Re: WinClub/WinCapital.
Lähetetty: Ti Marras 10, 2009 8:57 pm
Hannu Kailajärven kirje: Haluan lausua seuraavaa 21.10.2009
Koen tutkinnanjohdon toiminnan ja toimintatavat asenteelliseksi, mielivaltaisiksi ja puolueellisiksi. Tutkinnanjohtaja on menettänyt luottamuksensa rikkomalla toistuvasti minulle esittämiään suullisia lupauksiaan, aiheuttamalla syyttömille mielivaltaisilla vapaudenriistoilla ja omaisuuden takavarikoilla henkistä kärsimystä, tiedottamisellaan ylläpitänyt valheellisia ja vääriä mielikuvia WinCapitan toiminnasta ja estänyt kaikin tavoin valheellisen ja väärän informaation oikaisemista.
Tutkinnanjohtaja Rautava on keväällä 2009 useaan otteeseen esittänyt minulle, että tutkintavankeuteeni liitetyt tiukat rajoittamistoimet poistuvat viimeistään ennen juhannusta 2009 ja monta kertaa tätä ennen. Näin ei ole tapahtunut. Takarajasta on nyt kulunut 4 kuukautta eikä loppua näy. Näissä keskusteluissa on ensisijaisena ollut tapaamisoikeuden poistaminen koskien seurustelukumppaniani.
Minua pidettiin puolen vuoden ajan täydellisesti eristettynä pimeässä, saastaisessa kylmässä kellarikopissa, jonka seinät ja lattia olivat ihmisten eritteissä ja ikkuna oli rikki. Koppia nimitetään vankien keskuudessa rundiksi ja sitä käytetään kurinpitotoimissa rangaistuksena. Rajoitteiden poistamiseksi ei voida katsoa, että minut siirrettiin kellarikopista rajoitteineen muualle ns. normaaliosastolle, jossa voin olla tekemisissä muutamien vankien kanssa. Menettelyä voi kutsua jonkinasteiseksi painostukseksi ja kiduttamiseksi.
Tutkinnanjohtaja Rautava antoi käräjäoikeudella vangitsemisoikeudenkäynnissä 28.9. asenteellisen ja törkeän lausuman toteamalla, että "mikäli Hannu Kailajärvelle annettaisiin kehittämänsä valuuttakaupan signaalijärjestelmä edelleen kehitettäväksi ja välitettäväksi WinCapitan jäsenten käyttöön, se olisi sama kuin että murhamiehelle annettaisiin ase takaisin.
"Rikostarkastaja Maria Vuorivirta-Heikkinen oli todistajana edellä mainitussa vangitsemisoikeudenkäynnissä. Hän ei vastannut selväsanaiseen ja suoraan kysymykseen koskien syyttäjän käräjäoikeudelle esittämää vangitsemisajan perustelua, että viime aikoina tutkinnassa olisi löytynyt uusia, ulkomaisia pankkitilejä, joille väitettyjä kadoksissa olevia varoja olisi siirretty. Kaikki tilit ja rahaliikenne on käyty läpi jo helmikuussa 2009.
Maria Vuorivirta-Heikkinen on kesäkuussa 2009 luvannut, että tulevat KRP:n tiedotteet annetaan ennen niiden julkaisemista minulle kommentoitaviksi, jotta mahdolliset virheet voidaan välttää. Olen yhden tiedotteen sisältöön pystynyt näin vaikuttamaan. Lupaus on kuitenkin rikottu ja koen menettelyn valehteluksi. KRP on jatkuvasti antanut julkisuuteen tiedotteita, jotka ylläpitävät vääriä mielikuvia WinCapitan toiminnasta ja minun lausumistani esitutkinnassa.
Minulta on evätty mahdollisuus antaa minkäänlaisia korjaavia lausumia asiassa tai antaa sensuroimatonta esitutkintaa haittaamatonta vastinetta median esittämiin valheellisiin väittämiin. Menettelyllään tutkinnanjohtaja ylläpitää spekulaatioita myös WinCapitan jäsenten keskuudessa.
Sananvapauden rajoitustoimet ovat ihmisoikeuksia loukkaavia.KRP on syyttäjän välityksellä esittänyt käräjäoikeudelle perusteluja, joita heidän ei ole tarvinnut oikeaksi todistella. Puolustukseltani on evätty mahdollisuus näiden perusteluiden kumoamiselle todistajia kuulematta, kun todistajat on evätty. Koen, että KRP:n tutkinnanjohto on menettelyllään tietoisesti harhaanjohtanut käräjäoikeutta ja oikeuden toteutumista.
KRP:n tulisi olla puolueeton ja olla esittämättä pitkälle menevää tulkintaa esitutkinnasta. Näin ei ole tapahtunut. Esitutkinta on suoritettu niin, että puolustukseni kannalta merkityksellistä aineistoa ei ole aktiivisesti kerätty tai jos sitä on tullut esiin, sitä ei ole huomioitu.
Puolustusavustajalleni ei ole useista pyynnöistä huolimatta toimitettu esitutkintamateriaalia, jota minulle on esitetty. Koen, että esitutkinnassa on tehty useita ihmisoikeusloukkauksia.
Edellä mainittujen asioiden vuoksi pidättäydyn toistaiseksi, ainakin niin kauan, kun tutkinnanjohtaja Rautava ja Maria Vuorivirta-Heikkinen jatkavat työskentelyä WinCapita-jutussa, lain minulle suomin mahdollisuuksin, olla vastaamatta kysymyksiin.
http://sanomat24.fi/index.php?option=co ... Itemid=176