Re: HÄKE 'nauha'
Lähetetty: Su Joulu 19, 2010 8:35 pm
Ja vielä vähän ihmettelyä Mannerin väitteistä.
Näin Auer kumoaa valituksessaan käräjäoikeuden tuomion kohta kohdalta
14.12.2010 11:34
Näin Auer kumoaa valituksessaan käräjäoikeuden tuomion kohta kohdalta
Anneli Auer Satakunnan käräjäoikeudessa Porissa 3. marraskuuta 2010. Kuva: Lehtikuva
Satakunnan käräjäoikeuden Anneli Auerille aviomiehensä murhasta antama elinkautinen vankeustuomio perustui 15 seikkaan. Auer kumoaa tänään julki tulleessa, Vaasan hovioikeudelle osoitetussa valituksessa jokaisen käräjäoikeudessa esitetyn kohdan.
1. Veitsi ja kaksi klapia
Jukka Lahden surmassa käytettiin keittiöveistä sekä takkapuita. Valituksessa kysytään, miksi Auer olisi jättänyt veitsen tekopaikalle, josta olisi voinut löytyä hänen DNA:taan tai sormenjäljet. Valituksen mukaan veitsen jättö tekopaikalle viittaa ulkopuoliseen tekijään. Lisäksi takkapuusta löytynyt tunnistamaton DNA osoittaa, että paikalla on ollut ulkopuolinen henkilö.
Miksi Anneli olisi sitä pelännyt? Anneli olisi siinä tapauksessa todennäköisesti väittänyt heittäneensä veitsen pois miehestään.
2. Ikkunan rikkominen ja lasinpalat
Käräjäoikeus katsoi, että talon ulkopuolelle, usean metrin etäisyydelle lentäneet kaksi lasinpalaa antavat viitteitä siitä, ettei lasia oltu rikottu ulkopuolelta. Valituksen mukaan huomion kiinnittäminen lasinpaloihin on epäollennaista, koska ne on todennäköisesti heitetty sinne. Sen sijaan olennaista on kiinnittää huomiota siihen, miten laajalle lasia on levinnyt oven eri puolille. Lisäksi se, että Lahden jalkapohjissa on lasinpalojen aiheuttamia haavaumia osoittaa, ettei ikkunaa ole rikottu lavastusmielessä jälkeenpäin.
Voi jeesus! Mitä se molemmin puolisuus kertoo ulkoa rikkomisesta? Manner ei ole huomannut vierailla täällä, jotta olisi ymmärtänyt ikkunan särkyneen jo riidan alkuvaiheessa.
3. Muistijälkitesti
Käräjäoikeuden mukaan testistä ei voinut tehdä johtopäätöksiä. Valituksen mukaan testi on tehty virheellisesti. Oikein tehtynä se olisi voinut tukea Auerin syyttömyyttä.
Annelille tehtiin tuo muistijälkitesti siinä vaiheessa, kun häntä epäiltiin tekijäksi. Miten se olisi Mannerin mielestä kuulunut tehdä? Kysellen Tannerista ja Puputista ja muista valheellisista tunnistuksista ja tunnustuksista?
4. Lahden alta löytynyt hiustukko
Käräjäoikeuden mukaan väkivalloin irronnut Auerin hiustukko viittaa siihen, että pari on kamppaillut keskenään. Valituksessa hiustukon väitetään olevan peräisin lattialta villakoiraksi muodostuneesta, Auerilta luonnollisesti pudonneista hiuksista.
Jos Annelilta irtoaa hiuksia niin paljon, että niitä on makuuhuoneessa tukkotolkulla, olisi niitä pitänyt olla myös muualla asunnossa. Lisäksi talossa kuin talossa ilmavirtaukset vievät 'villakoirat' tiettyihin kohtiin, yleensä nurkkiin, ei keskelle lattiaa.
5. Lahden talvikengät
Käräjäoikeuden mukaan Lahden talvikengät oli tarkoituksella hävitetty. Valituksen mukaan oikeus ei todennut kuka, missä ja miten kengät oli hävitetty.
Mitenkä sen olisi voinut todeta, kun poliisi ei edes tutkinut missä kengissä Anneli lähti sairaalaan?
6. Lapsen kuulustelu
Tytär kertoi ulkopuolisen poistuneen talosta, muttei nähnyt kamppailua. Valituksessa todetaan, ettei se, että lapsi ei nähnyt kamppailua, heikennä hänen uskottavuuttaan tai muodostaisi johtopäätöstä, että Auer olisi surmaaja.
Lapsi kävi huoneen lähellä kolmasti, muttei nähnyt mäiskintää? Aikaa oli vain kuusiminuuttia, mutta aina lapsen tullessa paikalle surmaaja piiloutui?
7. Jälkihavainnot
Poliisikoira sai yhden vainun tonttien väliseltä rajalta. Käräjäoikeuden mukaan ulkopuolisesta surmaajasta olisi täytynyt jäädä enemmän jälkiä. Valituksessa todetaan, että on erittäin epätodennäköistä, että kukaan muu kuin tekijä olisi kulkenut paikasta, josta vainu löytyi. Jälkihavainto siten viittaa ulkopuoliseen tekijään.Ulkopuolisesta tekijästä olisi pitänyt jäädä hajujälki. Ja tuolla polulla on voinut kulkea kuka tahansa.
8. Auerin tunnustus
Poliisin mukaan Auer tunnusti teon videokuulustelussa vuonna 2009 sekä myöhemmin lapsilleen. Auer perusteli tunnustusta väsymyksellä, mutta käräjäoikeuden mukaan ei ollut uskottavaa, että väsymystila olisi selittänyt tunnustusta. Valituksessa todetaan, että Auerin todistus oli epälooginen, sisälsi vääriä faktoja sekä oli ristiriitainen. Todistustilanne oli myös omiaan aiheuttamaan väärän tunnustuksen, minkä takia todistus olisi jätettävä huomiotta.
??? Olisiko tuo juuri siksi epälooginen ja vääriä faktoja sisältävä, että sen oli tarkoituskin olla sitä?
9. Auerin paidassa olleet verijäljet
Käräjäoikeuden mukaan jäljet eivät voineet syntyä niin kuin Auer oli kertonut. Valituksen mukaan oikeuden johtopäätös verijälkien syntymisestä on virheellinen ja puutteellinen.
Miten niin?
10. Hätäkeskuspuhelun äänianalyysi krp:ssä
Oikeus katsoi, että huoneistossa ei ollut surmahetkellä ulkopuolista henkilöä. Valituksen mukaan ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta ei voida sulkea pois käräjäoikeudessa todetuin perustein. Sen sijaan tutkinnan aikana hätäkeskuspuhelusta tehdyt erilaiset tulkinnat ja tallenteen erilaiset äänet osoittavat riittävällä varmuudella, että huoneistossa oli ulkopuolinen henkilö tapahtuma-aikana.
Mistä ihmeestä siihen nauhaan on saatu lisää ääniä?
11. Puhelu ja surmatyöhön kulunut aika
Käräjäoikeuden mukaan ulkopuolinen olisi voinut olla huoneistossa vain kuuden minuutin ajan, kun Lahden vammat syntyivät pidemmän ajan kuluessa. Valituksen mukaan käräjäoikeus teki virheellisen johtopäätöksen oikeuslääkärin todistuksesta. Kamppailun kestosta ei ole voitu esittää faktaa, vaan pelkkiä oletuksia.
Minusta sänkyyn valunut verimäärä on sellainen asia, jota on aika vaikea tulkita väärin, jos uhri ei Annelin tarinassa ole edes ollut sängyllä.
12. Ulkopuolisen surmaajan todennäköisyys
Käräjäoikeuden mukaan Lahden kanssa riitautunut ulkopuolinen tekijä olisi valinnut erilaisen tekotavan. Valituksen mukaan käräjäoikeuden spekulointi ulkopuolisen todennäköisyydestä ei pitäisi kuulua lainkaan tuomion perusteluihin.
13. Surmaa edeltänyt riita
Käräjäoikeuden mukaan parin välit eivät olleet kunnossa ja riittävällä varmuudella osoitettiin, että parin välillä oli ollut riitaa. Valituksen mukaan ei ole mitään näyttöä siitä, että pariskunnalla olisi ollut väkivaltaan johtanut riita.
Mitä nyt yksi ruumis....
14. Lesken luonne
Käräjäoikeuden mukaan teko vaati kylmähermoisuutta. Auer oli oikeuden mukaan älykäs ja kykeni toimimaan kuten syytteessä on kuvattu. Analyyttisyyteen viittaaminen on valituksen mukaan osoitus siitä, ettei Auer olisi voinut toimia väitetyllä tavalla.
??? Miten niin ei olisi voinut? Sanoiko Anneli niin?
15. Onko tapahtumakulku mahdollinen?
Valituksen mukaan syytteessä esitetty tapahtumakulku ei ole mahdollinen teoriassa eikä käytännössä. Lisäksi se on ristiriidassa hätäpuhelun kanssa.
Minusta se, ettei tapahtumia voida täysin faktisesti kuvata, johtuu siitä, että tutkinta tehtiin huonosti ja aikaa kului liikaa. Se, että poliisi ei pysty kertomaan täydellisesti tapahtumia, ei teen murhaajasta syytöntä.