Laitetaanpa soppaan mukaan hieman ns. entisen paikallisen ajatuksia Seron murhasta ja Danielin selityksistä.
Ensimmäisenä omana mielipiteenä sanoisin että Danielin ensimmäiset kuulustelut on ne, joissa se totuuden siemen itää.
Poika on varmasti miettinyt hyvin paljon mitä kertoo kun "se" päivä koittaa jolloin tapahtumasta on kerrottava. On selvästi päättänyt jo aiemmin ettei itse kerro tapahtuneesta, vaan koittaa tutkijoilta saada selvyyttä mitä he tietävät. Sanoo odottaneensa poliisia. Siksi haluaa vastata vain tarkkoihin kysymyksiin joihin ei kuitenkaan kunnolla vastaa. Voi tietysti myös olla tuon Vesurin

neuvo, mutta epäilen.
Etpk:sta ei myöskään meille siviileille selviä, onko Danielin liikkeet Heinlahden alueella perattu tuon teon jälkeisen 1v5kk:n ajalta läpi, ihmettelen jos ei ole. Ilman ulkopuolisen apua(tiedän ettei tekoyöltä ole tällaisesta mitään jälkeä) hän on voinut käydä myöhemmin hävittämässä tekovälineen paremmin. Tällöin löytyisi käynti tuolla alueella, mitä Daniel ei muista, jos puhelin olisi ollut mukana. Tätä epäilen vahvasti koska puhki kuluneita, vaikkakin arvokkaita kenkiä eikä vanhaa reikäistä 100-300€ takkia ole hävitetty. Toisaalta jos käynyt myöhemmin hävittämässä tekovälineen lopullisesti, mutta vaatteet vanhempien maksamia niin silloin tässä olisi jotain järkeä. Kuitenkin useamman tunnin reissu ilman autoa, puhelin kotona. En usko.
Tahdon siis pureutua tekovälineen tai välineiden sijaintiin koska väitän Danielin ehkä jopa tekoyönä ymmärtäneen että sen/niiden löytyminen niittaa hänet kiinni tapaukseen lopullisesti.
En löytänyt myöskään pöytäkirjasta mitään poliisin merkintöjä/kysymyksiä vaihtoehtoisesta poistumisreitistä tuolta Heinlahdesta. Tuo louhos mihin tekovälineen väittää hävittäneensä on ilmeisesti poliisien toimesta käyty todella tarkasti läpi, eikä siellä pelkällä puhelimen valolla pitkälle liikuta täydellissä pimeydessä. Vaikka kuinka olisi tuttu alue; yksi väärä askel johtaa kivikossa putoamiseen ja jopa kuolemaan.
Tässä on se pointti: kuulustelujen alkuvaiheessa Daniel lipsauttaa heittäneensä tekovälineen "metsään". No tuolla louhoksella ei heitellä mitään metsään, ellei vesuri lennä kahta-kolmea sataa metriä. Varsinkaan kohdasta missä niin väittää tehneensä. Ei mitään mahdollisuutta tai poliisi olisi jo välineen löytänyt tien varren pusikoista.
Sanonkin mahdolliseksi poistumisreitiksi Heinlahdentie->Mokrantie->Suolinnantie->Louhostie->Heinsuontie ja siitä sitten kotiin. Eli Heinlahdentieltä tultaessa käännytäänkin vasemmalle ja jatketaan "seiskatien"(tie 170) yli.
Suolinnantien ja Louhostien (hiekkateitä molemmat, Louhostie usein vielä surkeassa kunnossa ainakin satoja metrejä Heinsuontien päästä) risteyksestä pääsee jatkamaan suositulle Moronvuoren päivätuvalle, poika voinut jo lapsena siellä seikkailla vanhempiensa kanssa. Samassa risteyksessä on kuitenkin iso vanha louhos alue, jossa metsää, osittain hyvin tiheää, reilusti ympärillä. Kyseinen alue sopisi myös hyvin murtokeikkojen kamojen läpikäyntiin/turhan rojun kadottamiseen. Mahdollisesti tuttu alue sen harrastuksen myötä? Paikka ja sen pienet tiet on myös suosittuja mopo/auto/crossi/mönkkäri jne nuorison rälläys alueita. Asunnotkin painottuu tuon Suolinnantien "seiskatien" päähän. Varmasti todella hiljainen ja pimeä alue loppu syksyn arkiyönä.
Tuo reitti myös tavallaan selittäisi missä poika viettänyt sen teon jälkeisen ajan ja miksi kestänyt auton pesussa melkein tunti. Täydellisen hiljaisessa, mutta tutussa paikassa minne ei varmasti poliisikaan olisi heti osannut mennä, vaikka esim. naapuri olisi meteliin herännyt ja soittanut häkeen.
Tällä alueella olisi muutenkin helppo rikkoa rengas, mutta sekin kuulostaa uskomattomalta tarinalta. Renkaan vaihtajan piirrustusta myöden. Epäilen tuollaisessa painavassa autossa olleen uudelleen pinnoitetut tms "paskat" renkaat jollaisen täydellisen hajoamisen muutaman kilometrin tyhjänä ajolla vielä uskoisin. Myös ajatus Seron puhkomasta renkaasta kuulostaa mahdottomalta, koska eihän tutkijat löytäneet pihalta renkaan jälkiä (pl. taksi mahdollisesti?). Eikä Sero ilmeisti ollut pihalta poistunut ja vielä palannut takaisin kun hullu ryssä jahtaa puukolla/vesurilla/machetella.
Ehkä pojan kertomat "isot kivet/kivet" ja "metsä" oli lipsautus johon täytyi keksiä uskottava selitys, mutta niin ettei tekovälinettä varmasti löytyisi. Alue on varmasti Danielille tuttu vaikka muuta välillä väittääkin.
Koska tunnen alueen, mutta mulla ei ole pääsyä tietoihin mihin mikäkin teletolppa kantaa niin _uskoisin_ juurikin vielä tuon Suolinnantien-Louhostien "risteyksen" yltävän tuohon Mokrantien tolppaan. Välissä oikeastaan tasaista peltoa sekä vähän metsää. Tähän huomiona että Heinlahden "perällä" teletolppa johon Daniel ennen tekoa/teon aikana on tallentunut, taitaa myös olla huomattavasti isomman peittoalueen omaava. Toisin sanoen korkeammalla sekä myös mielestäni tolpalla enemmän pituutta. Seuraava tolppa taitaa sijaita Siltakylässä tai Huutjärvellä. Tästä mulla ei nyt ole faktaa kerrottavaksi, vaan ihan omia mietteitä eikä sillä nyt niin väliäkään.
Tekopaikalta poistumisesta vielä ja vaikka vähän renkaan hajoamisesta. Tuossa seiskatien "mokran suoralla" kyllä ottaa vauhtia tehokkaalla autolla/tuollaisella mersulla 200-250km/h jolloin joku halpis rengas voisi teoriassa räjähtää, mutta se mersu olisi löytynyt pellolta/metsästä sen jälkeen. JOS rengas hajosi eikä renkaita/vanteita vaihdettu hämäämisen vuoksi(tässä skenaariossa vanhemmat tai ainakin isä olisi tapahtuneesta tietoinen ja kengät sekä takki olisi myös hävitetty) niin noita renkaan palasia voisi vielä useita vuosia löytää tien varrelta. Nyt ilmeisesti täydellisesti kadonneet reitiltä vaikka koko rengas revennyt palasiksi tai ainakin lähes tuhoutunut?
Painottaisin myös huomion tuohon että miksi Daniel poistuessaan kaahaisi hurjaa ylinopeutta juuri siihen suuntaan josta mahdolliset poliisit olisivat tulossa? Rengas paskaksi ja tienvarteen ihmettelemään? Tämä ihmettely tapahtuu Danielin mukaan tietysti vähän sivummalla, mutta mielestäni täysin järjetön ajatus vaikka itse en ketään olekaan murhannut 15-vuotiaana. Ei Daniel kauhean sekaisinkaan ole voinut olla koska pelkällä yhden renkaan vauriolla, jos sitäkään, on päässyt kotiin asti.
Summa summarum tekovälineestä; uskon sen vielä löytyvän tuolta Suolinnantie-Louhostie alueelta jos on joskus löytyäkseen. Ellei sitten ole jo löytynyt ja jollain paikallisella taas ensikevään savotassa mukana. Tätä epäilen, jos aikuinen ihminen löytäjänä. Tai jos koko tekoväline on edes mikään oikea vesuri. Koko tämä pohdinta menee tietysti metsään jos poliisilla varma tieto ettei tuota reittiä ole käytetty, esim. riistakamerasta.
Motiivista:
Itse pidän päihteiden etsintää hyvin mahdollisena motiivina. Pimeää venäläistä viinaa ja tupakkaa on myyty eteenpäin kymmeniä vuosia tuolta päin. Jos en väärin muista niin tuo Heinlahdentie 185 osuu hyvin lähelle tällaista osoitetta. Muista päihteistä tai bisneksistä mulla ei oikeastaan tuolta ole tarkkaa tietoa, mutta en pitäisi mahdottomana "liptonin" kasvatusta myyntiin tuolla syrjemmässä. Kukkaa tai jotain muuta vastaavaa se on siltä intialaiselta? pitsamieheltä halunnut. Danielin isän "halli" tms. ilmeisesti entisen kantakievarin pihalla (huom. Purolan risteys) myös tavallaan sopisi tähän kuvioon. Sieltä sitä viinaa ja röökiä ainakin vielä ennen Ukrainan sotaa ja rajan sulkemista sai, kun vähän taittoi venäjää tai osasi heilutella sopivaa seteliä aidan takaa. Nykytilanteesta en pysty sanomaan mitään. "Poliisi vinkvink." Kaljasta/vodkasta ei Danielilla ehkä ole ollut pulaa koska venäläinen. Muut päihteet onkin toinen juttu ja niitä ei vanhemmat varmastikaan ole arvostaneet.
Pelien osuutta ja/tai psykoosia ei voi pois sulkea ja Daniel on vaan saattanut hakea jännitystä elämään eikä ei muuta tapaa keksinyt. Kuvasiko raa'an videon johonkin tg ryhmään ja mukaili jotain tiettyä pelin tapahtumaa? Outo on tapaus ja monta tuntia puuttuu Danielin tekosia tuolta yöltä. Toivottavasti poika vielä kasvaisi aikuiseksi ja joskus kertoisi totuuden koko tapahtumasta.
Suurin osa viestistäni on varmasti aivan turhaa eikä auta yhtään ketään, mutta halusin tuoda esille tämän toisen mahdollisen reitin tuolta tapahtumapaikalta. Kuvassa punaisella ympyröity kertomani mahdollinen tekovälineen hävitys paikka ja sinisellä Danielin kertoma. Kyseinen vaihtoehtoinen reitti myös näkyvissä.

- Mahdollinen vesuri.jpg (47.74 KiB) Katsottu 1917 kertaa