Sivu 11/12

Lähetetty: Pe Syys 26, 2008 1:46 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Tiedätkö miksi poliisi ylijohto kiistää???

Siksi, että eihän poliisi voi yllyttää ''kansalaistottelemattomuuteen''. Sillä sitähän se on jos poliisi omapäisesti päättää lopettaa aselupien myöntämisen.

Todellisuudessa tuo on kuitenkin varmaan edelleen voimassa vaikka Paatero selittelisi mitä.

Lähetetty: Pe Syys 26, 2008 1:49 pm
Kirjoittaja konsta
Howler kirjoitti:Pitäisiköhän sitä olla huvittunut vai ärsyyntynyt. Nyt vauhkotaan tuosta aselaista aivan älyttömästi, mutta ei ole tullut bongattua yhtään lausuntoa siitä, että terveydenhuoltoon ja varsinkin mielenterveyteen pitäisi panostaa pikkaisen enemmän. Huoh, taas vouhkataan väärästä asiasta väärään aikaan.
Saari ei ollut mielenterveysongelmainen, hän ei olisi jäänyt míhinkään seulontaan tai haarukointiin kiinni. Hän oli ns normaali. Mutta poikkeava - mikä ei merkitse mitään, koska me kaikki olemme jotenkin poikkeavia.

Minä en aio ainakaan ymmärtää, en saatana aio. Typerä idiootti, ei muuta. Mitään syytä ei löydy. Ehkä motiivina oli vain tappamisen kokemus, muutenkin suunnitellussa itsemurhassa.. tai tappamisen kokemus oli primaarinen syy, itsemurha pelkurin tapa väistää tekonsa seuraukset.

Aselain kiristäminen on ainoa jarru tälle hulluudelle. Ei sekään auta, mutta idiootin elämssä saattaa tapahtua satunnainen muutos, jos aseen hankinta kestää pitkään tai on muuten vaikeaa. Kyse on sattumasta: Saarikin olsi voinut 5 vuoden sisään olla ihan keskiverto perheenisä, joka kuhistelisi nuorten väkivaltaa.

Lähetetty: Pe Syys 26, 2008 1:52 pm
Kirjoittaja Harriet Makepeace
Kuinka moni on edes lukenut mitä ampuma-aselaki pitää sisällään.

Lain mukaan:

Hankkimisluvan saajaa koskevat edellytykset luonnolliselle henkilölle (29.6.2001/601)

Hankkimislupa voidaan antaa sellaiselle 18 vuotta täyttäneelle henkilölle, jota terveydentilansa ja käyttäytymisensä perusteella on pidettävä sopivana pitämään hallussa ampuma-aseita ja aseen osia. Huoltajien suostumuksella lupa voidaan kuitenkin antaa metsästyslainsäädännön mukaan sallittua eläinten ampumista taikka ampumaurheilua tai -harrastusta varten alle 18-vuotiaallekin mutta 15 vuotta täyttäneelle henkilölle, joka muuten täyttää hankkimisluvan saajaa koskevat edellytykset.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1 ... 6.2001-601

Samalla kuitenkin kerrotaan ettei poliisilla ole pääsyä KELAn rekisteriin, vaikka laki säätää että hakijan terveydentila ja käyttäytyminen on otettava huomioon?
15 vuotias tarvitsee asetta mihin??
Myös sittemmin paranoidiseksi skitsofreenikoksi todettu Sillanpää sai rauhassa harrastaa ampumista kohtalokkain seurauksin, hän ilmeisesti tappoi vuokra-asella eikä itse omistanut asetta.

Lähetetty: Pe Syys 26, 2008 1:52 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Olen konstan kanssa täysin samaa mieltä: kuohuva nuori mieli usein rauhottuu aknen myötä. Pyssy hinku vaihtuu rivitalo hinkuun ja kaljakärryn sijaan työnnellään lasten rattaita.

Viiden vuoden harkinta-aika, jos taustalla on vähänkin jotain arveluttavaa.
Ja minusta arveluttavaksi voisi tässä tapauksessa lukea myös sen, että on joutunut aseella uhatuksi.

Lähetetty: Pe Syys 26, 2008 1:56 pm
Kirjoittaja rapier
MissHolmes kirjoitti:Tiedätkö miksi poliisi ylijohto kiistää???

Siksi, että eihän poliisi voi yllyttää ''kansalaistottelemattomuuteen''. Sillä sitähän se on jos poliisi omapäisesti päättää lopettaa aselupien myöntämisen.

Todellisuudessa tuo on kuitenkin varmaan edelleen voimassa vaikka Paatero selittelisi mitä.
Kun Kuopiossa evätään lupia, alkaa selvitä onko vaiko ei. Eiköhän joku hae lupaa ihan kokeillakseen kuinka käy.

Lähetetty: Pe Syys 26, 2008 2:04 pm
Kirjoittaja joey
MissHolmes kirjoitti: Ja minusta arveluttavaksi voisi tässä tapauksessa lukea myös sen, että on joutunut aseella uhatuksi.
Tässä tapauksessa kylläkin, muttei oikein muissa. Minäkin pidän grilliruoasta ja saattaisin sen takia joutua tuollaiseen tilanteeseen, vaikkei mielenterveysongelmia saati sitten massamurha-ajatuksia olekaan.

Lähetetty: Pe Syys 26, 2008 2:27 pm
Kirjoittaja MissHolmes
^ :lol: :lol:

niin, minä tarkoitin, että poliisin pitäisi ottaa minusta tarkempaan syyniin sellaiset hakijat, jotka ovat poliisi tietojen mukaan joutuneet aseellisen uhkauksen kohteeksi.
Monelle tuollaisesta voi kehittyä pelko ja tarve hankkia ase onkin todellisuudessa tarve puolustaa itseään seuraavan kerran vastaavassa tilanteessa. Ja sehän ei ole suotavaa.

Lähetetty: Pe Syys 26, 2008 2:39 pm
Kirjoittaja jamppa
MissHolmes kirjoitti:Viiden vuoden harkinta-aika, jos taustalla on vähänkin jotain arveluttavaa.
Ja minusta arveluttavaksi voisi tässä tapauksessa lukea myös sen, että on joutunut aseella uhatuksi.
Ymmärsinkö oikein kirjoituksesi, että aselupaa ei olisi pitänyt myöntää sen takia, kun kaveria on uhkailtu aseella? Jos lupia myönnettäisiin noin niin tuskin kukaan sitten saisi mitään lupia, eiköhän melkein jokaista ole uhkailtu jotenkin jossain elämänvaiheessa. Vai pitääkö uhkailujen olla kuinka tuoreita jotta lupa evätään?

Lähetetty: Pe Syys 26, 2008 3:19 pm
Kirjoittaja apollo
Harriet Makepeace kirjoitti:Samalla kuitenkin kerrotaan ettei poliisilla ole pääsyä KELAn rekisteriin, vaikka laki säätää että hakijan terveydentila ja käyttäytyminen on otettava huomioon?
Näissä pitää olla tarkkana, KELAn rekistereihin ei mielestäni poliisilla pidäkkään olla suoraa yhteyttä. Mutta kysyttäessä saisivat tiedon terveydentilasta, juuri esim. aseluvan hakijalta. Luulisi kyllä näin olevan, jos laissa näin määrätään. Voisiko olla poliisin laiskuutta?

Lähetetty: Pe Syys 26, 2008 3:23 pm
Kirjoittaja Yksisilmäinen Änkyrä
Minun mielestä nyt kerätään satoa avioeroista missä jäi lapset äidin huostaan. Pojat jäivät vaille isähahmoa ja nyt sitten tässä on tulos.

Lähetetty: Pe Syys 26, 2008 3:34 pm
Kirjoittaja joey
Yksisilmäinen Änkyrä kirjoitti:Minun mielestä nyt kerätään satoa avioeroista missä jäi lapset äidin huostaan. Pojat jäivät vaille isähahmoa ja nyt sitten tässä on tulos.
Mielenkiintoinen teoria, kun tiedossa kuitenkin on että sen kummemmin Auvisen kuin Saarenkaan vanhemmat eivät ole eronneet.

Lähetetty: Pe Syys 26, 2008 3:37 pm
Kirjoittaja Bleddyn
Yksisilmäinen Änkyrä kirjoitti:Minun mielestä nyt kerätään satoa avioeroista missä jäi lapset äidin huostaan. Pojat jäivät vaille isähahmoa ja nyt sitten tässä on tulos.
No ehdottomasti. Naisethan ihan muina töinään kuljeskelevat pilaamassa muiden elämiä ja maailmaa yleensäkin. Perrrrrkele. :roll:
joey kirjoitti:Mielenkiintoinen teoria, kun tiedossa kuitenkin on että sen kummemmin Auvisen kuin Saarenkaan vanhemmat eivät ole eronneet.
Muistelen lukeneeni, että Saaren vanhemmat olisivat eronneet. Äiti on tietämäni mukaan uusissa naimisissa, Saaren isäpuolen nimikin mainittiin tämän päivän Hesarissa. Korjatkaa toki, jos olen väärässä.

Lähetetty: Pe Syys 26, 2008 3:56 pm
Kirjoittaja Jack the Ripper
Yksisilmäinen Änkyrä kirjoitti:Minun mielestä nyt kerätään satoa avioeroista missä jäi lapset äidin huostaan. Pojat jäivät vaille isähahmoa ja nyt sitten tässä on tulos.
Voit hypätä kaivoon tahi painua vittuun. Ylipäänsä kaikki kusipäät jotka Kauhajoki-tapauksen perusteella ovat rekisteröityneet ja joilla ei ole tuon järkevämpää sanottavaa voivat lopettaa kirjoittelun. Tai jatkaa kunnes Raid karkoittaa teidät idiootit Siperiaan. T: Avioerolapsi

P.S. Mun isästä ei ois kummoista miehen mallia saanut. Olisin todennäköisesti vielä häiriintyneempi kuin nyt. :x

Lähetetty: Pe Syys 26, 2008 4:00 pm
Kirjoittaja MotiivitOn
^Komppaan Ripperiä! Vaikka isähahmon veikin viikatemies!

T: Häiriintynyt puoliorpo!

Lähetetty: Pe Syys 26, 2008 4:11 pm
Kirjoittaja Juliet Jones
Alkoholistin erolapsi, erolasten lähiäiti..

Sikäli hitunen punaista lankaa seurattavana, että ei niitä "oikeita" miehenmalleja niin helppoa ole pojille saada, jos omasta isästä ei malliksi ole.
Olen joskus miettinyt mistä meille sitä mallia saataisiin, jos minulla ei olisi siihen(kin) sopivaa miestä tai lapsilla ei olisi isää.. Tietysti samaistumisen kohteita voivat poikalapset löytää itsekin, toivottavasti ne vain olisivat hyviä.
Kuitenkaan ei voida ajatella, etteivät naiset saisi kasvatettua (kodeissa, hoidossa, koulussa..) tasapainoisia poikalapsia, ja yleensäkin kasvattaminen on persoonakysymys, ei niinkään väliä onko mies, nainen vai molempia.