Sivu 12/13

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: La Tammi 04, 2025 9:19 pm
Kirjoittaja Dople
Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan aluetoiminnan päällikkö Karri Lehtiö myöntää, että Yle epäonnistui kommunistinuorten puheenjohtajaa käsittelevässä jutussa.

– Tapanaisesta kirjoitettu artikkeli ei ollut kokonaisuutena onnistunut, Lehtiö kirjoittaa Ylen sivuilla julkaistussa artikkelissa.

Yle julkaisi 28. joulukuutta haastattelun kommunistinuorten puheenjohtajasta ja SKP:n eurovaaliehdokkaana olleesta Bex Tapanaisesta.

Videoista ja tekstitetyistä kuvista koostuva juttu herätti huomiota väkivaltaan liittyvän kohdan vuoksi. Jutussa kerrottiin, että ”Tapanainen on valmis väkivaltaan vallankumouksen saavuttamiseksi”.

Maininta väkivallasta kuitenkin poistettiin jutusta myöhemmin samana päivänä. Muokkaus herätti kritiikkiä sosiaalisessa mediassa, koska väkivallankäyttöä ei jutussa mitenkään haastettu tai tarkasteltu kriittisesti.

Lehtiön mukaan Tapanaisen kommentti saattaa kannustaa ihmisiä väkivaltaan, eikä Yle voi hyväksyä tällaista.

– Lisäksi siitä [jutusta] puuttui viitekehys kommunismin hirmuteoista sekä kriittiset kysymykset. Ne olisi pitänyt esittää myös hänen edustamalleen puolueelle.

Lehtiön mukaan henkilökuva oli kuitenkin tavaltaan ja muodoltaan sellainen, että siinä oli mahdotonta käsitellä väkivaltaan perustuvaa ajattelua siinä laajuudessa kuin aihe ansaitsee.

– Väkivaltaan liittyviä ajatuksia ei journalismi voi hyväksyä kritiikittä. Asiat pitää laittaa kontekstiin.

Lehtiön mukaan yhtä perusteltua on kritisoida jutun muokkauspäätöstä.

– Yritämmekö peitellä ja suojata haastattelun kohdetta kritiikiltä? Onko eri äärilaitojen ajatuksille erilaiset säännöt? Ei ole – säännöt ovat täysin samat, hän kirjoittaa.

Lehtiön mukaan Tapanaisen kommentti meni julki liian kritiikittömänä.

– Journalismin tärkein tehtävä on esittää jatkokysymyksiä ja olla kriittinen. Nyt se unohtui kohdassa, jossa tuota olisi erityisesti tarvittu.

Tapanaisen haastattelu julkaistiin osana Vastavirtaan-juttusarjaa, jota on ilmestynyt vuodesta 2017. Tavoitteena on ollut, että ”se tarjoaa kurkistuksen tavanomaisesta poikkeavan ihmisen elämään, oman kuplan ulkopuolelta”. Lehtiön mukaan nykyisenkaltaisena juttusarja on tullut tiensä päähän.

IS haastatteli aiheen tiimoilta Lehtiötä jo aikaisemmin.

Yle julkaisi lauantaina Tapanaisesta uuden jutun, jossa Tapanainen sanoo, että hän hyväksyy väkivallan vain itsepuolustuksena.

– En ole väkivallan vaan itsepuolustuksen puolella, hän sanoo Ylen jutussa.

Sellaisena hän jutun mukaan pitää esimerkiksi joulukuun alussa tehtyä yhdysvaltalaisen

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Su Tammi 05, 2025 11:31 am
Kirjoittaja Ifigeneia

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Ma Tammi 06, 2025 9:13 am
Kirjoittaja Huutaja Jaana
Bex & Violence!!!

Siinäpä taas terveen oloinen nuori nainen.

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Ti Tammi 07, 2025 10:35 am
Kirjoittaja viivahattu
Jännästi Ylellä ei kuitenkaan ollut mitään kontekstuaalisia ongelmia käsitellä laajasti äärioikeistolaista kansallismielisyyttä ilmiönä samassa yhteydessä, kun pari vuotta sitten julkaisivat jutun jostain konservatiivisesti ajattelevasta nuoresta parista, jotka olivat muuttaneet syrjäkylille perustamaan perhettä, koska eivät halunneet tehdä sitä kaupungissa.

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Ti Tammi 07, 2025 11:16 am
Kirjoittaja Ifigeneia
Ei siis riitä että turviksia on pidetty pikkulapsina joita pitää helliä ja hoivata, syöttää kakkua jne. ja ymmärtää että nämä ovat syvästi traumatisoituneita ja hätää kärsineitä, jos vähän mellastavat puukkohippasilla. Tämän lisäksi pitää suomalaisiakin pitää idiootteina jotka eivät osaa mieltää fasismia vastenmieliseksi asiaksi, jos ei oikein kädestäpitäen neuvota ja rautalankamallista väännetä. Kommunismin kirot me ilmeisesti tiedetäänkin jo ihan luonnostaan, koska NL. Että äärivasemmistolaisuudesta voikin sitten olla ihan hys hys.

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Pe Tammi 17, 2025 12:52 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Ylen tämän päivän valeuutinen on että hallitus lopettaa kannattamattomien lehtokenttien ylläpidon ja myisi kyseiset kentät pois valtion hallinnasta.
HELVETINMOINEN VALE, jälleen kerran Ylen-annon tyhmiltä tyhjäntoimittelijoilta.
Miksi tuota syöpälaitosta pidetään verovaroin pystyssä? Yksityissektorilla se kuolisi minuutissa.

Juu,ja varmaan Ylen-anto oikaisee tuon valeuutisen ja pahoittelee asiaa.

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Ti Tammi 21, 2025 2:21 pm
Kirjoittaja Collie
Yle ja/tai ylikomisario Jussi Huhtela valehtelivat räikeästi sunnuntaisessa Ylen jutussa, joka käsittelee kameravalvonnan lisäämistä.

Yle kirjoitti 19.1.2025 seuraavasti:
Yle/Otso Karhu kirjoitti:Helsingissä kaupunkikameroita on käytetty jo 15–20 vuotta. Huhtela muistelee tapausta vuodelta 2016, jossa Helsingin asema-aukiolla ihminen kuoli, kun toinen potkaisi häntä.
Todellisuudessa mies kuoli noin viikon päästä asema-aukion tapahtumista ja oikeus ei löytänyt rikosoikeudellista syy-yhteyttä potkun ja kuoleman välillä.

Kyseisen jutun on kirjoittanut toimittaja "Otso Karhu", joka kuulostaa kieltämättä keksityltä nimeltä.

Yleltä kesti yli vuorokausi korjata valheellinen juttunsa:
Yle kirjoitti:Korjaus 20.1.2025 kello 18.17: Jutussa luki alun perin, että ihminen olisi kuollut Helsingin asema-aukiolla potkusta, mutta hän kuoli myöhemmin sairaalassa. Samasta kohdasta on vaihdettu linkki käräjäoikeuden tuomiosta myöhempään, hovioikeuden antamaan tuomioon asiassa.

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Ti Tammi 21, 2025 2:52 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Collie kirjoitti: Ti Tammi 21, 2025 2:21 pm Yle ja/tai ylikomisario Jussi Huhtela valehtelivat räikeästi sunnuntaisessa Ylen jutussa, joka käsittelee kameravalvonnan lisäämistä.

Yle kirjoitti 19.1.2025 seuraavasti:
Yle/Otso Karhu kirjoitti:Helsingissä kaupunkikameroita on käytetty jo 15–20 vuotta. Huhtela muistelee tapausta vuodelta 2016, jossa Helsingin asema-aukiolla ihminen kuoli, kun toinen potkaisi häntä.
Todellisuudessa mies kuoli noin viikon päästä asema-aukion tapahtumista ja oikeus ei löytänyt rikosoikeudellista syy-yhteyttä potkun ja kuoleman välillä.

Kyseisen jutun on kirjoittanut toimittaja "Otso Karhu", joka kuulostaa kieltämättä keksityltä nimeltä.

Yleltä kesti yli vuorokausi korjata valheellinen juttunsa:
Yle kirjoitti:Korjaus 20.1.2025 kello 18.17: Jutussa luki alun perin, että ihminen olisi kuollut Helsingin asema-aukiolla potkusta, mutta hän kuoli myöhemmin sairaalassa. Samasta kohdasta on vaihdettu linkki käräjäoikeuden tuomiosta myöhempään, hovioikeuden antamaan tuomioon asiassa.
YLE teki vastaavaa räikeää valehtelua jo alunperin, kun aihe uutisoitiin tuolloin Ylen 20.30 TVn pääuutisissa. Valehtelun jälkeen oli A-studion lähetys, jossa kysyttiin pääministeri Juha Sipilältä aiheesta, josta YLE oli ensin valehdellut tv-uutisissa.
Itse näen että tässä on Suomen valtamedian räikein valeuutinen.

Seurasin tuolloin melko tarkkaan kyseistä tapausta.
Tilanne oli siinä mielessä erikoinen, että pahoinpitely itsessään meni täysin ohi toimittajilta, vaikka siihen liittyen julkaistiin tuolloin lyhyt videoklippi YouTubeen.
Viikkoa myöhemmin kun uhri kuoli lähdettyään kesken kaiken sairaalahoidosta käyttämään huumeita, niin YLE uutisoi uhrin kuolleen pahoinpitelyn takia paikan päälle.
Aihe siis uutisoitiin niin paljon myöhässä, että kaikki faktat olivat jo tiedossa. Valehtelu olikin tämän takia aivan tietoisen räikeää toimintaa Yleltä.

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Ti Tammi 21, 2025 3:02 pm
Kirjoittaja Collie
holmesin haamu kirjoitti: Ti Tammi 21, 2025 2:52 pm YLE teki vastaavaa räikeää valehtelua jo alunperin, kun aihe uutisoitiin tuolloin Ylen 20.30 TVn pääuutisissa. Valehtelun jälkeen oli A-studion lähetys, jossa kysyttiin pääministeri Juha Sipilältä aiheesta, josta YLE oli ensin valehdellut tv-uutisissa.
Itse näen että tässä on Suomen valtamedian räikein valeuutinen.
Räikeintä tässä on, että se sama valhe taas "lipsahti" kahdeksan vuoden jälkeen Ylen juttuun. Valehteliko Ylen mielikuvitusnimen omaava toimittaja vai ylikomisario, vai kummatkin, se ei käy ihan ilmi jutusta. Ylen jutun kirjoittanut "Otso Karhu" on hahmo Ylen "Uusi päivä" nimisessä televisiosarjassa. Varmaan oli tullut valituksia sen verran, että Ylen oli pakko korjata valeinformaatio.

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Ti Tammi 21, 2025 3:25 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Collie kirjoitti: Ti Tammi 21, 2025 3:02 pm
holmesin haamu kirjoitti: Ti Tammi 21, 2025 2:52 pm YLE teki vastaavaa räikeää valehtelua jo alunperin, kun aihe uutisoitiin tuolloin Ylen 20.30 TVn pääuutisissa. Valehtelun jälkeen oli A-studion lähetys, jossa kysyttiin pääministeri Juha Sipilältä aiheesta, josta YLE oli ensin valehdellut tv-uutisissa.
Itse näen että tässä on Suomen valtamedian räikein valeuutinen.
Räikeintä tässä on, että se sama valhe taas "lipsahti" kahdeksan vuoden jälkeen Ylen juttuun. Valehteliko Ylen mielikuvitusnimen omaava toimittaja vai ylikomisario, vai kummatkin, se ei käy ihan ilmi jutusta. Ylen jutun kirjoittanut "Otso Karhu" on hahmo Ylen "Uusi päivä" nimisessä televisiosarjassa. Varmaan oli tullut valituksia sen verran, että Ylen oli pakko korjata valeinformaatio.
Tämän kyseisen uutisoinnin voi ohittaa Huhtelan vahingolla, jota YLE ei tarkistanut. Tavallaan voidaan väittää kyseessä olleen erehdys.

Mutta tuolloin vuosia sitten tapauksen kaikki yksityiskohdat olivat hyvin tiedossa uutisoinnissa ja siitä huolimatta aiheesta valehdeltiin. Pitää vielä korostaa, että kyseisen Ylen tekemän valeuutisen jälkeen kysyttiin mielipidettä pääministeriltä.

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Ti Tammi 21, 2025 3:29 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
^^
Jussi Huhtela oli Jari Taposen ohella parodiapoliisi Keijo Kaarisateen esikuva. Kaarisade keksi vitsillä Maalituksen, joka myöhemmin haluttiin tai saatiin rikoslainsäädäntöön.

Tunnetuksi Kaarisade tuli siitä, kun hän julkaisi täysin vitsillä viestin vihapuheen pullon hengestä, josta monet virkamiehet, poliitikot ja muut tahot pitivät.

https://kaarisade.home.blog/2019/04/09/ ... lien-alla/

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Ke Tammi 22, 2025 12:22 pm
Kirjoittaja viivahattu
Maailman rikkain mies teki natsitervehdyksen Yhdysvaltain presidentin virkaanastujaisissa. Ainakin siltä se näytti.

Miljardööri Elon Muskin eilistä kädenliikettä Capital One -areenalla on analysoitu niin sosiaalisessa mediassa kuin perinteisessä mediassa.

Somessa kädenheilaus on tulkittu natsitervehdykseksi. Uutisissa liikettä on kuvailtu natsitervehdystä muistuttavaksi.

Erolla ei lopulta ole väliä.

– Teknisesti se oli natsitervehdys, sanoo Taideyliopistolla työskentelevä dosentti Kimi Kärki.
https://yle.fi/a/74-20138248

"Teknisesti" mikä tahansa kädenheilautus on natsitervehdys, koska esimerkiksi Hitler itse vain heilautti kättä ihan arkisesti normaalin moikkaamisen tapaan.

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Pe Tammi 24, 2025 12:29 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Nyt on aivan ihana päivä. Super ihana päivä.
Tuli ilmoitus että 156 hapattajaa Ylen-annosta saa fudut, ja kaikkiaan 309 saa lähteä tavalla tai toisella. Voi ettien että.

Toivottavasti tämä oli vasta pään avaus, ja lisää olisi tulossa. Seuraavaksi odotamme että 1 000 hapattajaa saa mennä hevon vittuhun Ylen-annosta.

:lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol:

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Pe Tammi 24, 2025 12:33 pm
Kirjoittaja viivahattu
On kyllä musiikkia veronmaksajan korville. Toivottavasti monimuotoisuus- ja sensitiivisyyskouluttajat lähtivät ensimmäisinä.

Re: YLE:n kaksoisstandardit, agendajournalismi ja wokepakotus

Lähetetty: Pe Tammi 24, 2025 7:59 pm
Kirjoittaja Wow!
viivahattu kirjoitti: Pe Tammi 24, 2025 12:33 pm On kyllä musiikkia veronmaksajan korville. Toivottavasti monimuotoisuus- ja sensitiivisyyskouluttajat lähtivät ensimmäisinä.
Pelkäänpä vain, ettei. Eikös laihduttajillakin viimeisenä lähde vatsamakkarat. Eli se todellinen, oikean sisällön tuottamiseen tarkoitettu taso sieltä pahimmat iskut ottaa vastaan, mutta "hyödyttömämpi" keskikehon management-taso porskuttaa kuten ennenkin.

Voi olla, että näillä toimilla on vastakkainen vaikutus toimintaan kuin mitä ehkä on oletettu. Asettaudutaan siilipuolustukseen ja ideologiatuuttaus on sitäkin voimakkaampaa.

Olisipa meillä sellainen sitoutumaton, ei mitään aatetta kumartava,ei-poliittinen yleisradioyhtiö. Sellainen vallan vahtikoira, joka pitäisi kaikki poliitikot varpaillaan vasemmalta oikealle.