Doctor Lecter kirjoitti: Ke Maalis 26, 2025 2:48 pm
Hassua on se, että mistä tekoäly tietonsa otti? Onko Norjassa tapahtunut vastaavanlainen henkirikos ja se - no just tää minkä nimeen vannotaan ja runkataan - no just, tää tekoäly, se ei osannutkaan hahmottaa.
Tekoäly yhdistelee luovasti eri tietolähteitä sen perusteella, että niissä esiintyy samoja nimiä, sanoja tai käsitteitä lähellä toisiaan. Kaikki maailman Franciksien ja Munkkien teot ovat siis vaarassa tulla minun syykseni. Mahdollisesti miehestä ja hänen lapsistaan on jossain joku haastattelu tai uutinen, jossa nuo tiedot esiintyvät. Sitten joku käytetyistä sanoista tai sanojen yhdistelmistä, johon ei välttämättä tarvitse kuulua mitään avainsanoja, vaan voi olla esimerkiksi toimittajan nimi tai uutisen julkaisun kellonaika, linkitti tämän uutisen jonkin murhajutun kanssa.
Tekoäly ei ajattele eikä hahmota. Se on vähän sama kuin sellainen ensimmäisten mikrotietokoneiden aikaan kiertänyt BASIC-listaus, jolla saattoi arpoa hassuja tarinoita. "Olipa kerran mies Turusta, joka oli koulutettu kuin huippukokki Pekingistä. Joka ilta hän kulki yli sillan, eikä kukaan tiennyt, oliko hän yksin." "Olipa kerran klovni Pariisista, joka oli koulutettu kuin intialainen metsuri. Joka ilta hän kulki tien poikki, eikä kukaan tiennyt, koska hän tulisi takaisin." Ainoa ero on, että nyt jokaiseen arvottavaan kohtaan vaikuttaa sitä edeltävä konteksti.
Doctor Lecter kirjoitti: Ke Maalis 26, 2025 2:48 pm
- Vaikka piti olla kaikkivoipa, kaukaa viisas ja etevä. Kas kun ei tehnyt kuvaa tapahtuneesta ja lisännyt esitutkintapöytäkirjaa siihen mukaan.
Sitä koskien, mitä tekoäly on, tai sen "piti olla", löytyy aivan kaikki mielipiteet, laidasta laitaan. On ihan omalla vastuulla se, ketä tai mitä päättää uskoa. Jos haluaa heittäytyä katkeraksi ja tehdä draamaa Internetissä, niin sekin on omalla vastuulla.
Doctor Lecter kirjoitti: Ke Maalis 26, 2025 2:48 pm
Liekö tämän mainitun (ja manatun) tapahtuneen johdosta tullut lisäys:
Lähettämällä viestin ChatGPT:lle hyväksyt ehdot ja ilmoitat lukeneesi tietosuojakäytäntömme. Älä jaa arkaluonteisia tietoja. Keskusteluja voidaan tarkastaa turvallisuussyistä ja väärinkäytön estämiseksi.
Tämä on pelkkää tervettä järkeä missä tahansa Internetissä pyörivässä palvelussa. Nyt pitää muistuttaa, että chattibotit eivät opi mitään niiden käyttäjien sanomista asioista. Tuossa varoitetaan siitä, että palvelua ylläpitävillä ja kehittävillä henkilöillä on oikeus nähdä palveluun syötetyt tiedot. Jos jaat sinne lausunnon lääkäriltä, että kärsit runosuolen pidätyskyvyn toistuvasta pettämisestä, niin siitä ei tule osa tekoälyn sisältöä, ei anonyymisti eikä tunnistettavasti.
Doctor Lecter kirjoitti: Ke Maalis 26, 2025 2:48 pm
Tekoälykö itse tarkastaa keskustelut? Että ollaanko oikeaa, sellaista kivaa mieltä.
Saattaa olla, että lukisin mieluummin tekoälyn puklaamaa tekstiä kuin tällaista pakkomielteistä ruikutusta. Sinua ei ole kukaan sortanut eikä satuttanut, joten täysin turhaan yrität kuulostaa siltä. Ajatuksena tuossa on lähinnä se, että chattibottien pyörittäjien intressissä on tunnistaa se, jos niitä käytetään rikollisen toiminnan suunnitteluun. Sekä kehittääkseen bottia niin, että tämä ei olisi tulevaisuudessa mahdollista, että ottaakseen keskustelun talteen sitä varten, jos jonkin rikoksen tunnusmerkit täyttyvät myöhemmin.
Jos sinä sanot sinne, että "rakas botti, minulla on viime viikolla ollut monta kertaa Hitleriä ikävä", niin se ei kiinnosta ketään. Tästä tulee melkein sellainen vaikutelma, että haluaisit jonkun chat-gestapon tulevan sieltä pamputtamaan. "Koko elämäni olin pelännyt, että mielipiteilläni ei ole mitään merkitystä. Avauduttuani botille siitä, ketä kaikkia haluaisin toimittaa kaasukammioon, sain onneksi todeta pelkoni olleen turha. En tiedä, tulivatko mustat helikopterit kaukaa, mutta ne tulivat nopeasti. En tiedä, miten miehet pääsivät sisään, mutta he tarttuivat minuun lujasti ja lähdimme välittömästi tuntemattomaan paikkaan."
Siis ainoa vika näissä chattiboteissa on, että ihmiset eivät ymmärrä, etteivät ne ajattele, vaan ovat todennäköisyyksillä pelaavia puppugeneraattoreita. Ne todennäköisyydet vaan menevät niin hyvin useimmiten kohdalleen, koska tuhannet intialaiset ja afrikkalaiset ovat yhteensä miljoonia tunteja karsineet joukosta huonoja vastauksia, että tuloksena on melko pitkälle asiatekstin näköistä puppua.
Jos ei halua tulla tunnetuksi henkilönä, joka ylistää Hitleriä chattibotille, niin silloin kannattaa tehdä tasan yksi asia: Olla ylistämättä Hitleriä chattibotille. Jos taas joku pakottaa sinua näin tekemään, niin maininta siitä kannattaa liittää julkiseen anteeksipyyntöön.
Sananvapaus ei tarkoita sitä, että saa sanoa mitä tahansa, mutta samaan aikaan pitää itsellään oikeuden päättää, mitkä osat siitä ihmiset saavat kuulla sinun sanoneen. Eikä se tarkoita vapautta olla turvassa eriäviltä mielipiteiltä. Toki niitä on, jotka niin ajattelevat. Sille ei voi mitään. Ainoa, mitä kukaan voi tehdä, on oma osuutensa sen eteen, ettei olisi itse yhtä tyhmä.
Doctor Lecter kirjoitti: Ke Maalis 26, 2025 2:48 pm
Tekoälyn pienikin kritisointi on täällä näemmä kun maahanmuuttoa ja vihervasemmistoa kritisoisi. Kielletty aihe. Mut joo, ei sitten.
Tällainen turha provosointi on bullshittiä. Yllättäen bullshitillä on akateeminen määritelmä. Se tarkoittaa "väitettä, jota ei ole mahdollista tarkastella". Ei siksi, että sen sanoja on niin julma ja ikävä ihminen, että estää tarkastelemisen. Vaan siksi, että väite on sisällöltään sellainen, ettei tarjoa mitään lähtökohtaa tarkastelulle. Jos taas koko viesti oli tarkoitettu sarkasmiksi, niin se epäonnistui. Yleensä onnistunut sarkasmi edellyttää, että sitä käytetään tehokeinona varsinaisen asian ohessa. Jos koko viesti on tehokeinoa, niin se toimii yhtä hyvin kuin actionfilmi, jossa on sata minuuttia pelkkiä räjähdyksiä.
Täällä lytätään vihreitä, vasemmistoa ja maahanmuuttoa varsin vapaasti. En ole missään nähnyt kenenkään kieltävän sitä. Eri asia on jos sitä tekee paikassa, johon se ei kuulu. Tai tavalla, jossa on 90 % meteliä, ulinaa ja tunteiden purkamista, 10 % asiaa.
Tekoälystä voidaan saada siellä täällä pieniä hyötyjä. Sitä voidaan käyttää asioiden poimimiseen tekstimassasta. "Tämä viesti mainostaa 85 % varmuudella potenssilääkettä." Sen suuri ongelma numero kaksi on, että joskus nämä hyödyt ovat niin marginaalisia, että jonkin asian tekeminen käsin tai vanhoilla keinoilla olisi helpompaa, varmempaa ja tehokkaampaa kuin saman tekeminen tekoälyllä. Suuri ongelma numero yksi siis oli se, että tavalliset tallaajat luulevat tekoälyn olevan kuin henkilö, joka "tiedostaa" virheensä ja "tahtoo" olla tekemättä niitä.
Tekoäly ei "halua" antaa käyttäjälle oikeaa tai väärää tietoa sen enempää kuin tavallinen kahvinkeitin haluaa tehdä hyvää tai huonoa kahvia. Eikä tekoäly "välitä" käyttäjän kokemuksesta tai "tiedosta" käyttäjää ihmisenä enempää kuin tavallinen wc-istuin.
Suuri ongelma numero kolme on, jos joidenkin palveluiden toimivuus tyrätään täysin sillä, että niihin laitetaan kallis ja hyödytön tekoäly, jonka pitäisi paperilla toimia, mutta joka käytännössä ei tee mitään, eikä kenelläkään ole valtaa eikä rohkeutta vaihtaa sitä mihinkään.
Tekoäly ei mullista juuri mitään. Hahmojen tunnistuksella, oli kyse sitten äänistä, tekstistä, kuvista tai jostain signaaleista, on tietyt rajat. Tätä ilmentää hyvin se, miten tekoäly tunnistaa suklaakeksistä sylikoiran pään, tai itseajava auto noudattaa jalankulkijan puseroon painettuja liikennemerkkejä. Tekoäly ei ymmärrä, että jokin asia on koira tai leivonnainen. Ainoa tapa, jolla se voi erottaa nämä, on valtava määrä merkittyä lähdemateriaalia, josta se muodostaa puhtaasti matemaattisen mallin, että miltä kumpikin näyttää. "Tässä kansiossa tuhat kuvaa, jotka esittävät chihuahuaa. Tässä toisessa tuhat, jotka esittävät suklaakeksiä."
Tekoälyn luoma eksistentiaalinen uhka on siinä, että se ei luo yhtään uutta ajatusta. Se kierrättää entisiä. Mutta se ei kierrätä niitä edes ajatuksina, vaan tekstimassoina. Ajatteleminen ja tekstimassan pyörittely ovat kaksi täysin eri taitoa. Joka luulee näitä samaksi, tekee niin nimenomaan siksi, että osaa pyöritellä tekstimassoja, mutta ei osaa ajatella. Tekoälyn mittavin aikaansaannos on ollut tuottaa lukemattomille käyttäjilleen harhakuvitelma, että ovat älykkäitä, koska osaavat laittaa jonkun chattibotin plöräyttämään tekstiä, jonka sisältöä eivät osaa tarkistaa ja josta ei ole mitään takeita. Ongelma on vähintään yhtä paha ohjelmakoodin kuin yleistiedon kanssa.