Sivu 109/167

Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan

Lähetetty: Ke Loka 22, 2025 1:58 am
Kirjoittaja Distantia
nihilistinahalisti kirjoitti: Ke Loka 22, 2025 1:03 am HUUOOOH, miksette lue täältä ennen kuin hölötätte?

Se kohta on varmaan kuunneltu jo sata kertaa.

Se ei ole niin kuin täälläkin kuulovammaiset on sen vääntäneet.

Vastattua lyhennetty, turha epistola pois. T. Vastaaja

Oikeammin, vaikkakin vaimentuen koska Auer etääntyy puhelimesta, niin se on näin: , " me, mä soita poliisil, sie sanottii ett pysykää siin linjoil" Noin siellä on selkeästi ja uskallan jopa laittaa henkeni pantiksi, myös kaiken muidenkin kuulemieni eteen.
Ei kannata turhaan ragee.

En ole erityisen kiinnostunut mitä sanoja siinä kohdassa tarkalleen kukin kuulee, vaan sen mahdollisuuden poissulkemisesta että siinä tulisi puhetta häkestä. Voi olla että Auer sanoo siinä kuten esität, se olisi looginen opastus lapselle "pysyä linjoilla". Itse en pysty/halua puhelua usein kuuntelemaan, joten jätän sen muille.

Mutta moni on tuon kohdan tulkinnut myös "linjoille pääsemiseksi", joka semanttisesti olisi loogisempi ilmaisu joltain muulta kuin soittajalta itseltään, esimerkiksi toiselta häketyöntekijältä tai poliisilta.

Hyvä kait, että olet noin varma kuulemastasi. Porin poliisilaitoksella lienevät olleet yhtälailla varmoja omista kuulemistaan ja päätelmistään.

Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan

Lähetetty: Ke Loka 22, 2025 8:14 am
Kirjoittaja Pieni liekki
MrEhtivä kirjoitti: Ti Loka 21, 2025 11:30 pm ...
Tapahtumista makuuhuoneessa on alussa tapahtuneiden sekuntien - 1min aikana vain Annelin kertomus. Annelin kertomusta ei ole tukemassa mikään fyysinen todiste (haava Annelin rinnassa, toki on) Anneli ollut syytettynä Jukan murhasta ja tiedämme ettei syytetyllä ole velvollisuutta puhua itseään vastaan mutta ei saa myöskään valehdella. Tekijänä murhassa, ei toisaalta ole paljoa menetettävää jos valehtelee... ikävä kyllä

Annelin uskottavuus siis ei ole täysin 100% tämän takia ja kukaan ei nähnyt mitä makuuhuoneessa tapahtui myöhemmin.

Tapauksen suurin kysymys on... a) oliko tekijä ulkopuolinen ja uskomme Annelia b) oliko Anneli muulla tavalla murhassa mukana c) murhan teki ulkopuolinen ja Anneli ei ole mukana murhassa millään tavalla

"helppoja kysymyksiä" mutta hiton vaikeata todistaa aukottomasti tai edes lähelle sitä.
Sinulla tuntuu olevan varsin valikoiva muisti. Anneli on kertonut tapahtumista heti tuoreeltaan asianomistajana ja hänellä on ollut tuolloin totuudessa pysymisvelvollisuus. Hänen kertomansa asiat ovat pysyneet alkuperäisessä tapahtumakuvauksessa, jos ei oteta lukuun niitä syksyllä 2009 poliisin tekemiä kuulusteluja, joissa hänelle valehdeltiin ja joissa häntä johdateltiin kertomaan paikkansa pitämättömiä tarinoita. (Vrt. Annelin nuoremmat lapset)

Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan

Lähetetty: Ke Loka 22, 2025 9:04 am
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Distantia kirjoitti: Ke Loka 22, 2025 1:58 am
nihilistinahalisti kirjoitti: Ke Loka 22, 2025 1:03 am HUUOOOH, miksette lue täältä ennen kuin hölötätte?

Se kohta on varmaan kuunneltu jo sata kertaa.

Se ei ole niin kuin täälläkin kuulovammaiset on sen vääntäneet.

Vastattua lyhennetty, turha epistola pois. T. Vastaaja

Oikeammin, vaikkakin vaimentuen koska Auer etääntyy puhelimesta, niin se on näin: , " me, mä soita poliisil, sie sanottii ett pysykää siin linjoil" Noin siellä on selkeästi ja uskallan jopa laittaa henkeni pantiksi, myös kaiken muidenkin kuulemieni eteen.
Ei kannata turhaan ragee.

En ole erityisen kiinnostunut mitä sanoja siinä kohdassa tarkalleen kukin kuulee, vaan sen mahdollisuuden poissulkemisesta että siinä tulisi puhetta häkestä. Voi olla että Auer sanoo siinä kuten esität, se olisi looginen opastus lapselle "pysyä linjoilla". Itse en pysty/halua puhelua usein kuuntelemaan, joten jätän sen muille.

Mutta moni on tuon kohdan tulkinnut myös "linjoille pääsemiseksi", joka semanttisesti olisi loogisempi ilmaisu joltain muulta kuin soittajalta itseltään, esimerkiksi toiselta häketyöntekijältä tai poliisilta.

Hyvä kait, että olet noin varma kuulemastasi. Porin poliisilaitoksella lienevät olleet yhtälailla varmoja omista kuulemistaan ja päätelmistään.
Mutta kun Auerin lause alkaa että "siel sanottii et", niin kai sen nyt jotenkin olisi luontevaa jatkuakin? Hänhän siis selittää Amandalle tilannetta. Amandahan a) ei tiedä mitä tapahtunut b) ei tiedä minne Auer on soittanut c) ei tiedä miksi hänen pitäisi tulla puhelimeen d) ei tiedä, mitä hänen pitäisi sinne sanoa. Puhelimen toisessa päässähän on hiljaista, eli Amanda saa käteensä luurin, josta ei kuulu mitään. Pakkohan tämä asia on hänelle selittää, että mikä on homman nimi. Ja homman nimi oli se, että oli pyydetty jäämään linjoille ja soitettiin "poliisille" (toki Häkeen tarkalleen).

Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan

Lähetetty: Ke Loka 22, 2025 9:10 am
Kirjoittaja nihilistinahalisti
Distantia kirjoitti: Ke Loka 22, 2025 1:58 am
nihilistinahalisti kirjoitti: Ke Loka 22, 2025 1:03 am HUUOOOH, miksette lue täältä ennen kuin hölötätte?

Se kohta on varmaan kuunneltu jo sata kertaa.

Se ei ole niin kuin täälläkin kuulovammaiset on sen vääntäneet.

Vastattua lyhennetty, turha epistola pois. T. Vastaaja

Oikeammin, vaikkakin vaimentuen koska Auer etääntyy puhelimesta, niin se on näin: , " me, mä soita poliisil, sie sanottii ett pysykää siin linjoil" Noin siellä on selkeästi ja uskallan jopa laittaa henkeni pantiksi, myös kaiken muidenkin kuulemieni eteen.
Ei kannata turhaan ragee.

En ole erityisen kiinnostunut mitä sanoja siinä kohdassa tarkalleen kukin kuulee, vaan sen mahdollisuuden poissulkemisesta että siinä tulisi puhetta häkestä. Voi olla että Auer sanoo siinä kuten esität, se olisi looginen opastus lapselle "pysyä linjoilla". Itse en pysty/halua puhelua usein kuuntelemaan, joten jätän sen muille.

Mutta moni on tuon kohdan tulkinnut myös "linjoille pääsemiseksi", joka semanttisesti olisi loogisempi ilmaisu joltain muulta kuin soittajalta itseltään, esimerkiksi toiselta häketyöntekijältä tai poliisilta.

Hyvä kait, että olet noin varma kuulemastasi. Porin poliisilaitoksella lienevät olleet yhtälailla varmoja omista kuulemistaan ja päätelmistään.
Ahaa, eli häke liikuskelee sielllä pöytänsä takaa kaiemmaksi omalta paikaltaan pölöttäen, "mäpä meen nyt ja hälytän se poliisin vaikka jo melkein minuutti aikaisemmin KATKAISSUT yhteyden Aueriin ja ilmoittanit menevänsä pois eli hälyttää poliisin.

Mielenkiintoista, erittäin mielenkiintoista.

Tsiisus, kaikkea täältäkin saa lukea.

Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan

Lähetetty: Ke Loka 22, 2025 1:36 pm
Kirjoittaja Vareksenpoikanen
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ma Loka 20, 2025 2:20 pm Ulvilan murhan alkuperäinen ETPK kaikkine liitteineen:

https://gofile.io/d/8J13Hq
Nyt löytyi ETPK:sta tää kohta jota oon etsinyt.

Jukka S. Lahden siunaustilaisuuteen mennessä J.A + vaimo ajoivat parkkipaikalle.
- Siellä oli melko isokokoinen mies joka Tuijotti tulijoita.
- Iso nenä, silmät hieman etäällä toisistaan.
J.A + vaimo ajoi lähemmäs kappelia. J.A nousi autosta ja lähti kävelemään kohti kappelia, niin sama mies käveli siellä häntä vastaan ja jatkoi matkaansa hautausmaalle.
J.A palasi autolleen johon vaimo oli jäänyt. Ja ajoivat parkkipaikalle.
- Kun saivat auton parkkiin niin sama mies "hyppäsi hautausmaan kiviaidan yli" ja käveli A.V. + vaimon auton editse.
- Tarkkaili heitä koko ajan.
- Ohitettuaan auton, lähti juoksemaan talojen suuntaan.

Mikä/ kuka oli tämä mies?
Käyttäytyminen ei ollut normaalia. Hautausmaan kiviaidan yli hyppimisestä en ole kuullut koskaan ennen.
Hautausmailta poistutaan porteista.

Pastori J. A. Oli soittanut välittömästi tutkinnanjohtajan puhelimeen ja jättänyt asiasta sinne ääniviestin.

Paikalla siunaustilaisuudessa oli ollut myös poliisin kuvausryhmä.

KRP.n tulisi tutkia tämä tyyppi. Terveiset vaan sinne KRP.hen. Nähtävästi tutkitte ja toteatte ettei sieltä mitään sellaista lenkkaritmiestä löydy.

Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan

Lähetetty: Pe Loka 24, 2025 2:05 pm
Kirjoittaja Nice shirt
Pieni liekki kirjoitti: Pe Loka 17, 2025 9:55 pm
Nice shirt kirjoitti: Pe Loka 17, 2025 7:40 pm ...
Siis sinusta kysymys on "julma". Kumpi meistä sopisi krp:n tutkijaksi? Tässä tutkitaan raakaa murhaan. Omat tunteet pitää olla sivussa ja kurissa.
En minä halua KRP:n tutkijaksi. Haluatko sinä? Sitä paitsi olen todennut jo vuosia sitten tämän tapauksen päässeen ihoni alle, sillä en ole koskaan ymmärtänyt, miten viranomaisedustajat ovat voineet kohdella kollektiivisesti niin väärin vakavien rikosten kohteeksi joutunutta perhettä.
Se siinä onkin, että tapaus ei saa päästä tutkijalla ihon alle. Etsitään totuutta. Ei sopivaa ratkaisua. En olisi tarpeeksi fiksu tutkijaksi. En tiedä murhaajaa.

Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan

Lähetetty: Pe Loka 24, 2025 2:58 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Vareksenpoikanen kirjoitti: Ke Loka 22, 2025 1:36 pm
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ma Loka 20, 2025 2:20 pm Ulvilan murhan alkuperäinen ETPK kaikkine liitteineen:

https://gofile.io/d/8J13Hq
Nyt löytyi ETPK:sta tää kohta jota oon etsinyt.

Jukka S. Lahden siunaustilaisuuteen mennessä J.A + vaimo ajoivat parkkipaikalle.
- Siellä oli melko isokokoinen mies joka Tuijotti tulijoita.
- Iso nenä, silmät hieman etäällä toisistaan.
J.A + vaimo ajoi lähemmäs kappelia. J.A nousi autosta ja lähti kävelemään kohti kappelia, niin sama mies käveli siellä häntä vastaan ja jatkoi matkaansa hautausmaalle.
J.A palasi autolleen johon vaimo oli jäänyt. Ja ajoivat parkkipaikalle.
- Kun saivat auton parkkiin niin sama mies "hyppäsi hautausmaan kiviaidan yli" ja käveli A.V. + vaimon auton editse.
- Tarkkaili heitä koko ajan.
- Ohitettuaan auton, lähti juoksemaan talojen suuntaan.

Mikä/ kuka oli tämä mies?
Käyttäytyminen ei ollut normaalia. Hautausmaan kiviaidan yli hyppimisestä en ole kuullut koskaan ennen.
Hautausmailta poistutaan porteista.

Pastori J. A. Oli soittanut välittömästi tutkinnanjohtajan puhelimeen ja jättänyt asiasta sinne ääniviestin.

Paikalla siunaustilaisuudessa oli ollut myös poliisin kuvausryhmä.

KRP.n tulisi tutkia tämä tyyppi. Terveiset vaan sinne KRP.hen. Nähtävästi tutkitte ja toteatte ettei sieltä mitään sellaista lenkkaritmiestä löydy.
Kyllä tämä mun kirjassa on, paitsi tuota en tiennyt, että pastori oli soittanut heti poliisille, enkä myöskään mistään poliisin kuvausryhmästä. Mitä hittoa he siellä teki? Odottivat surmaajan mahdollisesti tulevan? Eivät kuitenkaan saaneet tätä ukkoa nauhalle?

Suuren vaikutuksen tämä mies teki ainakin velipuoleen ja vaimoonsa, sillä he kertoivat tästä kuulusteluissa vielä silloin kun Annelia epäiltiin ja kaikki muut muistelivat Annelin outouksia.

Myös pubitappelija poistui juosten. Ihmeen urheilullista porukkaa on kaikki tämän jutun epäillyt=))

Voisi tietysti sen tutkia, että missä AV oli tuona päivänä, vaikka kyllä ihmeelliseltä tuntuu, jos tämä Turkuun olisi lähtenyt, ja mistä ylipäätään olisi voinut tietää hautajaisista.

Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan

Lähetetty: Pe Loka 24, 2025 5:06 pm
Kirjoittaja Vareksenpoikanen
Kuolemannaakka kirjoitti: Pe Loka 24, 2025 2:58 pm
Kyllä tämä mun kirjassa on, paitsi tuota en tiennyt, että pastori oli soittanut heti poliisille, enkä myöskään mistään poliisin kuvausryhmästä. Mitä hittoa he siellä teki? Odottivat surmaajan mahdollisesti tulevan? Eivät kuitenkaan saaneet tätä ukkoa nauhalle?

Suuren vaikutuksen tämä mies teki ainakin velipuoleen ja vaimoonsa, sillä he kertoivat tästä kuulusteluissa vielä silloin kun Annelia epäiltiin ja kaikki muut muistelivat Annelin outouksia.

Myös pubitappelija poistui juosten. Ihmeen urheilullista porukkaa on kaikki tämän jutun epäillyt=))

Voisi tietysti sen tutkia, että missä AV oli tuona päivänä, vaikka kyllä ihmeelliseltä tuntuu, jos tämä Turkuun olisi lähtenyt, ja mistä ylipäätään olisi voinut tietää hautajaisista.
Kyllä muistelen että tuosta siunaustilaisuuden kuvauksesta olisi ollut joskus juuri Sinun kanssasi puhetta.

Mikä kappeli? Maarian kappeli vai Kärsämäen kappeli? Jossain oli vihjeenä Tampereentien varressa. Tuon Maarian siunauskappelin osoite on Vanha Tampereentie. Kärsämäen kappelia näyttää ympäröivän mahtavat muurit, mutta tuon Maarian kappelin kiviaidan yli vois joku "hypätä".
Oletan että netistä löytyisi tuosta aidasta kuvia, kun vaan tietäisi varmuudella mikä kappeli.

Vaaleissa ulkoiluhousuissa ei oo kiva kivuta yli kivimuurin. - Näin ajattelisin. Että se on ollut paniikki poistuminen, mutta miksi sitä emme tiedä.
Ei välttämättä ole mitään tekemistä tämän siunaustilaisuuden kanssa.
Ja kuka yleensä olisi tietänyt sen ajankohdan.

Ja häntähän ei silloin haudattu. Vaan siunattiin. Eli väki meni kappeliin ja toimituksen jälkeen poistui sieltä.

Etpk. 6580-R-16735-06-Li1(1).pdf,
Löytyy sivulta 12. (Jos jotakuta kiinnostaa tarkistaa, niin löytyy helpommin.)

Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan

Lähetetty: Pe Loka 24, 2025 5:21 pm
Kirjoittaja Päämiäs
Kärsämäen suuren hautausmaan kappeli, siellä monenlaisia aitoja.
Hautausmaalla riittää kulkijoita ja juoksijoitakin, täysin turhaa ihmettelyä. Lähiön ulkoilureitti kulkee vierestä.

Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan

Lähetetty: Pe Loka 24, 2025 6:01 pm
Kirjoittaja Vareksenpoikanen
Päämiäs kirjoitti: Pe Loka 24, 2025 5:21 pm Kärsämäen suuren hautausmaan kappeli, siellä monenlaisia aitoja.
Hautausmaalla riittää kulkijoita ja juoksijoitakin, täysin turhaa ihmettelyä. Lähiön ulkoilureitti kulkee vierestä.
Selvä. Jos siellä Turussa on tapana juosta hautausmaalla ja hyppiä yli hautausmaan aitojen niin silloin tämä on täysin turhaa ihmettelyä.
Varmaan Joutsenlahtikin ihmetteli kun tällaisesta tuli hänelle informaatiota. Ehkä tiesi että lähiön ulkoilureitiltä kulkijat siirtyneet hautausmaalle kuntoilemaan.

Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan

Lähetetty: Pe Loka 24, 2025 7:13 pm
Kirjoittaja Neonataali
Vareksenpoikanen kirjoitti: Pe Loka 24, 2025 6:01 pm
Päämiäs kirjoitti: Pe Loka 24, 2025 5:21 pm Kärsämäen suuren hautausmaan kappeli, siellä monenlaisia aitoja.
Hautausmaalla riittää kulkijoita ja juoksijoitakin, täysin turhaa ihmettelyä. Lähiön ulkoilureitti kulkee vierestä.
Selvä. Jos siellä Turussa on tapana juosta hautausmaalla ja hyppiä yli hautausmaan aitojen niin silloin tämä on täysin turhaa ihmettelyä.
Varmaan Joutsenlahtikin ihmetteli kun tällaisesta tuli hänelle informaatiota. Ehkä tiesi että lähiön ulkoilureitiltä kulkijat siirtyneet hautausmaalle kuntoilemaan.
Mihin hautausmaat on mielestäsi tarkoitettu, ellei niillä saa viettää aikaa? Häiriintyykö asukkaat jos hautausmaalla kuntoillaan :)? Saako lenkkeillessä piipahtaa läheisen haudalla, vai onko ainoastaan surupukuiset visiitit sallittu?
Ei muuten ole vain turkulainen keksintö.
https://yle.fi/a/3-9169579

Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan

Lähetetty: Pe Loka 24, 2025 7:24 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Vareksenpoikanen kirjoitti: Pe Loka 24, 2025 6:01 pm
Päämiäs kirjoitti: Pe Loka 24, 2025 5:21 pm Kärsämäen suuren hautausmaan kappeli, siellä monenlaisia aitoja.
Hautausmaalla riittää kulkijoita ja juoksijoitakin, täysin turhaa ihmettelyä. Lähiön ulkoilureitti kulkee vierestä.
Selvä. Jos siellä Turussa on tapana juosta hautausmaalla ja hyppiä yli hautausmaan aitojen niin silloin tämä on täysin turhaa ihmettelyä.
Varmaan Joutsenlahtikin ihmetteli kun tällaisesta tuli hänelle informaatiota. Ehkä tiesi että lähiön ulkoilureitiltä kulkijat siirtyneet hautausmaalle kuntoilemaan.
:D Kiviä vasten on kätevä vetää etunojapunnerruksia ja niiden yli juoksemalla voi ottaa aitajuoksupyrähdyksiä. Hyvinkin 110 m aidat on mahdollista treenata.

Hyvä huomio tuo, että ei tietenkään ollut hautajaiset, kun ei Jukkaa haudattu, vaan tuhkat ripoteltiin. Oon varmaan käyttänyt hautajaiset-termiä muuallakin tässä yhteydessä. Siis siunaustilaisuus.

Niin, ei voi tietää, mikä oli hiippari miehiään. Satunnaista hiipparia puoltaa tietty se, ettei kenenkään ulkopuolisen olisi pitänyt tietää tilaisuudesta. Että miten olisi joku rikokseen liittyvä sinne löytänyt.

Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan

Lähetetty: Pe Loka 24, 2025 10:54 pm
Kirjoittaja mikkihirmu
Naakalta tämän otin.
Onko muuten koskaan pohdittu voisiko kohta "miten mä pääsen linjoil" tulla häkestä toisen häke-työntekijän suusta? Eli siinä vaiheessa kun häke1 on lähtenyt hälyyttämään apua paikalle, on ollut tarkoitus että häke2-henkilö tulee tueksi linjalle, mutta eivät ole osanneet painella oikeita nappeja tai niissä on ollut jotain häikkää? En tiedä sopisiko se alkuunkaan loogisesti aikajanaan. Ainakin soittajan päässä on oltu vaihtamassa sillä hetkellä puhelinta toiselle, joten se vaikuttaa siinä mielessä todennäköisemmältä lähteeltä lauseelle.
**************************************
Sattumalta on kaksikin tuttua ,jotka työskentelevät Porin "Häke"ssa.
Voi olla että otan joskus puheeksi , jos jompikumpi tuolloin 1.12-06 yöllä sattui olemaan linjoilla.
Heillä tietty vaitiolovelvollisuus, mutta yrittänytä ei...........

Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan

Lähetetty: La Loka 25, 2025 11:00 am
Kirjoittaja Nice shirt
Ei siinä mitään ihmeellistä ole, että poliisi oli kuvaamassa hautajaisvieraita. Perustuu siihen, kuten pyromaaneissa, että murhaaja/pyromaani yleisön joukosta katselisi hautajaisia/tulipaloa. Hautajaisista on ollut selvä vuoto, koska ulkopuolinen on ollut tietoinen paikasta ja ajasta.

Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan

Lähetetty: La Loka 25, 2025 2:04 pm
Kirjoittaja Kyo_Saki2
MH:lle: Olet jäljillä siinä, että ääniä tietysti ja luonnollisesti on tallentunut ko. nauhalle myös häkekeskuksen puolelta.