Taposta epäilty mies on asukkaan mukaan pitänyt taloa Kasperissa pelon vallassa
Kerrostaloasunnon pihalla Seinäjoen Kasperissa näkyy maanantaiaamuna verijälkiä, C-rappu on eristetty poliisinauhoin ja naapurirapun oven lasi on rikki. Jäljet kertovat sunnuntaina alkuillasta tapahtuneesta väkivallanteosta, jota poliisi tutkii tappona ja tapon yrityksenä.
Talossa vuosikymmeniä asunut nainen kertoo, että pari, kolme viime vuotta ovat olleet talossa rauhattomia.
– Kyllä tässä miettii, pitäisikö etsiä uusi paikka.
Hän sanoo, ettei nukkunut sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Naisen mukaan taloyhtiö on tiivis yhteisö. Myös rauhattomuutta tuoneet tunnetaan. Naisen mukaan veriteon tekijä asuu talossa, mutta ei ole kirjoilla.
– Asuu tyttöystävänsä asunnossa.

- Vakavasti loukkaantunut mies makasi pitkään ruohikolla oikella olevan penkin edessä.jpg (340.1 KiB) Katsottu 18601 kertaa
Tapahtumassa loukkaantunut henkilö on naiselle tuttu hänkin.
Naisen mukaan hän sai vakavat, leikkaushoitoa vaatineet vammat.
Naisen mukaan talossa on viime vuodet asuttu pelossa.
Hän sanoo, että taposta epäilty mies on pyörittänyt rinkiä, joka on syyllinen rauhattomuuteen.
Nainen arvioi, että huumeet ovat johtaneet nykyiseen menoon.
Ilkka-Pohjalaisen tietojen mukaan teosta epäillyllä 35-vuotiaalla miehellä on raskas rikostausta.

- Naapurirapun oven ikkuna sai iskun sunnuntaisen tapahtuman yhteydessä.jpg (241.71 KiB) Katsottu 18601 kertaa
Poliisi käskytti kahta miestä
Naapuritalossa asuva mies näki eilisen poliisioperaation suurelta osin. Hän oli laittamassa ruokaa, kun kuuli etupihalta ääntä.
– Poliisi käskytti kahta miestä.
Silminnäkijä ei nähnyt käskytettyjen miesten kasvoja, mutta arvioi näiden olleen melko nuoria.
Toinen ei hänen mukaansa ollut suomalainen. Miehistä toisella oli verinaarmu kädessä.
Mies kertoo seuranneensa poliisin työtä pitkin iltaa.
Hän ei kuitenkaan nähnyt surmatalon etupihalle, jonka edessä ruohikolla makasi pitkään verinen mies.
https://www.ilkkapohjalainen.fi/taposta ... a/13509378