PPK 1981
Parikkalan pommipaketti
Komisario Mikael Karikuusi
Kun iäkäs ihminen rakastuu, kun kalkkeutuneet aivot täyttää yksi ainoa tunne, joka on kuin sumupuuro syksyisessä notkelmassa, kun mielestä katoaa kaikki muu, vain rakkaus valaisevana lankanatyöntyy läpi usvan, silloin vanha ihminen on vaarallinen itselleen ja toisille, silloin hän ei kykeneharkitsemaan tekojensa seurauksia.
Näin voitaisiin lyhyesti ilmaista Parikkalan Peruspohjan idyllistä rajaseutukylää järkyttäneen, postipaketissa saapuneen pommin räjähdyksenpommin, joka tappoi heti paketin vastaanottajan ja haavoitti vakavasti hänen ympärillään olleita kahta aikuista ihmistä ja kolmea lasta.
- Tapahtumapaikka tutkijoiden saapuessa paikalle. Räjähdyksen voimakkuudesta kertovat irtilentäneet ikkunanpuitteet. Muut pihalla olevat esineet kuitenkin ensiavunantajien jäljiltä..jpg (247.98 KiB) Katsottu 1064 kertaa
Rattijuopot
Keskusrikospoliisin Kymen lääninosaston tutkijoiden tietoon tuli 3 päivänä heinäkuuta 1979 kello 18.10 Parikkalassa tapahtunut pakettipommin räjähdys.
Tapahtumasta oli Parikkalan poliisille ilmoitettu puhelimitse kello 16.20 ja sieltä oli autoilla menty n. 30 km:n etäisyydellä sijaitsevaan Peruspohjan syrjäkylään, toimitettu vammautuneet sairaalahoitoon ja eristetty paikka vartioinnilla.
Paikalle mentäessä toisesta piirin autoista oli huomattu juopuneen seurueen ajavan henkilöautolla pois samalta alueelta ja lähdetty seuraamaan heitä. Auto kiihdytti kapealla soratiellä nopeutensa sellaiseksi, ettei poliisien ajoneuvolla ollut mitään mahdollisuuksia päästä sen ohi. Seurue ajoi suuren Simpeleen järven rannalle, siirtyi siellä soutuveneeseen ja lähti soutamaan järven selälle selvästi pakenemistarkoituksessa Illan ja yön kuluessa pakoon lähtenyt "rattijuopposeurue” saatiin kiinni ja telkien taakse.
Pitkät työmatkat
Me keskusrikospoliisin tutkijat ehdimme räjähdyspaikalle Kouvolasta, josta Peruspohjaan on matkaa vähän yli 200 kilometriä, illalla kello 21.10 aikaan, vaikka matka tehtiin sireeni ulvoen ja ”hälyvalo” paikkatutkimusauton katolla vilkkuen.
Matkalla totesimme joko automme hälytysäänen tai kohtaamiemme autoilijoiden kuulon heikoksi, koska liikennesäännöissä olevia väistämisvelvoitteita eivät kovinkaan monet ohittamamme ajoneuvot noudattaneet. Traktoreiden ja tiekoneiden kuljettajat varsinkin tuntuivat olevan hyvin suojatut hälyääniltä.
- Eteinen räjähdyspaikalta kuvattuna.jpg (143.62 KiB) Katsottu 1064 kertaa
Alkutoimet
Perillä Parikkalan Peruspohjassa, maanviljelijä Mikko Hinkkasen talossa, näytti olevan tutkittavaa melkoisesti. Paikallinen poliisi oli asettunut vartioimaan taloa ja puhutellut jonkin verran jo naapureitakin. Samoin talon karjalle oli hankittu hoitaja.
Suoritimme yleiskatselmuksen ja varmistuimme siitä, että eteisessä makaava mies, metsuri Lauri Hinkkanen, oli varmasti kuollut, otimme pihalla illan jo hämärtyessä muutaman valokuvan siltä varalta, että yöllä sataisi ja jäljet sekoittuisivat, suojasimme talon ulkopuoliset jäljet, riisuimme ja tarkastimme sekä kuvasimme eri puolilta kuolleen miehen ruumiin.
Vielä järjestimme yön ajaksi paikalle jatkuvan vartioinnin, toimitimme ruumisauton hakemaan vainajan ja siirryimme yöllä kello 23.00 aikaan puhuttelemaan 10 km:n päässä asuvaa postinkuljettajaa.
- Pommi on tehnyt tehtävänsä.jpg (221.66 KiB) Katsottu 1064 kertaa
Maaseudun postinkuljetus
Postinkuljettaja, paikallinen taksimies, nukkui autuaallisen tietämättömänä kuljettamastaan hengenvaarallisesta paketista.
Hänet herätettiin ja häneltä tiedusteltiin, oliko hän kuljettanut tänään paketin Lauri Hinkkaselle, millainen paketti oli, mistä hän oli ottanut sen kuljetettavakseen, mistä se tauksella varustettuna postinkuljettajalle, ja muita sellaisia asioita, joista mies ei herättyään ja silmiään unisena hieroessaan muistanut juuri mitään.
Lopulta hän muisti, että hän oli kuljettanut ruskeaan paperiin käärityn, valkoisella muovinarulla sidotun kovan paketin, kooltaan noin 15x20x25 sm, samana iltapäivänä tavanomaisella postin jakelumatkalla Särkisalmen postitoimistosta Peruspohjaan, jättänyt paketin ja sen päällä olleen pakettikortin Mikko Hinkkasen talon eteiseen, kun ketään talon väestä ei ollut kotosalla ja kirjoittanut paketin päällykseen pyynnön, että pakettikortti palautettaisiin hänelle myöhemmin kuitattuna.
Lisäksi hän muisti, että kaataessaan postisäkin sisältöä postitoimiston pöydälle, hän oli huomannut juuri saman paketin sisällön jotenkin kolahtavan.
Pakettikorttiin paketin sisällöksi oli merkitty "Kalastustarvikkeita" ja sen lähettäjäksi "Yhtyneitten metsurit".
Postinkuljettajan varsinaiset muistitiedot loppuivat tähän ja saatuaan kuulla, että luultavasti sama paketti oli räjähtänyt ja surmannut Lauri Hinkkasen sekä haavoittanut koko Mikko Hinkkasen perhettä, taksimies menetti pelästyksestä hermonsa, eikä kyennyt enää kertomaan mitään. Uhrit olivat kaikki olleet hänen hyviä tuttaviaan.
Hän ei liene sinä yönä nukkunut, niin lähellä lähtöään hän tunsi olleensa päivällä.
Paikkakunnan nimismies ehti vielä ennen levolle menoa kertoa antaneensa tapauksesta uutisen joillekin sanomalehdille.
Varsinainen ”hosupäivä”
Heti seuraavan aamun valjetessa hälytettiin Kouvolasta jatkotutkimuksia varten kaikki irrotettavissa olleet keskusrikospoliisin Kymen lääninosaston tutkijat. Ensimmäiseksi päiväksi saatiin kerätyksi kuusi keskusrikospoliisin ja pari-kolme paikallispoliisin tutkijaa, joiden toimesta paikkaa ryhdyttiin järjestelmällisesti ja yksityiskohtaisesti tarkastamaan.
Tutkinnan johto näki aiheelliseksi kutsua Helsingistä, keskusrikospoliisin kriminaalilaboratoriosta ja Valtion teknillisestä tutkimuskeskuksesta räjähdysaine- ja pommiasiantuntijat mukaan työhön. Nämä tulivat iltapäivällä.
Talon naapureita ja Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n metsäpuolen ihmisiä alettiin myös puhutella ja näiden taustoja tarkistaa.
Liikkuvan poliisin Imatran komennuskunnasta ja Imatran poliisista pyydettiin miehiä ja koira avuksi alueen vartiointiin, koska julkisen sanan arvoisat edustajat alkoivat olla häiriöksi paikkatutkijoille. Päivän kuluessa alueelle tuli tavanomaisten sanomalehti-ihmisten lisäksi lukuisa joukko viikkolehden reporttereita valokuvaajineen.
Jopa Suomen television uutistoimitus lennähti paikalle helikopterilla, joka Parikkalassa tuntui olevan melkoinen lintuharvinaisuus kuuluisasta Siikalahden lintujärvestä huolimatta.
Kun Helsingin asiantuntijat olivat saaneet haltuunsa tarvitsemansa tutkimusmateriaalin ja poistuneet pikakäyntinsä jälkeen, tutkijat tunsivat olonsa "ontelomaiseksi", olivathan he hyvin yksinäisiä täysin "sysipimeän", oloissamme erikoisen henkirikoksen parissa.
Puhelinsoitto
Heinäkuun 4 päivänä aamulla kello 09.45 rikos paikkatutkinnan varsinaisen "nippelityö” alussaan soi Hinkkasen talon tuvassa puhelin ja tutkijan vastattua siihen miesääni tiedusteli Lauri Hinkkasta.
Saatuaan vastauksen, ettei tämä ollut nyt tavattavissa, soittaja aloitti vakavalla äänellä ja sujuvalla kirjakielellä selittää, että Lauri Hinkkasen täytyisi jättää toisten miesten vaimot rauhaan, muuten hän kuolisi.
Tutkijan kysellessä, onko kyseessä niin vakava asia, että sen takia kannattaisi ruveta tappamaan ihmisiä, soittaja sanoi asian olevan vakavan ja kertoi, että hänen kaverinsa oli jo tehnyt tappavan pommin, joka lähetetään Lauri Hinkkaselle, ellei tämä lopeta toisten miesten vaimojen kuljettelua.
Keskustelu puhelimessa oli pitkä ja sen aikana soittaja mm. selitti, että tappava pommi oli helppo valmistaa, jos oli saanut pioneerikoulutuksen.
Puhelun aikana ei mies vahingossakaan erehtynyt paljastamaan kaveriaan, itseään tai soittopaikkakuntaansa, eikä mitään sellaisia yksityiskohtia, joista tutkijoille olisi jotain selvinnyt.
Olimme nyt saaneet jonkinlaisen viitteen teon motiivista, mutta toki mielessä kyti epäilys siitäkin, että soittajalla ehkä oli ollut tarkoitus johtaa tutkijoita harhaan.
Tätä epäilyä lievensi se, että soittaja ei todennäköisesti ollut soittaessaan tietoinen pommipaketin saapumisesta ja räjähtämisestä.
Postitoimipaikka
Räjähdyspaikalta löydetyistä postipaketin jätteistä saatiin lähes ehjänä talteen pakettikortti ja osoitelappu, jotka oli kirjoitettu tussipiirtimellä ja ns. tekstaus sapluunalla. Paketin postileimasta selvisi, että se oli 2.7.1979 jätetty Savonlinnan pääpostikonttorissa postin kuljetettavaksi. Valitettavasti konttorin henkilökunta ei muistanut paketin jättäjää, eikä postiautojen kuljettajistakaan ollut apua. Kaksi eri kuljettajaa vakuutti vieneensä juuri kyseessä olevan paketin Savonlinnasta Parikkalaan kahtena eri päivänä, ensimmäinen 2.7.1979 kello 12.20 Savonlinnasta lähteneessä autossa ja toinen 3.7.1979 kello 05.30 lähteneessä autossa.
Ensin mainitun auton kuljettaja oli huomattavasti varmempi kuin toinen siitä, että oli kuljettanut juuri pommin sisältäneen paketin ja väitti poliisin joutuneen harhaan uskoessaan, että paketti olisi jätetty Savonlinnan postiin vasta 2.7.1979 iltapäivällä.
Kuljettaja löi kuulustelutilaisuudessa nyrkkiä pöytään ja oli kiukkuinen tutkijoille, jotka rohkenivat epäillä hänen muistinsa varmuutta.
Postin henkilökunta Savonlinnassa oli muutenkin vaikeasti puhuteltavaa, sillä konttorin esimies varoitti tutkinnan johtajaakin, ettei hänen henkilökuntaansa saanut puhutella ilman hänen erityistä lupaansa vedoten postivirkamiesten vaitiolovelvollisuuteen.
Pahiten tämän henkirikoksen tutkintaa hankaloitti alussa mielestämme Savonlinnan 10. postikonttorin esimies kehottaessaan alaisiaan olemaan vaiti poliisin puhutellessa heitä ja muullakin ynseällä suhtautumisellaan.
Lehdistön palvelijoitako?
Keskiviikkona 4 päivänä heinäkuuta kului lähes koko tutkijakunnan työvoima tapahtumapaikan yksityiskohtaiseen tarkkaan seulomiseen ja uhrin työtovereiden sekä naapureiden puhuttelemiseen.
Uhrihan oli Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n jatkuvapalkkainen metsuri.
Työtovereilta ja uhrin muusta lähiympäristöstä saatiin heti alkuun arvokkaita tietoja Lauri Hinkkasen kanssa tekemisissä olleista naisista, joita aikojen kuluessa oli ollut lukuisa joukko, olihan Lauri Hinkkanen poikamies.
Asian saama erityisen laaja julkisuus aiheutti sen, että Parikkalan käsivälitteinen keskus ja poliisiaseman puhelimet olivat jatkuvasti kuormitetut sekä yleisöltä tulleilla vihjeillä että eri lehtien toimittajien tiedusteluilla.
Varsinkin keskiviikkona oli tilanne poliisiasemalla se, etteivät tutkijat enää olleet varmoja, oliko heidän tehtävänsä selvittää tämä rikos, vai oliko tärkein työ palvella ”julkista sanaa”.
Päätimme pitää lehdistötilaisuuden saadaksemme edes vähäksi aikaa rauhan työskennellä varsinaisen ongelman kimpussa. Lehdistötilaisuus tuntui auttavan ja sellaisen pitäminen onkin suositeltavaa suurimpien ja uutisarvoltaan painavimpien juttujen selvittelyn yhteydessä.
Lisätehtäviä!
Uskottavasti olisimme kyenneet rauhoittamaan lehdistön joiksikin päiviksi, ellei torstaina 5.7.1979 kello 06.00 aamulla olisi Imatran poliisipäivystyksestä ilmoitettu Parikkalaan, että Imatralta oli löytynyt törkeän väkivallan uhriksi joutunut vanhahko nainen erään syrjäkadun viereisestä ojasta.
Väkivallan uhriksi joutunut nainen oli tuntematon, eikä häneltä löytynyt mitään tunnistamista helpottavia yksityiskohtia.
Vielä saman torstaipäivän illalla kello 18.30 aikaan soitti Kymen läänin senhetkinen korkein poliisipäällikkö, läänin apulaispoliisitarkastaja, Parikkalaan määräten osaston irrottamaan tutkijoita Kuusankoskelle, jossa poliisi oli joutunut ampumaan kuoliaaksi miehen, joka oli haulikolla aseistautuneena uhkaillut naapureitaan ja perhettään ja joka poliisien paikalle tullessa oli yrittänyt ampua yhden poliisimiehen.
Kun sitten 9.7.1979 löytyi Pyhtään kunnan Heinlahdesta metsästä surmattu nainen, jonka surmaamisasian tutkintaa vielä yritettiin tarjota lääninosastolle, oli meidän pakko tunnustaa kykenemättömyytemme ottaa tehtävä vastaan.
Paljon tuttavia
Parikkalan pakettipommijutun selviäminen oli lopultakin yksinomaan sinnikkään tutkintatyön tulos. Käytettävissä olleet tutkijavoimat ajettiin fyysisesti ja psyykkisesti melkein loppuun. Päivittäiset työajat pysyttelivät 18 tunnissa.
Käytännössä vähäiset voimat jaettiin siten, että mielestämme jutun varteenotettavimmat haarat, uhrin viimeaikaiset ja entiset työtoverit sekä viimeiset ja aikaisemmat naisystävät saivat omat tutkijansa. Yleisövihjeiden tarkistus jätettiin lähes kokonaan paikallispoliisin ja keskusrikospoliisin muiden lääninosastojen huoleksi.
Vakinaista palkkaa nauttivana metsurina Lauri Hinkkanen oli vuosien aikana joutunut työnantajansa toimeksiannosta kulkemaan tämän eri työkohteissa laajalla alueella Itä-Suomessa.
Hänen työkavereittensa lukumäärä oli siis huomattava ja toimiessaan mm. mittamiehenä puutavaran pystymittauksissa Lauri Hinkkanen oli voinut saada näistä jonkun vihamiehekseen.
Metsurit ovat nykyisin saaneet räjähdysaineiden käsittelykoulutusta, koska heidän tehtäviinsä kuuluu varsinaisen hakkuutyön lisäksi mm. metsäajoteiden raivaus.
Kaikki tällaiset metsurit olivat siis todellisia, varteenotettavia ehdokkaita pakettipommin lähettäjiksi.
Hauska seuramies
Räjähdystä seuranneena päivänä tullut puhelinsoitto viittasi kuitenkin mustasukkaisuuteen, joten naisystävä-haaraa tutkittiin koko ajan mahdollisimman tehokkaasti. Selville tuli sellaista, että Lauri Hinkkanen oli todella ollut innokas naisten kuljettelija, hyväluontoinen ja hauska seurustella, joka monilla paikkakunnilla oli helposti saanut itselleen naisystäviä.
Tosin alkaneet ystävyydet olivat usein päättyneet siksi, ettei Lauri Hinkkanen ollut, kuten hänen tuttavansa tutkijoille kertoivat, kyennyt olemaan sukupuolisuhteissa, koska "hänellä housuissaan oli vain ohran jyvä".
Eihän Hinkkasen kuljetteleman naisystävän mustasukkainen aviomies tai heila tosin voinut tietää Hinkkasen kyvyttömyydestä, eivätkä naiset voineet sellaista tovereilleen kertoa, joten kaikkien naistuttavien miesseuralaiset oli tarkistettava mahdollisimman perusteellisesti.
Tarkistusten yhteisinä päämäärinä olivat syylliseksi epäiltyjen luonteen ja koulutuksen (räjähdysainekäsittely-), teko- ja liikkumismahdollisuuksien, suhteiden vakavuuden ja muiden tällaiseen tapaukseen olennaisesti liittyvien yksityiskohtien tutkiminen.
Tarkistuksia toimitettiin tutkinnan aikana noin 150 henkilön osalta ja niiden suorittamisessa käytettiin epäröimättä hyväksi eri kaupunkien rikospoliisimiehiä, koska omat voimamme eivät olisi millään riittäneet kaikkien saatujen vihjeiden tarkistamiseen. Olisihan matkustamiseen paikkakunnalta toiselle mennyt huomattavan suuri osa ajasta, jos olisimme ahnehtineet kaikki tarkistukset lääninosaston hoidettaviksi.
Martta
Saatiin tietää, että Hinkkanen oli useiden kuukausien ajan ollut kirjeenvaihdossa Nikkilän sairaalassa hoitajana työskentelevän naisen kanssa, naisen, josta aluksi tiedettiin vain etunimi. Tietoon tuli myös, että Hinkkanen oli tavannut naisen ja tämän serkun Savonlinnan kylpylässä, jossa naiset olivat olleet hoidettavina.
Yksi ilmeisesti tämän naisen lähettämä kirje löytyi Hinkkasen jäämistöstä, mutta mikään siinä ei viitannut naisella ehkä olleisiin toisiin miestuttaviin. Allekirjoitus "Martta" antoi viitteen lähempään tuttavuuteen Hinkkasen kanssa.
Kun Martan henkilöllisyys saatiin selvitetyksi ja hänet tutkijain puhuteltavaksi, hieman vaikeuksia aiheutti se, että Martta oli hyvin tavallinen "hiljainen suomalainen", joka ei mielellään kertoillut yksityisasioistaan poliisille.
Tähän vaiteliaisuuteen lienee vaikuttanut Martan tuntema pelko sitä henkilöä kohtaan, joka lopulta pystyttiin toteamaan pommipaketin lähettäjäksi.
Martan tuttavapiiristä ja lopulta häneltä itseltäänkin saatiin tietää, että hän oli seurustellut hyvin vakinaisesti Yrjö Laine nimisen Ristiinan pitäjässä asuvan, mutta paljon eri puolilla maata liikuskelleen toimitusjohtajan kanssa, joka saatujen tietojen mukaan oli luonteeltaan sairaalloisen mustasukkainen.
Hän oli jopa joskus uhannut ottaa hengen ainakin kolmelta ihmiseltä, mikäli Martta alkaisi seurustella toisten miesten kanssa.
Juttu selviää
Toimitusjohtaja Yrjö Laine omisti kolmen osakeyhtiön osake-enemmistön, eikä yhtiöillä ollut ulospäin näkyviä taloudellisia vaikeuksia. Johtaja ajeli viimeistä vuosimallia olevalla Oldsmobile-Diesel-merkkisellä henkilöautolla ympäri maata. Auton peräkärryssä hän kuljetteli pikavenettä, sillä hän oli innokas moottoriveneilijä matkustellen kilpailusta kilpailuun.
Hänen mahdollisuutensa syyllistyä tai osallistua pommipaketin rakentamiseen ja lähettämiseen tutkittiin hyvin tarkasti.
Mikään tutkittu osaseikka, lukuun ottamatta sitä, että epäilty oli 59-vuotias arvostettu toimitusjohtaja, ei puhunut Yrjö Laineen syyllisyyttä vastaan, vaan tarkistuksissa päinvastoin tuli selville paljon sellaisia seikkoja, jotka tukivat voimakkaasti hänen mahdollista syyllisyyttään.
Näistä voitaisiin tässä vaiheessa jo kertoa mm., että räjähtäneen pommin sytyttimenä oli käytetty Watski-merkkistä venemoottorin turvakatkaisinta, joka oli hiomalla muutettu.
Yrjö Laine harrasti moottoriveneurheilua ja hänellä oli Ristiinassa telakkalaitos, jossa oli jo ehditty valmistaa ainakin yksi moottorivene.
Lisäksi Yrjö Laine oli pari vuotta aikaisemmin suorittanut räjäytysurakointia maansiirtotöittensä yhteydessä, niin että hänelle oli voinut siltä ajalta jäädä haltuunsa sähkönalleja ja dynamiittia.
Lukuisten muidenkin tutkinnallisten indisioiden perusteella päätettiin Ristiinassa sijaitsevalla Yrjö Laineen telakka-alueella pitää tarkka kotietsintä, joka toimeenpantiin 17.7.1979.
Etsinnässä telakalta löydettiin samanlaisia sähkönalleja, jollaisia pommipaketin räjähdysmekanismissa oli käytetty. Samoin sieltä löydettiin dynamiittia, jota oli todettu olleen myös räjähtäneessä paketissa.
Kun telakalta vielä löytyi samanlaista käärepaperia kuin paketin päällys oli ollut, ja valkoista muovinarua, katsottiin aiheelliseksi suorittaa toimitusjohtaja Yrjö Laineen pidättäminen.
Kotietsinnän ajan ja vielä pidätettynäkin Yrjö Laine oli hyvin ylimielinen ja naureskeli tutkijoille heidän turhaa työtään.
Pidätystä seuranneena päivänä, jolloin varsinaiset kuulustelut toimitettiin ja jolloin Yrjö Laineelle vähän kerrassaan paljastettiin niitä syitä, joiden johdosta häntä oli ryhdytty epäilemään ja pidettiin nyt todennäköisenä pommipaketin lähettäjänä, hän totesi joutuneensa sitovasti kiinni teostaan ja tunnusti teon yksityiskohdittain ja täydellisesti.
Koko kuulustelun ajan hän kuitenkin vakuutti tarkoittaneensa ainoastaan pelotella Lauri Hinkkasta ja varoittaa tätä, eikä suinkaan surmata tai vahingoittaa ketään.
Yrjö Laine oli tunnustuksen tehtyään murheissaan siitä, että sivulliset ihmiset, kaksi aikuista ja kolme lasta, olivat hänen pelottelunsa takia joutuneet kärsimään, mutta totesi, ettei hänellä ollut mitään mahdollisuuksia korvata aiheuttamiaan kärsimyksiä, ei edes taloudellisia menetyksiä, koska hänen liikkeensä toimivat kokonaan velkapääoman turvin, niin ettei hänellä käytännössä ollut ollenkaan omaisuutta.
Poikaansa hän kehotti toimimaan niin kuin hän olisi ollut jo kuollut. Toimitusjohtaja Yrjö Laine vaikutti peräti viisaalta liikemieheltä.
Pöytäkirjaaminen
Tutkintapöytäkirjan marginaaliin merkittiin lääninsyyttäjän kanssa tapahtuneen neuvottelun jälkeen rikoksiksi ”murha ja viisi vaikean ruumiin vamman tuottamusta”.
Pöytäkirjaan merkittiin tarkka selvitys tapahtumapaikasta, osasta niitä tutkinnallisia indisioita, joiden perusteella oli päädytty toimitusjohtaja Yrjö Laineen pidätykseen ja vangitsemiseen sekä tarpeellinen määrä niistä lukuisista kuulustelukertomuksista, joita tutkinnan aikana oli kirjattu. Kaksi viikkoa kestäneen tutkimustyön yhteydessä oli käytettävissä olleella varsin vähäisellä työvoimalla ehditty kirjata kuulusteluja ja puhutteluja kaikkiaan noin 8 sm:n paksuinen asiakirjamapillinen täyteen.
Keskusrikospoliisin käytössä oleva työmääräys- ja tiedustelulomake oli tämänkin asian tutkinnassa hyvin tarkoituksenmukainen työväline.
Kiitos
Juttusuman tutkinta osoitti selvästi sen, että Suomen rikospoliisikunta on tarvittaessa rajattoman avuliasta ja kykenevää toimimaan tehokkaasti silloinkin, kun virka-apua pyydetään vain puhelimitse tai sitä ei ehditä yksilöidysti olleenkaan pyytää.
Lääninosasto haluaisikin julkisesti kiittää muita lääninosastoja ja erityisesti Savonlinnan, Oulun ja joidenkin muiden kaupunkien rikososastoja näiden antamasta korvaamattoman arvokkaasta avusta.
Oikeudenkäynti
Jo ensimmäiseen oikeudenistuntoon tuotiin lääkärinlausunto alustavasta mielentilatutkimuksesta.
Siinä tutkinnan toimittanut sairaalapsykiatri totesi, ettei Yrjö Laine ollut mielisairas, eikä hänessä ollut havaittavissa vajaamielisyyteen viittaavia piirteitä. Tutkimuksen mukaan hän oli älyltään normaali ja mielentilaltaan tuskainen ja ahdistunut, jopa hänen todettiin olevan ”selvästi depressiossa”.
Yhteenvedossa lääkäri totesi, että ”koska on mahdollista, että tutkittavan arvostelukyky on alentunut mahdollisen verisuonikalkkeutumisen tai iän tuoman arvostelukyvyn heikkenemisen vuoksi, olen sitä mieltä, että hänelle tulisi suorittaa varsinainen mielentilatutkimus”.
Lääninsyyttäjä vaati oikeudessa Yrjö Laineelle rangaistusta murhasta, yleisvaarallisen räjähdysaineen jättämisestä postilaitoksen kuljetettavaksi ja viidestä ruumiinvamman tuottamuksesta.
Yrjö Laineen avustaja, varatuomari Pekka Vuorinen totesi seitsemän sivun mittaisessa muistiossaan, ettei kysymyksessä hänen päämiehensä mielestä voinut olla murha, vaan enintään tappo, joka kuitenkin rikoksena edellytti surmaamisen aikomusta, jonka Yrjö Laine kiisti, joten asianajajan mielestä hänen päämiehensä oli syyllistynyt enintään räjähdysaineella tehtyyn vaaran aiheuttamiseen toisen hengelle ja terveydelle sekä omaisuudelle ja kuolemantuottamukseen, jotka nämäkin teot olivat kohdistuneet yksinomaan Lauri Hinkkaseen.
Mikko Hinkkaseen ja tämän perheen ruumiinvammojenkaan tuottamukseen ei asianajaja katsonut Yrjö Laineen millään tavalla voineen syyllistyä, koska hän ei voinut tietää tai edes varoa pommin aiheuttavan vammoja muille kuin paketin vastaanottajalle.
Puolustus kiisti siis henkirikoksen ja myös ruumiinvammojen tuottamukset.
Parikkalan kihlakunnanoikeus lykkäsi jutun käsittelyn siihen asti, kunnes Yrjö Laineen varsinainen mielentilatutkimus olisi suoritettu ja määräsi hänet pidettäväksi edelleen vangittuna.
Asia oli kihlakunnanoikeudessa uudelleen esillä 13.12.1979 toimitusjohtaja
Yrjö Armas Laineen mielentilan tutkimisen jälkeen.
Oikeus tuomitsi hänet
— räjähdysvaarallisista aineista annetun lain
rikkomisesta 2 kuukaudeksi vankeuteen ja
— yksin teoin tehdyistä murhasta ja viidestä (5)
ruumiinvamman tuottamuksesta elinkaudeksi vankeuteen, eli kun rangaistukset yhdistetään pidettäväksi vankeudessa elinkauden.
