Re: Irakilaiskaksosia epäiltiin terroristisista murhista - syytteet kaatuivat
Lähetetty: Pe Kesä 03, 2022 3:40 pm
Terrorismirikoksiin syyttömiksi todetut irakilaisveljekset vaativat Suomen valtiolta poikkeuksellisen kovia kärsimyskorvauksia. Perusteena on muun muassa se, että miehet istuivat lähes puolitoista vuotta vankilassa turhaan. Asian käsittely nytkähti tänään eteenpäin, kun käräjäoikeudessa pidettiin valmisteluistunto.
Nyt tapaus on saamassa vielä eräänlaisen jälkisoiton, kun miehet vaativat Suomen valtiolta massiivisia korvauksia vankeusajalta.
Valtiokonttori päätti vapauttavan tuomion jälkeen, että miehille maksetaan syyttömänä vankeudessa vietetystä ajasta 400 euroa päivältä, eli kaikkiaan 213 000 euroa.
Miehet eivät kuitenkaan tyytyneet summaan, vaan kantelivat päätöksestä Helsingin käräjäoikeuteen, jonka on määrä puida asiaa myöhemmin tänä vuonna. Asiassa pidettiin valmisteluistunto tänään perjantaina.
Miesten kanteen mukaan heidän saamansa korvauksen tulisi olla kaksi kertaa maksettua suurempi, 800 euroa päivältä. He siis toivovat reilua 426 000 euroa kummallekin.
Suomen valtio vastustaa miesten vaatimusta.
Valtion mukaan 400 euron päiväkorvaus on jo sellaisenaan noin neljä kertaa tavanomaista suurempi.
Vain poikkeustapauksissa päiväkohtaiset korvaukset ovat nousseet noin 100 euroa suuremmiksi. Tämä on todettu muun muassa korkeimman oikeuden vuonna 2017 antamassa ratkaisussa. Valtiokonttorin mukaan ”normaalikorvaus” on tällä hetkellä noin 120 euroa.
Valtio vetoaa myös siihen, ettei korvauksia makseta esitutkinnasta tai sen kestosta, rikosprosessista, aiheettomasta rikosepäilystä tai tällaisen epäilyn julkisuudesta.
Vain vapaudenmenetyksestä välittömästi aiheutuva kärsimys korvataan.
Valtio huomauttaa myös, että terrorismirikoksesta epäillyksi leimautuminen ei sinänsä johdu vankilassa olemisesta, vaan ylipäätään rikosepäilystä – eikä siitä makseta korvauksia.
Valtion mukaan rikosepäilyjen julkisuuskaan ei ole korvausperuste. Vain vapaudenmenetyksestä välittömästi aiheutunut kärsimys korvataan.
Helsingin käräjäoikeus tulee puimaan korvauskiistaa syyskuussa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/isi ... #gs.2o8g96