Sivu 2/3
Lähetetty: Pe Joulu 12, 2008 1:57 pm
Kirjoittaja MotiivitOn
Ennustanpa vain, ihan läheisenä sivusta seuraajana, että ennen kuin poliisin sisäiset muutokset ovat saatu päätökseen, monta miestä menee...
2000-luvulla laitosten sisäinen henki on laskenut jatkuvasti. Organisaatiomuutoksilla haetaan parannusta, ainakin tuottavuuteen. Ammatin vaatimusten jatkuva kasvaminen rasittaa vanhempaa "kalustoa" pelkiltään, kun siihen vielä lisätään nämä uudet tuulet hallinnossa, moni VK alkaa olla henkisesti äärirajoilla.
Enkä ole yhtään siitä yllättynyt, että kun astutaan eläkkeelle kaikki se paska mitä on satanut työuran aikana niskaan, alkaa puskea hien lailla ulos. Alkoholi on helpoin ja huonoin väline paskan pois huuhteluun, mutta myös yleisin. Seuraavan viiden vuoden aikana saadaan "poliisisurmille" oikeasti uusi merkitys, ellei valtio kykene venymään asian suhteen... ja se taas tarkoittaisi rahan kulua.
Lähetetty: Pe Joulu 12, 2008 7:18 pm
Kirjoittaja Chopper
Poimintoja Iltasanomista
Ongelmia oli tiettävästi ollut jo pidemmän aikaa ja avioliitto oli joidenkin tietojen perusteella kriisissä.
Surma-asunnossa ei ollut jälkiä kamppailusta.
Poliisi on varsin vaitonainen entisen ylikonstaapelin ja hänen vaimonsa keskinäisestä suhteesta sekä avioliiton tilasta.
Virkavalta ei myöskään kerro, löytyikö asunnosta esimerkiksi itsemurhaviesti. Poliisi vetoaa vaitonaisuudessaan lakiin kuolemansyyn selvittämisestä.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1625289
Lähetetty: Pe Joulu 12, 2008 8:16 pm
Kirjoittaja Nero Wolfe
Jo 60-luvulta sivusta seuranneena poliisilla on aina ollut paha olo. Muistan kakarana larun poliisien kesän viettopaikan. Juhannusyö meni kuunnellessa känniskoudejen örvellystä ja tappelua. -80 luvulla saunaillat päättyi nokkapokaan...tosin eripaikkakunnalla. Ja todellakin sivusta seuranneenna. Eli samanlaisia ongelmia kuin kellä tahansa. Mutta julkisivu pitää säilyttää loppuun asti kunnes pää spragaa. Kolleegat pitävät omistaa huolta määrättyyn pisteeseen asti. Sisäänpäinlämpeevää. YMMÄRRÄN.
Lähetetty: La Joulu 13, 2008 1:22 pm
Kirjoittaja Tatum
Mies ollut täällä paljon puhuttu poliisi. Ei kuulemma monenkaan mieleen ollut.. Alkaa nää perhesurmat olla turhan yleisiä, ikinä tiedä kuka pimahtaa.
Lähetetty: La Joulu 13, 2008 11:58 pm
Kirjoittaja Retku
Nykyään ainakin tuntuu, että jos käy kertomassa pahoinvoinnista virallisempiin paikkoihin, joutuu heti merkityksi henkilöksi. En tiedä onko se niin. Jos olettamus on ihmisillä kuitenkin tämä, nostaa se kynnystä liikaa, ja tulos on nyt nähty. Liian kova kova hinta, etteikö kavereiden kanssa asoita jakaa.
Lähetetty: Ke Joulu 17, 2008 12:39 pm
Kirjoittaja Jalmari1
Tatum kirjoitti:Mies ollut täällä paljon puhuttu poliisi.
Liittyi myös erittäin tiiviisti eräisiin Tanhuhovin ympärillä pyörineisiin isoihin taloussotkuihin ja mm. ko. tapahtumaan liittyvän henkilön tavaroiden rahtaamiseen USA:han.
Ei koskaan syytetty virallisesti, koska ei näennäisesti ollut tehnyt mitään rikollista, mutta paikalliset kyllä tiesivät missä mentiin.
Tuomioita jutusta kyllä jaettiin.
Lähetetty: Ke Joulu 17, 2008 12:42 pm
Kirjoittaja Jalmari1
Tiiti kirjoitti:
Uutisoidaanko näitä nyt enempi vai onko näitä nyt tullut oikein urakalla toinen toisen perään? Inhottavaa :/ Odotellaan lisätietoja..
Uutisoidaan. Paljon enemmän kuin ennen. Ennen aikaan ei tapauksia joihin liittyi itsemurha, juurikaan uutisoitu.
Ei kuulunut hyvään lehtimiestapaan. Vaikka ei ollutkaan kirjattu käytäntöihin, tästä oli sanaton sopimus, että moisista uutisointia vältetään viimeiseen asti, etteivät toimi mahdollisesti yllykkeenä muille.
Nykyisin on uutisoitu jopa yksittäisiä, yksin tehtyjä itsemurhia.
kukakohan?
Lähetetty: Su Joulu 21, 2008 12:30 pm
Kirjoittaja benzin
Tatum kirjoitti:Mies ollut täällä paljon puhuttu poliisi. Ei kuulemma monenkaan mieleen ollut.. Alkaa nää perhesurmat olla turhan yleisiä, ikinä tiedä kuka pimahtaa.
entinen poliisi kymppi oli kysymyksessä?heimo yrjönsalo?tuskin,asuu tietääkseni virkkalassa päin...?
Re: kukakohan?
Lähetetty: Su Joulu 21, 2008 12:32 pm
Kirjoittaja papillon
benzin kirjoitti:Tatum kirjoitti:Mies ollut täällä paljon puhuttu poliisi. Ei kuulemma monenkaan mieleen ollut.. Alkaa nää perhesurmat olla turhan yleisiä, ikinä tiedä kuka pimahtaa.
entinen poliisi kymppi oli kysymyksessä?heimo yrjönsalo?tuskin,asuu tietääkseni virkkalassa päin...?
Tarkkuutta noiden nimien kanssa, no hyvä.

Re: kukakohan?
Lähetetty: Su Joulu 21, 2008 5:24 pm
Kirjoittaja Jalmari1
benzin kirjoitti:
entinen poliisi kymppi oli kysymyksessä?
Ihan oikeasti sinun ei kannataisi sotkea mitään nimiä tähän, kun ei tietoa näemmä ole. Saattaa ihan suotta täysin ulkopuoliset ja heidän perheensä joutua perättömien huhujen kohteeksi.
Re: kukakohan?
Lähetetty: Su Joulu 21, 2008 6:19 pm
Kirjoittaja benzin
Jalmari1 kirjoitti:benzin kirjoitti:
entinen poliisi kymppi oli kysymyksessä?
Ihan oikeasti sinun ei kannataisi sotkea mitään nimiä tähän, kun ei tietoa näemmä ole. Saattaa ihan suotta täysin ulkopuoliset ja heidän perheensä joutua perättömien huhujen kohteeksi.
siksi juuri kysyinkin että:ONKO JOLLAIN OIKEAA TIETOA!
Lähetetty: Ma Tammi 12, 2009 3:50 pm
Kirjoittaja benzin
kuulin muuten erittäin luotettavasta tietolähteestä että kyseinen poliisi oli nimeltään huber..etunimeä en tiedä,tai muista..eräs poliisin vaimo tämän minulle kertoi joten eiköhän ole fakta tietoa..tiesi kuulemma itse heti kenestä on kysymys kun kuuli että poliisi on ampunut itsensä ja vaimonsa lohjalla..oli täysi sekopää kuulemma tämä huber..
Lähetetty: Ma Tammi 12, 2009 11:04 pm
Kirjoittaja buracee
benzin kirjoitti:tämä huber..
Muuta ei asiaan ole sanottavaa, mut tuo nimi kirjoitetaan Hoberg ja jos en ihan väärin muista parinkymmenen vuoden takaisia asioita niin etunimi taisi olla Kalevi tjsp, Kalluna tunnettiin kuitenkin.
Lähetetty: Ti Tammi 13, 2009 2:40 am
Kirjoittaja apollo
buracee kirjoitti:Muuta ei asiaan ole sanottavaa, mut tuo nimi kirjoitetaan Hoberg ja jos en ihan väärin muista parinkymmenen vuoden takaisia asioita niin etunimi taisi olla Kalevi tjsp, Kalluna tunnettiin kuitenkin.
Näyttää enirostakin vielä löytyvän tuolla nimellä. Perttiläntie 26, ei voi olla sattumaa.
Lähetetty: Ke Tammi 14, 2009 1:25 am
Kirjoittaja anneli1
Tuon nimisestä poliisista on tullut tv:stä,( olikohan Karpon tekemä??) juttu joskus aikaa sitten. Jotenkin muistan, ett aika outo kuva hänestä jäi.
Juoni oli jotenkin niin, että hänestä oli tehty paljon valituksia, mutta asianosaisen mielestä ihan turhaan, hän oli puhdas pulmunen...