Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7233
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Moottoripyöräkaupasta tuli painajainen

18:28 - 31. tammikuuta 2012

Kaksi lahtelaismiestä joutui väkivallan ja kovan uhkailun uhriksi moottoripyöräkaupan takia. Myyjät, 33- ja 38-vuotiaat lahtelaismiehet, olivat saaneet haltuunsa ainakin 7000 euron arvoisen varastetun moottoripyörän.
He myivät sitä kahdelle lahtelaismiehelle vuosi sitten helmikuussa 3 400 eurolla. Toinen miehistä ilmoitti heti poliisille varastetusta kulkupelistä.
Kolme päivää myöhemmin myyjät kävivät kahden muun, tuntemattomaksi jääneen miehen kanssa perimässä kauppahintaa Jokimaalla sijaitsevasta talosta. He löivät tajuttomaksi toisen miehen heti kun tämä oli avannut ulko-oven. Toiselle miehelle sanottiin, että Helsingistä tulee pyssymies ja ampuu häntä polveen, jos hän ei maksa.
Kun "asiakkaat" ilmoittivat tapauksesta poliisille, toista heistä uhattiin kaksi kertaa, taas polveen ampumisella.
Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa myyjiä syytettiin törkeästä kätkemisrikoksesta, kiristyksestä, törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja pahoinpitelystä.
Tuomio annetaan noin kolmen viikon kuluttua.
katjuska.84
Sabrina Duncan
Viestit: 373
Liittynyt: Pe Touko 21, 2010 8:38 am
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Viesti Kirjoittaja katjuska.84 »

Noita igluilla ajajia tuntuu talvisin riittävän.
Meillä päin näin tuossa muutama viikko sitten erään kiinteistövälitysfirman auton, Jonka kuljettaja lähti liikkeelle niin että oli putsannut autosta lumet vain kuskin puolelta ja etuikkunasta. Repsikan puolen lasit aivan lumessa.
Päätin, että jos kerrannoin kiire on ettei autoa viitsi edes lumesta putsata, niin heidän palvelujaan en aio suosituksista huolimatta käyttää. Mitäs sitten, kun kuski ei näekkään oikealta tulevaa pientä ihmistä ja ajaa yli, kun ei viitsinyt hetkeä käyttää ja putsata autoa kunnolla.

Toinen esimerkki on se, kun viime talvena suivaantunut ex-työkaveri tuli töihin ja manasi poliiseja, jotka olivat hänet kesken ajon pysäyttäneet ja pakottaneet tämän raappaamaan autonsa ikkunat auki. Kyseinen henkilö siis oikein kehtasi meuhkata siitä kuinka hänet pakotettiin niin tekemään..Ulkona kun oli niin kylmä ettei viitsinyt sitä tehdä ajoon lähtiessä vaan ajeli mieluummin autolla jossa näkyvyys oli sellainen tuulilasiin raapattu ympyrä kuskin puolelle..
Entäpä jos elämä onkin vain unta matkalla kuolemaan?
Avatar
vivy
Jack Bauer
Viestit: 914
Liittynyt: Ma Joulu 08, 2008 12:11 pm

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Viesti Kirjoittaja vivy »

Kammottava kuva kuolleesta tyttärestä levisi verkossa - vanhemmille jättikorvaukset
Keskiviikko 1.2.2012 klo 10.49
Auto-onnettomuudessa kuolleen tytön vanhemmat ovat turhaan yrittäneet saada järkyttävää kuvamateriaalia pois verkosta.

Pyhäinpäivän aattona vuonna 2006 Nicole Catsouras, 18, vei luvatta isänsä Porschen ja kaahasi sillä ympäri Orangen piirikuntaa. Yli 160 kilometrin tuntivauhdissa hän osui toiseen autoon ja törmäsi tiemaksun keräyskoppiin.

Kalifornian maantiepoliisin tutkijat ottivat onnettomuuspaikalta kuvia, joissa näkyy Catsourasin hirvittävällä tavalla ruhjoutunut ruumis. Catsourasin vammat olivat niin pahoja, etteivät edes hänen vanhempansa saaneet nähdä ruumista.

Kaksi maantiepoliisin edustajaa kuitenkin vuoti järkyttävät kuvat nettiin, ja pian ne alkoivat levitä kulovalkean tavoin tuhansilla verkkosivuilla. Monissa niistä "Porsche-tytöksi" nimettyä Catsourasia ivattiin kutsumalla häntä rikkaaksi tytöksi, joka ansaitsi kuolla. Perhe sai nimettömiä pilkkaviestejä myös kotiinsa.

Catsourasin vanhemmat haastoivat Kalifornian maantiepoliisin oikeuteen tapauksen johdosta. Ensimmäisellä yrittämällä heidän haasteensa hylättiin, mutta lakimuutoksen myötä tapaus päätyi oikeuskäsittelyyn.

Tällä viikolla maantiepoliisi ja Catsourasin perhe pääsivät vihdoin sopimukseen, jonka mukaan poliisi maksaa perheelle 2,37 miljoonan dollarin (n. 1,8 miljoonaa euroa) korvaukset. Lisäksi poliisi suostuu auttamaan perhettä kuvien poistamiseksi, vaikka urakka vaikuttaa mahdottomalta.

- Olen päättänyt saada ne pois internetistä, vaikka jokainen internet-asiantuntija on sanonut minulle, ettemme saa niitä koskaan poistettua, isä Christos Catsouras sanoi Los Angeles Timesin haastattelussa vuonna 2010.

IL
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201202 ... 0_ul.shtml

Tulipas ikävä fiilis tästä uutisesta. Aivan järkyttävää, että poliisit vuotavat kuvat nettiin! Tuntuu silti siltä, että kun joskus vuotaa jotain esimerkiksi tekeillä olevista elokuvista, nekin saadaan tehokkaammin pois. Noi tytön järkyttävät kuvat löytyvät ihan googlen kuvahaullakin..
A Laza
Alibin satunnaislukija
Viestit: 59
Liittynyt: La Joulu 06, 2008 11:31 pm

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Viesti Kirjoittaja A Laza »

Noi tytön järkyttävät kuvat löytyvät ihan googlen kuvahaullakin.
Oli muuten aika rankkoja kuvia..
Tyttöhän ei itse kärsi enää, mutta voi vain kuvitella kuinka suunnaton vanhempien suru on, eikä asiaa varmasti auta tuollaisten kuvien löytyminen internetistä. Yllättävän ilkeitä kommentteja kuvien ohessa oli, mutta uskon, että agressio ja empatiakyvyttömyys kuollutta kohtaan ovat voimakasta suojelumekanismiä. Ei satu, eikä kosketa, kun kuollut tai uhri on "ansainnut" kohtalonsa.
Nooruska
Michael Knight
Viestit: 4092
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 1:57 pm

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Viesti Kirjoittaja Nooruska »

^ Loogisesti itsekin oli haettava kys. kuvat, kun kerta uutisessa mainittiin nimet ja kaikki. Oli muuten aikas raakaa katsottavaa. :shock:
Jumalauta kakarat me ollaan televisiossa!
kakkosurpo
Frank Columbo
Viestit: 9023
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 10:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Samanlaista soossia nähnyt muutaman kerran livenä, ei enää hirveesti kauhistuta.
Eihän noi mitään kivoja juttuja kuitenkaan ole, ja vielä netissä meidän uteliaitten pällisteltävinä.
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin, ja tyhjyys siellä odottaa. Kukaan ei muista 10 vuoden päästä että olit edes olemassa. Reilu peli kaikille.
mikkopoika
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 102
Liittynyt: Su Heinä 10, 2011 11:17 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Viesti Kirjoittaja mikkopoika »

Nooruska kirjoitti:^ Loogisesti itsekin oli haettava kys. kuvat, kun kerta uutisessa mainittiin nimet ja kaikki. Oli muuten aikas raakaa katsottavaa. :shock:
Pitihän ne käydä katsomassa, karmea näky. Ainoa lohtu on, että loppu on varmasti ollut nopea. Joku voisi vuotaa noiden vuotajien kuvat nettiin, niin koko maailma voisi sitten ivata heitä...
Avatar
vivy
Jack Bauer
Viestit: 914
Liittynyt: Ma Joulu 08, 2008 12:11 pm

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Viesti Kirjoittaja vivy »

Kaivelin nettiä vähän tapauksen tiimoilta ja tytön verestä oli ruumiinavauksessa löytynyt kokaiinia, mutta ei alkoholia. Rikkaat lapset.. :roll:

Surullinen tapaus joka tapauksessa. Silti onni, että kukaan muu ei loukkaantunut.
Hissukka
Nikke Knatterton
Viestit: 193
Liittynyt: Su Joulu 18, 2011 3:53 pm

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Viesti Kirjoittaja Hissukka »

Raskaasti aseistautunut mies yritti varastaa suuvettä - kaasutti vartijaa
Keskiviikko 1.2.2012 klo 14.20

Myymälävaras suihkutti Alepan takahuoneessa kaasua vartijan kasvoille.

Välikohtaus tapahtui Helsingin Hämeentie 25:ssä sijaitsevassa Alepassa tänään.

Vartija näki kaupassa olleen miehen piilottavan takkinsa alle jotain. Vartija seurasi miestä kassalle, ja kysyi mitä hän oli kätkenyt. Samalla hetkellä miehen takin alta putosi lattialle suuvesipullo.

Vartija ja mies menivät takahuoneeseen selvittämään tapahtunutta, kun näpistelijä ottikin taskusta kaasusumuttimen ja suihkutti vartijaa kasvoihin.

Kaasuttaja yritti poistua kaupasta, mutta vartija ja avuksi tullut kasatyöntekijä saivat hänet kiinni. He pitivät miestä aloillaan poliisin saapumiseen asti.

Vuonna 1974 syntyneen miehen hallusta löytyi amfetamiinia, kaksi kääntöveistä, lyömiseen soveltuva metalliesine, rautapiikki ja vyön soljeksi naamioitu pistoveitsi. Mies vietiin poliisivankilaan.

Häntä epäillään pahoinpitelystä, näpistyksestä, huumausaineen käyttörikoksesta, vaarallisen esineen hallussapidosta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.

IL
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012020 ... 2_uu.shtml


Valmistautumisesta päätellen tyypillä oli varmaan treffit.
Vato
Poliisikoira Rex
Viestit: 284
Liittynyt: To Tammi 13, 2011 9:10 am

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Viesti Kirjoittaja Vato »

Liekkö illodiinia koittanut pölliä? Sitä ainakin hampit ennen ryypiskeli lantraamalla sitä ykköskaljaan.
INES 7
Axel Foley
Viestit: 2295
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 5:57 pm
Paikkakunta: Koiruohon kaupunki

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Viesti Kirjoittaja INES 7 »

Sekava mies löi ruuvarilla poikaa kaupan vessassa ja tunkeutui naisen kotiin ahdistelemaan
Tuomas Rimpiläinen, Aamulehti

Holtittoman sekava mies aiheutti Urjalan keskustassa vakavan välikohtauksen tiistai-iltana noin puoli seitsemän. Tutkinnanjohtajan Joni Länsipuron mukaan vuonna 1985 syntynyt mies kävi kaupan vessassa 17-vuotiaan miehen kimppuun ja alkoi lyödä tätä.

Poliisi epäilee, että mies löi nuorukaista ruuvimeisselillä päähän. Uhri selvisi kuitenkin hyökkäykseen nähden suhteellisen lievin vammoin.

Tämän jälkeen lyöjä poistui vessasta ja alkoi kaupan pihalla uhkailla paikalle sattunutta pariskuntaa. Mies sai uhkailemalla haltuunsa pariskunnan autonavaimet, mutta heitti ne pian maahan ja jatkoi matkaansa kohti läheistä asuintaloa.

Talossa mies yhytti 24-vuotiaan naisen, joka oli menossa kotiinsa. Mies tunki väkisin naisen asuntoon ja alkoi tehdä naiselle seksuaalisia ehdotuksia. Hän myös näytti naiselle sukupuolielimiään. Nainen sai kuitenkin miehen puhuttua ulos asunnosta.

Poliisipartio otti miehen kiinni pihalta. Hänen hallustaan löytyi toistakymmentä grammaa marihuanaa. Poliisin mukaan mies oli päihteidenkäytön takia täysin kontrolloimattomassa tilassa. Mies on poliisille entuudestaan tuttu, mutta näin vakaviin tekoihin hän ei tiettävästi ole aiemmin syyllistynyt.

Poliisi epäilee miestä pahoinpitelystä, ryöstön yrityksestä, kotirauhan rikkomisesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja seksuaaliseen tekoon pakottamisen yrityksestä.

Lue torstain Aamulehdestä, miksi teko ei täytä törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistöä.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194718 ... emaan.html

Ei ilmeisesti ollut nauttinut alkoholia, koska kannabishan rauhoittaa leppoisaksi ja iloiseksi ja viina tekee hulluksi riidanhaastajaksi. Jos siis olisi molempia ottanut, olisi käytös ollut tasaisen normaalia (plusmiinusnolla). Eikun siis mitenpäinseoli...?
Nooruska
Michael Knight
Viestit: 4092
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 1:57 pm

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Viesti Kirjoittaja Nooruska »

vivy kirjoitti:Kaivelin nettiä vähän tapauksen tiimoilta ja tytön verestä oli ruumiinavauksessa löytynyt kokaiinia, mutta ei alkoholia. Rikkaat lapset.. :roll:

Surullinen tapaus joka tapauksessa. Silti onni, että kukaan muu ei loukkaantunut.
Ymmärrän tavallaan vanhempien halun saada kuvat pois, mutta kyllä ton tyyliset kuvat toimii paremmin opetusmateriaalina autokoulussa kuin kuivat saarnat.
Jumalauta kakarat me ollaan televisiossa!
taavetti
Perry Mason
Viestit: 3764
Liittynyt: Pe Helmi 26, 2010 8:17 pm

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Viesti Kirjoittaja taavetti »

Palkatut pieksäjät Virosta kostoksi
A A
18:17 Juha Mikkonen

Itä-Suomen kihlakunnansyyttäjä vaati torstaina Pohjois-Savon käräjäoikeudessa ehdollista vankeutta yrittäjäpariskunnalle pahoinpitelyyn yllytyksestä.

Syytteen mukaan Siilinjärvellä ravintolan omistava pariskunta tilasi välikäsien kautta pahoinpitelyn, jonka kohteena oli ravintolan yläpuolella olevan hotellin omistaja.

Hotellin omistaja loukkaantui pahoin, kun palkatut virolaismiehet pahoinpitelivät toukokuussa 2010.

Pahoinpitelyn syynä oli yrittäjien välinen vuosien riitely melusta ja terassioikeuksista.

Syyttäjä vaati torstaina virolaiselle 24-vuotiaalle miehelle ehdotonta vankeutta pahoinpitelystä.

Miehen 27-vuotiasta rikoskumppania ei tavoitettu esitutkinnan aikana. Rikoskumppanin epäiltiin olevan vangittuna Venezuelassa.

Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta myös kuopiolaisille 37- ja 62- vuotiaille miehille yllytyksestä pahoinpitelyyn.

Käräjäoikeus antaa tuomion myöhemmin kansliapäätöksenä.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti ... ksi/732884

Eiks tämmöinen ole jo aika vellihousumeininkiä?
Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
Hamil
Susikoski
Viestit: 33
Liittynyt: Pe Marras 25, 2011 9:20 pm

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Viesti Kirjoittaja Hamil »

taavetti kirjoitti: Hotellin omistaja loukkaantui pahoin, kun palkatut virolaismiehet pahoinpitelivät toukokuussa 2010.

Eiks tämmöinen ole jo aika vellihousumeininkiä?
En nyt ymärrä mitä ajat takaa. Onko tämä oikea toimintapa mielestäsi?
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7233
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Lehtien lööpit, jotka eivät ansaitse omaa ketjua

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Poliisi iloitsi pontikankeittäjästä: "Vanhan liiton ammattilainen"


Perjantai 3.2.2012 klo 16.34

Kymenlaakson poliisi osaa repiä ilon irti työstään.

Kymenlaakson poliisi lähetti perjantaina erikoisen tiedotteen nostalgisissa tunnelmissa. Tiedotteessa nimittäin ylistettiin sitä, miten mukavaa oli törmätä perinteiseen rikostapaukseen: pontikankeittoon.

Poliisitiedotteessa kerrottiin, että tutkijan mielestä oli kivaa tutkia pitkästä aikaa perinteistä viinajuttua ja kuulustella "perinteistä herrasmiesmäisesti käyttäytyvää vanhan liiton ammattilaista".

Poliisi toteaa, että pontikankeittoon törmääminen on nykyään perin harvinaista.

Kyseinen vanhan liiton ammattilainen jäi kiinni poliisin hoitaessa tiedoksiantotehtävää Kouvolassa joulukuussa. Poliisin saapuessa miehen asunnolle porisi keittiön liedellä pontikkapannu ja meneillään oli tislaus. Pontikkapannusta johti letku ämpäriin, jossa oli valmista tislattua tuotetta.

Asunnosta löytyi lisäksi noin kuusi litraa valmista pontikkaa sekä noin 50 - 70 litraa rankkia muovitynnyreissä asunnon kylpyhuoneessa.

Mies kertoi poliisille keitelleensä pontikkaa jo muutaman vuoden. Osa pontikasta oli mennyt myyntiin.

Onhan se kiva, että poliisillakin on jotain iloa harmaan arjen keskellä. :mrgreen:
Lukittu