Sivu 115/237
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Pe Syys 19, 2014 5:14 pm
Kirjoittaja Vespa velutina
Mikko Niskasaaren blogissa on otteita Matti Mäkisen kuulustelupöytäkirjasta.
osoitteesta:
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/190
Siinä:
"K: Mitä toimenpiteitä olette tehneet ennen ruumiin viemistä pois asunnosta?"
"V: valokuvaus, muuttuvien olosuhteiden tutkinta, ruumiin tutkinta mm. lautumien tutkinta, kuituteippaukset, jalkapohjien tutkinta. Ruumiin päällä ei ollut lasinpaloja. Jalkapohjissa oli useita haavoja, jotka ovat aiheutuneet siitä, että Jukka Lahti on ollut lasinpalojen päällä pystyssä. Jukka Lahden vammojen määrä johtuu siitä, että hän on laittanut kovasti vastaan tilanteessa".
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Pe Syys 19, 2014 5:19 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
Tulee kyllä vähän väärään ketjuun.
Jos vainaja olis vaikka 30min vanha. Ensipartio tai ambu-tätit olisivat huomanneet lautumia.
Ovat selvästi näkyviä harmahtavia laikkuja, aluksi pieniä ja myöhemmin yhtyvät.
Tuskin olisivat kiinnittäneet elektroneja rintaan (jos lautumia), mitä näyttävät et.kuvassa tekevän.(vai tekevätkö ?
Vaikeaa on olemassaolevalla tiedolla päätellä tarkkaa aikaa, muttei ainakaan yli 20 min.
Siinäkin ajassa pitää käyttää pikakelausta, taustanauhaa hioessa
Jaa, Vespa kerkesi jo linkittää Mäkistä. Siis lautumat tutkittiin, eikä ollut aihetta epäillä Auerin kertomusta tältäkään osin.
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Pe Syys 19, 2014 5:38 pm
Kirjoittaja ulkosuomalainen
erämaaetsivä kirjoitti
Toinen mittari on kuivumaton veri (rekosivst 8 min.ohuena tasaisilla pinnoilla) . Joskus laskeskelin ensimmäiset kuvat otetun noin 10 min. tekijän poistumisesta. Näistä huonolaatuisista kuvista sitten ryhmä santtis teki olettamuksiaan.
Tuliko eka partio sun mielestä paikalle Häkeaikaa 2:51? Jos näin on, niin niillä meni sitten yli viisi minuuttia ennenkuin olivat päästäneet samaan aikaan tulleet ambunaiset yrittämään elvytystä?
Häke-nauha alkaa 2:43:22 ja huppu on poistunut lapsen kirkaisukohdassa 3 minuuttia 14 sekkaa myohemmin eli Hake aikaa 2:46:36. Yhtä mieltä tähän asti?
Poliisi on Turren ym. mukaan paikalla Hake aikaa 2: 51, eli 4 minuuttia 24 sekuntia hupun poistumisen jälkeen.
Tästä siis sun mukaan meni todella yli viisi minuuttia ennenkuin olivat ottaneet ekat kuvat ja päästivät ambunaiset töihin?
Kuten mä peltirummulle jo sanoin, ei kannata yrittää aikaistaa sita poliisin paikallesaapumisaikaa.
Yhäaikaa kun ei voi väittää poliisin kurvanneen paikalle pikavauhtia ja lattiaverelle jääneen 10 minuuttia kuivamisaikaa hupun poistumisesta. Sänkyverestä nyt puhumattakaan.
Ainakaan jos murhaaja poistui Häkepuhelun aikana.
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Pe Syys 19, 2014 5:44 pm
Kirjoittaja ulkosuomalainen
Mäkinen aloitti tutkimuksensa ulkoa. Kauanko tällä meni ennenkuin rupesi tutkimaan lautumia jos yleensä tutki? Mäkisen huonosta muistista huomautti jo eka KO, nyt uudessa KO:ssa tämän muisti ei ole suinkaan parantunut (vrt. sukanjaljet, joista kertoo.).
Mitään kirjallista ei lautumien tukinnasta ilmiselvästi ole kun kerran Jukan kuolema ennen hätäpuhelua on otettu vakavasti.
Mä en kyllä muuten usko, että ambunaiset olisivat huomanneet verisen Jukan kyljissä/selässä etc. alkavia lautumia vaikka olisivat 'yrittäneet elvyttää, mitä en sitäkään oikein usko.
Jos olisivat lautumat huomanneet, eivätkö olisi tulleet väistämättä siirtäneeksi uhria? Tällöin Mäkinen ei olisi ikinä nähnyt uhria tämän alkuperäisessä asennossa ennen ambunaisten hommia. Mistä seuraa, että Mäkisen todistuksilla oven aukeamiskulmasta ei ole minkäänmaailman todistusarvoa.
Ensipartio ei mennyt huoneeseen ollenkaan vaan odotti tekniikkaa. Ruumiin alapuolella olevien alkavien lautumien huomaaminen takkahuoneen ovelta saakka olisi ollut aika uskomattoman hyvä suoritus.
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Pe Syys 19, 2014 5:56 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
US:
Tästä siis sun mukaan meni todella yli viisi minuuttia ennenkuin olivat ottaneet ekat kuvat ja päästivät ambunaiset töihin?
Ensin paikalle saapunut poliisipartio puhutti Annelia, jonkin ajan( ?) kuluttua ambulanssi paikalle.
Vanhempi konsta pyysi nuorempaa hakemaan kameran autosta.
Tuo aika vaan on niin hupaa kulumaan, että kaikki perustuu vain arviooni.
Veren kuivumista on arvioitu syyttäjän toimesta näiden kuvien perusteella. Mielestäni mahdotonta päätellä jostain kuvasta. Varsinkin kun kuivumatonta verta löytyi myös.
Eiköhän ambutädit tehneet havainnot ruumiin tilasta/mahd. lautumist.^Mäkinen myöhemmin .
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Pe Syys 19, 2014 6:03 pm
Kirjoittaja ulkosuomalainen
Toinen jäi sisälle, nuorempi lähti hakemaan kameraa. Ambulanssi tuli kun tämä ehti ulos.
Kts. edellä lisäys ensipartion ja ambunaisten mahdollisuudesta huomata lautumia.
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Pe Syys 19, 2014 6:07 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
US:
Ensipartio ei mennyt huoneeseen ollenkaan vaan odotti tekniikkaa. Ruumiin alapuolella olevien lautumien huomaaminen takkahuoneen ovelta saakka olisi ollut aika uskomattoman hyvä suoritus.
Voi, minä kun olen aina luullut, ettei lautumia tule ruumiin alle. Katsos kun suonet painuvat niiltäosin kasaan ruumiin painosta.
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Pe Syys 19, 2014 6:23 pm
Kirjoittaja ulkosuomalainen
Heh heh - huomaa että mä sanoin ruumiin alapuolella en alla. Tiedät hyvin mitä tarkoitin.
Vainajan verisyyden ja huonon valaistuksen olisi ehkä voinut kuvitella haittaavan alkavien lautumien havaitsemista myös.
Mäkinen oli muuten paikalla vasta 3:35 ja sen jälkeen aloitti hommansa ulkoa.
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Pe Syys 19, 2014 6:25 pm
Kirjoittaja Vespa velutina
Eiköhän niillä teknisillä tutkijoilla ole joku protokolla, missä järjestyksessä asioita tutkitaan. Siis ihan viralliset ohjeet, joiden mukaan mennään. Jos jotkut olosuhteet muuttuvat nopeammin kuin ruumis, niin kai silloin tutkitaan muuttuvat olot ensin. Esim. nostetaan se tuoli sisään, ettei sade vie siitä jälkiä tai jotain, vaikka omaan päähäni ei mahdu, miten juuri tämä olisi se kaikkein kiireellisin asia. Ehkä ne pähkäili, että siltä varalta, että tuolissa on vaikka huppumiehen (tai Annelin) sormenjäljet, se on saatava sisään turvaan kosteudelta tms. Mistä ne silloin tiesi, mitä siellä terassilla on.
Eihän kukaan poliiseista tai tutkijoista ollut tuolloin kuullut häkenauhaa tai tiennyt tapauksesta mitään. Enempää kuin että yksi silminnäkijöistä väitti tappajan olleen ulkopuolinen. Tämäkö on jumalan sana, joka otetaan tutkinnan lähtökohdaksi? Ei tarvetta selvitellä kuolinhetkeä, vaikka jokaiselta kotonaan sydäriin kuolleelta mummoltakin tutkitaan lautumat rutiininomaisesti?
Totta kai ne lautumat on tutkittu, jo laki velvoittaa tähän. Miksi niistä ei ole mainintaa etp:ssä? Onhan sieltä jätetty pois kaikki muukin tekninen tutkinta. Kovasti se poliisi tiesi Jukan kuolinhetken ja jankkasi tätä kuulusteluissa Auerille totuutena kerta toisensa jälkeen. Mistä ne sen päätteli, jos kerran kuolinhetki on niin käsittämättömän vaikea päätellä eikä uhria tutkittu paikan päällä mitenkään? Vasta kun hovissa tuli vapauttava aikapulaan vedoten, alkoi syyttäjällä raksuttaa: nythän mä vasta hokasin, että se saattoi kuolla jo aiemmin, laitas se ensihoitajien raportti silppuriin, niin voidaan väittää, ettei kukaan tutkinut tai osannut epäillä.
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Pe Syys 19, 2014 6:32 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
ulkosuomalainen kirjoitti:Heh heh - huomaa että mä sanoin ruumiin alapuolella en alla. Tiedät hyvin mitä tarkoitin.
Vainajan verisyyden ja huonon valaistuksen olisi ehkä voinut kuvitella haittaavan alkavien lautumien havaitsemista myös.
Mäkinen oli muuten paikalla vasta 3:35 ja sen jälkeen aloitti hommansa ulkoa.
Kyllä lautumia on jo 15-20 min. kuluttua mm. käsivarsissa, kyljissä.
Mäkinen tutkinut, kun on tullut paikalle. Lautumat kertovat ajankulun jos ruumista ei liikuteltu. Kahden tunnin kuluttua ovat jo osin yhtyneet toisiinsa. Tosin myöhemmin aikahaarukka vaan kasvaa. Ambutätien havainnot ja ensi- kuvat ratkaisevat.
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Pe Syys 19, 2014 6:35 pm
Kirjoittaja haulinippu
Lautumat näkyvät vasta kun ruumis käännetään,ruumiin ollessa vaatetettuna selällään,vasta kun ruumis riisutaan
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Pe Syys 19, 2014 6:41 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
Vespa v:
Totta kai ne lautumat on tutkittu, jo laki velvoittaa tähän. Miksi niistä ei ole mainintaa etp:ssä? Onhan sieltä jätetty pois kaikki muukin tekninen tutkinta. Kovasti se poliisi tiesi Jukan kuolinhetken ja jankkasi tätä kuulusteluissa Auerille totuutena kerta toisensa jälkeen. Mistä ne sen päätteli, jos kerran kuolinhetki on niin käsittämättömän vaikea päätellä eikä uhria tutkittu paikan päällä mitenkään? Vasta kun hovissa tuli vapauttava aikapulaan vedoten, alkoi syyttäjällä raksuttaa: nythän mä vasta hokasin, että se saattoi kuolla jo aiemmin, laitas se ensihoitajien raportti silppuriin, niin voidaan väittää, ettei kukaan tutkinut tai osannut epäillä.
Hyvä huomio Vespalta. Tuli mieleen, että jos ei ole raportoitu niin ainahan olisi voinut haastaa todistajaksi nämä Ambutädit. Eikö Manneri ole hokannut ? Syyttäjäkään ei ole haastanut ?
Mikä mättää ?
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Pe Syys 19, 2014 6:52 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
haulinippu kirjoitti:Lautumat näkyvät vasta kun ruumis käännetään,ruumiin ollessa vaatetettuna selällään,vasta kun ruumis riisutaan
Jukalla vatsanseutu paljaana, kuvassa joka otettu ensihoitajien ollessa takkahuoneessa.
Kyllä lautumat näkyvät laikkuina iholla, lautmaraja näkyy ruumista kääntämällä.
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Pe Syys 19, 2014 6:53 pm
Kirjoittaja ulkosuomalainen
Valitettavasti tama "totta kai", "takuulla" ja "ihan varmasti" argumentointi, mita varsinkin Annelinhalaajat harrastavat, ei käy todisteeksi.
Totta kai elvytettiin. Ilman muuta ambunaiset tekivät raportin. Pää pantiksi että poliisin saapumisaika oli kirjattu Häkeen oikein. Ihan varmasti tutkittiin talo hyvin. Ei epäilystäkään, että lautumat tutkittiin. Järkikin sanoo, että koira sai hupun jäljen. Täytyy olla kuuro, ettei kuule nauhalta kolmea siellä kuiskailevaa möreä-äänistä tappajaa. Ei pienintäkään mahdollisuutta että Anneli olisi syyllinen.
Aikuisten oikeasti?
Jos ambunaiset tekivät raportin, sitä ei ole ikinä esitetty missään oikeusasteessa. Häkenaiselta ei ole ikinä ilmeisesti kysytty mitään. Kenen syy?
Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: Pe Syys 19, 2014 7:01 pm
Kirjoittaja haulinippu
Jos ruumista ei tutkittu ennenkuin patologian laitoksella,varsinaisen kuolinajan määrittäminen on mahdoton määrittää tarkasti elikkä tämä pähkäily on yhtä hyödyllistä kuin veden lappaminen avannosta toiseen.Ne lautumat tulevat nimenomaan sinne alapuolelle!Jos uhri löytyi selältään lautumat olivat nimenomaan selässä . Joko tuli selväksi?