Uralin perhonen (Mannerheim korsettiin pukeutuvana homona)

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
teemu
Javier Pena
Viestit: 1794
Liittynyt: Ti Huhti 10, 2007 1:39 pm

Viesti Kirjoittaja teemu »

Tampereen kansainvälisillä elokuvajuhlilla vanha Pispalan balladi on perinteistä tapaa noudattaen kuvitettuna saanut parhaan kotimaisen animaation palkinnon, kaikkiaan seitsemästä, eri sarjoissa osallistuneesta animaatiosta. Edelle meni vain kanadalainen, harvinainen elokuvataiteen mestariteos, joka voitti elokuvajuhlien pääpalkinnon lisäksi animaatioiden kansainvälisen sarjan, ja valittiin kansainvälisten elokuvien yleisönsuosikiksi.

Uralin Perhonen animaatiolla on nyt todistettua kotimaista taiteellista arvoa, mikä on siis fakta. Paras kotimainen animaatio valittiin tänä vuonna toisen kerran. Animaation kansainväliseen taiteelliseen arvoon epäilemättä palataan myöhemmin.

Edelleenkin vain trailerin nähneenä sanoisin omana arvionani, että animaation värimaailma oli huolellisesti valittu ja tasapainoinen. Tämä on erittäin tärkeä asia kilpailutöitä suunnitellessa, koska värit vetoavat tunteisiin, ja viestivät sitä kautta. Esim. korsetin värin valitseminen valkoiseksi olisi pistänyt ikävästi silmään ja saattanut pudottaa sijoitusta. Sitäpaitsi se olisi saattanut piiloviestittää, että päähenkilö oli valkoinen kenraali, mikä emotiaalisesti ambivalenttina faktorina olisi voinut vähentää filmin tuoman taiteellisen mielihyvän määrää. Mielestäni tekijän ammattitaito pitkälti ratkaisi tämän hyvän sijoituksen kotimaisten animaatioiden joukossa.
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

cicero kirjoitti:.niin ja tämä on tietysti vaan minun mielipiteeni ehkä minun taiteellinen silmäni ei ole kovin kehittynyt
Arvion tekemistä varmaan auttaisi teoksen näkeminen.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Viesti Kirjoittaja cicero »

niin olen siis teoksen nähnyt, tänne foorumille löytyi vain laitettavaksi tuo traileri...itse en arvosta näitä kotimaisia palkintoja kovinkaan korkealle...tosin dokumentit on useasti hyvin tehty ja saavat myös ulkomaailmasta kiitosta..niitä on mukava katsella.

mutta joo en ole mikään taideanalyytikko niin kuin sanoin voipi olla että taiteellinen silmä ei ole kovin kehittynyt ja sekin voi vaikuttaa että teoksen tekijä aiheuttaa usealla tavalla negatiivisia reaktioita...eli hänen kertomuksensa siitä miksi tämä teos on tehty ei oikein vakuuta...

mutta sehän on kiva jos muut tykkäävät...
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

cicero kirjoitti:niin olen siis teoksen nähnyt
Missä kävit katsomassa ja milloin?

Viime perjantaina kerroit näkemyksesi nähtyäsi osia teoksesta...
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4610
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

Noi esittelypätkät, joita on nähty, ovat mielestäni kyllä hyvää tasoa. Hauskahan tuo kohtaus oli, missä Marski pyytää Perhosta ketsomaan matkalaukun reikään ja sieltähän näkyykin Madakaskarin saari! 8)
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6782
Liittynyt: La Marras 10, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

Onko kellään mitään käsitystä näiden animaatiopalkintojen antoperusteista? Painaako enemmän kerronta/sanoma vai visuaalinen puoli?
ruoska
Lauri Hanhivaara
Viestit: 143
Liittynyt: Ma Kesä 25, 2007 5:10 pm

Viesti Kirjoittaja ruoska »

Doctor Lecter kirjoitti: Punikkien harjoittamia systemaattisia kauheuksia ei tarvitse kaukaa hakea.
Tästä tulikin mieleen että tämä yksi "lahtari" juuri kaatoi lain jolla olisi estetty vankien kiduttaminen.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18206
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

konsta kirjoitti:
Doctor Lecter kirjoitti: Jos A.Pinochet ei olisi päässyt Chilessä niskan päälle, niin siellä olisi punikkihallitus raunioittanut maan talouden sekä surmannut vielä enemmän ihmisiä kuin mitä valitettavasti tapahtui AP:n ollessa vallassa.
No nythän siellä on taas, vapailla vaaleilla valittu sosialisti. Onko se nyt menoa?
Otetaan vielä pahainen OT, mutta sitten takaisin ruotuun:

Ei. Ajat ovat - konsta hyvä - muuttuneet. Neuvostoliittoa, Varsovan liittoa ja ns. itäblokkia ei enää ole. Neuvostoliitto vaikutti 70-luvulla voimakkaasti mm. Afrikan maissa, mm. syksyllä 1975 lähetettiin tuhansia KGB kouluttamia kuubalaissotilaita Angolaan. Ne olivat Brezhnevin "rauhanpolitiikan" sotilaita. Neuvostoliitto napsi Kuuban avulla heiveröisiä Afrikan kolonialisimista vapautuneita valtioita hallintaansa. toinen toisensa jälkeen. Kuinkas siellä kävikään...

Tämä Afrikan "valloitus" oli sen jälkeen kun Fidel Castro ja neuvostojohtajat turhautuivat Etelä-Amerikassa kohtaamaansa vastarintaan.

Mitä tulee aikojen muuttumiseen Suomessa, niin SDP oli vuoden kesän -75 puoluekokouksessa nostanut sosialismin avoimesti esille. Puoluekokous oli hyväksyi myös puolueen suunnitelujohtajaksi nousseen Paavo Lipposen ja Kalevi Sorsan strategin Aimo Kairamon valmisteleman julkilausuman, jossa annettiin konkreettinen sisältö SDP:n sosialismille: "Lähivuosina on siirrettävä energiantuotanto kokonaan yhteiskunnalle, saatettava liikepankit ja vakuutuslaitokset säätiöineen kansanvaltaiselle pohjalle sekä otettava lääkkeiden valmistus ja maahantuonti valtion haltuun".

Ajat ovat muuttuneet - konsta hyvä. Ei SDP:ssä enää kukaan allekirjoita - ainakaan julkisesti - moista lausetta, mutta silloin sosialismikin oli toisenlaista.

Pinochetin aikoihin sosialismi olisi merkinnyt toisinajattelijoiden vangitsemista - kuten kävi myös AP:n ollessa vallassa. Tuskin sellaista enää tapahtuu maissa, joissa sosialistit pääsevät valtaan.

Lähde: Alpo Rusi; Vasemmalta ohi

Nyt itseruoskintaa OT:hen ajautumisen johdosta.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
MEG
Jessica Fletcher
Viestit: 3267
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Viesti Kirjoittaja MEG »

Allenden hallitusta ei syösty vallasta niinkään sosialistisuutensa kuin kansalliseen riippumattomuuteen pyrkivän politiikan vuoksi.
A. Pinohec armeijan ylipäällikkönä, petti kansansa, presitenttinsä ja sotilasvalansa ryhtymällä alueellisen suurvallan (usa) yhteistoimintamieheksi, Otto-Wille Kuusisen tapaan.
Aikaisempi ylipäällikkö Renee Scneider surmattiin attentaatissa cia avustuksella.
Saman Usa-sta johdetun politiikan toinen näytös toteutettiin kun 1976 Argentiinassa kukistettiin Isabel Peronin hallitus ja pystytettiin sotilasdiktatuuri, Chilen tapaan.
konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4610
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

Joo, olen kyllä samaa mieltä Megin kanssa. Allenden talousutopiahan pyrki täydelliseen riippumattomuuteen, ei mihinkään vasemmistodiktatuuriin. Sillä oli kansan enemistön tuki, joten poliittisia vankeja ei tarvittu. Olihan Pinokkiokin vapaalla jalalla, valitettavasti.
combat18
Martin Beck
Viestit: 775
Liittynyt: To Helmi 14, 2008 12:07 am
Paikkakunta: Taistelu ei loppunut 1945 ??? se on vasta alkanut!

Viesti Kirjoittaja combat18 »

Julkihomot huhunneet jo pitkään Mannerheimista

14.03. - 19:52 (Luotu: 19:42)Aamulehti

Suomalaisissa homoyhteisöissä marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin homoseksuaalisuudesta on liikkunut jo kauan tarinoita, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

- Olen kuullut huhuja hänen homoseksuaalisuudestaan koko ikäni, kertoo Nelosen kotimaisen ohjelmiston vastaava tuottaja Mikko Silvennoinen Helsingin Sanomien haastattelussa.

Myös kirjailija Pentti Holapalle sekä ennakkoluulot, että Mannerheimin homous ovat Helsingin Sanomien mukaan ennestään tuttuja asioita.

Ajatus Mannerheimista homona tuli julkisuuteen Katariina Lillqvistin Uralin Perhonen animaation julkaisun myötä.

Puolustusvoimien entinen komentaja otti tuolloin Aamulehden haastattelussa voimakkaasti kantaa elokuvaan.

Gustav Hägglund sanoi animaation häpäisevän Mannerheimin muiston.

- Kyllä tämä loukkaa ja se on ollut varmaan tarkoituskin. Onhan Kristustakin parjaavia juttuja ollut, että tempaistaan henkilö jalustalta alas, kenraali jyrisi.

Hägglund myös kehotti elokuvan tekijöitä häpeämään.
Hintit puhuu paskaa!Kuva
Lydia07
Neuvoja-Jack
Viestit: 508
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 10:31 am
Paikkakunta: Tre

Viesti Kirjoittaja Lydia07 »

Ihan sama oli Mannerheim homo tai ei.
Ei homous tai heterous tekee ketään muita paremmaksi.

Täällä on hyvät sivut ja paljon kuvia.

http://www.mannerheim.fi/tori_s/tori.htm

Kuva
Kun etsii toisen parasta, löytää omansa.
- Platon -
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6833
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

HUOMIO PALSTALAISET!

Uralin perhonen tulee huomenna YLE ykköseltä klo 21.55.
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

Marsalkka kirjoitti:
cicero kirjoitti:niin olen siis teoksen nähnyt
Missä kävit katsomassa ja milloin?

Viime perjantaina kerroit näkemyksesi nähtyäsi osia teoksesta...
Muistuuko mieleen?
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6782
Liittynyt: La Marras 10, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

Symboliikka ei oikein auennut kun en ole kovinkaan perehtynyt historiaan, joten paha sanoa kuinka provokatiivinen teos todellisuudessa olikaan. Itseäni ainakin häiritsi ja tuntui pahalta ajatella, että joku veteraani mahdollisesti näki tuon. Tiedän ainakin tasan varmasti mitä mieltä oma lotta-isoäitini olisi moisesta. Mutta kuten sanottua - symboliikka jäi hieman kysymysmerkiksi. Odotan innolla, josko joku osaisi hieman valottaa tuota matkalaukunrakastelukohtausta.
Vastaa Viestiin