Sivu 14/681
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: La Heinä 04, 2020 11:16 am
Kirjoittaja Vivienne
Keski-Pohjanmaa lehti 3.7.2020
Kaustisella kesäkuun puolivälissä kadonnut ja surmatuksi epäilty mies on edelleen kateissa.
– Meillä on edelleen mies hukassa, tutkinnanjohtaja Ove Storvall kertoo.
Storvallin mukaan tällä hetkellä kadonneen etsinnät on keskitetty Kaustisen lisäksi Vetelin ja siellä erityisesti Räyringin suunnalle. Silminnäkijähavaintojen mukaan poliisi on liikkunut muun muassa alueen metsäautoteillä.
– Poliisi liikkuu siellä eri paikoissa ja tekevät tutkintaa, joten viranomaisia saattaa nähdä nyt tavallista enemmän, Storvall tyytyy toteamaan.
Kaksi keskipohjalaista miestä vangittiin keskiviikkona todennäköisin syin taposta epäiltyinä. Storvall ei ota kantaa kysymykseen, ovatko miehet tunnustaneet tekoa.
– En kommentoi, mitä esitutkinnassa on tullut esiin.
Storvall pyytää ottamaan yhteyttä poliisiin, jos tietää tapauksesta jotakin. Vihjeet voi lähettää osoitteeseen
[email protected].
Kaustisen henkirikokseen liittyvissä internet-keskusteluissa huhutaan, että poliisi olisi aloittanut tutkia paikkakunnalla toukokuun lopulla tapahtunutta hukkumista. Pitääkö tämä paikkansa?
– Olen kuullut hukkumistapauksesta, mutta emme ole ainakaan vielä saaneet sellaisia tietoja, jotka olisivat antaneet meille aihetta epäillä muuta kuin hukkumista, Storvall sanoo.
Poliisi ei siis ole käynnistänyt tutkintaa hukkumiseen liittyen?
– Emme ole sen kummemmin lähteneet suorittamaan rikostutkintaa sen osalta.
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: La Heinä 04, 2020 12:25 pm
Kirjoittaja Mirkkq
Vivienne kirjoitti: La Heinä 04, 2020 11:16 am
Kaustisen henkirikokseen liittyvissä internet-keskusteluissa huhutaan, että poliisi olisi aloittanut tutkia paikkakunnalla toukokuun lopulla tapahtunutta hukkumista. Pitääkö tämä paikkansa?
Onko toimittajalla luetun ymmärtämisessä ongelmaa, vai käydäänkö tätä keskustelua jossain muuallakin?
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: La Heinä 04, 2020 12:55 pm
Kirjoittaja Diibadaaba22
Pultti kirjoitti: La Heinä 04, 2020 12:38 pm
Ibumax kirjoitti: Pe Heinä 03, 2020 7:50 pm
Pohjanmaan käräjäoikeus on vanginnut tänään vuonna 1993 ja 1990 syntyneet keskipohjalaismiehet todennäköisin syin epäiltynä kesäkuussa kadonneen 21-vuotiaan Jami-Petteri Klemolan taposta.
Rikoksen uskotaan tapahtuneen 16. kesäkuuta Kaustisilla.
Poliisi kertoo tiedotteessaan, että esitutkinta on kesken, eikä siksi kerro enempää yksityiskohtia asiasta.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/par ... #gs.9v7d4v
Tämä pätkä MTV:n uutisesta jäi mietityttämään, ja nimenomaan tuo boldattu kohta. Onkohan kuulusteluissa tullut ilmi jotain, jonka perusteella poliisi uskoo rikoksen tapahtuneen Kaustisella? Onko Jami kenties tapettu jo kotonaan ketuntiellä tai Villen ja Janeten kämpällä Laurilantiellä, ja sitten kuskattu ruumis jonnekin? Mikäli näin olisi, kannattaisi V+J käytössä ollut Carina E syynätä läpi ruumiskoiran kera.
Tuosta autosta liikkunut jo jonkin aikaa huhua että koira on sen merkannut. Sillähän ruumista todennäköisesti on kuskattu jos sitä on siirretty. Epäilen vain ettei tuosta oikeasti ulkopuoliset tiedä kun eiköhän tuo ole vain poliisin tiedossa ja istuntokin oli kai suljettu. Autohan varmasti tutkittu heti alkuun koirien kanssa.
Ulkopuoliset voi tietää yllättävänkin paljon. Joka koirista ymmärtää ja tilanteen näkee, kyllähän sen tietää merkkasko vai ei. On koiralla asuntokin tsekattu.
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: La Heinä 04, 2020 1:32 pm
Kirjoittaja barooni
saa nähä alkavatko tekijät puhua, vai ovatko jo puhuneet teosta poliisille, eihän sitä välttämätyä edes muista missä"roppa" on, jos tarpeeks sekasin ollu, vois olettaa, et ei oo helppoa olla vangittuna, tappo syyte tulossa, kovat vierotusoireet päällä kun ei saa"kamaa", tosin ite aiheutettu, ja voidaan todeta, et tuollasella elämäntyylillä jopa jossain vaiheessa odotettavissa et "herää" putkasta taposta epäiltynä.
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: La Heinä 04, 2020 3:12 pm
Kirjoittaja Hpl
Päätin liittyä tähän,olen riittävästi seurannut tätä keskustelua. Ja korjata väitteet koskien E.K:ta joka on aiemmin mainittu useaan otteeseen.
Nyt saa loppua tuo loan heitto!
E.K:lla ei ole mitään tekemistä kenenkään kuoleman kanssa.
Voin todistaa että ei ole ollut kyseisen porukan kanssa missään tekemisissä Jamin katoamisen aikana.
On keskusteltu poliisin kanssa jo ennen kuin katoamisesta tuli julkinen.
Poliisi etsi Jamia jo silloin.
Keskustelun sisältöä en ala tässä kertomaan.
Ettei siitä koituisi mahdollista haittaa poliisin esitutkinnassa.
Eiköhän ole aika pysyä itseasiassa.
Eikä alkaa syyttömiä sotkemaan tähän murhakeissiin.
Ja jättää toisten perheet rauhaan.
Vaikka kirjoittelee tänne anonyymisti niin henkilöllisyyden saa kyllä selville ja siitä voi seurata kunnianloukkaus syyte.
Pitää pystyä seisomaan sanojensa takana.
On jo ilmiselvää ketkä ovat veriteon tehneet.
Ja vapaalla voi olla niitä jotka mahdollisesti ovat yllyttäneet veljekset murhaan.
Ilmeisesti henkilöt joilla on tunnolla jotain Jamin kuolemaan liittyen trollaavat täällä vierittämällä syyn muiden niskoille puhdistaakseen omaa mainettansa.
Toivottavasti kaikki kanssa rikolliset jäävät kiinni ja tuomitaan.
Niin varmasti käykin.
Valheella on lyhyet jäljet.
Ja totuudella on tapana paljastua ennemmin tai myöhemmin.
Pysykää hyvät ihmiset asiassa.
Hyvää kesän jatkoa kaikille.
Tästä pahuuden tapahtumasta huolimatta.
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: La Heinä 04, 2020 3:32 pm
Kirjoittaja Kemikaali
Jaahas. En itse edes tiedä kuka tämä mystinen E.K on, mutta taitaa olla niin, että itse tänne kirjoitti tuon tekstin

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: La Heinä 04, 2020 3:52 pm
Kirjoittaja Hpl
Jaahastelija
Tais ottaa itseensä.
Ensin oli niin tietoinen kuka E.K on.
Ja nyt ei ollutkaan vaan E.K:sta tuli mystinen.
Eikä ole E.K:n kirjoitusta kaikki voi päätellä käyttäjä nimestä.
Jossa on minun nimikirjaimet Hpl.
En viitsi enempää ottaa kantaa joutavuuksiin.
Eiköhän asia tullut kaikille jo selväksi.
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: La Heinä 04, 2020 4:44 pm
Kirjoittaja Diibadaaba22
Hpl kirjoitti: La Heinä 04, 2020 3:12 pm
Päätin liittyä tähän,olen riittävästi seurannut tätä keskustelua. Ja korjata väitteet koskien E.K:ta joka on aiemmin mainittu useaan otteeseen.
Nyt saa loppua tuo loan heitto!
E.K:lla ei ole mitään tekemistä kenenkään kuoleman kanssa.
Voin todistaa että ei ole ollut kyseisen porukan kanssa missään tekemisissä Jamin katoamisen aikana.
On keskusteltu poliisin kanssa jo ennen kuin katoamisesta tuli julkinen.
Poliisi etsi Jamia jo silloin.
Keskustelun sisältöä en ala tässä kertomaan.
Ettei siitä koituisi mahdollista haittaa poliisin esitutkinnassa.
Eiköhän ole aika pysyä itseasiassa.
Eikä alkaa syyttömiä sotkemaan tähän murhakeissiin.
Ja jättää toisten perheet rauhaan.
Vaikka kirjoittelee tänne anonyymisti niin henkilöllisyyden saa kyllä selville ja siitä voi seurata kunnianloukkaus syyte.
Pitää pystyä seisomaan sanojensa takana.
On jo ilmiselvää ketkä ovat veriteon tehneet.
Ja vapaalla voi olla niitä jotka mahdollisesti ovat yllyttäneet veljekset murhaan.
Ilmeisesti henkilöt joilla on tunnolla jotain Jamin kuolemaan liittyen trollaavat täällä vierittämällä syyn muiden niskoille puhdistaakseen omaa mainettansa.
Toivottavasti kaikki kanssa rikolliset jäävät kiinni ja tuomitaan.
Niin varmasti käykin.
Valheella on lyhyet jäljet.
Ja totuudella on tapana paljastua ennemmin tai myöhemmin.
Pysykää hyvät ihmiset asiassa.
Hyvää kesän jatkoa kaikille.
Tästä pahuuden tapahtumasta huolimatta.
Eihän kukaan ole E.K. ta tässä keississä mistään syyttänyt.
Ainoastaan tuotu esiin että samoissa porukoissa liikkunut, minkä sinä nyt viestissäsi todeksi varmistit...
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: La Heinä 04, 2020 4:49 pm
Kirjoittaja aStiffSausage
Kuka tämä mystinen E.K siis on ja miten hän tähän tapaukseen liittyy?
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: La Heinä 04, 2020 4:52 pm
Kirjoittaja Kemikaali
Hpl kirjoitti: La Heinä 04, 2020 3:52 pm
Jaahastelija
Tais ottaa itseensä.
Ensin oli niin tietoinen kuka E.K on.
Ja nyt ei ollutkaan vaan E.K:sta tuli mystinen.
Eikä ole E.K:n kirjoitusta kaikki voi päätellä käyttäjä nimestä.
Jossa on minun nimikirjaimet Hpl.
En viitsi enempää ottaa kantaa joutavuuksiin.
Eiköhän asia tullut kaikille jo selväksi.
Luetun ymmärrys ei liene hallussa. En ole missään vaihessa väittänyt tietäväni kuka E.K on enkä välitä tietääkään kuulemani perusteella. Arvostan sen verran itseäni, että en kavereeraa roskasakin kanssa.
Janettea käy sääliksi. Vaikea jatkaa normaalia elämää pienellä paikkakunnalla tapahtuneesta johtuen. Leima on otsassa vaikkei asiaan olisi sekaantunutkaan.
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: La Heinä 04, 2020 5:05 pm
Kirjoittaja Diibadaaba22
Kemikaali kirjoitti: La Heinä 04, 2020 4:52 pm

Minä säälin ainoastaan uhria, en ketään joka tämän paskasakin kans kaveeraa.
Eihän tuo näy janettea haittaavan. Piilotti aikajanaltaan kaikki muut kuvat, paitsi yhden. Lisäksi sinne ilmestyi parisuhteesta kertova päivitys, sen jos minkä olis kuvitellut piiloon jättävän.
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: La Heinä 04, 2020 5:13 pm
Kirjoittaja nakuna
Kemikaali kirjoitti: La Heinä 04, 2020 4:52 pm
Hpl kirjoitti: La Heinä 04, 2020 3:52 pm
Jaahastelija
Tais ottaa itseensä.
Ensin oli niin tietoinen kuka E.K on.
Ja nyt ei ollutkaan vaan E.K:sta tuli mystinen.
Eikä ole E.K:n kirjoitusta kaikki voi päätellä käyttäjä nimestä.
Jossa on minun nimikirjaimet Hpl.
En viitsi enempää ottaa kantaa joutavuuksiin.
Eiköhän asia tullut kaikille jo selväksi.
Luetun ymmärrys ei liene hallussa. En ole missään vaihessa väittänyt tietäväni kuka E.K on enkä välitä tietääkään kuulemani perusteella. Arvostan sen verran itseäni, että en kavereeraa roskasakin kanssa.
Janettea käy sääliksi. Vaikea jatkaa normaalia elämää pienellä paikkakunnalla tapahtuneesta johtuen. Leima on otsassa vaikkei asiaan olisi sekaantunutkaan.
No ei todellakaan käy Janettea sääliks, se oikein nauttii siitä kun saa kertoa Villelle että on pannut pitkin perhonjokilaksoa ja että Ville suuttuu siitä ja käy riehumassa..
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: La Heinä 04, 2020 5:15 pm
Kirjoittaja Kemikaali
Sitten karisi täältäkin sääli, jos tuo totta.
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: La Heinä 04, 2020 5:19 pm
Kirjoittaja Vivienne
E.K eli niinkuin näyttelijä E.Vilpas Sukunimi on tämä K:lla alkava paikkakunta Vetelin vieressä. Jos en ihan väärin oo rivien välistä lukenu?
Eikös tää oo huhupuheita täynnä koko ketju, mutta usein on saanu todettua että aina huhuissa on jotain perää jossain määrin.
Niin tai näin mutta kukaan ei oo ansainnu tommosta kuolemaa ja kaikki jotka asiasta luulee jotain tietävänsä niin ilmottakaa nyt vaan ne pienimmätki vihjeet epäilyistänne poliiseille. Tälläsessä tapauksessa varmasti ottavat kaikki johtolangat tosissaan.
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: La Heinä 04, 2020 5:19 pm
Kirjoittaja Mirkkq
Jos ei ole Jamin löytämiseksi mitää annettavaa tähän ketjuun niin suosittelen pitään pään kii. Alkaa olla jo aika selkeetä kunnianloukkauskamaa teksteissä oli asiat miten vain.
ps. kylillä pyörii nyt niin monta siviilipoliisia skoodineen ja pakuineen että kannattaa mopojonnien pitää ne kilvettömät viripommit iskän tallissa