittipoika Ben Needham katosi Kreikassa Kosin saarella heinäkuussa 1991. Poika oli jäänyt isovanhempiensa hoitoon äitinsä lähdettyä töihin läheiseen hotelliin.
Ben oli päässyt livahtamaan ulos Iraklisin kylän lähistöllä sijaitsevasta talosta, kun hänen isovanhempansa söivät lounasta. Isoäiti huomasi taaperon katoamisen nopeasti, mutta se ei riittänyt. Benistä ei löydetty enää jälkeäkään.
Tapaus on noussut brittilehtien otsikoihin säännöllisesti kuluneen 25 vuoden aikana, sillä Benin äiti Kerry Needham on jatkanut aktiivista työskentelyä poikansa kohtalon selvittämiseksi. Äiti ei ole suostunut luopumaan toivosta poikansa elossa löytymiseksi.
Vuonna 2011 silloinen Britannian pääministeri David Cameron antoi tukensa Benin äidin vetämälle etsintäkampanjalle ja lupasi apua tapausta tutkivalle Etelä-Yorkshiren poliisille. BBC:n mukaan Cameron painosti myös Kreikan viranomaisia jatkamaan katoamisen selvittämistä.
Seuraavana vuonna Kreikan poliisi keskittyi tutkimaan isovanhempien talon läheisyydessä olevaa maa-aluetta, jolla oli tehty kaivuutöitä Benin katoamisen aikoihin. Epäilyksenä oli, että Ben olisi saattanut harhailla alueelle ja pudota johonkin siellä olleista kaivannoista. Poikaa ei kuitenkaan löydetty.
Kosin saarella tehtiin myös dna-testit kahdelle nuorelle miehelle, joiden epäiltiin mahdollisesti olevan Ben. Testien tulokset kertoivat kuitenkin, että kumpikaan heistä ei ollut kadonnut brittitaapero.
Uusi todistaja astui esiin 25 vuoden jälkeen
Nyt Ben Needhamin tapaus on saanut uuden käänteen, jonka myötä pikkupojan kohtalon toivotaan selviävän. Kerry Needham, 43, kertoo brittilehti Mirrorin haastattelussa, että poliisi on käskenyt häntä varautumaan pahimpaan.
Tapaus oli nostettu esille Kreikan televisiossa toukokuussa. Ohjelman esittämisen jälkeen poliisi oli saanut vihjeen todistajalta, jonka mukaan viime vuonna vatsasyöpään kuollut kaivinkoneen kuljettaja Konstantinos ”Dino” Barkas olisi aiheuttanut Benin kuoleman.
– He sanoivat, että uusi todistaja oli astunut esiin ja kertonut, että on edelleen kaksi tutkimatta jäänyttä maa-aluetta, joille Dino oli siirtänyt rakennusjätettä. Heidän kasvonsa kertoivat kaiken, kun kysyin, aikovatko he tehdä etsintöjä alueilla, Needham kertoo Mirrorille poliisin viimeisimmästä yhteydenotosta.
– He joutuivat kertomaan minulle, että he uskovat poikani kuolleen, vaikka he halusivat olla ne, jotka löytäisivät hänet hengissä, Needham jatkaa.
Suojelivatko ystävät kaivinkoneen kuljettajaa?
Todistaja oli tiettävästi kertonut poliisille Benin kuolleen tapaturmaisesti. Poliisi ei kuitenkaan sulje pois rikoksen mahdollisuutta.
Daily Mailin mukaan Barkas oli lähestynyt poliisia edellisten kaivausten aikaan vuonna 2012 ja kertonut, että hän saattoi vahingossa aiheuttaa Benin kuoleman siirtäessään rakennusjätettä kaivantoon. Lehden tietojen mukaan uusi todistaja olisi kuitenkin kertonut, että Barkas olisi lyönyt poikaa ennen tämän kuolemaa.
Mirrorin mukaan todistaja on kertonut kohdanneensa Barkasin Benin katoamisen jälkeisenä päivänä. Mies oli juuri palannut poliisilaitokselta, jossa häneltä oli kysytty, oliko työmaalla sattunut mahdollisesti onnettomuus, joka selittäisi pojan katoamisen.
Todistajan mukaan mies oli tuolloin ”hikoillut ja vapissut”. Joka tapauksessa Barkas oli jättänyt kertomatta työskennelleensä niillä kahdella alueella, joihin poliisin mielenkiinto nyt kohdistuu.
Poliisi käy nyt läpi tutkintalinjaa, jonka mukaan Barkas tiesi aiheuttaneensa lapsen kuoleman, mutta ei vain myöntänyt tätä. Poliisin mukaan on myös mahdollista, että miehen ystävät olisivat vaienneet asiasta suojellakseen tätä.
”Hän olisi voinut lopettaa tämän jo 25 vuotta sitten”
Needhamin mukaan tutkijat ovat kertoneet hänelle aloittavansa lähiviikkojen aikana etsinnät Benin ruumiin löytämiseksi. Äiti kiittelee Mirrorin haastattelussa poliisia näiden tekemästä työstä, mutta myöntää olevansa murtunut uuden käänteen johdosta.
– Se, mitä he joutuivat kertomaan minulle, oli viimeinen asia, jonka olisin halunnut kuulla. He uskovat, että minun Benini saattaa olla kuollut ja haudattu. He eivät enää etsi kadonnutta henkilöä. Kuinka voisin selvitä tästä?
Daily Mailille Needham kertoo, kuinka hän ei voi antaa anteeksi todistajalle, joka olisi voinut säästää hänet vuosikymmenien mittaiselta helvetiltä.
– Hän olisi voinut lopettaa tämän jo 25 vuotta sitten. Olisin voinut surra ja jatkaa elämääni tyttäreni kanssa. Lastaan ei voi koskaan unohtaa, mutta ainakin olisin tiennyt, missä hän on. Olisin voinut tehdä elämälläni jotakin. Sen sijaan olen elänyt elämää, jossa en ole voinut tehdä mitään tai keskittyä mihinkään.
Äidin mukaan todistaja on Kosilla asuva mies, joka on tuntenut Needhamin perheen koko ajan, mutta ei ole tästä huolimatta kertonut tietojaan.
– Ehkä olisin voinut antaa anteeksi sille ihmiselle tuolloin. Mutta nyt en kykene siihen, murtunut Needham kertoo Daily Mailille.