Liikemies osti vanhan hotellin Imatralla ja katosi – yli puolen miljoonan purkukulut kaatumassa imatralaisten niskaan
Imatralla sijaitseva entinen Hotelli Vuoksenhovi on pahassa kunnossa. Rakennuksen ikkunat on rikottu, ulko-ovet retkottavat avoinna ja pihapiirissä makaa huonekalujen raatoja.
– Tämä on kaupungille mittava murheenkryyni, koska puhutaan isosta noin 5 000 neliön kokoisesta rakennuksesta, toteaa Imatran rakennusvalvontapäällikkö Jarkko Purujoki.
Yle kertoi tällä viikolla, että pirkanmaalaismies oli ostanut ja sitten hylännyt kiinteistöjä eri puolilta Suomea. Kauppoja tehtiin usein pikkusummilla, ja kohteet sijaitsivat muuttotappioalueilla.
Imatran Vuoksenhovi oli yksi hämäriä kiinteistökauppoja tehtailleen miehen ostoista. Nykyinen kiinteistönomistaja hankki Hotelli Vuoksenhovin vuonna 2024.
Vuoksenhovista on näillä näkymin tulossa kallis purku-urakka kaupungille, sillä omistaja on jättänyt rakennuksen ränsistymään.
Jarkko Purujoen mukaan rakennus on käytännössä tuhoutunut, eikä sitä ole mahdollista korjata. Karkean arvion mukaan rakennuksen purkaminen maksaa ainakin puoli miljoonaa euroa.
– Se kaatuu sitten viime kädessä kaupungin ja veronmaksajien maksettavaksi, harmittelee Purujoki.
Omistajaa ei ole tavoitettu
Imatran kaupunki on yrittänyt tavoittaa omistajaa, mutta se ei ole vielä haastemiehen kauttakaan onnistunut.
Jarkko Purujoki kuitenkin pitää vielä yllä toiveita miehen tavoittamisesta.
– Ylen tämän viikon jutun myötä myös me saimme uutta tietoa tilanteesta, sanoo Purujoki.
Purujoki ei tiedä, mikä ostajan motiivi on ollut hotellin hankkimisessa.
Osassa pirkanmaalaismiehen kaupoissa on käynyt niin, että kiinteistöistä on kadonnut kaikki myytäväksi kelpaava.
– On mahdollista, että täältäkin on otettu myytäväksi kelpaava tavaraa mukaan ja jätetty itse rakennus veronmaksajien vastuulle, miettii Purujoki.
Isännöintiliiton asiantuntijan mukaan pirkanmaalaismiehen toiminnan taustalta paljastuu laajempi ilmiö Suomessa. Tähän toimintaan on vaikea puuttua.
Autioituvat muuttotappiokunnat tarjoavat mahdollisuuksia hankkia isoja tyhjinä olevia kohteita pilkkahintaan.
– Jo muutaman kylmänä pidetyn talven jälkeen rakennuksiin tulee useimmiten isoja vaurioita, sanoo Jarkko Purujoki.
Purujoki muistaa, että Vuoksenhovi oli toimiessaan suosittu illanviettopaikka. Hotellitoimintaa tiloissa ei ole ollut pitkään aikaan.
Vuoksenhovissa toimi kuitenkin SPR:n vastaanottokeskus vuoteen 2021 saakka.
Kaupungin velvollisuutena on käydä läpi lakisääteiset hallintopakkokeinot, kuten uhkasakkojen asettaminen.
– Hyvällä onnella rakennuksen purkutöihin voitaisiin päästä ensi vuoden puolella, kertoo Purujoki.
https://yle.fi/a/74-20228433