https://www.sydansatakunta.fi/uutiset/a ... 48535.html
Nukkuneen herättäminen johti kostoreissuun, jossa Kauvatsan haulikkotaposta epäiltyi mukiloi toista epäiltyä – Näin oikeus tuomitsi
_____________________________________________
Kauvatsan henkirikoksen oikeudenkäyntiä odotetaan edelleen, mutta käräjillä annettiin nyt tuomiot viime kesäisestä kostoreissusta. Kyseessä oli tappoepäiltyjen välinen kärhämöinti.
Porilaisessa talossa ikävästi käyttäytynyttä nuorukaista pahoinpideltiin nyrkkien lisäksi kahdella omalaatuisemmalla tavalla.
___________________________________________
Melko tarkkaan tasan vuosi sitten Kokemäen Kauvatsalta löytyi ruumis. Vainajan todettiin joutuneen ammutuksi.
Rikos tutkittiin tappona, jossa on epäiltyinä kolme nuorta miestä. Kolmikko vapautui tutkintavankeudesta viime vuonna loppukeväällä ja alkukesällä.
Oikeus perusteli vapauttamista sillä, ettei rikosten jatkamisvaaraa ole. Oikeuden arvio vanheni huonosti, koska viime elokuussa kaksi epäiltyä syyllistyivät väkivallantekoihin. Jälkimmäinen oli tappoepäiltyjen keskinäinen yhteenotto.
Selkkausta käsiteltiin käräjäoikeudessa tammikuussa, ja tuomiot annettiin viime viikolla.
Kahinointi alkoi, kun Kauvatsan veriteossa mukana ollut vuonna 2004 syntynyt nuorukainen meni erään naisen kanssa aamuöiselle vierailulle. Paikka oli omakotitalo Porin Ruosniemessä. Talossa oli nainen ja hänen miesystävänsä.
Nuorukainen meni kysymään talon isäntää ulos tupakalle. Uniltaan herätetty mies käski vierasta poistumaan. Nuorukainen ei totellut.
”Tilanne meni painimiseksi ja sain puukosta. Se oli enemmänkin sellaista käsirysyä, ei lyömistä”, talossa asuva mies kertoi esitutkinnassa.
2004 syntynyt perusteli linkkuveitseen tarttumista sillä, että hän halusi pitää suuttuneen tuttavansa loitolla. Käsikähmän yhteydessä nuorukaisen veitsi osui talon isäntää silmäkulmaan ja selkään. Tilanne rauhoittui naisen tultua väliin.
Asia ei jäänyt siihen. Myöhään illalla vuorokausi myöhemmin vuosina 1998 ja 2006 syntyneet miehet sekä autoa ajanut parikymppinen nainen menivät Kokemäelle.
Kukaan heistä ei ollut läsnä, kun aiempi yhteenotto tapahtui Ruosniemessä.
Myös vuonna 1998 syntynyt mies kuuluu kolmikkoon, joka on epäiltynä Kauvatsan taposta.
Ryhmä meni Kokemäelle linkkuveistä heiluttaneen 2004 syntyneen luo. Miehet kävivät nuorukaisen kimppuun, kun tämä tuli asunnostaan pihalle.
Nuorukainen kaadettiin, minkä jälkeen häntä suihkutettiin turvasumutteella. Seurasi lyöntejä ja potkuja. Lisäksi 1998 syntynyt tumppasi palavan tupakan uhrin, eli tappotapauksen kanssaepäillyn, ohimoon. Nainen kuvasi pahoinpitelyn videolle.
Lopulta kolmikko poistui ja piesty nuorukainen palasi asuntoonsa.
Vuonna 2006 syntynyt pahoinpitelijä kertoi poliisille mukiloinnin olleen kosto.
”Kuulin, että hän on puukottanut kaveriani niin annoin pojalle sitten vähän takaisin.”
1998 syntynyt ei antanut suoraa selitystä. Hänen mukaansa tarkoitus oli puhua asioita selväksi. Rikoksen videoinut nainen sen sijaan kertoi, että Porissa linkkuveitsestä saanut mies oli luvannut maksaa nuorukaisen pahoinpitelemisestä.
Vuonna 1998 syntynyt tuomittiin yhden vuoden ja viiden kuukauden ehdottomaan vankeuteen. 2006 syntynyt rikoskumppani selvisi saman pituisella ehdollisella tuomiolla. Molemmat tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä.
Ensisijaisesti miehiä syytettiin törkeästä ryöstöstä, koska uhrilta pudonnut puhelin ja avaimet katosivat. Näyttöä ei löytynyt tarpeeksi siitä, että omaisuus olisi viety anastustarkoituksessa.
Naisen syyte avunannosta törkeään ryöstöön hylättiin, mutta hänet tuomittiin päiväsakkoihin huumausaineen käyttörikoksesta.
Pihassa pahoinpidelty 2004 syntynytkin tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä veitsellä huitomisen vuoksi. Hänkin selvisi ehdollisella tuomiolla.
_______________________________________________
Esitutkinta Kauvatsan epäillystä taposta on valmistunut, mutta tapaus ei ole edennyt vielä oikeuteen.
Syytteennoston määräpäivä ja kiireellisyys nostaa syyte poistuivat, kun epäillyt vapautettiin viime vuonna tutkintavankeudesta. Lain mukaan ne tapaukset käsitellään oikeudessa kiireellisesti, missä on epäiltyjä tutkintavankeudessa.
Poistettu kuvatekstit ja niiden toistoa
-NILS-