Synkät tapahtumat Itäkeskuksessa alkoivat jo edellisenä päivänä – Yhteys arvotalossa tapahtuneeseen henkirikokseen
Marjaniementien epäillyn vapaudenriiston ja törkeän pahoinpitelyn uhri sai vakavia vammoja.
Helsingin Itäkeskuksessa tapahtuneen törkeä väkivallanteko alkoi poliisin epäilyjen mukaan jo edellisenä päivänä.
Poliisin epäilyjen mukaan vuonna 1988 syntynyttä uhria pidettiin vasten tahtoaan Marjaniementiellä sijainneessa yksityisasunnossa. Tilanne kuitenkin alkoi toisaalta Helsingissä jo sunnuntaina.
Uhri vietiin asunnolle, eikä tätä poliisin tietojen mukaan päästetty maanantain aikana poistumaan sieltä. Väkivalta kesti siis vähintään useita tunteja.
– Sunnuntain ja maanantain välisenä yön sekä maanantaipäivän tapahtumia selvitetään, kertoo rikoskomisario Crista Granroth Iltalehdelle.
Hätäkeskuspuhelu
Rikosvyyhti alkoi selvitä näyttävän poliisioperaation myötä. Raskaasti varustautuneet poliisit iskivät Marjaniementiellä sijainneeseen yksityisasuntoon maanantaina päivällä.
Poliisi oli saanut asunnon tukalasta tilanteesta hätäkeskuspuhelun maanantaina puolen päivän aikaan. Granroth ei ota kantaa siihen, kuka hätäkeskuspuhelun soitti.
Asunnosta otettiin kiinni useita henkilöitä, joista osa vapautettiin myöhemmin. Poliisi epäilee rikoksista kolmea miestä. Heistä kaksi otettiin kiinni asunnolta ja kolmas toisaalta.
Heitä epäillään törkeästä ryöstön yrityksestä, törkeästä pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta. Osaa vangituista epäillään myös ampuma-aserikoksesta ja huumausainerikoksesta.
Uhri loukkaantui väkivaltatilanteessa vakavasti, mutta ei ole hengenvaarassa. Hän on ollut useita päiviä sairaalassa.
Kytkös Lehtisaareen
Iltalehden tietojen mukaan Itäkeskuksen epäillyt rikokset tapahtuivat Lehtisaaren arvoasunnossa tapahtuneisiin väkivaltaisuuksiin liittyvän
Anssi Paavo Robert Penttalan kotona.
Vuonna 1991 syntynyt Penttala tuomittiin heinäkuussa törkeästä pahoinpitelystä ja muista rikoksista kahden vuoden ja kahden kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen.
Pitkä rikoshistoria
Penttalan lisäksi toinen kolmesta vangitusta on sosiaalisen median perusteella myös Lehtisaaren arvotalon asukkaiden tuttavia.
Ensimmäiset tuomiot mies on saanut alaikäisenä. Vuonna 2012 hän syyllistyi useisiin ryöstöihin ja niiden yrityksiin. Mies oli vasta 15-vuotias. Tuolloin nuorukainen muun muassa uhkasi kahden muun nuorukaisen kanssa kahta uhria metalliketjulla lyömisellä ja vei heiltä skeittilaudan ja lippiksen.
Toisessa tapauksessa nuorukainen löi uhriaan metalliketjulla ja nyrkeillä. Saaliksi nuorukainen sai kavereineen aurinkolasit.
Näistä ja muista rikoksista nuorukainen tuomittiin niin sanottuun nuorisorangaistukseen kahdeksaksi kuukaudeksi.
Vuonna 1997 syntynyt mies on saanut vuosien varrella tuomioita myös vahingonteosta, kätkemisrikoksesta ja näpistyksestä sekä huumausaine- ja ampuma-aserikoksista.
Poliisit ovat useana eri kertana löytäneet miehen hallusta kaasua ja patruunoita sekä erilaisia huumeita. Päihteitä on ollut osassa tapauksia niin paljon, että syyttäjän mielestä ainakin osa niistä on tarkoitettu levitykseen.
Huumevelkoja
Yksi vakavimmista tuomioista on kolmen vuoden takaa. Miestä syytettiin muun muassa tapon yrityksestä. Vyyhdissä oli kyse huumeisiin liittyvistä väitetyistä veloista. Mies koetettiin ryöstää hänen kotonaan.
Selkkaus alkoi yksityisasunnon rappukäytävässä. Ensin toinen mies hyökkäsi vuonna 1997 syntyneen kimppuun veitsen kanssa. Oikeuden mukaan kyse oli törkeästä ryöstön yrityksestä.
Mies itse vastasi taistoon lyömällä yhtä miestä saksilla lapaluuhun. Kyse oli hätävarjelusta.
Sen sijaan se, kun velanperijät lähtivät pois paikalta, ja mies yritti vetää yhden heistä asuntoon. Tässäkin kohtaa käytettiin saksia. Oikeuden mukaan kyse ei ollut enää hätävarjelusta ja mies tuomittiin pahoinpitelystä.
Näistä vuoden 2020 tapahtumista oikeuden määräämä rangaistus oli miehelle viisi kuukautta ehdollista vankeutta.
Kolmannella Marjaniementien julmasta teosta epäillyllä on lievempi rikoshistoria.
Hänet on tuomittu pahoinpitelystä ja rattijuopumuksesta sakkoihin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3d01 ... 1d345d733c