Sivu 106/646

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: To Maalis 24, 2022 8:15 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Pian nähdään pääseekö Keskipohjanmaan toimittaja Vähäkainun vihapuhelistalle.
Vähäkainu on vihjannut useamman kerrankin päättäjien tappamisella.
Voi kalikka aika rajusti kalahtaa nyt kun oman alueen lehdessä lukee sitä ja tätä.
Kohta saa koko Veteli tietää!
Ja sehän olisi Jarnolle paha paikka.

https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/635042?src=rss


Jouni Nikulan kolumni: Venäläinen totuus voi hyvin Suomessakin, mutta valheilla on tapana kasvaa korkoa – Siksi VKK tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa ennen eduskuntavaaleja



Venäjän alkukantainen raivo länsimaita kohtaan on sitonut suomalaisia yhteen. Keskinäinen somekinastelu on vähentynyt. Erään teorian mukaan nettimaailman rauhoittumiseen on vaikuttanut sekin, että Kremlin viralliset propagandakanavat on blokattu esimerkiksi Youtubesta.

On Venäjän valtiokoneiston viestinviejiä toki Suomessakin. Yksi äänekkäimmistä on salaliittoteorioista maailmankatsomusta tehnyt Tokentube, joka jakaa puheenvuoroja Suomen ykkösputinisti Janus Putkoselle, Venäjän tukemalla separatistialueella Itä-Ukrainassa asuvalle MV-lehden päätoimittajalle.

Putkonen näytti valehtelun mallia helmikuussa väittämällä, että Venäjä ei hyökkää minnekään. Kun kuitenkin hyökättiin, hän raivosi kameralle, että "tarvittaessa Venäjä menee vaikka Pariisiin asti".

Yksi asia on varmaa. Valta kuuluu kansalle -puolueen Venäjä-myötäily ei mene suomalaisilta enää pitkään läpi. Nouseva marginaalipuolue tulee katoamaan marginaalista ennen eduskuntavaaleja.

Koronakriittisestä VKK:sta on salakavalasti tullut Kremlin totuus. Kurkatkaa vaikka puheenjohtaja Ano Turtiaisen tai toisen varapuheenjohtajan, veteliläisen Jarno Vähäkainun some-ulostuloja.


Hyökkäys Ukrainaan on pelkkää globalistien salajuonta. Syy on meidän. Sellainen on venäläinen totuus.


Jarno_on_huolestunut_maailmantilanteesta.jpg
Jarno_on_huolestunut_maailmantilanteesta.jpg (65.68 KiB) Katsottu 1307 kertaa

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Pe Maalis 25, 2022 1:20 pm
Kirjoittaja Virdon
Ohessa hiukan otteita Hirvisaaren tämän päivän aikaansaannoksista:

"Kuinkas tämä suvakkihuorien viikko on mennyt?"

https://twitter.com/JHirvisaari/status/ ... 98sl1vYyWg

"Jokainen, joka jaksaa sönköttää suomalaisten väitetystä rasismiongelmasta, on likainen suvakkihuora."

https://twitter.com/JHirvisaari/status/ ... 98sl1vYyWg

"Oletko sinäkin suvakkihuora"

"Muista että juuri sinä, omalle kansallesi uskoton suvakkihuora, aloitit sodan rasismihuutelullasi."

https://twitter.com/JHirvisaari/status/ ... 98sl1vYyWg

Eikö ole aikamoisen syntistä touhua haukkua ihmisiä tuommoisilla nimityksillä? Typerää se joka tapauksessa kyllä on.

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Pe Maalis 25, 2022 1:40 pm
Kirjoittaja Porukan petturi
James Hirvisaari ?
Kuka ?
Pelle !

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: La Maalis 26, 2022 11:40 am
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Tämän maanpetturin vaimo eli astrologi Merja Hirvisaari on jo 2014 todennut kuinka 'vääryyden edessä on helppoa olla vahva'.

https://www.iltalehti.fi/linnanjuhlat20 ... 0618902219

Merja Hirvisaari kertoi haastattelussa avoimesti kokemuksistaan kohutun kansanedustajan puolisona.

– Vääryyden edessä on helppo olla vahva, hän kuvaili seisomistaan miehensä rinnalla.

James Hirvisaari erotettiin perussuomalaisista viime vuonna.

– Olen ollut järkyttynyt, kun olen tiennyt, mitä mies on sanonut ja mitä tarkoittanut, ja sitten olen lukenut lehdestä, miten on kirjoitettu. Olen ollut kauhusta kankeana, Merja Hirvisaari sanoi.

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: La Maalis 26, 2022 12:17 pm
Kirjoittaja Virdon
^ Kyllä vaimon täytynee olla hyvin ylpeä miehestä joka somessa leimailee muita suvakkihuoriksi.

Samaan aikaan Nico Giansanti on mielestään löytänyt ratkaisun että millä keinolla saataisiin varmasti sotahullu Venäjä pysymään poissa maan kamaraltamme:

"Suomi välttää saman kohtalon omalla ydinaseohjelmalla"

https://twitter.com/ReaverTeknoGods/sta ... UI6DxBAIPA

"Suomelle oma ydinaseohjelma."

https://twitter.com/ReaverTeknoGods/sta ... UI6DxBAIPA

Mutta ainii, eihän se sotahullu Venäjä kyllä digannut ydinaseista Ukrainaankaan liittyen.

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Su Maalis 27, 2022 7:46 am
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Hirvisaari aloitti sitten keskustalaisen Hannu Hoskosen nuolennan. Hoskonen on tukipakettikapinallinen sekä EU-kriitikko, joka ei puolueessaan ole oikein ymmärtänyt, mitä ryhmäkuri äänestettäessä tarkoittaa. Toki Hirvisaarta myös kiihottaa se, kun Hoskonen on myös yksi näitä varoituksen saaneita kansanedustajia.

Listasin eilen noita VKK:n aluevaltuutettuja muutamia. Cia Grönberg nyt ainakin VKK:n jätti mutta en muista muita.
Osa naisista vaikuttaa tasapainoisilta, sen sijaan suurin osa miesvaltuutetuista, kuten Kari Virtanen ja Tuukka Mäkiranta,
kovan luokan hihhuleita.


Heli Rämäkkö - koronakriittinen elämäntapaverkkovalmentaja

Tiina Keskimäki - ‘hallituksen vainoama toimittaja' jonka pyrkimyksenä paljastaa suomalaista korruptiota erityisesti oikeuslaitoksessa, poliisissa ja syyttäjänviranomaisessa sekä edesauttaa korruption ilmiantajien suojelua.

Eetu Tuovila - ‘koronatyranniaa vastustava Venäjää myötäilevä EU- ja Nato-kriitikko

ET: -Jotenkin herää kuva, että Halla-aholla on kansallinen, suorastaan geneettinen erityispiirre vahvana tarkkailtaessa Venäjää.
”Venäjä on erityislaatuinen pahan lähde psykologisista ja historiallisista syistä.”


Tiina Metsäranta - 'korkeasti koulutettu kristitty'

Niina Valtanen - EU:ta vastustava joogaohjaaja

Linda Hagström - Ylen haastattelussa ehkä ainoa järkevä persoona koko porukassa

Seppo Hakulinen
- vaalilupaus Pannaan Suomi kuntoon, koronadenlalisti

Kari Virtanen - 'isänmaallinen yrittäjämies' vertasi Lauri Tähkän kohtelua hiihtokeskuksessa alistettujen kohteluun Natsi-Saksassa

Tuukka Mäkiranta - haluaa mitätöidä sote-uudistuksen

TM: - Nykyysin vallalla oleva rakenteellisen korruption mätäpaise pitää puhkaasta ensin ja vasta sen jälkehen pystytähän rakentamahan tervehelle pohojalle uutta ja parempaa. Arvoona voisi mainita totuus, jota ohjaa syräntietoisuus. Emme anna tuhota tätä esi-isien hiellä, tuskalla ja verellä rakentamaa Suomea. Kysymys kuuluu miksi tätä soteuuristusta tehrähän?

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Su Maalis 27, 2022 11:16 am
Kirjoittaja Virdon
"Kiitos😄

VKK on vahvasti puolueettomuuden kannalla. Konflikti alueella on erittäin vaikea saada fakta tietoa. Siksi kannattaa keskittyä enemmän Suomen sisäisiin asioihin, ja omavaraisuuden lisäämiseen."


https://twitter.com/VahakainuJarno/stat ... q7WJQg8CLg

Vähäkainulta yritetään toistuvasti kysyä mielipidettä esimerkiksi siihen että onko Ukrainassa menossa hyökkäyssota, mutta ainakaan tähän mennessä hän ei ole näppikseltään saanut ulos kuin ainoastaan näin kysymyksiä kiertelevän vastauksen.

Tässäkin kysymyksiä kiertelevässä vastauksessaan hän puhuu mielestäni outoja. Mielestäni Suomi voi olla jatkossakin ehkä liittoutumaton, mutta ei kyllä puolueeton. Jonkinlaista sotilaallista yhteistyötä meillä on ollut ja tulee olemaan joka tapauksessa muiden kuin Venäjän kanssa, joten mistään varsinaisesta puolueettomuudesta ei kai siten voi puhua.

Eli VKK haluaisi eristää meidät sotilaallisesti täysin yksin NATO:oon liittoutumattomana ja myös puoleettomaksi osapuoleksi ilman mitään sotilaallista yhteistyötä muiden kanssa sotahullun naapurin viereen.

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Su Maalis 27, 2022 12:26 pm
Kirjoittaja poikani
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Maalis 27, 2022 7:46 amLinda Hagström - Ylen haastattelussa ehkä ainoa järkevä persoona koko porukassa
Olisiko järkevä ihminen tuossa avohoitoryhmässä?

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Su Maalis 27, 2022 4:47 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Muihin tyyppeihin verrattuna tuo Kokkolan nainen vaikutti tolkulta.
Oulun Tuukka taas vaikuttaa tyypiltä joka ei ole somessa esillä mitenkään. Ei löydy Facebook-tiliä ainakaan.
Vähäkainun ulostulot ei enää jaksa yllättää. Hänen mukaansa jo pelkkä sodan uhka Ukrainassa oli median keksintö.
Saa nähdä mitä VKK ensi talvena keksii vaaliteemaksi kun korona alkaa olla ohi.

Jarno_VKK_Media_loi_sodanuhan.jpg
Jarno_VKK_Media_loi_sodanuhan.jpg (61.01 KiB) Katsottu 1008 kertaa
Täällä voi tutustua VKK:n ehdokkaana olleen Marko Vapan ajatusmaailmaan ja tunnelisotaan.
Vaikea kuvitella mitä lisäarvoa Vapa olisi tuonut aluevaltuustoon.
'Tunneli ei vaihda paikkaa kun se on kerran rei'itetty sinne:"
En tajua miten nämä on voineet kajahtaa näin.


https://www.youtube.com/watch?v=cK8mqeGPYt0

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Su Maalis 27, 2022 7:55 pm
Kirjoittaja Virdon
"Kuten sanoin faktatiedon Saaminen on vaikeaa"

https://twitter.com/VahakainuJarno/stat ... RSqEJffZVA

"Faktatiedon puutteen vuoksi on vaikea sanoa mitään"

https://twitter.com/VahakainuJarno/stat ... RSqEJffZVA

Juupeli että immeiselle voipikin olla vaikeata muodostaa yhtään parempaakaan kommentointia Ukrainan tilanteeseen liittyen. No se näköjään on varmaa että aivan kaikki mitä on valtamediassa uutisoitu sieltä, täytyy olla Jarnon mielestä pelkkää lavastusta ja valhetta.

Toki mikään vetoamansa faktatiedon puute ei estänyt häntä kuitenkin sanomasta näin samalla varmasti varoen ettei tulisi vain sanottua mitään pahaa Venäjästä:

"Ensimmäisen iskun teki ilmeisesti Ukrainan Azov natsipataljoona Donetskin alueelle päiväkotiin."

No, kyllähän se tuokin sopii vihjauksena siitä että sitä pitää Venäjän toimia ihan oikeutettuna. Valta Kuuluu kremlille.

"Keskitytään täällä omiin asioihin."

Voivoi Jarno, et sinä voi ikinä saada Suomea niin eristyksiin kuin mitä nähtävästi haluaisit. Ukrainan tilanne koskee meitäkin jo pelkästään omaan turvallisuuteemme liittyen sotaisaksi ryhtyneen valtion rajanaapurina.

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Su Maalis 27, 2022 8:59 pm
Kirjoittaja Virdon
"Hesarin uutisointi on sitä luokkaa, että ikäänkuin Hesari kävisi sotaa Venäjää vastaan Ukrainassa."

https://twitter.com/TurtiainenAno/statu ... RJAli3cp-Q

Medioihin liittyen, nyt näköjään hesari on tainnut sanoa tämän VKK:laisen makuun liian pahasti ja syyllistävästi Venäjästä.

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Su Maalis 27, 2022 11:56 pm
Kirjoittaja sikakoira
^
On se ihan upeaa että löytyy Suomestakin sentään vielä tolkun ihmisiä jotka eivät ole lähteneet mukaan massapsykoosiin jota nyt Covidin jälkeen ollaan kuukausi saatu jälleen seurata. Toivoa siis vielä on. :wink:

Mahtaa hävettää näitä psykoosipellejä kun menivät median mukaan jälleen kerran vaikka juuri oli edellisestä selvitty (lähes) :mrgreen: :lol:

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Ma Maalis 28, 2022 12:55 am
Kirjoittaja Virdon
sikakoira kirjoitti: Su Maalis 27, 2022 11:56 pm ^
On se ihan upeaa että löytyy Suomestakin sentään vielä tolkun ihmisiä jotka eivät ole lähteneet mukaan massapsykoosiin jota nyt Covidin jälkeen ollaan kuukausi saatu jälleen seurata. Toivoa siis vielä on. :wink:

Mahtaa hävettää näitä psykoosipellejä kun menivät median mukaan jälleen kerran vaikka juuri oli edellisestä selvitty (lähes) :mrgreen: :lol:
Enpähän välttämättä kutsuisi heitä tolkun ihmisiksi jotka leimaavat massapsykoosiksi sitä että Venäjän hyökkäys on laajalti tuomittu ja sitä pidetään julmana sotana minkään "erikoisoperaation" sijasta. Onkos Anokin tässä "massapsykoosissa" sitten kun hänkin on kuitenkin kutsunut Venäjän toimintaa juurikin sodaksi vaikka olisi pitänyt puhua "erikoisoperaatiosta"?

Sinulla on muuten hassu tapa fanittaa sellaisia tyyppejä jotka ovat ihan huolella kuseskelleet omiin muroihinsa. Nähtävästi fanitus vain jopa lisääntyy mitä enemmän nämä ovat omaa tulevaisuuttaan ryssineet.

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Ma Maalis 28, 2022 12:36 pm
Kirjoittaja Virdon
"Paavo on oikeassa. Eikä sinne NATOon aidosti muut halajakaan, kuin kaksi numeroa liian pieniä pukuja käyttävät kokoomuslaiset. Muut ”NATOmieliset” yrittävät vain miellyttää mediaa."

https://twitter.com/TurtiainenAno/statu ... L64Ia2_qBw

Wau, olevinaan kansan puolella oleva puolue unohtaa täysin kansan. Että NATO:on haluaisi vain kokoomuslaiset?

Tällä hetkellä kylläkin aika iso osa kansastakin haluaa sinne NATO:oon liityttävän, mutta kyseisellä asialla ei näytä olevan "Valta Kuuluu Kansalle"-puolueelle mitään väliä että mitä itse kansa on asioista mieltä.

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Ma Maalis 28, 2022 3:18 pm
Kirjoittaja jhou
Virdon kirjoitti: Ma Maalis 28, 2022 12:36 pm "Paavo on oikeassa. Eikä sinne NATOon aidosti muut halajakaan, kuin kaksi numeroa liian pieniä pukuja käyttävät kokoomuslaiset. Muut ”NATOmieliset” yrittävät vain miellyttää mediaa."

https://twitter.com/TurtiainenAno/statu ... L64Ia2_qBw

Wau, olevinaan kansan puolella oleva puolue unohtaa täysin kansan. Että NATO:on haluaisi vain kokoomuslaiset?

Tällä hetkellä kylläkin aika iso osa kansastakin haluaa sinne NATO:oon liityttävän, mutta kyseisellä asialla ei näytä olevan "Valta Kuuluu Kansalle"-puolueelle mitään väliä että mitä itse kansa on asioista mieltä.
Näinpä. Jos Anon väite pitäisi paikkansa, niin kokoomuksen kannatuksen pitäisi sitten olla tällä hetkellä jotain 70-80% luokkaa. Vähän sopii epäillä.