Sivu 11/53
Re: POLUN SUUNTA UHRIKUVASSA
Lähetetty: Ma Kesä 08, 2009 10:03 pm
Kirjoittaja Sariola
Tuo puheenvuoroni oli tietysti huumoria! On moitittu, että minä kirjoitan joka paikan täyteen ja sotken kaikki ketjut. Ei ole ylärajaa kirjoituksille asetettu. Kyllä tänne kirjoitusta todellisuudessa mahtuu, sitä ei tarvitse pelätä. Ehkä joillakin tuotos on vähäistä, niinpä kirjoittaakin voi vain vähän. Kuten sanotaan "Tyhjästä ei voi nyhjästä". Tällainen vaihtelu on sallittua ja luonnollista. Omassa mielessäni olen tämän kysymyksen jo ratkaissut, joten siitä ei ole paljon sanottavaa. Siis tarkoitan polun suuntaa.
En pane pahakseni, vaikka joku kävisi ottamassa kuvia ja tekisi mallinnuksia ja osoittaisi pulun suunnan uhrikuvassa tarkasti. En pelkää lopputulosta. Itse asiassa toivon, että joku niin tekisi.
Tuo pelko, että olisin sotkemassa kaikkia ketjuja, saattaa tarkoittaa käytännössä sitä, että
tietyn ajatussuunnan edustajat tuntevat jääneensä tappiolle keskusteluissa, jolloin se heidän ajatuksissään tarkoittaa, että minä olisin sekoittanut koko ketjun.
Saattaahan tuo olla aivan tervettä sekoittamista, että joku ryhmä tai näkemys ei täällä yksin jyrää, vaan sekin voi jäädä tappiolle - ja niin on välillä käynytkin!
P*LUN SUUNTA UHRIKUVASSA
Lähetetty: Ti Kesä 09, 2009 8:41 pm
Kirjoittaja Wagner
Esipuhe
Moderon älynlahjakkuuksien testaamiseksi olen sitä mieltä, ettei tätäkään otsikkoa voi mieltää puhtaalla mielikuvituksella muuksi kuin 'POLUN SUNTA UHRIKUVASSA'.
Jos modero olettaa tarkoituksena olleen sanoa muuta, se on yksin hänen mielikuvituksensa tuotetta, esim tulkinta siitä, että otsikko olisi luettavissa amis/improbatur-puupää-poliisityyliin 'PILLUN SUUNTA UHRIKUVASSA', mistä sain bannin ilmeisen tulkinnallisesti tuolloin, kun mitään perustettakan ei asialle annettu.
Jos tämä taas johtaa banniin, mennään JSN:n kautta hakemaan EU:n yleislinjaa.
Pätee EU:n alueella oleviin palvelimiin. Brysselissäkin.
Lausuma
Kelien kesäistyttyä menkää kokemaan paljasjaloin vanhat polut Bodomilla.
Epilogi
Hyvää kesää kaikile. Palannen palstalle syyskuussa (ei bannaus- vaan kesälomaperuste).

Re: POLUN SUUNTA UHRIKUVASSA
Lähetetty: Ke Kesä 10, 2009 10:01 am
Kirjoittaja Sariola
POLUN SUUNTA ÄÄNESTYS
Näyttää olevan niin, että 15 on äänestänyt VASEMMALLE ja 10 OIKEALLE.
Demokratiassa todettaisiin, että vasemmalle on oikein, ja oikealle äänestäneet ovat väärässä. Ja asia olisi ratkaistu. Mielestäni tästä nähdään hyvin, että äänestämällä ei aina saavuteta oikeaa tulosta. Enemmistökin voi kannattaa väärää ratkaisua. Myös todellisuudessa näin käy jsokus. Luulenpa, että moni firmakin on mennyt persiilleen, kun on tehnyt väärän ratkaisun. Jälkikäteen on sitten nähty, että se vähimmistöön ja tappiolle jäänyt ratkaisu olisi ollut se oikea.
Nyt kuitenkin on olemassa vahvoja viitteitä siihen, että oikeampi ratkaisu onkin oikealle. Keskusteluja tarkkaan seuranneet tietävät siihen perusteluja.
Olisipa hyvä, jos löytyisi henkilö, joka ottaisi mukaan hyvän kameran ja kävisi ottamassa muutaman tarkan kuvan siellä Bodomilla. Ottaisi esim. yhden kuvan samasta paikasta kuin ns. uhrikuva. Toisen samasta paikasta kuin lavastuskuva etelään. Sitten katsoisi tarkalla kompassilla polun suunnan teltalta riukukuusen kohdalle, ja toisen suunnan siitä riukukuuselta etelään sinne polun haarautumaan saakka, johon lienee noin 16 m riukukuuselta, saattaa olla vähän ylikin.
Polku tekee sen yhden merkittävämmän mutkan siinä riukukuusen kohdalla. Siitä teltalle polku on verrattain suora, samoin etelään päin. Näiltä osin polku on jo yli 30 m pitkä, joten sen osuus riittää tämän tapauksen kannalta osoittamaan hyvin mikä on polun suunta. Riittää oikein hyvin! Tuo yksi mutkakin on loiva. Tämä kaikki näkyy valokuvista. Joku kuvittelee, että jos menee paikan päälle ja katsoo omin silmin, niin se polku olisikin aivan eri paikassa. Eihän se siitä mihinkään lähde. Valokuvasta näkee, että se polku tekee sen pienen mutkan päinvastoin kuin mitä se on piirretty suunnistuskartassa. Suunnistuskartta on piirretty ennen kuin polku on muuttanut nykyiselle paikalleen. Uusiinkin suunnistuskarttoihin on polku merkitty kuin se menisi sen riukukuusen lännen puolelta, vaikka se on ilmeisesti vaihtanut paikkaansa riukukuusen itäpuolelle. Valokuva on tässä kohdassa tarkempi kuin suunnistuskartta ja valokuva on oikeassa. Tuo pieni virhe ei suunnistuksessa ole haitallinen, koska vesi on lähellä molemmin puolin, ja kaiken aikaa suunnistajan näkyvissä. ----- Muuten, kohta päästään Jukolaa seuraamaan.
Äänestysaikaa on heinäkuulle saakka. Vielä ehtii. No jaa, vapaaehtoistahan se on äänestäminenkin!

Hyvää kesää vain kaikille! Niille, jotka olivat oikeassa ja myöskin niille, jotka olivat väärässä! Paistaase aurinko joskus risukasaankin!

Re: POLUN SUUNTA UHRIKUVASSA
Lähetetty: Ke Kesä 10, 2009 6:18 pm
Kirjoittaja Hessu52
No hyvää kesää sinullekin Sariola,vaikka aurinko ei sinne pimeään luolaasi paistakaan.
Voithan silti aina lauleskella Päivänsädettä ja Menninkäistä, miettiessäsi, kuinka se polku nyt sitten oikein siellä niemellä meneekään.
Aikasi kun olet erilaisia mallinnuksia tehnyt, niin pakkohan sen joskus on asua oikeaan paikkaankin, joten paljon mallinnuksia pimeässä luolassasi Sariola.
Re: POLUN SUUNTA UHRIKUVASSA
Lähetetty: To Kesä 11, 2009 7:01 pm
Kirjoittaja awa
Re: POLUN SUUNTA UHRIKUVASSA
Lähetetty: To Kesä 11, 2009 8:52 pm
Kirjoittaja kukkuu
Saat minun ääneni.

En ole äänestänyt enkä liioin aio äänestääkään.
Re: POLUN SUUNTA UHRIKUVASSA
Lähetetty: To Kesä 11, 2009 9:42 pm
Kirjoittaja awa
Odotellaan nyt vielä - jospa ne saisi vielä tuplana.
Re: P*LUN SUUNTA UHRIKUVASSA
Lähetetty: Su Kesä 14, 2009 12:11 am
Kirjoittaja Wagner
awa kirjoitti:<blabla>Jospa <bla> saisi vielä <blabla>.
Ymmärrettävää.
Totuus on faktojen tunnistamista.

Re: POLUN SUUNTA UHRIKUVASSA
Lähetetty: Ma Syys 28, 2009 11:03 pm
Kirjoittaja papillon
Täälläpä onkin kummallisen hiljaista, onko osion perustaja ja äänestysmaakari Sariola viimeinkin oivaltanut miten polku Bodomilla kulkee, oltuaan asian suhteen pimennossa äänestystä laatiessaan?
Osion otsikko on polun suunta uhrikuvassa, no, ei se polun suunta muutu missään kuvassa, siinä se pötköttää missä pötköttää eli seuraavasti:
Aloitetaanpa vaikka tästä kuvasta, se on osapuilleen samoilta kohdin otettu kuin uhrikuvakin, no ehkä aavistus oikealle olisi pitänyt olla...
Tiirataanpa linjaa polulle sitten niin että mänty ja koivu ovat lähes samalla linjalla, sen verran koivu pilkistää ettei Sariola pääse vilpistä syyttämään.
Ja vielä: Nyt tarkkana! Taustalla näkyy se pikku näre, ja kun oikein tiiraa niin keskellä polkua näkyy se vihertävä kivi.
Nyt ollaan sitten pikku näreen kohdalla, edelleen silmä kovana tiirataan sitä polulla jöpöttävää kiveä:
Edelleen suorahkoa linjaa tuota pikkukiveä kohti, sillä sen kiven jälkeen polku kääntyy...minne se kääntyy?
Aivan oikein, vasemmallehan se kääntyi kuin kääntyikin:
Vielä pari skurvaa:
Ja niin olemme reitillä kohti kenkäkätköä, nyt jo sitten kävely ynnä muilla teillä:
Mutta se onkin taas toinen juttu. Polkujuttu oli taas tuollainen.

Re: POLUN SUUNTA UHRIKUVASSA
Lähetetty: Ma Syys 28, 2009 11:26 pm
Kirjoittaja Hessu52
Hienoa papillon, eli kiitos tuosta "rautalangan taivuttelusta", mutta pahoin pelkään, etteivät nuo sinun hienot kuvannoksesi tule "eräälle" riittämään.
Sariola on onneksi pysynyt loitolla Bodomin osiosta, ja keskustelu on ollut huomattavasti hillitympää, toki erimielisyyttä edelleenkin löytyy, mutta silloin ei olisi keskusteltavaa, jos kaikki olisivat sama mieltä.
Kun itse kävin jokin aika sitten niemellä, niin kuvittelin mielessäni kuinka siinä olisi voinut onnettomuuden saada aikaiseksi.
Ajamalla kovaa koko polun matkalla, ei olisi tullut kysymykseenkään sen ajan vehkeillä.
Ainoastaa Sepon tai Gussen motukat olisivat voineet tulla kysymyseen.
Se valokuva edelleenkin kaivelee sisuksieni sopukoissa, jonka Lokakin muisti joskus nähneensä, vaan eipä ole kuva tullut vastaan, joskaan en ole erikoisemmin vanhoja lehtiä paljoa selaillutkaan.
Siinähän näkyivät molemmat prätkät ja niiden lähettyvillä ollut "varustus", mutta tärkeintä olisi nähdä, oliko Sepin prätkässä kiinni vielä silloin lokasuoja, koska eräässä kuvassa surmien jälkeen lokasuoja puuttuu ja Seppohan piti hyvää huolta prätkästään, joten tuollainen oudoksuttaa.
Olisiko sittenkin joku ajanut niemellä prätkällä ja kaatunut niin, että lokasuoja olisi irronnut, ja tämä joku lokarin iroittaja olisi pantu ulkoruokintaan?
Sepin veli, ei muistanut lokasuojan puuttumista, kun hänen kanssaan tuossa jokin aika sitten keskustelin, joten mikähän sekin juttu lopulta on?
Re: POLUN SUUNTA UHRIKUVASSA
Lähetetty: Ti Syys 29, 2009 10:53 pm
Kirjoittaja awa
Jep - olisiko Sariola käynyt niemellä? Tuskin tuota koskaan tunnustaa. On se niin suuri häpeä. Saa sitä näinkin epäillä.
Siellä se polku kulkee, juuri niin kuin se noissa papillonin kuvista on nähtävissä.
Wagnerin tarkoitushakuiset vääristelyt ovat saattaneet olla Sariolan tietolähde, ja tuo tietolähde on valehtelijaksi todettu.
Tai Wagnerin muistiaukossa on hieman liian suuria aukkoja. Sariola selittäisi asian ehkä näillä sanoilla. Saa sitä näinkin arvata. Ei ole kiellettyä.
- hieman hymyilyttää -
Re: POLUN SUUNTA UHRIKUVASSA
Lähetetty: Ti Syys 29, 2009 11:25 pm
Kirjoittaja Kartsa68
Paikalla käymättömänä, kovin metsäisessä maisemassa ja kaukanakin oli lintupoikien havaintopaikka. Tietty puut olivat kuvasta 49 vuotta nuorempia ja ohuempia. Pitääs käydä ens viikolla pyörähtään, kun sielpäin.
Re: POLUN SUUNTA UHRIKUVASSA
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 12:05 am
Kirjoittaja awa
Käy ihmeessä paikan päällä se avataa. Ja tätä ei Sariola ole koskaan ymmätänyt.
Kai se "pohjoisen poikakin" joskus etelässä käy?
Re: POLUN SUUNTA UHRIKUVASSA
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 12:19 am
Kirjoittaja Kartsa68
Tjaa, näkyykö se mun viesteistä pohjoinen noinkin hyvin
Anyway, syksyn aikana täytyy piruuttaan käydä paikka katsomassa. Voi varmaan paremmin sovittaa eri havannoitsijoiden kertomuksia aktuelliin ympäristöön. Ajanvietteeksi.
Re: POLUN SUUNTA UHRIKUVASSA
Lähetetty: Ke Syys 30, 2009 7:25 am
Kirjoittaja awa
Kartsa68 kirjoitti:Tjaa, näkyykö se mun viesteistä pohjoinen noinkin hyvin
Ei se näy viesteistä. Mutta mikäli ei ole Oittaalla murhaniemellä käynyt, niin silloin on oltava "pohjoisen poika". Tämä Sinulle Kartsa ihan positiivisessa mielessä.
Täällä on tämä yksi vänkääjä, joka ei ole niemellä käynyt, mutta vääntää polun suuntaa haluamakseen. Tämän totean hänelle ihan naurettavassa mielessä.
- awa -