Sivu 2/39

Lähetetty: Ke Heinä 04, 2007 11:15 am
Kirjoittaja sorsake
No ainakin oli myös TTTssä. Nimittäin minä olen juuri se, joka tuosta mainitsi. Kuulin ensimmäistä kertaa ko. tapauksesta ollessani vähän aikaa kyseisessä lafkassa töissä joitakin vuosia tapauksen jälkeen. Silloiset kollegat muistelivat poliisikuulusteluja, joihin olivat joutuneet. Kuitenkin aika harvinainen kokemus tavalliselle tallustajalle. Sinänsä heillä ei ollut sen enempää tietoa tapauksesta kuin mitä täälläkin on kerrottu, joten enempää en voi yksityiskohtia valaista.

On mahdollista, että Helasvuolla oli useampi työpaikka (esim. iltatyö Valintatalossa). Lisäksi sain muistaakseni silloisten kollegojen puheista sen kuvan, ettei hän ollut ollut vielä kovin pitkään TTTssä, eivätkä he tunteneet häntä kovin hyvin (mukavaksi väittivät kylläkin), joten on saattanut olla Valintatalossa sitä ennen.

Lähetetty: To Syys 27, 2007 8:38 pm
Kirjoittaja McAbre
Helasvuon tapauksesta oli aukeaman juttu tämän päivän Ilta-Sanomissa. Sisälsi mm valokuvia rikospaikalta sekä vahvistuksen sille että työskenteli juuri TTT:ssä. Ruumis ei ollut komerossa vaan kätkettynä vuodesohvaan, josta sen löysi viisi päivää surman jälkeen Helasvuon isä. Poliisi pitää varmana, että tekijä oli Helasvuolle tuttu ihminen, joka vietti asunnossa tuntikausia jälkiään siivoten ja peitellen.

Lähetetty: To Syys 27, 2007 8:41 pm
Kirjoittaja McAbre
vasikka kirjoitti:Joidenkin keskustelupalstalla esitettyjen tietojen mukaan surma tapahtui 27.-28.7 (ke-to). Alibilehti tarjoaa päivämääräksi 2.8. (ti) Jälkimmäinen voi toki tarkoittaa ruumiin löytöpäivää
.
Edelleen tänäisen Iltiksen mukaan: viimeinen havainto työpaikallaan to 28.7 klo 16.00, löydettiin ti 2.8. Asunnolla oli käyty etsimässä Helasvuota jo näiden päivien välisen viikonlopun aikana.

Lähetetty: Pe Syys 28, 2007 8:55 am
Kirjoittaja Katjushka
McAbre kirjoitti:Ruumis ei ollut komerossa vaan kätkettynä vuodesohvaan
Käsitin, että tässä oli totuus se, että osa paloista oli vuodesohvassa, ja osa komerossa.

Lähetetty: Pe Syys 28, 2007 11:09 am
Kirjoittaja jamppa
Eilisessä ilta-sanomissa oli juttua tapauksesta ja kyllä se kaveri oli ihan kokonaisena ollu siellä sohvassa.

Lähetetty: Pe Syys 28, 2007 11:39 am
Kirjoittaja sorsake
Hmm, kiinnostava tapaus toden totta... Muistan tosiaan TTTn tyyppien puheista tuonkin, että ruumis oli piilossa ja asunnolla joku (isä?) kävi etsimässä poikaa pian katoamisen jälkeen mutta vasta haju paljasti myöhemmin ruumiin.

Mutta miksi ihmeessä ruumis piti piilottaa? Mihin murhaaja tarvitsi tuon muutaman päivän etumatkan, koska lieni selvä, että se löytyy ennemmin tai myöhemmin? Vuodesohva kuulostaa myös työläältä piilotuspaikalta...

Re: Heikki Helasvuon murha

Lähetetty: Pe Syys 28, 2007 12:19 pm
Kirjoittaja supernova
EuroJR kirjoitti:Tavallinen työtätekevä sälli murhattiin asuntoonsa. Paloiteltiin ja piilotettiin asuntoonsa niin hyvin ettei ensi etsinnöissä edes löydetty. Tapaus jäi mysteeriksi niin poliisille kuin omaisilleenkin. Etsittiin henkilöä jonka oli nähty kantavan pakkausteippejä, siihen se sitten taisi jäädäkin. Omituisen hiljaa tästä tapauksesta on oltu.

Kaveri taisi hillua näissä Bockin porukoissa. Sieltä löytyy vielä paljon ihmeellistä tapahtumaa kaiken tiedetyn lisäksi. Ior Bock itsehän tuli loppuelämäkseen halvaantuneeksi kun hänen entinen "hulluksi tullut" opetuslapsena häntä puukotti. Puukotuksen motiivihan oli kosto Pete Walin itsemurhasta johon katsoi Iorin olevan syyllinen. Herää myös kysymys, kuinka paljon hiipparoi Walli näissä porukoissa. Ainakin Kingston Wallin musiikissa tulvi enemmän ja enemmän vaikutteita kalevalalaisesta mytologiasta.
Petri Walli tutustui Ioriin Intiassa Goalla (yllätys yllätys).

Siellä Bock kertoi omia käsityksiään mytologiasta, ns. Bockin suvun saagaa. Tämä yhdistettynä Wallin melko rankkaan psykedeelien käyttöön sai aikaan että Wallilla alkoi flipata yli. Kolmas Kingston Wallin levy, Tri-Logy sisältää muutamissa kappaleissa sanoitusta joka on suoraa bockin suvun saagaa. Kalevalaiseksi mytologiaksi sitä tuskin voi sanoa.

Käsittääkseni walli ei suomessa juuri hengannut iorin kanssa, mutta goalla sitäkin enemmän. Toisaalta edes vanhat pändikaverinsa eivät juuri tienneet mitä walli puuhasteli viimeiset aikansa.

Itsemurhayönä walli pyrki sairaalaan koska hänellä oli itsetuhoisia ajatuksia. Häntä ei otettu sisälle koska ei ollut lähetettä.

Samana yönä Walli loikkasi kirkon katolta.

Lähetetty: Pe Syys 28, 2007 12:40 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
jamppa kirjoitti:Eilisessä ilta-sanomissa oli juttua tapauksesta ja kyllä se kaveri oli ihan kokonaisena ollu siellä sohvassa.
Näin minäkin olen käsittänyt.
Paloittelu huhuun lienee kaksi syytä:
-Ensiksikin se, että ruumista ei ensimmäisellä etsintäkerralla löydetty.
-Oulussa tapahtui aikoinaan (Kettunen?) miehen paloittelusurma.

Näitäkin surmia on yritetty yhdistää ns homotaustaisten miesten surmiin, mutta Helasvuo taisi seurustella naisen kanssa.

Re: Heikki Helasvuon murha

Lähetetty: Pe Syys 28, 2007 12:57 pm
Kirjoittaja Bombay
supernova kirjoitti:
EuroJR kirjoitti:Tavallinen työtätekevä sälli murhattiin asuntoonsa. Paloiteltiin ja piilotettiin asuntoonsa niin hyvin ettei ensi etsinnöissä edes löydetty. Tapaus jäi mysteeriksi niin poliisille kuin omaisilleenkin. Etsittiin henkilöä jonka oli nähty kantavan pakkausteippejä, siihen se sitten taisi jäädäkin. Omituisen hiljaa tästä tapauksesta on oltu.

Kaveri taisi hillua näissä Bockin porukoissa. Sieltä löytyy vielä paljon ihmeellistä tapahtumaa kaiken tiedetyn lisäksi. Ior Bock itsehän tuli loppuelämäkseen halvaantuneeksi kun hänen entinen "hulluksi tullut" opetuslapsena häntä puukotti. Puukotuksen motiivihan oli kosto Pete Walin itsemurhasta johon katsoi Iorin olevan syyllinen. Herää myös kysymys, kuinka paljon hiipparoi Walli näissä porukoissa. Ainakin Kingston Wallin musiikissa tulvi enemmän ja enemmän vaikutteita kalevalalaisesta mytologiasta.
Petri Walli tutustui Ioriin Intiassa Goalla (yllätys yllätys).

Siellä Bock kertoi omia käsityksiään mytologiasta, ns. Bockin suvun saagaa. Tämä yhdistettynä Wallin melko rankkaan psykedeelien käyttöön sai aikaan että Wallilla alkoi flipata yli. Kolmas Kingston Wallin levy, Tri-Logy sisältää muutamissa kappaleissa sanoitusta joka on suoraa bockin suvun saagaa. Kalevalaiseksi mytologiaksi sitä tuskin voi sanoa.

Käsittääkseni walli ei suomessa juuri hengannut iorin kanssa, mutta goalla sitäkin enemmän. Toisaalta edes vanhat pändikaverinsa eivät juuri tienneet mitä walli puuhasteli viimeiset aikansa.

Itsemurhayönä walli pyrki sairaalaan koska hänellä oli itsetuhoisia ajatuksia. Häntä ei otettu sisälle koska ei ollut lähetettä.

Samana yönä Walli loikkasi kirkon katolta.
Suosittelen lukemaan ton Bockin saagan, äärimmäisen mielenkiintoista tavaraa, sekopäisellä tavalla :D

Lähetetty: Su Syys 30, 2007 11:12 pm
Kirjoittaja vasikka
Laitan tähän vapaamuotoisen referaatin iltasanomien jutusta.

28-vuotias Jussi Helasvuo löydettiin surmattuna asunnostaan Helsingin Vuorimiehen kadun asunnostaan 2.8 1988. Valokuvassa oli pitkälettinen sivarin näköinen kaveri. Tästä huolimatta hänen väitettiin olleen säntillinen työntekijä. Helasvuo oli lähtenyt normaalisti töistäään TTT:lta klo 16 torstaina 27.8.2006. Jo samana iltana ystävät olivat yrittäneet tavoittaa häntä puhelimitse, ilman tulosta. Helasvuo ei tullut perjantaina töihin, eikä keskisuomeen kesämökilleen. Tässä vaiheessa isä huolestui todenteolla ja teki pojastaan katoamisilmoituksen jo lauantaina.

Talonmies pariskunta oli käynyt tarkistamassa Helasvuon asunnon, eikä havainnut siellä poikkeavaa. Myöhemmin isä meni asuntoon itse etsimään poikaansa ja löysi lopulta ruumiin kätekettynä vuodesohvan sisään. Ruumis oli kääritty sellaisiin muoveihin, joita levitetään mansikkapellolle. Tutkimuksissa selvisi, että ainakaan lähikaupoista sellaista ei oltu ostettu. Jutussa myös todettiin, että keskustelupalsoilla esitetyistä huhuista huolimatta ruumista ei oltu paloiteltu.

Surma oli tapahtunut useilla veitsen iskuilla, ja Helasvuosta löytyi torjuntavammoja. Myös surma-ase löytyi asunnosta. Jutussa haastateltu komisaario Tolvanen uskoo, että surmaaja oli joku Helasvuon tuttu. Kerrottiin myös, että Helasvuo oli nähty mursuviiksisen miehen seurassa, mutta tätä miestä ei oltu tavoitettu.

Surmaaja oli siivonnut jälkensä perusteellisesti. Mielenkiintoisena yksityiskohtana oli kuva jossa näkyi että pieniä määriä verta oli roiskunut kenkätelineessä olleiden kenkien päälle. Seikka on sikäli mielenkiintoinen, että se puhuu aiemmin tällä palstalla esittämääni teoriaa vastaan. Eli Helasvuota ei siis todennäköisesti surmattu sänkyynsä hänen nukkuessaan.

Poliisi arveli, että surmaajan tarkoituksena oli alunperin viedä ruumis pois asunnosta. Jostain syystä näin ei kuitenkaan tapahtunut. Ehkä aika loppui kesken tai ei ollut autoa käytössä. Tai sitten ruumiin siirtäminen sisäpihan läpi olisi ollut liian riskialtista. Tai voimat eivät ehkä riittäneet.

Lähetetty: Su Syys 30, 2007 11:44 pm
Kirjoittaja Bombay
vasikka kirjoitti:Laitan tähän vapaamuotoisen referaatin iltasanomien jutusta.

28-vuotias Jussi Helasvuo löydettiin surmattuna asunnostaan Helsingin Vuorimiehen kadun asunnostaan 2.8 1988. Valokuvassa oli pitkälettinen sivarin näköinen kaveri. Tästä huolimatta hänen väitettiin olleen säntillinen työntekijä. Helasvuo oli lähtenyt normaalisti töistäään TTT:lta klo 16 torstaina 27.8.2006. Jo samana iltana ystävät olivat yrittäneet tavoittaa häntä puhelimitse ilman tulosta. Helasvuo ei tullut perjantaina töihin, eikä keskisuomeen kesämökilleen. Tässä vaiheessa isä huolestui todenteolla ja teki pojastaan katoamisilmoituksen jo lauantaina.

Talonmies pariskunta oli käynyt tarkistamassa Helasvuon asunnon, eikä havainnut siellä poikkeavaa. Lopulta isä meni asuntoon ja lopulta löysi ruumiin kätekettynä vuodesohvan sisään. Ruumis oli kääritty sellaisiin muoveihin, joita levitetään mansikkapellolle. Tutkimuksissa selvisi, että ainakaan lähikaupoista sellaista ei oltu ostettu. Jutussa myös todettiin, että keskustelupalsoilla esitetyistä huhuista huolimatta ruumista ei oltu paloiteltu.

Surma oli tapahtunut useilla veitsen iskuilla, ja Helasvuosta löytyi torjuntavammoja. Myös surma-ase löytyi asunnosta. Jutussa haastateltu komisaario Tolvanen uskoo, että surmaaja oli joku Helasvuon tuttu. Kerrottiin myös, että Helasvuo oli nähty mursuviiksisen miehen seurassa, mutta tätä miestä ei oltu tavoitettu.

Surmaaja oli siivonnut jälkensä perusteellisesti. Mielenkiintoisena yksityiskohtana oli kuva jossa näkyi että pieniä määriä verta oli roiskunut kenkätelineessä olleiden kenkien päälle. Seikka on sikäli mielenkiintoinen, että se puhuu aiemmin tällä palstalla esittämääni teoriaa vastaan. Eli Helasvuota ei siis todennäköisesti surmattu sänkyynsä hänen nukkuessaan.

Poliisi arveli, että surmaajan tarkoituksena oli alunperin viedä ruumis pois asunnosta. Jostain syystä näin ei kuitenkaan tapahtunut. Ehkä aika loppui kesken tai ei ollut autoa käytössä. Tai sitten ruumiin siirtäminen sisäpihan läpi olisi ollut liian riskialtista. Tai voimat eivät ehkä riittäneet.
Ei mulla muuta kun että tuo boldattu kohta hieman nauratti :D

Lähetetty: Ma Loka 01, 2007 12:35 am
Kirjoittaja Katjushka
vasikka kirjoitti:Valokuvassa oli pitkälettinen sivarin näköinen kaveri. Tästä huolimatta hänen väitettiin olleen säntillinen työntekijä.
Siis ton IS-valokuvan perusteella en missään nimessä lähtisi sulkemaan huumeita pois kuvasta. :roll: Varsinkin jos tää kuva on niinku julkaistu niin luulis sen silloin olevan ns paremmasta päästä olemassa olleita kuvia.

Plus tuttuni oli tuntenut jonkun verran tätä tyyppiä, ja hän oli käsittänyt, että tää kaveri käytti jonkun verran kamaa. Tiedä sitten jos ovat vaan samaan aikaan baareissa pyörineet niin kuinka luotettava tollanen käsitys on.

Lähetetty: Ma Loka 01, 2007 11:03 am
Kirjoittaja sorsake
Katjushka kirjoitti: Plus tuttuni oli tuntenut jonkun verran tätä tyyppiä, ja hän oli käsittänyt, että tää kaveri käytti jonkun verran kamaa. Tiedä sitten jos ovat vaan samaan aikaan baareissa pyörineet niin kuinka luotettava tollanen käsitys on.
Niin, onhan sitä varmaan paljonkin ihmisiä, jotka pystyvät käyttämään satunnaisesti huumeita (ainakin joitakin niistä) ilman suurempia ongelmia. Muistan tuon säntillisyyden ja luotettavuuden myös erityisesti mainitun työkaverien taholta. Satunnaisessa huumeidenkäytössäkin tai yleensä "piireissä" pyörimisessä voi olla tietysti se riski, että sitä kautta on suurempi todennäköisyys tutustua vähän epämääräisiin ihmisiin.

Lähetetty: Ma Loka 01, 2007 11:10 am
Kirjoittaja Bombay
Katjushka kirjoitti:
vasikka kirjoitti:Valokuvassa oli pitkälettinen sivarin näköinen kaveri. Tästä huolimatta hänen väitettiin olleen säntillinen työntekijä.
Siis ton IS-valokuvan perusteella en missään nimessä lähtisi sulkemaan huumeita pois kuvasta. :roll: Varsinkin jos tää kuva on niinku julkaistu niin luulis sen silloin olevan ns paremmasta päästä olemassa olleita kuvia.

Plus tuttuni oli tuntenut jonkun verran tätä tyyppiä, ja hän oli käsittänyt, että tää kaveri käytti jonkun verran kamaa. Tiedä sitten jos ovat vaan samaan aikaan baareissa pyörineet niin kuinka luotettava tollanen käsitys on.
Ei nyt oikeesti, jos näyttää sivarilta=käyttää vielä todennäköisemmin huumeita, ootko nyt tosissasi?

Lähetetty: Ti Loka 02, 2007 12:44 am
Kirjoittaja Katjushka
Bombay kirjoitti: Ei nyt oikeesti, jos näyttää sivarilta=käyttää vielä todennäköisemmin huumeita, ootko nyt tosissasi?
En siis tarkoittanu tota: näyttää sivarilta=käyttää huumeita :oops:

Musta siis siinä kuvassa henkilöllä oli silmät puoliummessa (=jotenkin sekasen näköiset) - omaa tulkintaa ja ehkä kuva oli vaan huonosti onnistunut.