Sivu 2/3

Lähetetty: Ke Huhti 23, 2008 8:23 am
Kirjoittaja Merivuokko
Maza kirjoitti:
Merivuokko kirjoitti:Koko saarihan se oli sukua
keskenään ja maat jakamatta sukupolvien ajan ja riidat sen mukaisia
Tuo kertoo meille paljon.
Siitä on jo yli neljäkymmentä vuotta Matti-enoni kuolemasta.
Se saari keitti pontikkaa ja ne teki reitin äitini kotimökin kautta, asia jolle
enoni ei mahtanut tai ei välittänyt, mitään. Kyllä kulmakunta hiljeni,
kun Lampelan sukulaiset sai sieltä pikalähdön.
OLisi edes enoni hyötynyt jotain rahallisesti, mutta ei, piti olla hevonen kun oli isäntä ja aina kun osti metsärahoilla uuden, ei konia kauaa näkynyt.
Kerran oli päätynyt makkaratehtaalle Jyväskylään yksi kopukka ja myyjäåt tiedetttiin.

Lähetetty: Ke Huhti 23, 2008 12:22 pm
Kirjoittaja Hessu52
Tuskin oli "tummien" työtä tu murha.

Olen tuossa elämäni varrella tutustunut yhteen jos toiseenkin "tummaan", eivätkä he niin hurjia olleet enää 50-60 luvuilla, saati sitten sen jälkeen, mitä heistä puhuttiin.

Tietysti jotain pientä sosiaalista huijaamista nuoret eläkeläiset silloin tekivät selkärankojensa kanssa, kun mitään ei pystynyt osoittamaan vääräksi, mutta magneettikuvaus poisti tuonkin porsaanreijän.

Muistan eräänkin murhan, joka taisi tapahtua jossain Lohjan suunnalla ja uhrina taisi olla taksikuski, niin suku pakotti tihutyötekijät, heitä oli muistaakseni kaksi, ilmoittautumaan poliisille ja näin myös tapahtui.

Mitä syytä kaaloilla olisi ollut Bodomin murhien kaltaisiin veritekoihin?

Mielestäni ei mitään.

Joten muutamille kirjoittaille voisin sanoa "kaaru tukku muj", sikäli kun enää muistan miten tuo kirjoitetaan oikein, mutta jotenkin noin se ystävällisesti erotessa lausutaan, kun henkilö ei ole suuremmin arvostettu.

Lähetetty: Ke Huhti 23, 2008 1:20 pm
Kirjoittaja Merivuokko
:oops:

Isovaltti, Lampelan isoisä, tappoi kaksi miestä puukolla Hankasalmen Niemisjärvellä, olivat veljekset. Nämä veljekset hyökkäsivät Isonvaltin kimppuun, tämä ei paennut vaan löi. Sai seitsemän vuotta. Tuomiota pidettiin jotenkin vääränä, koska veljeksilläkin oli muistaakseni puukot.
Kun pääsi vankilasta, mahdollisesti ehdonalaiseen, muutti äitini kotimäkkiin, jossa jo silloin majaili heimolaisia, talonvaltaajina.
Heikki kävi kyllä aina enoaan katsomassa, kun siellä päin liikkui.
Viimeisen kerran kun meni, niin oltiin jo ulkona vastassa ja kysyttiin, että mikäs mies te olette, Heikki sanoi talon olevan syntymäkotinsa ja talon isännän setänsä ja pääsi tupaan. Väkeä oli ollut sisällä vinttiä myöten kuin markkinoilla konsanaan.

Lähetetty: Ke Huhti 23, 2008 1:37 pm
Kirjoittaja skoone
Merivuokko kirjoitti::oops:

, niin oltiin jo ulkona vastassa ja kysyttiin, että mikäs mies te olette, Heikki sanoi talon olevan syntymäkotinsa ja talon isännän setänsä ja pääsi tupaan. Väkeä oli ollut sisällä vinttiä myöten kuin markkinoilla konsanaan.
Kumpi se olikaan, setä vai eno, se M Karjalainen?

Lähetetty: Ke Huhti 23, 2008 3:12 pm
Kirjoittaja Merivuokko
skoone kirjoitti:
Merivuokko kirjoitti::oops:

, niin oltiin jo ulkona vastassa ja kysyttiin, että mikäs mies te olette, Heikki sanoi talon olevan syntymäkotinsa ja talon isännän setänsä ja pääsi tupaan. Väkeä oli ollut sisällä vinttiä myöten kuin markkinoilla konsanaan.
Kumpi se olikaan, setä vai eno, se M Karjalainen?
Eno, äidin veli, mutta Heikki käyttää hänestä aina setä-sanaa. Se on hänen tapansa.
Äitini kehui Isoa Valttia erittäin kohteliaaksi mieheksi.

Lähetetty: Ke Huhti 23, 2008 6:47 pm
Kirjoittaja teemu
^Lampeloitako Iso Valtti ja Allan olivat, vai mikä heidän sukunimensä oli?

Lähetetty: To Huhti 24, 2008 8:43 am
Kirjoittaja Merivuokko
teemu kirjoitti:^Lampeloitako Iso Valtti ja Allan olivat, vai mikä heidän sukunimensä oli?
En usko että Lampeloita, mutta en tiedä sukunimeä enkä ole keltään koskaan kysynyt.
Allan oli paikalla kun enoani lähdettiin viemään ambulanssilla Jyväskylään.
Tumma poika oli käynyt viemässä sanaa koulun opettajalle, että Matti on kovasti huonona ja opettaja hälytti lääkärin ja ambulanssin ja kävi sitten hakemassa autolla toisen enoni kolmen kilometrin päästä, kerkisi ambulanssin kyytiin.
Ja sen jälkeen tyhjeni Vanha Karjalainen kutsumattomista vieraista....
Oli sitä jo katsottukkin...
Isovaltti ei varmastikkaan halunnut kohdata Matin veljiä, vaan väisti, mutta Allanin käskettiin lähteä...

Lähetetty: Ma Kesä 02, 2008 7:47 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Merivuokko kirjoitti::oops:

Kyllähän minä Heikille sanoin, että sanoo Lampelalle, että jäi vuokrat maksamatta aikanaan isältäs ja isoisältäs, kun asuivat hänen syntymäkodissaan, Heikki syntyi nimittäin siellä sodan aikana.

Minkä sodan aikana? ?
Wikipedia:(Heikki David Lampela s. 12. huhtikuuta 1961, Helsinki)

Lähetetty: Ma Kesä 02, 2008 11:06 pm
Kirjoittaja papillon
^ Kylmän sodan? :P

Lähetetty: Pe Kesä 20, 2008 9:10 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Tampereen Tyttö kirjoitti:
Merivuokko kirjoitti::oops:

Kyllähän minä Heikille sanoin, että sanoo Lampelalle, että jäi vuokrat maksamatta aikanaan isältäs ja isoisältäs, kun asuivat hänen syntymäkodissaan, Heikki syntyi nimittäin siellä sodan aikana.

Minkä sodan aikana? ?
Wikipedia:(Heikki David Lampela s. 12. huhtikuuta 1961, Helsinki)
Merivuokko, vastaathan tähän?
Nimimerkki Epätietoinen

Lähetetty: La Kesä 21, 2008 2:34 pm
Kirjoittaja skoone
teemu kirjoitti:^Lampeloitako Iso Valtti ja Allan olivat, vai mikä heidän sukunimensä oli?
Kun Taisto Tammi tässä vähän aikaa sitten kuoli, uutisoitiin, että hän oli Lampelan isäpuoli.

Lähetetty: La Kesä 21, 2008 2:38 pm
Kirjoittaja papillon
skoone kirjoitti:
teemu kirjoitti:^Lampeloitako Iso Valtti ja Allan olivat, vai mikä heidän sukunimensä oli?
Kun Taisto Tammi tässä vähän aikaa sitten kuoli, uutisoitiin, että hän oli Lampelan isäpuoli.
Tarkoittanet skoone Taisto Ahlgrenia, joka kuoli äskettäin?
Tammen kuolemasta jo vuosia, parikymmentä?

Lähetetty: La Kesä 21, 2008 2:41 pm
Kirjoittaja skoone
papillon kirjoitti:
skoone kirjoitti:
teemu kirjoitti:^Lampeloitako Iso Valtti ja Allan olivat, vai mikä heidän sukunimensä oli?
Kun Taisto Tammi tässä vähän aikaa sitten kuoli, uutisoitiin, että hän oli Lampelan isäpuoli.
Tarkoittanet skoone Taisto Ahlgrenia, joka kuoli äskettäin?
Tammen kuolemasta jo vuosia, parikymmentä?
Niinpä se taisi olla, anteeksi huonomuistisuuteni näin juhannuspäivänä.

Lähetetty: La Kesä 21, 2008 5:21 pm
Kirjoittaja Loka
skoone kirjoitti:
Niinpä se taisi olla, anteeksi huonomuistisuuteni näin juhannuspäivänä.
Sano rehellisesti vaan etta sulla on darra.

Lähetetty: La Kesä 21, 2008 6:41 pm
Kirjoittaja skoone
Loka kirjoitti:
skoone kirjoitti:
Niinpä se taisi olla, anteeksi huonomuistisuuteni näin juhannuspäivänä.
Sano rehellisesti vaan etta sulla on darra.
No eikös tuossa oltu vähän siihen suuntaan viitattu :lol: