Brittitiedustelu: Taistelutahdon puute iski venäläisjoukkoihin Ukrainassa – tässä suurin syy
Venäläiskomentajien keskuudessa epäillään esiintyvän ”suoranaista korruptiota”.
10:52
VENÄLÄISJOUKKOIHIN Ukrainassa on iskenyt taisteluväsymys, taistelutahdon puute sekä ongelmat kurinpidossa, sanotaan Britannian puolustusministeriön tuoreimmassa tiedusteluraportissa.
Raportin mukaan suurin syy tähän lienevät heikot palkat ja se, ettei merkittäviä taistelubonuksia ole ehkä maksettu.
Lisäksi raportissa epäillään venäläiskomentajien keskuudessa esiintyvän "suoranaista korruptiota" sekä sotilasbyrokratian olevan tehotonta.
Tämän ohella Venäjän armeija ei ole onnistunut säännönmukaisesti tarjoamaan Ukrainaan lähetetyille joukoille perustarvikkeita kuten asianmukaisia virkapukuja, aseita ja muonaa, raportissa sanotaan.
Venäjä tuhoaa itsestään nykyajan Kurjastoliiton. Rahaa palaa rintamalla ilman mitään myönteistä saavutusta. Ukrainan tappioita on turha laskea, koska ukrainalaiset joko puolustautuvat tai kuolevat Venäjän keskitysleireillä.
Tämä on jälleen kerran tätä peilaus journalismia jossa länsimedia heijastelee omia saavutuksiaan Venäjän piikkiin.
Asiasta juuri kirjoitti Jacques Baud loistavassa artikkelissaan
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Su Syys 04, 2022 12:43 pm
Kirjoittaja jhou
JanitaSlim kirjoitti: Su Syys 04, 2022 12:34 pm
No se nyt ei enää yllätä, jos Ukraina on alkanut käyttämään hermokaasuakin apunaan. Saaneet varmaan lahjoituksena Yhdysvalloilta..
Jos haluat tässä Kremlin narratiivin mukaan mennä, niin pitää olla tarkkana. Ukrainan bioaseiden käyttöön pitää aina muistaa liittää lukuisat eri puolilta maata löytyneet biolaboratoriot, jotka sitten narratiivissa spinnataan bioASElaboratorioiksi.
Jos taas sitten palataan Kremlin höpinöistä todellisuuteen, niin sodan osapuolista vain toisella on bioaseita, ja se osapuoli ei ole Ukraina.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Su Syys 04, 2022 12:47 pm
Kirjoittaja Virdon
sikakoira kirjoitti: Su Syys 04, 2022 12:35 pmNythän ei olla missään valloitusretkellä
No tämäpäs hyvä että pitänet sitten täysin tuomittavana asiana jos Venäjä yrittää vielä liittää itsenäisen Ukrainan alueitakin itseensä tässä "erikoisoperaatiossa" joka ei ole valloitusretki.
Itse käyttäisin tässä kohtaa lausetta, "vaan suorittamassa valloitus- ja tuhoamissotaa kaikkien ukrainalaisten elämien tuhoamiseksi".
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Su Syys 04, 2022 12:57 pm
Kirjoittaja URSA
sikakoira kirjoitti: Su Syys 04, 2022 12:35 pm
Nythän ei olla missään valloitusretkellä vaan suorittamassa erikoisoperaatiota Itä- Ukrainalaisten elämisen turvaamiseksi.
Kaikkiaan Mariupolissa uskotaan siis kuolleen noin 113 750 ihmistä, eli yli viidesosa kaupungin asukkaista.
– Kammottava luku, joka on moninkertainen aiempiin arvioihin nähden, kommentoi brittilehti The Timesin Ukrainan kirjeenvaihtaja Maxim Tucker asiaa Twitterissä.
Myös suurin osa Mariupolin kaupungin rakennuksista tuhoutui kevään piirityksessä.
JanitaSlim kirjoitti: Su Syys 04, 2022 12:34 pm
No se nyt ei enää yllätä, jos Ukraina on alkanut käyttämään hermokaasuakin apunaan. Saaneet varmaan lahjoituksena Yhdysvalloilta..
Jos haluat tässä Kremlin narratiivin mukaan mennä, niin pitää olla tarkkana. Ukrainan bioaseiden käyttöön pitää aina muistaa liittää lukuisat eri puolilta maata löytyneet biolaboratoriot, jotka sitten narratiivissa spinnataan bioASElaboratorioiksi.
Jos taas sitten palataan Kremlin höpinöistä todellisuuteen, niin sodan osapuolista vain toisella on bioaseita, ja se osapuoli ei ole Ukraina.
Se on USA olet aivan oikeassa joka noita aseita on hallinnoinut. Venäjällähän ei bioaseita ole kuten OPCW on omissa tarkastuksissaan todennut.
URSA postasi:
Kaikkiaan Mariupolissa uskotaan siis kuolleen noin 113 750 ihmistä, eli yli viidesosa kaupungin asukkaista.
Repesin , mistähän tällaisetkin luvut on nyt tiskiin löytyneet
Venäjä parasta aikaa kunnostaa tohinalla Mariupolin tuhoja
Syynä tuhoihin siis oli Azov joukkojen siviili infran käyttäminen sotatoimiin josta Amnestykin maailmaa muistutti
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Su Syys 04, 2022 1:20 pm
Kirjoittaja Virdon
↑
Ja tarkoituksena on tietysti korjata aiheuttamiaan tuhoja Ukrainan hyväksi koska tätäkään aluetta ei ole Venäjällä tarkoitusta valloittaa itselleen koska nyt ei olla valloitusretkellä?
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Su Syys 04, 2022 1:31 pm
Kirjoittaja sikakoira
Etelärannikon Venäjänkielinen kansa saa kohta valita haluavatko jatkaa Ukrainan hallinnon alla. Samalla lailla näitä on sorrettu Natsipataljoonien avulla kuin Donbassin aluetta. Ukraina tulee menettämään täydellisesti meriyhteytensä koska ei ollut halukas rauhan neuvotteluiden sinetöimiseen huhtikuussa vaikka paperit olivatkin jo allekirjoittamista vaille valmiina.
Länsimaat ja etenkin Britannia käänsivät Zelenskyin pään tuolloin ja uskottelivat tälle että sotimalla Venäjän hallinto murenee sisältäpäin mikä oli megalomaaninen arviointivirhe länsimaiden puolelta.
Silti tässäkään vaiheessa ei enää kehdata myötää virhearvioitaan ja aiotaan jatkaa rimpuilua viimeiseen Ukrainalaiseen asti .
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Näin ei ole ajatellut kuin länsimedia ja länsipoliitikot
Mitäs se zikakoira arviokaan joulukuussa 2021. Saman tason ryssänfaktaa puskee tuutin täydeltä edelleen.
sikakoira kirjoitti: Ti Joulu 28, 2021 3:27 pm
Faktahan on kuten NATO:kin tunnustaa ettei jonkin Ukrainan haltuunottoon mene puoltatuntia kauempaa mikäli sille linjalle lähdetään . Näin ei kuitenkaan ole näillä näkymin tapahtumassa vaikkakin länsipropagandakoneisto nyt yrittää muuta surkuhupaisasti esittää
Tämähän on silkkaa faktaa jonka NATO on itse arvioinut. Koko Baltian haltuunottoon menee NATO:n mukaan kaksi vuorokautta.
Nythän ei olla missään valloitusretkellä vaan suorittamassa erikoisoperaatiota Itä- Ukrainalaisten elämisen turvaamiseksi.
Kumma kun tämä tuntuu olevan aina vaan epäselvää.
Erikoisoperaatiohan muuttui sodaksi, kun Ukraina iski Krimille. Vai yritätkö venkoilla tuostakin sanomastasi irti? Puolituntisia on kulunut aika monta sen jälkeen.
Ja nimenomaan se puolituntinen oli alunperin pelkkä arvio, jonka itse leimasit faktaksi. Ymmärrätkö eron arvion ja faktan välillä? Ihan naurettavaa, että yrität venkoilla kaikesta sanomastasi myöhemmin irti. Ja kuvittelet, että kukaan järkevä uskoisi "faktojasi".
NATO on varmasti arviot tehnyt uusiksi nähdyn perusteella, ryssä on näyttönsä antanut.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
sikakoira kirjoitti: Su Syys 04, 2022 1:03 pmVenäjä parasta aikaa kunnostaa tohinalla Mariupolin tuhoja
Ja tarkoituksena on tietysti korjata aiheuttamiaan tuhoja Ukrainan hyväksi koska tätäkään aluetta ei ole Venäjällä tarkoitusta valloittaa itselleen koska nyt ei olla valloitusretkellä?
Kansalaiset äänestävät piakkoin haluavatko kuulua Ukrainaan vai Venäjään. Kansalaiset siis päättävät. Näetkö kuinka hienoja taloja hetkessä nousee hieman vaurioituneiden tilalle?
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Su Syys 04, 2022 2:37 pm
Kirjoittaja Virdon
sikakoira kirjoitti: Su Syys 04, 2022 1:31 pm
Etelärannikon Venäjänkielinen kansa saa kohta valita haluavatko jatkaa Ukrainan hallinnon alla. Samalla lailla näitä on sorrettu Natsipataljoonien avulla kuin Donbassin aluetta. Ukraina tulee menettämään täydellisesti meriyhteytensä koska ei ollut halukas rauhan neuvotteluiden sinetöimiseen huhtikuussa vaikka paperit olivatkin jo allekirjoittamista vaille valmiina.
Länsimaat ja etenkin Britannia käänsivät Zelenskyin pään tuolloin ja uskottelivat tälle että sotimalla Venäjän hallinto murenee sisältäpäin mikä oli megalomaaninen arviointivirhe länsimaiden puolelta.
Silti tässäkään vaiheessa ei enää kehdata myötää virhearvioitaan ja aiotaan jatkaa rimpuilua viimeiseen Ukrainalaiseen asti .
Ei ole etelärannikon venäjänkielisen kansan mikään pakko jatkaa Ukrainan hallinnon alla elleivät halua. He voisivat aivan hyvin halutessaan muuttaa sinne Venäjän puolelle ilman että yhtään osaa Ukrainasta pitäisi varastaa samalla osaksi Venäjää.
Mutta itsenäisten valtioiden kustannuksella laajentumista himoitseva Venäjä ei tietysti halua ottaa pelkkiä asukkaita, vaan maatkin pitää saada mukana.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Su Syys 04, 2022 2:40 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
ketunlenkki kirjoitti: Su Syys 04, 2022 2:31 pm
Erikoisoperaatiohan muuttui sodaksi, kun Ukraina iski Krimille. Vai yritätkö venkoilla tuostakin sanomastasi irti? Puolituntisia on kulunut aika monta sen jälkeen.
Ja nimenomaan se puolituntinen oli alunperin pelkkä arvio, jonka itse leimasit faktaksi. Ymmärrätkö eron arvion ja faktan välillä? Ihan naurettavaa, että yrität venkoilla kaikesta sanomastasi myöhemmin irti. Ja kuvittelet, että kukaan järkevä uskoisi "faktojasi".
NATO on varmasti arviot tehnyt uusiksi nähdyn perusteella, ryssä on näyttönsä antanut.
Sota on lännen valheita, joita syötetään mediassa, ettei totuus valkeene ennenkuin talvi ja kyylmää. Asiat etenee suunnitellusti tictoctictoc
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
sikakoira kirjoitti: Su Syys 04, 2022 1:31 pm
Etelärannikon Venäjänkielinen kansa saa kohta valita haluavatko jatkaa Ukrainan hallinnon alla. Samalla lailla näitä on sorrettu Natsipataljoonien avulla kuin Donbassin aluetta. Ukraina tulee menettämään täydellisesti meriyhteytensä koska ei ollut halukas rauhan neuvotteluiden sinetöimiseen huhtikuussa vaikka paperit olivatkin jo allekirjoittamista vaille valmiina.
Länsimaat ja etenkin Britannia käänsivät Zelenskyin pään tuolloin ja uskottelivat tälle että sotimalla Venäjän hallinto murenee sisältäpäin mikä oli megalomaaninen arviointivirhe länsimaiden puolelta.
Silti tässäkään vaiheessa ei enää kehdata myötää virhearvioitaan ja aiotaan jatkaa rimpuilua viimeiseen Ukrainalaiseen asti .
Ei ole etelärannikon venäjänkielisen kansan mikään pakko jatkaa Ukrainan hallinnon alla elleivät halua. He voisivat aivan hyvin halutessaan muuttaa sinne Venäjän puolelle ilman että yhtään osaa Ukrainasta pitäisi varastaa samalla osaksi Venäjää.
Mutta itsenäisten valtioiden kustannuksella laajentumista himoitseva Venäjä ei tietysti halua ottaa pelkkiä asukkaita, vaan maatkin pitää saada mukana.
Voisit ajatella esim. Mariupolin siirtymistä venäläiskaupungiksi eräänlaisena kuntaliitoksena. Näitä aina välillä joudutaan tehostamisen nimissä tekemään

Lähetetty: Su Syys 04, 2022 2:44 pm
Kirjoittaja Virdon
JanitaSlim kirjoitti: Su Syys 04, 2022 2:35 pm
Kansalaiset äänestävät piakkoin haluavatko kuulua Ukrainaan vai Venäjään. Kansalaiset siis päättävät. Näetkö kuinka hienoja taloja hetkessä nousee hieman vaurioituneiden tilalle?
Aijaa, että kansalaiset saavat muka päättää että haluavatko kuulua Ukrainaan vai Venäjään? Rakennustöistä päätellen näyttää siltä että Venäjä on jo päättänyt asian näiden kansalaisten puolesta että meille kuulutte.
Toivottavasti ovat laadukkaita ja hienoja taloja, jos kansalla on muka vielä mahdollisuus päättääkin että haluammekin jäädä Ukrainalle.
Omien tuhojensa korjaaminen olisikin vähintä mitä Venäjä voisi tehdä jatkossa Ukrainan hyväksi.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Su Syys 04, 2022 2:47 pm
Kirjoittaja sikakoira
Venäjä maksaa parempia etuuksia kuin Ukraina niin tämäkin toki vaikuttaa kansalaisten päätöksiin.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
sikakoira kirjoitti: Su Syys 04, 2022 1:31 pm
Etelärannikon Venäjänkielinen kansa saa kohta valita haluavatko jatkaa Ukrainan hallinnon alla. Samalla lailla näitä on sorrettu Natsipataljoonien avulla kuin Donbassin aluetta. Ukraina tulee menettämään täydellisesti meriyhteytensä koska ei ollut halukas rauhan neuvotteluiden sinetöimiseen huhtikuussa vaikka paperit olivatkin jo allekirjoittamista vaille valmiina.
Länsimaat ja etenkin Britannia käänsivät Zelenskyin pään tuolloin ja uskottelivat tälle että sotimalla Venäjän hallinto murenee sisältäpäin mikä oli megalomaaninen arviointivirhe länsimaiden puolelta.
Silti tässäkään vaiheessa ei enää kehdata myötää virhearvioitaan ja aiotaan jatkaa rimpuilua viimeiseen Ukrainalaiseen asti .
Ei ole etelärannikon venäjänkielisen kansan mikään pakko jatkaa Ukrainan hallinnon alla elleivät halua. He voisivat aivan hyvin halutessaan muuttaa sinne Venäjän puolelle ilman että yhtään osaa Ukrainasta pitäisi varastaa samalla osaksi Venäjää.
Mutta itsenäisten valtioiden kustannuksella laajentumista himoitseva Venäjä ei tietysti halua ottaa pelkkiä asukkaita, vaan maatkin pitää saada mukana.
Voisit ajatella esim. Mariupolin siirtymistä venäläiskaupungiksi eräänlaisena kuntaliitoksena. Näitä aina välillä joudutaan tehostamisen nimissä tekemään
Juu ihan varmana voisin. On se sinullakin kyllä erikoinen tapa ajatella kuntaliitoksista.
Meidänkin on sitten erittäin tärkeää varmistaa liittoutumalla muiden kanssa ettemme joudu yksin kohtaamaan Venäjää jos sitä alkaa houkuttamaan meitäkin kohtaan tällaiset "kuntaliitokset".