Sivu 106/164
Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Lähetetty: Ma Syys 26, 2011 10:25 pm
Kirjoittaja Tara
visitor59 kirjoitti:Kopioin tähän Jyrki Virolaisen blogin keskusteluosiolta kiinostavan viestin:
Kansainvälisen oikeuden professori Martin Scheinin oli vuonna 2009 huolissaan poliisin tietovuodoista.
- Poliisilla on pääsy moniin henkilörekistereihin - ja niistä sitten puhutaan sivu suun, Schein sanoi Ylen haastattelussa. Scheinin arvelei, että poliisin tietovuodot ovat kahden kauppa. Ne sopivat sekä toimittajille että poliisille.
- Tietovuodoista näennäisesti hyötyy toimittaja, joka saa skuupin, ja ehkä hänen lehteään sitten myydään. Siitä saa päänsilitystä, ja ehkä ylennyksen. Samoin poliisi voi hyötyä tietovuodoista siinä mielessä, että epäilty saadaan leimattua rikolliseksi jo hyvissä ajoin ja ehkä siten helpommin tuomittuakin.
Antaisikohan tuo jotain viitteitä siihen, kuka tästä jutusta medialle vuotaa ?
Auer itse teki aloitteen.
Aktiivinen ja aloitteellinen lsh-kysymyksen esille vetäjä oli Auer, hän ehti laittaa juttua liikeelle ennen kuin kukaan ehti 'vuotaa' medialle mitään koko aiheesta.
Olisiko median pitänyt jättää asia silleen, eli vain Auerin levittämien 'uutisten' varaan:
Minua on kohdannut järkyttävä perätön syytös,
minun lapseni ovat puhuneet minusta täyttä puppua
lsh:sta, ja kaikkea muutakin, aivan hulluja.
Kaikki tuollainen on muitten syytä, ei minun.
Sitten sekin vielä että tää mun asianajaja, Manner, niin hänhän se huomasi etten ole tehnyt edes murhaa, ja vielä ennen kuin edes itse sitä huomasin. Ei se hovi muuten mua olis vapauttanut niin nopeesti,, jne
Ja olenhan minä sentään lasteni äiti.
(edelliset rivit eivät ole ihan suoraa lainausta.. )
Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Lähetetty: Ma Syys 26, 2011 10:32 pm
Kirjoittaja Sirpa
mysteerin miettijä kirjoitti:"Anneli Auerin mies tuttuvan vangitsemista jatkettiin Turun käräjäoikeudessa. Asiaa käsiteltiin suljetuin ovin.
Taksiyrittäjää epäillään törkeästä raiskauksesta ja viidestä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän on ollut vangittuna kaksi viikkoa."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011092 ... 1_uu.shtml
"mies tuttuvan" - sekä yhdyssanavirhe, että hutikirjain kolmen virkkeen tiedotteessa

Aika kiireellinen uutisointi

Viestityksessä sensuurin ylittävät vain kirjoitusvirheet, ja ne sisältävät oman koodikielensä - niitä on vain opeteltava lukemaan aivan samalla tavalla kuin kirjaimia tai sanoja, muuten ei pysty kärryillä. Ja sensuuri tietysti estää asian sanomisen ääneen myös tässä. Koskee myös asiavirheitä.
Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Lähetetty: Ma Syys 26, 2011 10:38 pm
Kirjoittaja MikaelaBlomqvist
Eipä taida näyttää todennäköiseltä Auerinkaan kopista pääsy muutaman päivän kuluttua jos taksisuharikin pidetään edelleen vangittuna.
Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Lähetetty: Ma Syys 26, 2011 10:41 pm
Kirjoittaja Valhalla
Ihmeellisiä pervojen myötätuntokerhoja tunnutaan vetävän. J Virolainenkin kirjoittaa taksikuskista kuin jostakin uhrista. Ilmeisesti pääsee pyhymykseksi madonna-Annelin mukana. Ja samalla voi uhmata yliopistolta säästyneessä samettibleiserissään sen hihat heiluen näitä poliisin ja syyttäjänviraston mielestään vähemmän analyyttisiä mutta vainoharhaisia virkamiehiä. On se jumalaton remmi mikä on ottanut Annelijahdin omakseen ja viimeisimpänä vielä lapsetkin. Ja nämä myötätunnon elostelijat ymmärtävät uhrin asemaa vasta kun oma tytär raiskataan tai puoliso puukottaa.
Ei saa pidättää, ei tutkia. Lapsia vain hutkia.
Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Lähetetty: Ma Syys 26, 2011 10:48 pm
Kirjoittaja Sirpa
Auerin rikostoveruudesta epäillyltä vankilasta kirje medialle
26.9.2011 21:39
Pyry Lapintie
Helsingin Sanomat
Turku. Auerin rikoskumppanuudesta epäillyn helsinkiläisen taksiyrittäjän asianajaja sujautti maanantaina Helsingin Sanomille Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa oikeudenkäynnin jälkeen miehen poliisivankilassa sunnuntaina käsin kirjoittaman kirjeen.
Tiheään tikkukirjaimilla kirjoitetussa liuskan pituisessa kirjeessä epäilty kertoo pidätyksestään, kuulusteluistaan ja tapaamisistaan Auerin kanssa.
Kirjeensä saatesanoissa hän sanoo, että kirje on julkaisuvapaa, mikäli hänen vangitsemansa jatkuu maanantaina 26.9.2011.
Mies kertoo poliisin kuulusteluista ja vakuuttaa syyttömyyttään. Hän sanoo olevansa epäiltynä täysin perättömien puheiden takia.
Hän kuvailee kirjeessään kotietsinnän ja poliisin itseensä kohdistuneiden toimenpiteiden olleen laadultaan äärimmäistä luokkaa.
Poliisi on asettanut miehen harvinaiseen ilmaisukieltoon kaikissa Anneli Aueriin liittyvissä asioissa.
Epäilty valittaakin oikeusturvansa tuleen riistetyksi, sillä hän ei saa kertoa edes lähiomaisilleen rangaistuksen uhalla asiasta mitään muuta kuin mistä häntä epäillään.
Käräjäoikeus jatkoi maanantaina miehen vangitsemista. Vangitsemispäätöksen mukaan miestä epäillään viidestä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä raiskauksesta ja törkeästä pahoinpitelystä.
Vangitsemispäätöksen mukaisesti teot ovat tapahtuneet syksyn 2007 ja syksyn 2008 välillä Turussa ja Raisiossa.
Törkeästä raiskauksesta minimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta, joten sen osalta vangitseminen ei edellytä pakkokeinolain tarkoittamia erityisiä edellytyksiä.
Muiden rikosten osalta erityisenä edellytyksenä on ollut asian selvittämisen vaikeuttamisen vaara.
Käräjäoikeus hylkäsi suljettujen ovien takana salaisena pidetyssä oikeudenkäynnissä miehen vapaaksi päästämistä koskevan vaatimuksen ja määräsi hänet pidettäväksi edelleen vangittuna.
http://www.hs.fi/kotimaa/Auerin+rikosto ... 5545974366
Ja viitaten nyt edelliseen viestiini niin kirjoitus- kuin asiavirheistä. Jos joku keksii tämän uutisen juonen, niin kertokoon minullekin. Anteeksi tämä OT.
Konduktöörisekaannus:
Matkustajat häädettiin junasta tunniksi
Maanantai 26.9.2011 klo 14.42 (päivitetty klo 17.26)
Matkustajat käskettiin ulos junasta kesken matkan Kouvolassa.
Junaan tarkoitettu konduktööri oli erehdyksessä lähtenyt jo aiemmalla junalla. (IL)
Matkustajat joutuivat odottamaan Kouvolan asemalla yli tunnin korvaavaa junaa Kuopioon sunnuntaina iltapäivällä.
VR:n mukaan kyseessä oli inhimillinen erehdys ja ihmiset saivat odottaa sisätiloissa.
- Junassa oli kaksi konduktööriä, joista toinen jatkoi Kouvolasta Joensuuhun ja toinen takaisin Helsinkiin. Junaan piti tulla uusi konduktööri, mutta tämä olikin erehdyksessä lähtenyt jo aiemmalla junalla, VR:n tiedottaja Annikka Itkonen kertoo.
LINDA PELKONEN
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011092 ... 1_uu.shtml
(Lisäys: Mielestäni tämän uutisen logiikkaa vastaa aika hyvin Pia-surmista tuomitun Leppisen tuhkakasan logiikkaa aihetodisteena häntä vastaan murhaoikeudenkäynnissä.)
Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Lähetetty: Ma Syys 26, 2011 11:08 pm
Kirjoittaja Peräkylän Maigret
Jotenkin tuntuisi jopa siltä että tuo taksikuski puhuu totta.
Linda Pelkoselle hankkisin elinikäisen ilmaisukiellon
"VR:n mukaan kyseessä oli inhimillinen erehdys ja ihmiset saivat odottaa sisätiloissa."

Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Lähetetty: Ma Syys 26, 2011 11:13 pm
Kirjoittaja Sirpa
Peräkylän Maigret kirjoitti:Jotenkin tuntuisi jopa siltä että tuo taksikuski puhuu totta.
Linda Pelkoselle hankkisin elinikäisen ilmaisukiellon
"VR:n mukaan kyseessä oli inhimillinen erehdys ja ihmiset saivat odottaa sisätiloissa."

Höh, niin että haluaisit torpedoida tämänkin keinon ylittää sensuurin?!
Eikös nämä vangitut - eräs uutinen kertoi - ole samalla käytävällä, mutta eri selleissä, näköyhteyttä ei kuitenkaan kyseisen lehtiartikkelin mukaan heillä ole.
Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Lähetetty: Ma Syys 26, 2011 11:19 pm
Kirjoittaja Mary Jane Lemansky
Visitorilla oli hyviä näkökulmia lastenpsykiatrien yms osalta. Eivät he mitään erehtymättömiä ole. Ihmisiä vain,niin kuin me kaikki muutkin. Poliisit mukaan lukien. Tunteet eivät kuulu työpaikalle,mutta eipä niiltä täysin välttyäkään voi.
Lapsiinsekaantuminen on sellainen punainen vaate,että moni ammatti-ihminenkin voi hermostua.
Lapsia käy sääli ja surku ja viha epäiltyä kohtaan kuohahtaa.
Tekijä on saatava linnaan. (Moni varmaan tappaisi pedofiilin mielellään,mutta kun niistä saa saman tuomion kuin ihmisistä.)
Jos lapsista löytyy lääkärintarkastuksessa selviä merkkejä hyväksikäytöstä,tämä juttu on selvä ja tekijä/t tuomitaan.
Mutta jos teot ovat olleet lievempiä eli fyysisiä vammoja ei ole(vanhoja arpia tms),lasten kertomuksia varmaan arvioi joku muukin kuin sama tyyppi kokoajan?
Jos joku aikuinen olisi syöttänyt tietynlaisen valemuiston kaikille muksuille,niin eikö sekin herättäisi huomiota? Tarinoiden liiallinen samankaltaisuus? Lapsetkin ovat yksilöitä,jotka kokevat tilanteet ja ihmiset eri tavoin,omasta näkökulmastaan.
Yksi asia on varma:Jos lapsilla on jotain tuoreita vammoja,niiden aiheuttaja ei voi olla ainakaan äiti.
Kyllä nämä syytökset ovat niin kauheita,että täytyy odottaa et saavat tuomion,ennen kuin leimataan syyllisiksi.
Nimittäin LSH-syytteiden lievimmät teot on kai helposti kusetettavissakin. (Äiti pisti mut katteleen ku jyysti sitä ukkoo,mulle jäi elinikäinen trauma,ällööööö)->milläs todistat syyttömyytes? "No en varmana pakottanut kattelee."
Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Lähetetty: Ma Syys 26, 2011 11:21 pm
Kirjoittaja Mopoterroristi
Poistettu asiattomuuksia. Nimimerkki Mopoterrosisti: YP ottanee pian yhteyksiä.
Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Lähetetty: Ma Syys 26, 2011 11:23 pm
Kirjoittaja Mopoterroristi
Poistettu OT/asiattomuuksia.
Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Lähetetty: Ma Syys 26, 2011 11:33 pm
Kirjoittaja Sirpa
Mopoterroristi on kyllä oikeassa siinä mielessä, että itsekin olen kaivannut osiota, jossa ei oli yhtään ainoaa USKO-sanaa, ei olisi luuloja, ei kuvitelmia - ei edes tilastotiedettä. Ainoastaan vain ne faktat, jotka tästä tapauksesta on meille annettu, ja niiden asioiden tarkastelua ilman, että itse asiaan suhtauduttaisiin tunteella tai mielipiteellä vain ns. oman maailmankuvan kautta. Itse koen tuollaisen uskon kautta ja mielipiteen kautta kirjoittamisen vähän sellaiseksi yleisönosastotouhuksi, ja tästä asiastahan on täällä palstalla monesti väännettykin, kun on niin paljon eroavia näkemyksiä asian suhteen. Mutta jos on monta ketjua, niin ehkä sinne yksi tällainen vain faktaan perustuvakin mahtuisi?!
Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Lähetetty: Ma Syys 26, 2011 11:36 pm
Kirjoittaja Peräkylän Maigret
Mopoterroristi kirjoitti: Tuntuisi? Sinusta tuntuisi

. Olisiko sinulla jotain näyttöä joka puhuisi tuntemuksesi puolesta? Vai ehkä muuten vain sympatiseeraat lapseen sekaantujaa, sekä raiskaajaa

? Onneksi oikeus ei tee päätöksiä siltä miltä tuntuu, vaan tekee päätöksiä näytön perusteella. Luuletko, että käräjäoikeus vangitsee ihmisiä, ihan vain fiiliksen pohjalta? Eihän toki vaikka käräjäoikeudessa hääriikin näitä lautapää maallikoita.
No ei minulla sen kummempaa näyttöä ole kuin sinullakaan. Yleisen kokemuksen mukaan syyllinen tuskin alkaisi jakamaan omaa monistettaan.
Onhan tuo käräjäoikeus vanginnut AA:nkin miehensä murhasta ilmeisesti vain fiilispohjalta.
Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Lähetetty: Ma Syys 26, 2011 11:42 pm
Kirjoittaja MikaelaBlomqvist
Sirpa kirjoitti:Mopoterroristi on kyllä oikeassa siinä mielessä, että itsekin olen kaivannut osiota, jossa ei oli yhtään ainoaa USKO-sanaa, ei olisi luuloja, ei kuvitelmia - ei edes tilastotiedettä. Ainoastaan vain ne faktat, jotka tästä tapauksesta on meille annettu, ja niiden asioiden tarkastelua ilman, että itse asiaan suhtauduttaisiin tunteella tai mielipiteellä vain ns. oman maailmankuvan kautta.
Kyllä se oma maailmankuva kenen tahansa kirjoituksia värittää vaikka kirjoitettaisiin faktoista kuten ehdotat

Jopa sinunkin oma maailmankuvasi Sirpa. Koska tästä keissistä on asiaa käsitelleiden tuomareiden/asiantuntijoidenkin täysin keskenään ristiriitaisia kannanottoja/lausuntoja/tuomioita, ei liene mahdollista keskustella täysin ja ainoastaan puhtaaseen faktaan perustuvin tiedoin.
Kuten jo aiemmassa ketjussa mainitsin. Anneli Auer on ainoa joka tietää totuuden sekä murhasta että tästä uudesta rikosepäilystä, toivoisi hänen joskus avaavan sanaisen arkkunsa, mutta valitettavasti mitään selvityksiä ristiriitaisille kertomuksille ei ole tullut.
Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Lähetetty: Ti Syys 27, 2011 12:03 am
Kirjoittaja keittoherne
Taho kirjoitti:Teleksi kirjoitti:..Miksi ihmeessä syytetty haluaisi että epäiltyjen uhrien nimet paljastetaan? En keksi yhtään tolkullista syytä moiseen.
Minä keksin. Sadistisen lapsenraiskaajan viimeinen kosto laverrelleille uhreille.
Aivan. Tai yritys saada lapsia vaikenemaan, koska tiedot voivat levitä julkisuuteen.
Mitä tulee naispedofiileihin, se on sellainen viimeinen tabu, josta monet pitävät kovasti kiinni. 5% tekijöistä ei mielestäni ole edes mitenkään pieni luku. Otetaan randomilla 20 pedofiiliä, niin yksi heistä on nainen. Joidenkin arvioiden mukaan naisia voi olla 10%.
Hesarin artikkelit aiheesta ovat olleet käsittämättömiä, etenkin se "Anneli ei ole tappanut ketään" kolumni. En tiedä, onko Anneli tappanut tai raiskannut ketään, mutta se on asia, joka joko on tapahtunut tai ei ole tapahtunut, ei sitä minkään oikeuden päätös puoleen tai toiseen määrittele.
Re: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Lähetetty: Ti Syys 27, 2011 12:12 am
Kirjoittaja Mopoterroristi
Poistettu OT/asiattomuuksia.