Sisäministeri luovuttaisi passien sormenjäljet poliisille
Valvoja: Moderaattorit
- H.Moilanen
- David Starsky
- Viestit: 4537
- Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm
Re: YLE: Poliisi haluaisi hyödyntää passisormenjälkiä törkeiden rikosten torjunnassa
Kannatetaan!
(Siis otsikon asiaa.)
(Siis otsikon asiaa.)
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Aiheesta lisää täällä.
Re: YLE: Poliisi haluaisi hyödyntää passisormenjälkiä törkeiden rikosten torjunnassa
Ei paikallisesti, vaan eurodac-järjestelmään. Sinne tallennetaan jälki kymmeneksi vuodeksi, mutta paikalliset viranomaiset saavat tehdä kyselyjä ainoastaan terrorismiepäiltyjen osalta.
Rajanylitysten yhteydessä selataan kuitenkin vain kolme vuotta vanhoja jälkiä, eli kolmen vuoden välein voi hukata henkilöpaperinsa ja saapua rajalla uutena turvapaikanhakijana uusilla henkilötiedoilla. Osittain tuosta syystä joskus terrorismista etsintäkuulutettuja haetaan useilla henkilötiedoilla, tai kiinni jääneillä on useita henkilöllisyyksiä. En usko että eurodac kunnioittaa suomalaisten toiveita päästä tekemään hakuja vähäpätöisempien rikosten osalta. Esimerkiksi tanska joutui päivittämään omaa lainsäädäntöään päästäkseen mukaan eurodaciin.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
- John Kimble
- Michael Knight
- Viestit: 4124
- Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm
Re: YLE: Poliisi haluaisi hyödyntää passisormenjälkiä törkeiden rikosten torjunnassa
Suomen pitäisi alkaa keräämään itse turvapaikanhakijoiden sormenjälkiä omaan järjestelmäänsä joita sitten voitaisiin hyödyntää rikostutkinnoissa, sanoo EU tai jotkut ihmisoikeusjärjestöt mitä tahansa. Useimmat EU-maat rikkovat sääntöjä ja sopimuksia mennen tullen eikä mitään seuraamuksia tule koskaan.meitzi kirjoitti: ↑Ti Elo 23, 2022 12:36 amEi paikallisesti, vaan eurodac-järjestelmään. Sinne tallennetaan jälki kymmeneksi vuodeksi, mutta paikalliset viranomaiset saavat tehdä kyselyjä ainoastaan terrorismiepäiltyjen osalta.
Rajanylitysten yhteydessä selataan kuitenkin vain kolme vuotta vanhoja jälkiä, eli kolmen vuoden välein voi hukata henkilöpaperinsa ja saapua rajalla uutena turvapaikanhakijana uusilla henkilötiedoilla. Osittain tuosta syystä joskus terrorismista etsintäkuulutettuja haetaan useilla henkilötiedoilla, tai kiinni jääneillä on useita henkilöllisyyksiä. En usko että eurodac kunnioittaa suomalaisten toiveita päästä tekemään hakuja vähäpätöisempien rikosten osalta. Esimerkiksi tanska joutui päivittämään omaa lainsäädäntöään päästäkseen mukaan eurodaciin.
Radiopuhelin kirjoitti: ↑Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
Re: YLE: Poliisi haluaisi hyödyntää passisormenjälkiä törkeiden rikosten torjunnassa
Miksi haluat suomen eroavan eurodacista? Tanskakin laski tosi nopeasti 1+1 ja tuli siihen lopputulokseen, että mieluummin eurodacissa, koska siitä irtautuminen tarkoittaisi taatusti ruuhkaa rajalla.John Kimble kirjoitti: ↑Ti Elo 23, 2022 9:11 pmSuomen pitäisi alkaa keräämään itse turvapaikanhakijoiden sormenjälkiä omaan järjestelmäänsä joita sitten voitaisiin hyödyntää rikostutkinnoissa, sanoo EU tai jotkut ihmisoikeusjärjestöt mitä tahansa.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
- John Kimble
- Michael Knight
- Viestit: 4124
- Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm
Re: YLE: Poliisi haluaisi hyödyntää passisormenjälkiä törkeiden rikosten torjunnassa
En ehdottanut eroamista mistään vaan turvapaikanhakijoiden sormenjälkien paikallista keräämistä ja niiden hyödyntämisen mahdollistamista rikostutkinnoissa. Tällä olisi selvä vaikutus rikosten ja huijausten selviämiseen sekä rikoksia estävä ja vähentävä vaikutus ja varmasti myös itse turvapaikanhakijoiden määrää se vähentäisi. Kyllä se onnistuu jos on vain halua siihen. Ei toki tule onnistumaan tällä hallituspohjalla.meitzi kirjoitti: ↑Ti Elo 23, 2022 9:21 pmMiksi haluat suomen eroavan eurodacista? Tanskakin laski tosi nopeasti 1+1 ja tuli siihen lopputulokseen, että mieluummin eurodacissa, koska siitä irtautuminen tarkoittaisi taatusti ruuhkaa rajalla.John Kimble kirjoitti: ↑Ti Elo 23, 2022 9:11 pmSuomen pitäisi alkaa keräämään itse turvapaikanhakijoiden sormenjälkiä omaan järjestelmäänsä joita sitten voitaisiin hyödyntää rikostutkinnoissa, sanoo EU tai jotkut ihmisoikeusjärjestöt mitä tahansa.
Radiopuhelin kirjoitti: ↑Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
-
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 488
- Liittynyt: Pe Touko 23, 2008 12:26 pm
Re: YLE: Poliisi haluaisi hyödyntää passisormenjälkiä törkeiden rikosten torjunnassa
No kyllä se digisormenjälki pitäisi sitten tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden nimissä kaikilta kerätä, mitä sitä suojelemaan suomalaisia rikollisiakaan yhtään sen enempää kuin muualta tulleita.John Kimble kirjoitti: ↑Ti Elo 23, 2022 9:30 pmEn ehdottanut eroamista mistään vaan turvapaikanhakijoiden sormenjälkien paikallista keräämistä ja niiden hyödyntämisen mahdollistamista rikostutkinnoissa. Tällä olisi selvä vaikutus rikosten ja huijausten selviämiseen sekä rikoksia estävä ja vähentävä vaikutus ja varmasti myös itse turvapaikanhakijoiden määrää se vähentäisi. Kyllä se onnistuu jos on vain halua siihen. Ei toki tule onnistumaan tällä hallituspohjalla.meitzi kirjoitti: ↑Ti Elo 23, 2022 9:21 pmMiksi haluat suomen eroavan eurodacista? Tanskakin laski tosi nopeasti 1+1 ja tuli siihen lopputulokseen, että mieluummin eurodacissa, koska siitä irtautuminen tarkoittaisi taatusti ruuhkaa rajalla.John Kimble kirjoitti: ↑Ti Elo 23, 2022 9:11 pmSuomen pitäisi alkaa keräämään itse turvapaikanhakijoiden sormenjälkiä omaan järjestelmäänsä joita sitten voitaisiin hyödyntää rikostutkinnoissa, sanoo EU tai jotkut ihmisoikeusjärjestöt mitä tahansa.
" Silmä silmästä, Hammaskeiju hampaasta! "
Re: YLE: Poliisi haluaisi hyödyntää passisormenjälkiä törkeiden rikosten torjunnassa
Tanskalla oli halua, mutta joutui luopumaan paikallisesta rekisteristä jotta voisi olla mukana eurodacissa. Se on joko tai. Siihen ei suomen hallituspohja auta.John Kimble kirjoitti: ↑Ti Elo 23, 2022 9:30 pmEn ehdottanut eroamista mistään vaan turvapaikanhakijoiden sormenjälkien paikallista keräämistä ja niiden hyödyntämisen mahdollistamista rikostutkinnoissa. Tällä olisi selvä vaikutus rikosten ja huijausten selviämiseen sekä rikoksia estävä ja vähentävä vaikutus ja varmasti myös itse turvapaikanhakijoiden määrää se vähentäisi. Kyllä se onnistuu jos on vain halua siihen. Ei toki tule onnistumaan tällä hallituspohjalla.meitzi kirjoitti: ↑Ti Elo 23, 2022 9:21 pmMiksi haluat suomen eroavan eurodacista? Tanskakin laski tosi nopeasti 1+1 ja tuli siihen lopputulokseen, että mieluummin eurodacissa, koska siitä irtautuminen tarkoittaisi taatusti ruuhkaa rajalla.John Kimble kirjoitti: ↑Ti Elo 23, 2022 9:11 pmSuomen pitäisi alkaa keräämään itse turvapaikanhakijoiden sormenjälkiä omaan järjestelmäänsä joita sitten voitaisiin hyödyntää rikostutkinnoissa, sanoo EU tai jotkut ihmisoikeusjärjestöt mitä tahansa.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
Re: YLE: Poliisi haluaisi hyödyntää passisormenjälkiä törkeiden rikosten torjunnassa
Kaikki, jotka pitävät tätä hyvänä ideana hyväksyvät samalla sen, että saattavat joutua joskus kuulusteltavaksi tai tuomituksi vain sen takia, että ovat joskus ottaneet kaupassa pullon, sakset tai vasaran käteensä ja laittaneet sen takaisin hyllyyn.
Terävämmät rikostutkijat ymmärtävät, ettei pelkkä sormenjälki todista yhtään mitään mutta sekaan mahtuu aina matalaotsaisia ja tuloshakuisia tutkijoita, syyttäjiä ja käräjätuomareita, joille on samantekevää kuka Arskan taposta tuomitaan kunhan joku tuomitaan.
Terävämmät rikostutkijat ymmärtävät, ettei pelkkä sormenjälki todista yhtään mitään mutta sekaan mahtuu aina matalaotsaisia ja tuloshakuisia tutkijoita, syyttäjiä ja käräjätuomareita, joille on samantekevää kuka Arskan taposta tuomitaan kunhan joku tuomitaan.
Re: YLE: Poliisi haluaisi hyödyntää passisormenjälkiä törkeiden rikosten torjunnassa
Tiedätkö montakin tapausta Suomesta, että olisi tuomittu pelkän sormenjäljen perusteella vaikka kyseinen henkilö olisi ollut tekoaikaan toisella puolella Suomea.
Ja sormen jälkien skannauksen lisäksi, kaikilta Suomessa asuvien sekä Suomeen muuttavilta, sekä turvapaikan hakijoilta pitäisin myös tallentaa dna tietokantaan.
Tuostakin ideasta varmaan löydät jotain negatiivista
Muistakaa jatkossakin äänestää SDP, Vasemmistoliitto, tai Vihreät. Saamme näin paskemman Suomen.
Re: YLE: Poliisi haluaisi hyödyntää passisormenjälkiä törkeiden rikosten torjunnassa
Mä tiedän tapauksen, jossa tuomittiin siitä huolimatta, että silminnäijöitä oli baarillinen todistamassa, että tekijänä tuomittu oli toisella puolella suomea, ja uhrikin osasi kertoa että tuhanne varmasti kyseessä ei ole tekijä. Ei ehkä pidä antaa lisää välineitä vääriin tuomioihin.
Pelkästään oma sormenjälkirekisteri turvapaikanhakijoille johtaisi siihen, että meidät potkittaisiin pois eurodacista. En pidä kovinkaan hyvänä ideana.Ja sormen jälkien skannauksen lisäksi, kaikilta Suomessa asuvien sekä Suomeen muuttavilta, sekä turvapaikan hakijoilta pitäisin myös tallentaa dna tietokantaan.
Tuostakin ideasta varmaan löydät jotain negatiivista
DNA tietokanta kaikista suomalaisista toisi mukanaan paljon juridisia ongelmia, ja lisäksi se olisi hiton arvokas rekisteri. Ennemmin tai myöhemmin saadaan sipilänkaltainen vetohahmo, joka myisi tietokannan alta aikayksikön esimerkiksi vakuutusyhtiöille.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
- John Kimble
- Michael Knight
- Viestit: 4124
- Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm
Re: YLE: Poliisi haluaisi hyödyntää passisormenjälkiä törkeiden rikosten torjunnassa
Onko eurodacista mitään hyötyä jos tietoja ei voi käyttää. Tietokannasta pitäisi voida tarkistaa esim. kaikkien turvapaikkaa hakevien sormenjäljet löytyykö niitä jo sieltä toisella nimellä tai ovatko tehneet jo rikoksia ennen tänne tuloaan. Tämä ennaltaehkäisisi huijauksia ja uusia rikoksia. Dna:ta ei tarvitse tallentaa suomalaisista vaan pelkästään Suomeen ja Eurooppaan tulevista turvapaikkaa hakevista ja pakolaisista. Näinhän ilmeisesti jo tehdään mutta tietoja ei voi käyttää rikosten selvittämiseen. Esimerkiksi Turun terrori-iskun tekijä olisi paljastunut jo paljon ennen Suomeen tuloaan ja isku olisi jäänyt tekemättä.meitzi kirjoitti: ↑To Elo 25, 2022 1:46 amPelkästään oma sormenjälkirekisteri turvapaikanhakijoille johtaisi siihen, että meidät potkittaisiin pois eurodacista. En pidä kovinkaan hyvänä ideana.
DNA tietokanta kaikista suomalaisista toisi mukanaan paljon juridisia ongelmia, ja lisäksi se olisi hiton arvokas rekisteri. Ennemmin tai myöhemmin saadaan sipilänkaltainen vetohahmo, joka myisi tietokannan alta aikayksikön esimerkiksi vakuutusyhtiöille.
Radiopuhelin kirjoitti: ↑Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
Re: YLE: Poliisi haluaisi hyödyntää passisormenjälkiä törkeiden rikosten torjunnassa
Tuohon sitä käytetään, mutta vain kolmen vuoden ajalta. Mikäli suomi eroaisi eurodacista, tulisi taatusti turhapaikanhakijoita kaikista niistä maista, jotka ovat eurodacin piirissä ja siellä olevat odottaneet, että kolme vuotta tulee täyteen ja voi lähteä hakemaan uutta turhapaikkaa uudessa maassa.John Kimble kirjoitti: ↑To Elo 25, 2022 9:12 pmOnko eurodacista mitään hyötyä jos tietoja ei voi käyttää. Tietokannasta pitäisi voida tarkistaa esim. kaikkien turvapaikkaa hakevien sormenjäljet löytyykö niitä jo sieltä toisella nimellä
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
- poikani
- Telkkaridekkareiden asiantuntija
- Viestit: 9987
- Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
- Paikkakunta: ?? ???????
Re: YLE: Poliisi haluaisi hyödyntää passisormenjälkiä törkeiden rikosten torjunnassa
Ketjun otsikkoon viitaten: minusta laiton maahantulo on törkeä rikos...
????? ?? ??????.
- John Kimble
- Michael Knight
- Viestit: 4124
- Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm
Re: YLE: Poliisi haluaisi hyödyntää passisormenjälkiä törkeiden rikosten torjunnassa
Jos näin olisi, Turun terrori-iskun tekijä olisi jäänyt kiinni jo rajalla. Kolme vuotta on kuitenkin aivan liian lyhyt aika. Suomessakin on vielä vuonna 2015 tulleita "turvapaikanhakijoita".meitzi kirjoitti: ↑To Elo 25, 2022 10:38 pmTuohon sitä käytetään, mutta vain kolmen vuoden ajalta.John Kimble kirjoitti: ↑To Elo 25, 2022 9:12 pmOnko eurodacista mitään hyötyä jos tietoja ei voi käyttää. Tietokannasta pitäisi voida tarkistaa esim. kaikkien turvapaikkaa hakevien sormenjäljet löytyykö niitä jo sieltä toisella nimellä
Radiopuhelin kirjoitti: ↑Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
- John Kimble
- Michael Knight
- Viestit: 4124
- Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm
Re: YLE: Poliisi haluaisi hyödyntää passisormenjälkiä törkeiden rikosten torjunnassa
Näinhän se on ja 2015 Ruotsin kautta tulleet ja kuljetetut tulivat laittomasti rajan yli ja rikkoivat törkeästi kansainvälisiä sopimuksia.