Syyttäjän mukaan Espoon jengimurhan uhriksi joutunut tiesi uhasta – avovaimo löysi ammuttuna kadulta: "Hän yritti pitää miestään tajuissaan"
Espoon Suurpellossa heinäkuussa tapahtuneesta epäillystä jengimurhasta luettiin tänään syytteet kahdelle nelikymppiselle miehelle Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Ampumisessa kuoli vuonna 1995 syntynyt mies.
* Ampumavälikohtaus sattui heinäkuun 7. päivä iltayhdeksän aikaan kerrostalon pihalla Suurpellon Klariksentiellä. Nuori mies vietiin paikalta sairaalaan, mutta hän kuoli siellä ampumavammoihinsa.
* Murhasta epäillyt 40-vuotiaat miehet otettiin kiinni teon jälkeen ja heidät vangittiin muutama päivä välikohtauksen jälkeen.
* Syyttäjä vaatii kummallekin elinkautista vankeusrangaistusta.
Syytetty: Uhri oli vaarallinen
* Oikeudessa katsottiin rekonstruktiovideo, jossa Helvetin enkelin asekersantiksi väitetty syytetty istuu auton etupenkillä poliisin tiloissa ja kertoo, miten tilanne 7. heinäkuuta illalla Espoon Suurpellossa eteni.
* Oman kertomansa mukaan syytetty tiesi 25-vuotiaan miehen olleen vaarallinen ja kykenevän ampumaan. Syytetyn mukaan uhri oli tullut heitä ampumaan, ei toisin päin. Syytetty näki uhrin vyötäröllä aseen.
* Uhri tuomittu aiemmin tapon yrityksestä
* Uhrin avopuoliso löysi miehen kadulta
* Pariskunta oli seurustellut viisi vuotta ja asunut yhdessä neljä vuotta. Avustajan mukaan nainen oli erityisen läheinen henkilö uhrille.
* Uhrilla oli myös vanhemmat ja sisaruksia, jotka vaativat syytetyiltä korvauksia.
"Uhri tiesi häneen kohdistuvasta uhasta"
* Syyttäjän mukaan syytetyt ovat Helvetin enkelien Espoon osaston täysjäseniä, ja toinen syytetyistä oli korkeammassa upseeriasemassa eli asekersantti. Uhri oli Helvetin enkelien kolmiportaisen hierarkian alimmaisena, eli niin sanottu hang around-jäsen eli kokelas.
* Uhrille ilmoitettiin, että hänet erotetaan tai hänet on erotettu Helvetin enkeleistä. Tällä tavalla uhri saatiin saapumaan tapaamiseen, erikoissyyttäjä Sirpa Väätäinen kertoi.
* Paikan päällä uhri kumartui auton apukuskin ikkunasta sisään juttelemaan miesten kanssa. Syyttäjän mukaan kuljettajan paikalla istunut syytetty ampui yllättäen uhria ylävartaloon. Uhri kääntyi ja häntä ammuttiin toisen kerran selkään.
* Heti tämän jälkeen miehet pakenivat autolla paikalta. Uhri ampui yhden laukauksen kohti pakenevaa autoa ennen maahan kaatumistaan.
* Uhri vietiin sairaalaan hetken päästä, mutta hän kuoli siellä vammoihinsa.
* Syyttäjän mukaan uhria oli käsketty muuttaa pois pääkaupunkiseudulta.
* Syyttäjän mukaan vastaajat toimivat erittäin harkitusti ja he hävittivät aseet teon jälkeen. Toinen aseista löydettiin myöhemmin.
Kumpikin kiistää
* Miesten mukaan uhri veti ensin aseen esiin ja hyökkäsi heitä kohti. Puolustukset ovat sitä mieltä, että uhri aikoi tappaa syytetyt.
* Syytettyjen mukaan uhri oli itse halunnut erota Helvetin enkeleistä eikä tätä ollut käsketty muuttaa pois pääkaupunkiseudulta.
* Syytettyjen mukaan he olivat tekoiltana menossa hakemaan uhrilta kerhon tunnuksia pois, ja tästä oli sovittu etukäteen.

- Suurpelto_shooting.jpg (93.26 KiB) Katsottu 3037 kertaa

- Suurpelto_shooting_1.jpg (85.79 KiB) Katsottu 3037 kertaa
Uhria ammuttiin kaksi kertaa
* Syyttäjä vaatii molemmille syytetyille rangaistusta murhasta, vaikka vain toinen miehistä ampui uhria.
* Syyttäjän mukaan molemmat syytetyt ovat Helvetin enkelin täysjäseniä, toinen heistä on myös asekersantti, ja toinen on tämän käskyvallassa oleva jäsen.
* Syyttäjän mukaan uhria ampui käskyvallassa ollut mies.
* Uhri nojasi auton etuikkunasta sisään, kun kuljettajan paikalla istunut mies ampui tätä ylävartaloon.
* Luoti osui miestä kyynärvarteen ja lävisti rintakehän ja sydämen oikean kammion. Uhri sai jo tuosta luodista vakavat vammat.
* Uhri astui taaksepäin ja kääntyi, jolloin häntä ammuttiin toisen kerran selkään. Luoti kulkeutui vatsaonteloon ja vaurioitti sisäelimiä.
* Syyttäjän mukaan teko oli murha, koska se oli tehty vakaasti harkiten. Teko oli myös etukäteen suunniteltu.