Sivu 2/6

Re: Poliisi pamputti miehen kasvot murskaksi Helsingissä

Lähetetty: Ma Elo 11, 2025 5:41 pm
Kirjoittaja lonesjucca
Rescuer kirjoitti: Ma Elo 11, 2025 5:35 pm
lonesjucca kirjoitti: Ma Elo 11, 2025 5:04 pm Jotainhan siellä on tapahtunut, kun julkista videota ei haluttu julkistaa ja jutun käsittelykin meinasi mennä pitkäksi ja vanhentua (5v).
Läheskään kaikkea oikeudenkäynnissä todisteina käytettävää aineistoa ei anneta julkaista, suurin osa videotallenteista on sellaisia. Tuokin video on mahdollista käydä katsomassa hovioikeudessa, vaikkei sitä saa levittää.
Miksi levität disinformaatiota siitä, että juttu olisi meinannut mennä pitkäksi?
Ensinnäkin, vanheneminen katkeaa siihen kun syytetty on haastettu oikeuteen, ei siihen että oikeus antaa tuomionsa. Sitä paitsi tuo oli hovioikeuden tuomio, eli asiaa oli jo käsitelty yhdessä oikeusasteessa.
Oikeudessa katsottiin todisteena toisen poliisimiehen haalarikameratallenne. Hovioikeus kieltäytyi luovuttamasta tallennetta medialle.

Video oli kuitenkin mahdollista käydä katsomassa paikan päällä hovioikeuden tiloissa. Tallenteelta ei ilmene, mikä laukaisi viisikymppisen poliisimiehen ja asunnosta poistetun miehen välisen tilanteen.
No onhan tässä erittäin pitkään mennyt käsittelyssä, vaikka todisteet rikollisen poliisin itse videoimana. Eli ei käytännössä edes mitään Palmen murhatutkintaa vaativaa pitkäkestoista operointia.

Se oli mahdollista katsoa, ei enää. Ei haluttu saattaa videota julkiseen arvosteluun poliisimiesten toiminnasta.

Re: Poliisi pamputti miehen kasvot murskaksi Helsingissä

Lähetetty: Ma Elo 11, 2025 5:43 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
Mitali poliisille! On aina juhlan aihe, kun poliisi pamputtaa roskaväen kasvoja paskaksi!

Re: Poliisi pamputti miehen kasvot murskaksi Helsingissä

Lähetetty: Ma Elo 11, 2025 5:58 pm
Kirjoittaja Kummisetä
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ma Elo 11, 2025 4:56 pm
Joo, ihan varmasti ihan kevyesti pamppu sattui hipasemaan kasvoja niin, että silmänpohja murtui ja kasvoluihin tuli kaksi murtumaa ja niin, joulupukki asuu Korvatunturilla. :D
Nuo mainitut vammat saa aikaiseksi pelkällä paljaalla nyrkillä yhdellä varomattomalla lyönnillä joten ei siihen Joulupukkia tarvita vaikka hän aika kova äijä onkin.

Re: Poliisi pamputti miehen kasvot murskaksi Helsingissä

Lähetetty: Ma Elo 11, 2025 5:59 pm
Kirjoittaja Sipi
Pidän aika pienenä sellaista mahdollisuutta, että suomalainen joutuisi kotimaassaan poliisiväkivallan kohteeksi täysin syyttä ja sattumalta.
Omat kokemukseni poliiseista ovat positiivisia. Olen saanut apua sitä tarvitessani, ja muutamia kertoja todistajana minua on kohdeltu asiallisesti ja hyvin.

Ne huonot kokemukset ja paskalakkihuutelut ovat taas aivan eri kansanosan mielipiteitä.Jos perseilet, vedät roinaa, sekaannut alaikäisiin, kaahaat kahtasataa kännissä tai hakkaat kaverisi, en oikein ymmärrä miksi sinuun pitäisi suhtautua erityisellä hellyydellä.Koska on tosiaan oma valinta, millä puolella lakia elämänsä elää ja sillä puolestaan on ratkaiseva merkitys sen kohtelun suhteen, mitä tulet poliiseilta saamaan. Jos haluat saada turpaasi, kannattaa tosiaan käydä poliisipartion päälle.

Näin uskallan kuitenkin väittää Suomessa edelleen asian olevan. Eri juttu on sitten vaikkapa jenkeissä, missä yliopistossa opiskeleva musta poika harrasti pikajuoksua ja oli aamulenkillä ennen kouluun lähtöä. Kun otti kunnon spurtin, poliisi ampui hänet. Ei kuullut käskytystä, koska kuunteli musaa. Poliisin oletus oli, että koska se on musta mies ja se juoksee, jotain pahaa se on tehnyt. Oli yhdessä äitinsä kanssa juoksemassa, mutta äiti jäi sovitusti jälkeen hölkäten kun poika otti tosiaan kunnon ravit pitkällä suoralla. Tositarina.

Tähän en usko kuitenkaan (ainakaan ihan vielä) suomalaisen poliisin syyllistyvän.

Re: Poliisi pamputti miehen kasvot murskaksi Helsingissä

Lähetetty: Ma Elo 11, 2025 6:23 pm
Kirjoittaja Verinuoli
Onkos tässä niin että poliisien saamat syytteet on käsitelty suoraan hovissa ja poliisia tönäisseen miehen syyte jo aiemmin käräjäoikeudessa??

Re: Poliisi pamputti miehen kasvot murskaksi Helsingissä

Lähetetty: Ma Elo 11, 2025 6:52 pm
Kirjoittaja Joosua
Sipi kirjoitti: Ma Elo 11, 2025 5:59 pm Pidän aika pienenä sellaista mahdollisuutta, että suomalainen joutuisi kotimaassaan poliisiväkivallan kohteeksi täysin syyttä ja sattumalta.
Omat kokemukseni poliiseista ovat positiivisia. Olen saanut apua sitä tarvitessani, ja muutamia kertoja todistajana minua on kohdeltu asiallisesti ja hyvin.

Ne huonot kokemukset ja paskalakkihuutelut ovat taas aivan eri kansanosan mielipiteitä.Jos perseilet, vedät roinaa, sekaannut alaikäisiin, kaahaat kahtasataa kännissä tai hakkaat kaverisi, en oikein ymmärrä miksi sinuun pitäisi suhtautua erityisellä hellyydellä.Koska on tosiaan oma valinta, millä puolella lakia elämänsä elää ja sillä puolestaan on ratkaiseva merkitys sen kohtelun suhteen, mitä tulet poliiseilta saamaan. Jos haluat saada turpaasi, kannattaa tosiaan käydä poliisipartion päälle.

Näin uskallan kuitenkin väittää Suomessa edelleen asian olevan. Eri juttu on sitten vaikkapa jenkeissä, missä yliopistossa opiskeleva musta poika harrasti pikajuoksua ja oli aamulenkillä ennen kouluun lähtöä. Kun otti kunnon spurtin, poliisi ampui hänet. Ei kuullut käskytystä, koska kuunteli musaa. Poliisin oletus oli, että koska se on musta mies ja se juoksee, jotain pahaa se on tehnyt. Oli yhdessä äitinsä kanssa juoksemassa, mutta äiti jäi sovitusti jälkeen hölkäten kun poika otti tosiaan kunnon ravit pitkällä suoralla. Tositarina.

Tähän en usko kuitenkaan (ainakaan ihan vielä) suomalaisen poliisin syyllistyvän.
Näin se menee. Olen ollut eri viranomaisten kanssa paljon työni kautta tekemisissä ja aina on virkamiehet käyttäytyneet hyvin. Mutta jos asiakas on alkanut käyttäytyä huonosti niin kyllä hyvin usein virkamiehetkin ovat alkaneet käyttäytyä huonosti, ja silloin on saattanut kyyti olla aika vilpoista.

Mutta en koskaan ole nähnyt yhtäkään ilman syytä alkanutta voimankäyttöä. Aina on asiallisesti käyttäytynyttä henkilöä kohdeltu hyvin.

Re: Poliisi pamputti miehen kasvot murskaksi Helsingissä

Lähetetty: Ma Elo 11, 2025 6:52 pm
Kirjoittaja Rescuer
Verinuoli kirjoitti: Ma Elo 11, 2025 6:23 pm Onkos tässä niin että poliisien saamat syytteet on käsitelty suoraan hovissa ja poliisia tönäisseen miehen syyte jo aiemmin käräjäoikeudessa??
Ei, vaan poliisia tönäissyt ei valittanut hoviin.

Re: Poliisi pamputti miehen kasvot murskaksi Helsingissä

Lähetetty: Ma Elo 11, 2025 7:24 pm
Kirjoittaja Verinuoli
Rescuer kirjoitti: Ma Elo 11, 2025 6:52 pm
Verinuoli kirjoitti: Ma Elo 11, 2025 6:23 pm Onkos tässä niin että poliisien saamat syytteet on käsitelty suoraan hovissa ja poliisia tönäisseen miehen syyte jo aiemmin käräjäoikeudessa??
Ei, vaan poliisia tönäissyt ei valittanut hoviin.
Eli meinaat että poliisienkin saamat syytteet on käsitelty jossain kohtaa käräjäoikeudessa?

Re: Poliisi pamputti miehen kasvot murskaksi Helsingissä

Lähetetty: Ma Elo 11, 2025 9:12 pm
Kirjoittaja Verinuoli
Rescuer kirjoitti: Ma Elo 11, 2025 4:31 pm
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ma Elo 11, 2025 12:05 pm Ei tämä konstaapelin pampulla turpaan lätkiminen kovin asiallista kyllä ollut. Ensinnäkin pamputtaminen kasvoihin on yksiselitteisesti kiellettyä, just sen takia, että on vakavan vammautumisen riski.
Kuten uutisestakin selviää (jos jaksaa lukea muutakin kuin otsikon), että poliisi ei pamputtanut miestä kasvoihin, vaan sysätessään pampun kanssa parinsa rinnuksissa kiinni olevan hyypiön irti pamppu osui hyypiön kasvoihin.
Ehkä jotain kertoo se, ettei siitä pampun käytöstä tullut pahoinpitelytuomiota...
Luetko itse vain ne kohdat jotka ovat sinulle mieluisia?
Johan otsikossa lukee että poliisi pamputti miehen kasvot murskaksi. . Jos se ei näy videolla niin se ei tarkoita että niin ei olisi tapahtunut..

Ja kyllä siitä pamputuksesta tuli tuomio hätävarjelun liioitteluna tehdystä pahoinpitelystä

Re: Poliisi pamputti miehen kasvot murskaksi Helsingissä

Lähetetty: Ma Elo 11, 2025 10:33 pm
Kirjoittaja Rescuer
Verinuoli kirjoitti: Ma Elo 11, 2025 9:12 pm Luetko itse vain ne kohdat jotka ovat sinulle mieluisia?
Johan otsikossa lukee että poliisi pamputti miehen kasvot murskaksi. . Jos se ei näy videolla niin se ei tarkoita että niin ei olisi tapahtunut..
Eli poliisi ensin hakkasi kasvot murskaksi niin ettei niissä näy jälkeäkään, sen jälkeen laittoi äijän kiinni parinsa rinnuksiin, laittoi kameran päälle ja hupsis, sen jälkeen sysäämisestä tuli ne vammat?
Jep, jep...
Se että Iltalehti kirjoittaa jotain klikkihuorausotsikkoon ei kerro yhtään mitään. Tai oikeammin, mitä raflaavampi otsikko, sitä vähemmän se pitää paikkaansa.

Re: Poliisi pamputti miehen kasvot murskaksi Helsingissä

Lähetetty: Ma Elo 11, 2025 10:44 pm
Kirjoittaja Birch Tree Headland
Ross Sullivan kirjoitti: Ma Elo 11, 2025 5:43 pm Mitali poliisille! On aina juhlan aihe, kun poliisi pamputtaa roskaväen kasvoja paskaksi!

*pltmtxtvp*tm

Mutta joo - ehkä pari vuotta olen seurannut erilaisia true crime sisältöjä, näitähän tekee kaidalle polulle palanneet ex-kriminaalit, monet uskoon tulleita, raitistuneita jne.

On ollut kyllä yllättävää miten monen kohdalla kytät ovat päätyneet rusikoimaan ja käyttämään tarpeetonta väkivaltaa kun silmä välttää.

Ja tavallaanhan se harmittaa kun ennen niin hienosta virkavallasta tulee näin itsestään tätä vähä-älyisten nimeämää roskasakkia.

Re: Poliisi pamputti miehen kasvot murskaksi Helsingissä

Lähetetty: Ma Elo 11, 2025 10:52 pm
Kirjoittaja Verinuoli
Rescuer kirjoitti: Ma Elo 11, 2025 10:33 pm
Verinuoli kirjoitti: Ma Elo 11, 2025 9:12 pm Luetko itse vain ne kohdat jotka ovat sinulle mieluisia?
Johan otsikossa lukee että poliisi pamputti miehen kasvot murskaksi. . Jos se ei näy videolla niin se ei tarkoita että niin ei olisi tapahtunut..
Eli poliisi ensin hakkasi kasvot murskaksi niin ettei niissä näy jälkeäkään, sen jälkeen laittoi äijän kiinni parinsa rinnuksiin, laittoi kameran päälle ja hupsis, sen jälkeen sysäämisestä tuli ne vammat?
Jep, jep...
Se että Iltalehti kirjoittaa jotain klikkihuorausotsikkoon ei kerro yhtään mitään. Tai oikeammin, mitä raflaavampi otsikko, sitä vähemmän se pitää paikkaansa.
Niin, en minäkään ymmärrä miksi yrität olla kovin tietäväinen asiassa, vaikka tietolähteenä vain lyhyt lehtijuttu. Ja senkin olet lukenut ilmeisen huonosti.

Olikos sulla tieto että poliisien syyrteet on käräjäoikeudessa käsitelty?

Re: Poliisi pamputti miehen kasvot murskaksi Helsingissä

Lähetetty: Ti Elo 12, 2025 12:02 am
Kirjoittaja Kåppis
Mitään tuomioita tälläsestä ei kuuluis tulla poliisille. Joka alkaa poliisin kanssa jumpata sietää tulla hakatuksi tai ammutuksi. Oon ihan tosissaan sitä mieltä. Turha vinkua jos tulee kipeää. Osa poliisin auktoriteettia täytyy olla se että asetat itsesi hengenvaaraan jos kohdistat väkivaltaa poliisia kohtaan tai et tottele virassa olevan käskytustä.

Re: Poliisi pamputti miehen kasvot murskaksi Helsingissä

Lähetetty: Ti Elo 12, 2025 1:06 am
Kirjoittaja Joosua
Kyllä hyvää vauhtia ollaan menossa kohti "diskuteeraavaa poliisia" jollainen Ruotsissa on, ja on ollut jo aika pitkään. Ruotsista voi helposti katsoa kuinka hyvin se on toiminut. Tänne saapuvat samat asiat kuin mitä on Ruotsissa, mutta viiveellä.

Re: Poliisi pamputti miehen kasvot murskaksi Helsingissä

Lähetetty: Ti Elo 12, 2025 5:02 am
Kirjoittaja RL11/6
Kåppis kirjoitti: Ti Elo 12, 2025 12:02 am Osa poliisin auktoriteettia täytyy olla se että asetat itsesi hengenvaaraan jos kohdistat väkivaltaa poliisia kohtaan tai et tottele virassa olevan käskytustä.
Ei-järkevillä ja tietynlaisen petoeläimen saaliseläimen ajattelumaailman omaavilla ylijäämäyksilöillä on juuri tuollainen huvittava auktoriteettiusko, vaikka poliisi toimii pelkästään ammattikoulupohjalta ja on hyvin tyypillinen roska-ammattikunta, jossa duunareilla on lähtökohtaisesti jopa vaatimuksena rikollinen mieli ja kieroutuneisuus. Poliisin käsitys omasta asemastaan on me-muut-asetelma, jossa muut kansalaiset nähdään lähtökohtaisesti epäluotettavina, alempiarvoisina ja epäilyttävinä. Oikeastaan tämä käsitys on koko valtion väkivaltakoneistossa työskentelevillä, mutta poliisi on sen verran kunnostautunut huume-, seksi-, väkivalta- ja henkirikoksilla sekä mielenterveysongelmilla ja itsemurhilla, että heidän käskyvaltaa muihin kansalaisiin tulee vähintäänkin kyseenalaistaa, kuten heidän moraaliaankin. Jos minuun joku poliisi tulee tarttumaan kiinni, eli aloittaa laittoman hyökkäyksen, isken välittömästi kurkkutorven s-kirjaimen muotoiseksi itsepuolustuksena. Minulla on nimittäin itsekunnioitus sen verran korkealla, kuten myöskin omanarvontunto, että minuun ei kajoa yksikään luopio eikä lurjus ilman välitöntä fyysistä väkivaltaista seuraamusta. Lisäksi minulla on laillinen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ja jos tämä halutaan laittomasti murtaa, tartun rynnäkkökivääriin ja tuhoan kaikki väkivaltaiset terroristit, jotka suhtautuvat Suomen lakiin piittaamattomasti ja minuun väheksyvästi, jonka tulkitsen viharikokseksi minuun henkilönä kohdistuen. Olen kuitenkin vähemmistökansalainen, koska olen syrjitty valkoihoinen mies, toisinajattelija ja syväfilosofi.