Sivu 12/12
Re: Kauas menolippu on... Somalien karkottamisia
Lähetetty: Su Heinä 11, 2021 6:36 pm
Kirjoittaja H.Moilanen
Solttuetsivä kirjoitti: Su Heinä 11, 2021 6:07 pm
Suomen ja Somalian välillä ei käytännössä ole mitään viranomaisyhteistyötä.
Palauttamista tai karkottamista Somaliaan on ajoittain pidetty lähes mahdottomana.
Somalialainen, Abdiqadir Osman Hussein, sai karkotuksen 2001.
Saatiin karkoitettua 2017.
Kyseinen somali sai karkotuspäätöksen istuessaan suomalaisessa vankilassa pitkää tuomiota. En tunne proseduuria tarkasti, mutta eiköhän ensin käsitelty rikosasiat niin, että vankeustuomiokin sai lainvoiman. Karkotuspäätös käsittääkseni tehdään vasta em. päätösten jälkeen. Abdiqadir Osman Husseinia ei karkotettu Somaliaan ennen kuin hän oli suorittanut Suomessa vankeustuomionsa, joka venyi yli 19 vuoden mittaiseksi. Hänet kuitenkin karkotettiin hyvin pian ehdonalaiseen päästämisen jälkeen. Ja itse asiassa, vaikka Abdiqadir Osman Hussein pääsi ehdonalaiseen vankeuteen, hän vietti ehdonalaistaankin ns. säilössä eli ilmeisesti
Maahanmuuttoviraston säilöönottoyksikössä.
Abdiqadir Osman Hussein (s. 18. elokuuta 1974 Mogadishu, Somalia) on somalialaissyntyinen mies, joka vietti Suomessa yli 19 vuotta vankilassa murhasta, raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän pääsi ehdonalaiseen vapauteen syyskuussa 2016, mutta otettiin heti säilöön. Hänet karkotettiin Suomesta maaliskuussa 2017.
Abdiqadir Hussein saapui Suomeen pakolaisena Somaliasta 1990-luvun alussa. Suomeen tullessaan hän sanoi olevansa Somalian entisen puolustusministerin sukulainen ja joutuneensa sen vuoksi vainotuksi kotimaassaan. Myöhemmin hän kuitenkin perui kertomuksensa.
Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Abdiqadir_Osman_Hussein
Re: Kauas menolippu on... Somalien karkottamisia
Lähetetty: La Huhti 22, 2023 9:22 am
Kirjoittaja Khalifatta
En koko ketjua käynyt mutta laitan tähän tän vanhan ja yleläisittän valkopestyn dokkarin tämän Abshir Diini Muyen "kunniaksi".
Tän dokkarin jälkeen juolahtaa taas meikäläiselle mieleen, että kaikki somalit vois kyllä kotiuttaa Suomesta Somaliaan. Ja mieluiten heti!
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/12/2 ... edia=51161
Re: Kauas menolippu on... Rikollisten karkottamisista
Lähetetty: Pe Touko 19, 2023 3:01 pm
Kirjoittaja Ifigeneia
Näemmä palautus Irakiin onnistuu, jos rötöstellyt.

- Screenshot_2023-05-19-14-57-15-903_com.twitter.android.jpg (89.4 KiB) Katsottu 2073 kertaa
Kuvan kokoa kohtuullistettu
-NILS-
Re: Kauas menolippu on... Rikollisten karkottamisista
Lähetetty: La Touko 20, 2023 9:18 am
Kirjoittaja murha.infon tiimi
Otsikkoa muutettu vastaamaan kaikkien ulkomaalaisten rikollisten karkottamisista.
Jatkamme tästä aiheesta tässä ketjussa.
Siirretty yksi viesti yleisestä maahanmuuttokeskustelusta tänne.
Re: Kauas menolippu on... Rikollisten karkottamisista
Lähetetty: La Touko 20, 2023 10:06 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Tämä uutinen neljän karkotuksesta Irakiin on selkeästi tarkoitushakuinen. Taustalla ovat poliittiset motiivit. Eli nyt pyritään osoittamaan, että nyt on otettu kovat otteet käyttöön. Sehän on pelkkää fuulaa! Irakiin on viimeisen puolen vuoden aikana karkotettu 67 henkilöä ja vuonna 2022 156 henkilöä.
Karkotuksihan tehdään eri syistä jatkuvasti. Viimeisen 6 kk:n aikana Suomesta on eri syistä karkotettu 548 henkilöä, ei mistään muista ole uutisoitu. No, lukuun ottamatta joidenkin suomaisten muijien vierasperäisiä kumppaneita nyyhkyjuttuina.
Tilastot löytyvät Migrin sivuilta:
https://tilastot.migri.fi/index.html#de ... 34&end=639
Re: Kauas menolippu on... Rikollisten karkottamisista
Lähetetty: Su Touko 21, 2023 5:28 pm
Kirjoittaja Marokon Kauhu
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: La Touko 20, 2023 10:06 am
Tämä uutinen neljän karkotuksesta Irakiin on selkeästi tarkoitushakuinen. Taustalla ovat poliittiset motiivit. Eli nyt pyritään osoittamaan, että nyt on otettu kovat otteet käyttöön. Sehän on pelkkää fuulaa! Irakiin on viimeisen puolen vuoden aikana karkotettu 67 henkilöä ja vuonna 2022 156 henkilöä.
Karkotuksihan tehdään eri syistä jatkuvasti. Viimeisen 6 kk:n aikana Suomesta on eri syistä karkotettu 548 henkilöä, ei mistään muista ole uutisoitu. No, lukuun ottamatta joidenkin suomaisten muijien vierasperäisiä kumppaneita nyyhkyjuttuina.
Tilastot löytyvät Migrin sivuilta:
https://tilastot.migri.fi/index.html#de ... 34&end=639
Mielenkiintoinen tilasto.
Tänä vuonna karkotettu vain 39 rikosperusteisesti.
Ihme että näitä vielä tehdään.
Tilastokeskushan lopetti jo ikäviä totuuksia paljastavan tilastoinnin.
Re: Kauas menolippu on... Rikollisten karkottamisista
Lähetetty: Ma Touko 22, 2023 12:33 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Mennään vuoteen 1994:

- Iltalehti 21.2.1994.
- Gambia_Libre_Gambia_teksti.jpg (38.34 KiB) Katsottu 1709 kertaa

- Iltalehti 21.2.1994.
- Gambia_libre_gambia_mies.jpg (129.28 KiB) Katsottu 1709 kertaa

- Iltalehti 21.2.1994.
- Gambia_Libre_Gambia.jpg (157.25 KiB) Katsottu 1709 kertaa
Kutsujana ollut joku nainen - todennäköisesti demaritaustainen jakkukalkkuna.
Kuis muutes kävi? Saiko gambialaiskeikari oleskeluluvan vai paluulipun?
Huomioikaa rasismisyyttely! Siitä huolimatta ollut maassa yli kolme vuotta...
"täällä minä vain uhraan elämääni ja te vainoatte meitä".
- Tyypillistä neekeröintiä.
Huom! myös naisystävä; Kalliossa asuva suvakki. Oletan, että demari.
Re: Kauas menolippu on... Rikollisten karkottamisista
Lähetetty: Ma Touko 22, 2023 8:26 am
Kirjoittaja Ifigeneia
^ Nyt jäi väkisinkin mietityttämään että mikäköhän uhraus on ollut kyseessä. On toiminut itselleen vastenmielisen naisen seksileluna?

Re: Kauas menolippu on... Rikollisten karkottamisista
Lähetetty: Ma Touko 22, 2023 9:24 am
Kirjoittaja Knobster
Toivon että kaikkia ihmisiä kohdellaan jatkossa näin ja myös uutisoidaan rehellisesti, tyyliin "Läski maalainen käveli ja keikaroi keskellä Savoa! Huusi kuolaten haluavansa oikeutta ja uhranneensa kalliita vuosia tämän valtion puolesta! Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun Poliisi pysäytti Ponsse-hattuisen miehen."
Ihan hyvä meininki hei.
Re: Kauas menolippu on... Rikollisten karkottamisista
Lähetetty: Ma Touko 22, 2023 10:53 am
Kirjoittaja Ifigeneia
Knobster kirjoitti: Ma Touko 22, 2023 9:24 am
Toivon että kaikkia ihmisiä kohdellaan jatkossa näin ja myös uutisoidaan rehellisesti, tyyliin "Läski maalainen käveli ja keikaroi keskellä Savoa! Huusi kuolaten haluavansa oikeutta ja uhranneensa kalliita vuosia tämän valtion puolesta! Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun Poliisi pysäytti Ponsse-hattuisen miehen."
Ihan hyvä meininki hei.
1990-luku oli mitä oli. Mutta enpäs sitten tiedä onko parempi laittaa turvapaikanhakija näpertelemään kaarnalaivaa ja tehdä hänestä tällä tavalla koko valtakunnan naurunaihe. Mutta kai se sitten on, jos niin tekee suvaitsevaisuuden nimissä.
Mediaan päätyneiden valokuvien perusteella suvakkiuteen kuuluu myös täytekakun syöttäminen lusikalla suuhun aikuiselle miehelle, mielenosoitukset kyltit tanassa miten ruoka on pahaa, ynnä trulleina ja klovneina kaduilla riehuminen.
Turha kuvitella että nämä ulkomaalaisia fanittavien temmellykset unohtuvat sillä että parhaansa mukaan pyrkii poistelemaan netistä matskua heidän sekoiluistaan.
Ne jotka saavat päättää siitä ketä tänne otetaan ja jätetään, ovat toivottavasti järjellisempää porukkaa.
Re: Kauas menolippu on... Rikollisten karkottamisista
Lähetetty: Su Huhti 20, 2025 5:14 am
Kirjoittaja Solttuetsivä
Nokus kirjoitti: Pe Huhti 18, 2025 10:07 am
Jos Suomen laki olisi että raiskauksesta saa 8 vuotta vankilaa, sitten plus kymmenen vuotta lisää jos ei haluu lähtee takaisin kotimaahansa. Koskee myös toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajia. Tätä voisi soveltaa parkkisakoista ylös päin kaikkiin rikoksiin.
Samoin pitäisi tehdä suomalaisille.
Karkottaa takaisin esi-isiensä maille tuonne kauas Venäjälle.
Tulleet tänne rötöstelemään. Ei muuta kuin karkotus takaisin.
Ainoat oikeat alkuperäisasukkaat saa jäädä. Saamelaiset.
Saamelaiset asuttivat Suomea Jääkauden jälkeen noin 11 000 vuotta sitten.
Suomalaiset matut tuli joskus myöhemmin jostain Venäjältä Volga-, Oka- ja Kama-jokien alueelta.
Sinne pitäisi takaisin lähettää jokainen suomalais-matu tai niiden jälkeläinen kun ei kerta osaa elää täällä.
Eli kaikki jotka saa parkkisakkoa kovemmasta tapahtumasta rikoksesta sakon tai tuomion niin karkotus esi-isiensä maille Volgalle.
Tämä ja neljä seuraavaa viestiä siirretty Nahom Hagos-ketjusta
-NILS-
Re: Kauas menolippu on... Rikollisten karkottamisista
Lähetetty: Su Huhti 20, 2025 6:10 am
Kirjoittaja Anaalirankaisija
Solttuetsivä kirjoitti: Su Huhti 20, 2025 5:14 am
Samoin pitäisi tehdä suomalaisille.
Karkottaa takaisin esi-isiensä maille tuonne kauas Venäjälle.
Tulleet tänne rötöstelemään. Ei muuta kuin karkotus takaisin.
Ainoat oikeat alkuperäisasukkaat saa jäädä. Saamelaiset.
Saamelaiset asuttivat Suomea Jääkauden jälkeen noin 11 000 vuotta sitten.
Suomalaiset matut tuli joskus myöhemmin jostain Venäjältä Volga-, Oka- ja Kama-jokien alueelta.
Sinne pitäisi takaisin lähettää jokainen suomalais-matu tai niiden jälkeläinen kun ei kerta osaa elää täällä.
Eli kaikki jotka saa parkkisakkoa kovemmasta tapahtumasta rikoksesta sakon tai tuomion niin karkotus esi-isiensä maille Volgalle.
Saamelaiset ovat suomen matuongelma no1 ja mustalaiset hyvänä kakkosena. Kummatkaan eivät ole -vielä- sopeutuneet uuteen ympäristöönsä. Alla lainaus toisesta ketjusta.
Jääkausi päättyi Suomessa noin 11 000 vuotta sitten, minkä jälkeen ensimmäiset asukkaat saapuivat Etelä-Suomeen koillisesta tai etelästä, luultavimmin Kundan, Butovon ja Veretjen-kulttuureiden alueilta sekä Norjan rannikon kautta noin 8850-luvulla ennen ajanlaskun alkua.. Oulunkin korkeudella kierikin alueella asutusta on havaittu olleen noin vuosien 5000–3000 eaa. välillä eli neoliittisellä kivikaudella.
Saamelaisten juuret ovat tekstiilikeramiikkaa valmistaneissa ihmisissä, jotka alkoivat liikkua uralilaisten kielten alkukodista Volgan keski- ja yläjuoksun alueelta luoteeseen toisen vuosituhannen toisella ja kolmannella neljänneksellä ennen ajanlaskun alkua. Ryhmät käyttivät siirtymiseensä ikivanhoja, jo vuosituhansia käytössä olleita Pohjois-Venäjän jokireittejä. Näiden kielellisesti länsiuralilaisten ryhmien Sisä-Suomen järvialueelle päätyneistä jäsenistä muodostuivat myöhemmin saamelaiset.He saavuttivat Keski-Suomen mahdollisesti noin 1600 tai 1500 vuotta ennen ajanlaskun alkua.
Ja nyt nämä volganmutkasta tuhansia vuosia perässä valuneet matut, ovat julistautuneet alkuperäiskansaksi. Kas kun mustalaiset eivät ole vielä sitä tehneet. Kumpaakin ryhmää yhdistää
- kieli on käsittämätöntä mongerusta
- tummat piirteet
- pieni geenipooli
- aina on vähintään puukot vyöllä
- tarve pukeutua heimovaatteisiin
- eivät tahdo tulla toimeen edes oman viiteryhmänsä sisällä
- voimafantasiat, että koko maailma pyörii heidän ympärillään
- viina maistuu
Perustetaan oma reservaatti näille tunturikääpiöille ja mustalaisille. Siellä saisivat mesota, kuka on oikea saamelainen, kuka väistää ja kuka määrää. Moottorikelkat, mersut ja porot sinne sekaan vaan. Ilmapudotuksilla altian etanolia 200 ltr tynnyreissä ja ongelma hoitaa itse itsensä vuodessa parissa.
Re: 85- vuotiaan vanhuksen raiskannutta neekeriä syytetään taas raiskauksesta!
Lähetetty: Su Huhti 20, 2025 10:11 am
Kirjoittaja Ifigeneia
↑
Olisiko siis niin, että suomalaisten (mitä sitten lieneekään suomalaisuus) esivanhemmat olisivat olleet täällä aiemmin kuin saamelaiset?
Toisaalta jos Susiluolassa on tosiaan asunut neandertaleja, niin silloin nämä olivat Suomen ensimmäisiä asukkaita. Näin ollen voitaisiin määritellä sitä alkuperäisemmäksi asukkaaksi, mitä enemmän ihmisen perimästä löytää neandertalia.
https://www.sadanvuodensatoa.fi/fi/arti ... min-peruna
Lainaus korvattu nuoliviittauksella edelliseen viestiin
-NILS-
Re: Kauas menolippu on... Rikollisten karkottamisista
Lähetetty: Su Huhti 20, 2025 10:45 am
Kirjoittaja Solttuetsivä
Eiköhän tuo viimeisin jääkausi ole raja mitä aiemmin täällä tallustelleita ei kannata laskea asukkaiksi.
Ennen Veiksel-jääkautta asuneet on varmasti lähteneet "mamuiksi" muualle.
Veiksel-jääkausi kesti yli 100 000 vuotta.
Ei täällä silloin ollut asutusta. Välillä oli lämpimimpiä kausia tuon yli 100 000 vuoden aikana mutta tuskin alue oli kovin elinkelpoista.
Jään paksuus oli jopa 2-3km.
Ei tuollaisella jäätiköllä ole mahdollista elää silloisilla tarvikkeilla. Ei mennyt jääkaira läpi 2-3km, että olisi päässyt pilkille.
Re: Kauas menolippu on... Rikollisten karkottamisista
Lähetetty: Su Huhti 20, 2025 12:48 pm
Kirjoittaja viivahattu
Mitä helvettiä täällä nyt jauhetaan jostain jääkausista ja kikkaillaan semanttisesti sillä, että kuka on "maahanmuuttaja" ja kuka ei? Sitä ei kaiketi kukaan kiistä, etteikö vasta aikuisiällä Suomeen tullut Etiopian neekeri sitä olisi? Ei ihan oikeasti voi ottaa noin koville, että nyt jo toista kertaa oikeuteen raiskauksesta joutuva apina saattaa joutua karkotetuksi.
Sitä paitsi, kaikki viittaa siihen, että eivät saamelaisetkaan mitään nyky-Suomen alueen alkuperäisiä asuttajia ole, vaan korkeintaan heillä saattaa hieman suomalaisia korkeampi prosentti olla niiltä alkuperäisiltä asukkailta periytyviä geenejä. Vetäytyvää jäätä seuranneet "Suomen" alkuperäiset asukkaat ovat jo aikaa sitten sulautuneet myöhempiin ja paljon suurempiin asutusaaltoihin. Voimme hyväksyä saman kohtalon itsellemme tai sitten yrittää tehdä jotain sen eteen, että raiskarineekereistä ei tulisi Suomenniemen uutta valtaväestöä.