Sivu 2/4
Lähetetty: Ti Joulu 02, 2008 10:52 am
Kirjoittaja VoDKa
Solmu kirjoitti:Jos tuollainen kotietsintä ja tavaroiden (tietokoneen yms) takavarikointi tutkimusten ajaksi tapahtuu. Ja sen jälkeen todetaan ettei ole syyllistynyt mihinkään laittomuuksiin.
Saako sen jälkeen jotain korvauksia laitteiden takavarikodusta ajasta?
Kämpän siivoamisesta jne. Vai tutkiiko ne niin nätisti kaikki kaapit yms, että kaikki pysyy niinsanotusti siististi järjestyksessä?
Moni tarvitsee tietokonetta ihan oikeisiin työ/koulujuttuihin.. kyllä siitä melkoista haittaa syntyy jos masiinat takavarikoidaan pariksikin viikoksi.
En ainakaan minä ole saanut mitään korvauksia, mutta toisaalta omien tavaroideni takavarikko kesti vain viikon, mikä ei ollut tappava aika. Joillakin olen kuullut sen kestäneen jopa kaksikin kuukautta pahimmillaan, mutta yleensä nämä ihmiset ovat olleet sitten waren takia KRP:n kanssa tekemisissä.
Kämppäni oli totaalisessa kaaoksessa kotietsinnän aikaan, kiitos itseni, joten sotkua KRP:n puolelta ei päässyt syntymään. Ne paikat jota tutkittiin, pidettiin myös järjestyksessä ja niissä olleet tavarat palautettiin kyllä nätisti paikoilleen. Suurin sotku melkein mitä oli jäänyt jälkeen oli väärinpäin hyllyssä ollut Raamattu.
Minä en konetta sinällänsä tarvitse muuhun kuin itseni viihdyttämiseen, eli netissä surffaamiseen ja muunmuassa teidän kanssa keskustelemiseen, joten ongelmaa koneen katoamisesta minulle ei tullut - korkeintaan oman katoamiseni muodossa täältä vain.
Lähetetty: Ti Joulu 02, 2008 4:30 pm
Kirjoittaja sepi65

tervehdys! tuli vaan mieleen kun luin herra vodkan ohjeita tai mitähän ne oli ettei krp:n tekemä kuulustelu jää ylös tai ettei sillä ole vaikutusta esim, työnhakutilanteessa ne tiedot kyllä jää poliisin omiin rekistereihin! uskokaa pois niikun kaikki varmaan tajuu tää on tietoyhteiskunta.Kukas muuten valvoo krp:tä? Tollasella keskustelu foorumilla kun Electric sauna voit arvioida kuka uskoo mitä uskoo,jotenkin suomessa on poliisin valtuudet ja laki ristiriidassa viittaan helsingin huumetoimiston epäiltyihin väärinkäytöksiin mihin krp vahvasti liittyy.mitenköhän on MITÄÄN LAINVASTAISTA EI OO TEHTY EIHÄN!sit kun oma kohtasesti joudut näiden gestapon oppien mukaisesti koulutettujen herrojen kunnon prässiin niin oot ihan hiljaa.muistakaa että suomi oli natsisaksan liitolainen.
Lähetetty: Ti Joulu 02, 2008 5:02 pm
Kirjoittaja Porin
sepi65 kirjoitti: tervehdys! tuli vaan mieleen kun luin herra vodkan ohjeita tai mitähän ne oli ettei krp:n tekemä kuulustelu jää ylös tai ettei sillä ole vaikutusta esim, työnhakutilanteessa ne tiedot kyllä jää poliisin omiin rekistereihin!
Mikäli tuosta lauseesta jotain ymmäsin (äidinkielesi ei taida olla suomi) niin todetaan nyt sen verran että kuulustelut eivät jää sellaiseen rekisteriin mikä olisi julkinen. Eikä todellakaan mikään työpaikka saa tietoja esimerkiksi siitä, että olisit ollut joskus rikoksesta epäilty, mutta todettu syyttömäksi. Turvallisuusselvityksessä (entinen luotettavuusselvitys) löytyy tietoa ihan googlenkin kautta.
http://www.poliisi.fi/poliisi/supo/home ... E9004E0C6F
sepi65 kirjoitti:muistakaa että suomi oli natsisaksan liitolainen.
Jep. Ihan yhteistuumin suomalaiset ja natsit polttivat lapinkin varmaan...
Lähetetty: Ti Joulu 02, 2008 5:05 pm
Kirjoittaja Chopper
VoDKa kirjoitti:Bombay kirjoitti:Siis tän palstan kirjoituksien takia on KRP on ottanut suhun yhteyttä?
Muunmuassa niiden, mutta lähinnä syy oli kuulema YouTube-profiilini. Muutama ilmianto oli kuulema tullut, lisäksi olin osunut haaviin Matti Saaren vuoksi (oli yhteinen YT-tuttava meillä.)
Mitkäs kirjoitukset sitä KRP:tä tällä palstalla kiinnosti?

Lähetetty: Ti Joulu 02, 2008 5:19 pm
Kirjoittaja VoDKa
sepi65 kirjoitti:

tervehdys! tuli vaan mieleen kun luin herra vodkan ohjeita tai mitähän ne oli ettei krp:n tekemä kuulustelu jää ylös tai ettei sillä ole vaikutusta esim, työnhakutilanteessa ne tiedot kyllä jää poliisin omiin rekistereihin! uskokaa pois niikun kaikki varmaan tajuu tää on tietoyhteiskunta.
Kysyin molempia asioita paikan päällä ja minulle ilmoitettiin, että työnhakutilanteessa ei ole merkitystä, työnantaja ei pääse näkemään noita tietoja. Lisäksi sen jälkeen kun sinut on todettu syyttömäksi, tuo rekisteröinti tuhotaan. Tämän minulle kertoi KRP itse, ensimmäisen kerran rekisteröinnin jälkeen kun istuin autossa odottamassa yhden poliisin kanssa (odotettiin kahta muuta tulevaksi paikan päälle) ja kaksi kertaa sen jälkeen eri poliisi on myös tämän asian kertonut. Tietenkin tapauksessa jossa olet syyllinen epäiltyyn, eli teko menee syyteasteelle, niin asia on toinen. Mutta jos tosiaan syyttömäksi todetaan, rekisteröinti tuhotaan ja siitä ei jää merkintään edes poliisin tiedostoihin.
Chopper kirjoitti:VoDKa kirjoitti:Bombay kirjoitti:Siis tän palstan kirjoituksien takia on KRP on ottanut suhun yhteyttä?
Muunmuassa niiden, mutta lähinnä syy oli kuulema YouTube-profiilini. Muutama ilmianto oli kuulema tullut, lisäksi olin osunut haaviin Matti Saaren vuoksi (oli yhteinen YT-tuttava meillä.)
Mitkäs kirjoitukset sitä KRP:tä tällä palstalla kiinnosti?

Lähinnä juuri noista kouluammuskelujutuista ovat siis olleet kiinnostuneita, ei noin muuten. Tätäkin palstaa kuulema seuraavat muunmuassa sen asian tiimoilta, eli tuttu paikka on KRP:llekin.

Lähetetty: Ti Joulu 02, 2008 5:27 pm
Kirjoittaja Chopper
^Tästä syystäkö ilmoitit silloin taannoin katoavasi

Lähetetty: Ti Joulu 02, 2008 5:30 pm
Kirjoittaja VoDKa
Chopper kirjoitti:^Tästä syystäkö ilmoitit silloin taannoin katoavasi

Juuripa tästä syystä. Odotin pidempää poissaoloa ja kuvittelin, että saattaa hyvinkin olla lopullinenkin katoaminen edessä - näin ei sitten käynyt.
Lähetetty: Ti Joulu 02, 2008 6:27 pm
Kirjoittaja esmes-
^hyvä että saatiin sut takas!
mun luona kotietsintä tehtiin aikoinaan kun epäiltiin et on jotain yhteyksiä kettutarhaiskuihin, ei ollu. en edes tiedä mitä ne varsinaisesti etsi, kommandopipoja ja putkipihtejä? jokatapauksessa laitokselle lähdettiin ja kaikki rekisteröintitiedot otettiin dna:ta myöten. syyttömäksi todettiin mut jäin siihen käsitykseen että dna:ta ei poisteta poliisin tiedoista, siis kun se on kerran otettu ni se menee johonkin arkistoon.
eli jos katoaisin tai itse soheltaisin jotain rikoksia, ni poliiseilla olis jo dna vertailua varten tallessa. jos jotakin rikollista tekisin ni ehkä sukelluspuku päällä, hmm, vaikeeta olis olla jättämättä dna:ta ympäriinsä..
Lähetetty: Ti Joulu 02, 2008 6:34 pm
Kirjoittaja sepi65

minä en usko ufoihin ennenkun itse näen . toistan edellen sen älkää olko hyväuskoisia...suomesa poliisi tekee niin kuin parhaaksi näkee laista piittaamatta oikeudessa sitten puntaroidaan asiaa käräjäoikeus tuomitsee, hovi vapauttaa.kuis käy pikku kansalaisen oikeusturvan?onx sillä oikeastaan väliäkään, karpokin jäi eläkkeelle mihin itkeä?eiks historia ole opettanu mitä?
Re: KRP ja (netti)tutkinta: Q&A
Lähetetty: Ti Joulu 02, 2008 7:17 pm
Kirjoittaja supernova
Lyhennän votkan tekstiä aika lailla ja kommentoin niihin mikä nyt ensiksi tulee mieleen.
VoDKa kirjoitti:
Voinko odottaa KRP:n olevan oven takana mihin aikaan vain vuorokaudesta?
-Ymmärtääkseni et. Useimmat KRP:n kotietsinnät sijoittuvat aamuun/aamupäivään. Virastoajat pätevät näissäkin.
punainen novan kirjoittamaa. Ei välttämättä pidä paikkansa. Poliisin tulisi tehdä kotiettsintä aikana jolloin se tuottaa vähiten vaivaa kodin haltijalle. Näin ei useinkaan tapahdu, vaan etsintä ajoittuu aikaan joka ei todellakaan ole etsinnän kohteessa isännöivälle paras/helpoin
Mistä tiedän, että kyseessä on KRP, eikä esim. huijarit?
-Yleensä KRP:n poliisit esittävät KRP:n henkilökorttinsa lähes heti kun olet oven avannut ja kertovat olevansa Keskusrikospoliisista. Lisäksi kotietsintälupa on oltava (A4-kokoinen valkoinen lappu, josta käy ilmi sekä asia, että luvan antaneen nimi). Saat pyytää tämän lapun luettavaksesi ennen kuin päästät poliisit sisälle.
Ei pidä paikkansa. ei kai edes jenkeissä. Vaikutusvaltaisin poliisi paikalla voi vedota aina siihen että jos anotaan kotietsintälupaa, sillä aikaa todisteet voi häipyä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että poliisi tulee ja menee ihan mielensä mukaan. Poliisi voi halutessaan esim. ilmoittaa että epäiltiin etsintäpaikassa olevan merkittäviä määriä kokaiinia. Jos sitä ei sitten löydy, niin epälys oli kuitenkin ja se riittää tekemään kotietsinnän ilman mitään papereita.
Pääsääntöisesti aina asia menee läpi jollei kyseessä ole poliisi jota ei kukaan siedä työpaikallaan. Usein menee läpi vaikka olisikin ns. sietämätön poliisi.
Vai onko kukaan kuullut kotietsinnästä suomessa joka olisi todettu jossain oikeuslaitoksen vaiheessa laittomaksi?
n
Lähetetty: Ti Joulu 02, 2008 8:40 pm
Kirjoittaja sepi65
Lähetetty: Ti Joulu 02, 2008 9:08 pm
Kirjoittaja Esala
Tietysti tämmösistä aiheutuu jonkin verran harmia ja vaivaa syyttömillekin, mutta jos tommosella saadaan ykskin kouluisku estettyä niin on se ollut sen arvoista.
Lähetetty: Ti Joulu 02, 2008 9:12 pm
Kirjoittaja Porin
sepi65 kirjoitti:toistan edellen sen älkää olko hyväuskoisia...suomesa poliisi tekee niin kuin parhaaksi näkee laista piittaamatta oikeudessa sitten puntaroidaan asiaa käräjäoikeus tuomitsee, hovi vapauttaa.
Ei olla hyväuskoisia, vaan järkeviä eikä uskota kaikkeen mitä Suomi24-palstalla lukee.
Toinen lauseesi on sitten jotain sellaista kieltä mitä en osaa joten siihen on vaikea kommentoida. Tarkoititko että poliisi tekee mitä huvittaa ja sitten poliisi haastetaan oikeuteen ja käräjäoikeus tuomitsee aina sekä hovioikeus vapauttaa aina? Melkoista sontaa.
Re: KRP ja (netti)tutkinta: Q&A
Lähetetty: Ti Joulu 02, 2008 10:27 pm
Kirjoittaja Solmu
supernova kirjoitti:Vai onko kukaan kuullut kotietsinnästä suomessa joka olisi todettu jossain oikeuslaitoksen vaiheessa laittomaksi?
En tiedä kokonaan laittomasta kotietsinnästä, mutta tälläinen tapaus pienellä googletuksella löytyi.
http://217.71.145.20/TRIPviewer/temp/eo ... 02_su.html
Lähetetty: Ti Joulu 02, 2008 11:05 pm
Kirjoittaja Katsa
Joopa, kyllä ne meille ainakin paukkasi kylään iltapimeällä ja kun kysyin kotietsintälupaa, minulle ilmoitettiin että älä sinä siitä ole huolissasi, kyllä se huomiseksi hoituu.
Edit: Juu ja tosiaan minut valokuvattiin yms (tuskin ne niitä kuvia kahvihuoneen seinälle laittelee) ja taatusti löytyy dokumenttia tarvittaessa, vaikka minulla ei rikosrekisteriä olekaan. Näiden raporttien esiinmarssista on myös käytännön kokemusta, kun eräs duunikeikka "mystisesti peruuntui". Siellä on varmaan herrojen kesken dokumetteja katseltu.
