Ifigeneia kirjoitti: La Elo 01, 2026 10:12 am
Itsehän uskon kyllä reinkarnaatioon ja karmaan, mutta ne on semmoisia pitkän linjan juttuja, että en oikein usko että kauhean usein tapahtuu ns. instant karmaa. Joten jokaikisestä ajatuksesta ei pitäisi tuntea syvää syyllisyyttä ja raskasta katumusta. Kun ei pysty sen parempaan, niin ei pysty. Ja ennenkaikkea olen alleviivatusti sitä mieltä, että kenelläkään meillä ei ole oikeutta rääkätä muita eläviä olentoja asenteella että "se on sen karmansa takia ansainnut". Todella ylimielistä kuvitella olevansa mukamas joku karman apukäsi. Saati sitten jonkin jumaluuden. Tässä mielessä voisi hindulaisuuden ja kristinuskon tavallaan naittaa keskenään sillä tavalla, että "kosto on yksin Jumalan". Eli se hindujen ylempien kastien omahyväisyys on sairasta.
Mutta näin murhain ja nirhain keskuudessa en itse kyllä vigilante-ajatuksille mitään mahda, kun oikein hirveistä teoista luen.
Sairauksienikin takia mietin että olen varmaan ollut kokolailla paska ihminen jossain elämässä, jos useammassakin. Auttaahan tämä ajatus jollaintavalla kestämään ja jaksamaan. Jos reinkarnaatio on totta, eikä vain yksi satu muiden joukossa, niin se "entiteetti" joka elämiä kokee, on tietysti jotain semmoista jota en nykyegollani ymmärrä. Entiteetti voi siellä kehollistumien välissä hyvinkin kokea että seuraavaksi otetaankin sellainen trippi että oksat pois, eli eletään erittäin raskas ja tuskallinen elämä. Keho + ego -kokonaisuutena olenkin sitten kuin käsinukke tai marionetti sille entiteetille, joka on se oikeasti kuolematon osa, Korkeampi Minä? Ei nyt varsinaisesti lohdullinen ajatus, mutta tiedän etten voi olla ikuinen nykyisenä minänäni. Uskon ja en usko kuolemattomuuteen. Eli oletan että jotain minusta kuolee ja jotain jää, ja se jokin on Itse jonka sisässä olen vain kuin yksi pisara meressä.
Hyvää pohdintaa siellä.
Reinkarnaatio on mielenkiintoinen juttu, uskon ehkä siihen myöskin ja pitkän linjan karmaan (edellisistä elämistä jäänyt jtk opittavaa jne). Toivottavasti mainitsemiisi sairauksiin olisi jotain tehtävissä, jospa pystyt parantumaan niistä, että se olisi mahdollista? Jotkut ovat parantuneet ties mistä sairauksista, autoimmuunisairauksista lähtien, se antaa toivoa. Mullakin on kokemusta terveyskriisistä ja kestämisen vaikeudesta, välillä toivonut ettei olisi koskaan syntynytkään tänne. Kun elämisen tulisi olla elämistä, eikä vaan kestämistä - tuntuu epäoikeudenmukaiselta, miten osa porskuttaa härskisti menemään ja kaikki menee hyvin (tai jos jotain vastoinkäymistä tulee, niin nekin ovat vain mutkia matkassa eivät liian rankkoja vaiheita/elämisen mielekkyyden ja terveyden vaikuttavuuksia) ja osa joutuu kestämään, liian paljon kestämään. Mietin asiaa "putkissa", vaiheina, ne voivat myös vaihtua eri putkiksi/vaiheiksi.
Korkeampi minä voisi olla joko jonkinlainen tietoisuus tai sitten tietynlaista energiaa, taikka sielu. Energian kannalta sanotaan, että se ei koskaan häviä. Kun oikein menee itsensä sisälle esim. meditoinnissa (ei tarvita kursseja, alkaa vaan meditoida kotona) niin olen itse huomannut, että sisällä on atomeista koostuva "me", tulee tuntemus että sisällä on jo jotain, mikä on elänyt aiemmin, jotain mikä on erillistä ja moninaisempaa kuin se Itse, Minä. Sitten voi yrittää saada yhteyden suurempaan maailmankaikkeuden tietoisuuteen tai energiakenttään. Energiataajuuden muuttaminen on mun mielestä kiintoisa konsepti, on siinä perääkin eikä vain pelkkää huuhaata. Jos vaan mitenkään pääsee positiiviseen, korkeampaan energiaolemiseen niin se tunne on hyvää ja vaikuttaa kehonkin terveyteen. Mutta jos on vaikea olo sairauden takia, eikä se olo ole heti poistettavissa, niin se vaatii lähes ylimaalliset halut ja pyrkimyksen, että alkaa sinnikkäästi transformoivaan meditointiin, gurutyyppiseen itsensä parantamiseen. Aivot ja sydän, energia flow.
Usko siihen että se on mahdollista. Aivoista lähtee kaikki, toisaalta sydän viestittää aivoille myös sanomaa. Sydän tarvitsee saada tuntemaan hyvää. Aivot enempi positiiviseen namikkaan (mutta miten tähän pystytään on yrittämisen ja jaksamisen asiaa, huom kerron vaan näistä seikoista - ei tarkoita että itse osaisin ja aina jaksaisin, vaikka yritänkin mutta se ei ole helppoa). Katkaistaan kehä. JOs tietoisesti lähdetään uudelleenvirittämään aivojen ja sydämen taajuutta, niin siitä seuraa muutosta. Se on hemmetin mielenkiintoinen konsepti. Mutta samalla ärsyttävää, koska periaatteessa eläminen voisi olla mielellään vaan ihanaa elämistä ilman mitään virittelyitä, kestämisiä, pelon, epätoivon asioita. Pelko on myös yksi asia, joka olisi kiva saada pois, pelko vaivoista ja kaikesta - tilalle ylimaallinen rauha & pelottomuus - olisiko enää inhimillistä olemista (hällä väli, olisi upeaa). Usko Jumalaan auttaa myös, muistaakseni on sanottu että Raamatussa toistetuin lause on, että ei tarvitse pelätä, en laita siitä enempää, kun muistan ettet ole uskon kannalla ollenkaan.
