Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen
Lähetetty: Ma Loka 24, 2011 4:40 pm
Kn, jos 13.12.2006 kuulustelua voi pitää yhtenä ensimmäisistä kuulusteluista niin silloin tämä ei pidä paikkaansa:
kn:
Jukan toisen sisaren mies XX oli soittanut poliisille, saanut tiedon poliisilta tiedon, että Jukkaa oli lyöty päähän kirveellä kaksi kertaa. XX oli sitten kertonut tästä soitosta YY:lle. Kuulusteltu YY kertoi, että hän oli ymmärtänyt asian näin, mutta jatkoi, ettei hän ollut aivan varma oliko poliisille soittanut kertoja XX puhunut hänelle nimenomaan 'kirveestä' vai oliko hän sanonut 'vain, että Jukan kallo oli lyöty halki jollain kovalla esineellä, ja että 'tuo kirves on saattanut vain tulla esille jollakin tapaa myöhemmin', kuitenkin ennen 13.12.2006.
etp 259
kn:
Jukan sisaret ja heidän puolisonsa ovat vaihtaneet keskenään Annelilta saamiaan tietoja, heti alussa. Myös poliisiin he olivat olleet yhteydessä ja jotain puhetta astalosta oli ollut. Toista sisaren miestä YY kuulusteltiin 13.12.2006.Ainakaan ensimmäisissä kuulusteluissa ei mainittu astaloista mitään, eikä Anneli tunnustuksessaankaan puhunut niistä mitään. Halkoja ei muista myöskään kenenkään käyttäneen, vaikka hänen on kai täytynyt se halko siihen lattialle lavastaa. Vai hamuiliko Jukka sen kasasta lattialla ollessaan? Siinä samassa yhteydessä kun sylki hampaat suustaan?