En ole alan asiantuntija joten en tiedä asiasta tarkemmin
Älä sitten ole hölmö ja tee asioista entisestään sumuisempia!
KAIKKI vastauksesi ovat epäkelpoja, lonkalta heittelet täyttä paskaa ja nyt ne pitää oikaista, eikä kysymyksiin saada enää kunnollisia vastauksia. Ne olisivat äärettömän tärkeitä, jotta voitaisiin hahmottaa mistä oikein on kyse!
damfin kirjoitti: Ke Syys 08, 2021 9:35 pm
En tiedä miksi, mutta käsittääkseni ei ole ensimmäinen tapaus laatuaan jossa jokin eläinkunnan virus siirtyy ihmiseen eikä silti kykene tarttumaan ihmisestä takaisin siihen eläimeen josta on lähtöisin, toisaalta tämä kysymys ei ole juuri tällä hetkellä epidemian tukahduttamisen kannalta kovin oleellinenkaan
Kyllä on. Tämä on täysin uusi virus, joka tieteen mukaan hyppäsi ihmiseen vuonna 2019. Saman tieteen mukaan sen pitää voida tarttua "isäntälajiin", joka tässä on tieteen mukaan lepakko. Kun virus on vanha ja muuntunut useasti eli etääntynyt isännästään, se ei välttämättä enää tartu takaisin.
Näin sanoo tieteen teoria.
minun käsittääkseni testit kuitenkin tulkitaan niin että vaikka 40 sykliä ajettaisiinkin läpi niin tulkittaessa käytetään ainoastaan noin 24 sykliä, en tiedä miksi haluttaisiin tarkoituksellisesti lisätä väärien positiivisten määrää siinä vaiheessa kun rokotukset ovat edenneet pitkälle koska sillähän saataisiin rokotteet näyttämään tehottomilta
Ei niitä huvikseen tehty eli jopa yli 40 Ct arvosta tulkittiin negatiiviset ja positiiviset. Kun matalammilla Ct-arvoilla ei saatu riittävästi positiivisia, niin syklejä lisättiin ja kas, niitä saatiin.
"Rokotteiden" näyttämiseen tehottomalta, mitä ne hyvin pitkälti ovat, päästiin ulos näppärästi tällä veivauksella, lieväoireisia rokotettuja ei enää testata (tämäkin muutos on maailmanlaajuinen mRNA&PRC-testimaissa):
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008240633.html
Kysyin:
- Näytä tutkimus, missä osoitetaan tämänkaltaisten jopa yli 40 Ct-arvoilla ajettavien PCR-testien korreloivan verestä löytyvien vasta-aineiden kanssa
Olen etsinyt ja tällaista ei ole!! On erittäin outoa, että ei ole ja silti tehdään erittäin rajuja toimenpiteitä testitulosten pohjalta, jolla menetelmällä saadut tulokset olisivat tähän asti olleet epäkelpoja. En usko, että kaikissa labroissa johtajat olisivat menneet joukkopsykoosiin, vaan kysymys kuuluu:
- miksi yhtäkkinen muutos maailman labroissa käytetyissä Ct-arvoissa, mistä ohje/käsky on peräisin? Mihin katosi ammattitaito?
(en tiedä kuin sen, että aiemmin >30-sykleillä saatuja testejä ei olla kelpuutettu, vaan näitä on pidetty epäluotettavana roskana. Max-rajana oli CDC:llä 28, usein käytetty syklien määrä on ollut aiemmin 20-28.)
- Onko koronavirus jotenkin aiempia koronaviruksia pienempi?(en kysy damfinilta)
En tiedä mistä olet saanut päähäsi että pari vuotta sitten maskeja ehdottavat olisi naurettu pihalle kun maskeja on käytetty virustartuntojen torjunnassa jo aiemminkin vuosikymmenien ajan?
No juuri siitä olen saanut päähäni syy, että
ilmateitse tarttuvia virustauteja vastaan ei olla aiemmin maskeilla suojauduttu (poislukien Kiina ja muut ilmansaasteiset maat, jolle länsimaissa ollaan naureskeltu).
Damfinilla on varmaan joku oma maailmansa ollut, missä ollaan kuljettu maskit naamalla jopa ulkona, koska muuten tuhannet ihmiset olisivat kuolleet vuosittain kausi-influenssaan?
- Ai niin, mutta emmehän me ole tehneet niin, koska maskeilla ei voi influenssatartuntoja estää ja olemme hyväksyneet tuhannet influenssakuolemat/vuosi osaksi elämää, mukana ihan pikkuvauvojakin, mutta silloin kuolemantapauksista ei raportoitu medioissa 24/7. Pääasia, etteivät kuolleet "koviittiin", siihen hirvittävään tautiin, mikä tappaa vain matalia tuhannesosia sairastuneista ja heillä yleensä 3-4 päällekkäistä riskitekijää, keski-ikä jotain 82v.
- Maskeja ei ole hengitysilmassa leviäivien virustautien estämiseen menestyksellisesti käytetty tai varsinkaan laajamittaisesti suositeltu, elleivät ne ole olleet hermeettisesti tiivistettyjä/ylipainemaskeja.
- Maskit ovat kuin lammasaita hyttyselle, ei estä lainkaan viruksen kulkua tai sitten hetkellisesti ja erittäin marginaalisesti.
- Väestötasolla ei muuta kuin haittaa, esimerkiksi hengitystieinfektioiden määrä ollee jo nyt noussut, mutta diagnosoitiin koronaksi -> saatiin bakteerien aiheuttamat hengitystiesairaudet kasvuun. Näin on aiemmissa suurissa ihmiskokeissa käynyt, mutta ehkäpä nyt on toisin?
- Onneksi meillä oli kuitenkin superluotettava PCR-testi yli 40 Ct-arvolla, millä löydettiin taudinaiheuttajaksi virustauti, jota ei sitten voidakaan hoitaa antibiooteilla, kuten esim. keuhkoputkentulehdusta, joita maskituksen tiedetään aiemmin aiheuttaneen.
(voi olla, että näin ei ole, mutta olisi mielenkiintoista nähdä tilastoja eri vuosilta. Loppuivatko myös bakteerien aiheuttamat tulehdukset hengityselimissä samoin kuin loppuivat kausi-influenssatapaukset, ehkä nuo mollaamani maskin perskuleet auttoivat niihinkin?)
- En tiedä, kun en ole nähnyt tilastoja maailman avoimimman datan ja hallinnon maassa.
Varsinkaan oireettomien terveiden ihmisten maskituksesta ole muuta kuin haittaa ja aikuisillekin psykologiset vaikutukset tulevat olemaan monet, vaikka niitä ei juuri nyt itsellään huomaisikaan*. Kauheinta on se, että pikkulapset eivät osaa lukea ihmisten ilmeitä, kun eivät niitä näe kuten me näimme lapsena.
Ja haittoja maskituksesta todellakin on, En jaksa alkaa enää perkomaan maskitutkimuksia tänne, koska olen käynyt läpi yli 70 tutkimusta, eikä yhdessäkään kelvollisessa olla maskeista saatu hyötyjä, mutta haittoja kyllä.
- Tuolla on osa maskitutkimuksista eli 47, missä osoitetaan niiden olevan kelvottia ja yli 30, missä varmistetaan niiden haitalliset terveysvaikutukset:
https://www.lifesitenews.com/news/47-st ... h-effects/
*) Jokainen ymmärtänee psykologisen haittavaikutuksen ja kontrollin, alistamisen, kun orjillakin oli maskit (sinulla on maski, olet potentiaalisesti saasteinen, pysy kaukana...)
Tutkimusten mukaan koronan yleisimmäksi leviämistavaksi on todettu pisaratartunnat, ja vaikka maski ei täydellisesti estäisikään viruksia pääsemästä läpi, se kuitenkin pysäyttää pisaroita tehokkaasti.
Taitaa olla vähän katsojan silmissä, mutta se on varmaa, että maskit eivät tartuntoja estä. Pelkkä maskinkäyttö ei näy yhdenkään maan diagnosoiduissa tautitapauksissa.
Jos ei jaksa penkoa, niin tuolta voi katsoa miten maskipakko (mask mandate) sisällä/ulkona on vaikuttanut diagnosoituihin tapauksiin eri alueilla, missä tätä ollaan seurattu:
https://tomwoods.com/covid/
Aerosolit ovat myös tartuntatapa ja niitä on sitä enemmän ilmassa, mitä lähempänä toisiamme olemme. Olen damfinin ohjannut jo kesällä tutkimuksiin, missä näin on osoitettu (esim. toistetut leikkaussalitutkimukset jopa 6 kk ajalta, missä ei havaittu lisätulehduksia, vaikka leikataan yli puoli vuotta maskitta, räitään ja yskitään, jopa ovia väliä aukoen), mutta usko ei horju. Siitä on hyötyä, jos uskoo siitä olevan hyötyä ja mikäs siinä.
Maskit eivät siis estä edes pisaratartuntoja, kyllä ne räkäpisarat siitä maskin pinnasta ulos siirtyy ja tarvittaessa toiseen ihmiseen. Tutkimusten valossa on niin, että ehkä yksittäisen ysköksen voi maski estää, mutta mielipuolista vaatia terveitä ja oireettomia maskittamaan ,kun väestötasolla niistä ei ole todettu olevan kuin pelkkää haittaa.
Olisihan sitä nyt saatana pahana influessavuonnakin maskiteltu menemään läpi tunturien, jos sillä oltaisiin voitu säästää tuhansia ihmishenkiä, myös ihan pikkulapsia!
- Kaipa se on vaan hyväksyttävä, että arvot muuttuneet suurten ikäluokkien koon myötä ja nyt, kun tällä kertaa lapset ja nuoret eivät ole vaarassa, niin kannattaa rampauttaa heidän elämänsä ja ajaa yhteiskunnat kuten Suomi vararikkoon.
Hyötyjen olemattamuuskin on lähinnä ainoastaan samojen maskeja vastustavien tahojen väitteissä, tieteellisesti hyötyjä ei ole kiistetty
No kun juuri on, maskeista ei ole mitään hyötyä ilmateitse tarttuvan virustaudin ehkäisyssä, viimeisin tämän todistamiseen pyöräytetty Bangladash-tutkimus oli täysin kelvoton, joka rikkoi lääk RCT:n jokaista kohtaa.
Ei niitä "terveitä ihmisiä" siksi pakoteta eristäytymään että he eivät itse sairastuisi, heidät kehotetaan eristäytymään siksi että he eivät levittäisi tartuntaa eteenpäin, kun tartunnan alkuvaiheessa tartunnan saanut voi oireettomattomanakin levittää virusta eteenpäin.
Täysin terveitä ihmisiä on kuitenkin laitettu konttoreilta etätöihin, jotta eivät sairastuisi, kielletty käymässä yleisötapahtumissa, jotta eivät sairastuisi,
Eristetään karanteeniin oireettomia ja terveitä ihmisiä, jos ovat altistuneet, hakeutuneet PCR-testiin ja sieltä positiivinen (jännästi useilla se tauti ei koskaan puhjennut...) Noilla Ct-arvoilla löytäisivät varmaan vaikka polonium-positiiivisen, jos heille olisi annettu pätkä tietokonekoodia, missä samoja "kirjaimia" kuin siinä.
Oireettomat tartuttajat ovat erittäin epätodennäköisiä. Nyt 99,99% todennäköisyydellä terveestä ihmisestä on tehty kartettava, saastunut ja potentiaalinen hengevaara muille. Se on mielipuolista!
Miksi sillä on niin suuri merkitys millä nimellä rokotteena annosteltavaa rokotetta kutsutaan, normaali ihminen sen kuitenkin mieltää rokotteeksi koska se rokotteena annetaan.
- miksi ihmiset kuten damfin huijattiin uskomaan, että ovat ottamassa rokotetta, vaikka kyse on säännöllisesti annettavasta geeniterapiasta, joka ei estä sairastumasta, ei estä tartuttamasta, tekee omasta vastustuskyvystä kelvottoman ilman pistoksia?
- Tämä on melkoinen petos ja iso eettinen virhe.
- Olisi tietysti täytynyt kertoa jo tuotteen kutsumanimessä ihmisille, että kyse ei ole rokotteesta, vaan viruspohjaisesta nanoteknologiaan perustuvasta geeniterapiasta, joka tulee olemaan säännöllinen.
Samat ihmiset kyttäävät muiden tuotteiden tuoteselosteita, eivät laita alumiinidödöä kainaloon ja välttävät ehdottomasti GMO-ruokia, mutta:
- Nyt heistä itsestään, koko elimistöstä sukuelimiä ja aivoja myöten tehtiin huijaamalla GMO-liha, mihin pistettiin mm. aiemmin teollisuuskemikaaleissa ja pesuaineissa käytettäviä PEG-yhdisteitä. Jo nämä asiat olisivat mielestäni oleet hyvä ja eettinen asia kertoa.
- Monet terveet menivät myös piikille, koska luulivat estävänsä siten levittämästä tautia, pahimmillaan olivat ymmärtäneet oman kuolemanriskinsä täysin väärin, kun sitä eivät THL-henkilömme meille muistaneet kertoa. Sekin oli siis huijaus, tautia levittää rokotetut, voivat joutua vähintään sairaalaan koronasta ja ennen piikkiä monien ihmisten kuolemanvaara oli täysin eri kuin he kuvittelivat.
Mihin perustat väitteen siitä että minkäänlaista hyöty/haitta -analyysiä ei ole tehty, siihenkö että sinä et ymmärrä sen hyötyjä?
Siihen, että analyysiä ei olla tehty, koska "rokotteen" haittavaikutuksista ei ole ollut tietoa, eikä "rokotteen" täysin eri kymmenluvuilla olevia hyötyjäkään olla huomioitu.
Eipä silti tällaisen perään juuri kyseltykään, vaan otettiin vastaan se ihana mRNA-geeniterapia, jonka lääketeollisuus tarjoaa, olihan kyse liki ihmiskunnan vaarallisimmasta tartuntataudista, jossa kuolleiden keski-ikä huitelee jossain 80v paremmalla puolella. Kyllä tuon takia kannattaa tehdä itsestään ja lapsistaan GMO-lihaa, koska muuten voisi 82-vuotiaana kuolla koronatautiin! Huh, tuollaisen riskin edessä tulee kyllä ottaa vastaan mitä vain.
(kuulen kuinka joku kohtaa kertoo virallisen agendan vastustajasta, joka oli täysin terve, huolehti itsestään, mutta kuoli koronaan. Kyllä se mahdollista on, mutta ei todennäköistä. Josko se shakiran koviittiin vakavasti sairastunut, mutta silti ulkona liikkunut naapuri ois kohta kuollut, kun tänään siitä luin ja säikäytti kyllä kovasti?)
=> Ei väliä hyödyistä ja haitoista, vaan laput silmillä eteenpäin, kohti säännöllisesti otettavia piikkejä! Ja kyllä teitä yritetään tälläkin hetkellä varoittaa, mutta luottamus viranomaisiin (joita on huijattu/kiristetty unohtamaan kriittisyys) on niin vahva, että ei tämä mitään auta. Ja mistäpä sitä tietää, että voiko tätä enää pysäyttääkään j
- Tärkein kysymys on kuitenkin se, miksi täydellisen vastustuskykyiset terveet lapset ja nuoret viedään piikille, josta he saavat ainoastaan haittavaikutusten riskit - eivät normaalirokotteiden tuomia hyötyjä, mihin kuuluu tautien leviämisen estäminen sairastumisen lisäksi. Nyt ei näistä kumpaakaan. (nuorten pistäminen ei estä sairautta leviämästä, joten oikeiden rokotteiden hyötyjä ei saada)
Kyllä nyt on isot pojat, ketä sitten ovatkaan, virittäneet jekun, josta meillä pienillä ihmisillä ei mitään muuta tietoa kuin se, että kyse on jostain aivan muusta kuin pelkästä pandemiasta, vähintään vahingossa levinneestä bioaseesta. En lainkaan kiistä viruksen olemassaoloa tässä tilanteessa, mutta toimet käy yksiin hengitysteitse leviävän virustaudin ehkäisyn kanssa.
- Miksi lihavia ihmisiä ei kehoteta oikeasti laihduttamaan kaikin keinoin, kun 78% sairaalahoitoon joutuneista on joko ylipainoisia tai sairaalloisen ylipainoisia? (US data, noin 150 000 sairaalapotilasta)
https://www.cnbc.com/2021/03/08/covid-c ... obese.html
(Kun toimet ovat olleet tunkeutuvuudeltaan tämänkaltaisia, niin olisi pikku juttu painostaa lihavia ottamaan vastuuta elämästään, jotta eivät kuormita sairaanhoitajia ja lääkäreitä ja vievät hoitopaikat muilta.
Terveysviranomaisten olisi, mikäli auttaa olisivat haluneet, tullut valistaa, julistaa ja pelotella, että tämä on ylipainoisten pandemia, 4/5 sairaalaan joutuneesta on lihava!)