Espanjan rajavalvonta romahti Ceutassa, 49 000 tulijaa vuorokaudessa

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Avatar
McCall
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4606
Liittynyt: Ma Kesä 25, 2007 9:35 pm

Re: Espanjan rajavalvonta romahti Ceutassa, 49 000 tulijaa vuorokaudessa

Viesti Kirjoittaja McCall »

Ilta-Sanomat 15.8.2026 / https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012207712.html

Ennennäkemätön poliisioperaatio Ceutassa

Kansalliskaartin ja armeijan lomia on peruttu, ja poliiseja on pyydetty työskentelemään kahdessa vuorossa.

Espanja on sijoittanut Ceutaan 3 600 poliisia, kansalliskaartin jäsentä ja sotilasta vastaamaan mahdolliseen uuteen siirtolaisryntäykseen, kertoo El Pais. Lisäksi manner-Espanjan puolesta saapuu yhä lisää vahvistuksia.

Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt julkaisuja, joissa marokkolaisia kehotetaan yrittämään lauantaina sankoin joukoin rajan yli Ceutaan. Edellinen ryntäys tapahtui heinä-elokuun vaihteessa, jolloin rajan ylitti Espanjan hallituksen tuoreimman arvion mukaan noin 80 000 ihmistä. Ryntäyksessä kuoli lähteistä riippuen 72–111 ihmistä.

Espanjan sisäministeri Fernando Grande-Marlaska myönsi torstaina, että Ceutassa on yhä ainakin 5 000 viime ryntäyksessä rajan ylittänyttä paperitonta siirtolaista. Heistä lähes 2 000 on alaikäisiä.

El Paisin mukaan paikalla Ceutassa on mellakkapoliiseja, sukeltajia, terrorismin torjunnan asiantuntijoita, drooneja, helikoptereita ja veneitä. Myös kansalliskaartin suurin vartiolaiva Duque de Ahumada on paikalla.

Kansalliskaartin ja armeijan lomia on peruttu, ja poliiseja on pyydetty työskentelemään kahdessa vuorossa.

Kansalliskaartin etujärjestö AUGC on huomauttanut, että meneillään oleva operaatio on väliaikainen, ja miehistöä vähennetään heti, kun median huomio siirtyy muualle. AUGC:n mukaan paikalla pysyvästi olevan henkilöstön määrää on kasvatettava ainakin 200 henkilöllä.

Torstaina Marokon viranomaiset alkoivat kiristää tarkastuksia useilla rajanylityspaikoilla.
Avatar
McCall
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4606
Liittynyt: Ma Kesä 25, 2007 9:35 pm

Re: Espanjan rajavalvonta romahti Ceutassa, 49 000 tulijaa vuorokaudessa

Viesti Kirjoittaja McCall »

Ilta-Sanomat 15.8.2026 / https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012208194.html

Marokko pidätti 111 siirtolaista matkalla Ceutaan

Suuren määrän siirtolaisia epäiltiin pyrkivän lauantaina Espanjan Ceutaan.

Marokko on pidättänyt 111 siirtolaista matkalla Espanjan Ceutaan. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters. Paikallinen poliisi pidätti lauantaina ihmisiä, joista 109 oli Saharan eteläpuolisesta Afrikasta ja kaksi Marokosta.

Pidätykset tehtiin Marokossa Fnideqin kaupungissa, joka on vastarannalla Ceutasta.

Reutersin mukaan espanjalainen uutistoimisto EFE raportoi, että Marokon poliisi käytti kyynelkaasua hajottamaan siirtolais­ryhmiä, jotka olivat kasautuneet kukkuloille muutamien kilometrien päähän rajasta.

Reuters näki satoja poliiseja palaavan kukkuloilta, joista osa oli rynnäkkö­varusteissa. Marokko kertoi perjantaina vahvistaneensa turvatoimia maiden välisellä rajalla.

Myös Espanja oli sijoittanut Ceutaan 3 600 poliisia, kansallis­kaartin jäsentä ja sotilasta vastaamaan mahdolliseen uhkaan.

Huolet uudesta siirtolais­ryntäyksestä kasvoivat, kun sosiaalisessa mediassa alkoi levitä rajan ylittämiseen kehottavia julkaisuja. Julkaisujen perusteella uusi ylitys olisi tapahtunut lauantaina 15. elokuuta.

Heinä-elokuun vaihteessa kymmenet tuhannet siirtolaiset ylittivät Marokon ja Espanjan rajan. Ihmisiä kuoli eri lähteistä riippuen 72–111 ihmistä.
Avatar
McCall
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4606
Liittynyt: Ma Kesä 25, 2007 9:35 pm

Re: Espanjan rajavalvonta romahti Ceutassa, 49 000 tulijaa vuorokaudessa

Viesti Kirjoittaja McCall »

Sky News 15.8.2026 / https://news.sky.com/story/more-than-10 ... a-13573534

Yli 100 pidätetty Marokossa sen jälkeen kun sosiaalisessa mediassa kehoitettiin jälleen pyrkimään Ceutaan

Espanja on lähettänyt armeijan ja satoja poliiseja Ceutan alueelle estääkseen vastaavan välikohtauksen toistumisen, jossa 72 000 ihmistä ylitti rajan Marokosta.
Fnideq 15-08-2026.jpg
Fnideq 15-08-2026.jpg (133.65 KiB) Katsottu 937 kertaa
Ainakin 111 ihmistä on pidätetty Ceutan alueelle pyrkimisestä sen jälkeen kun sosiaalisessa mediassa kehoitettiin rajan ylitykseen.

Marokon poliisi esti yrityksen kaksi viikkoa sen jälkeen kun yli 72 000 ihmistä oli saapunut Espanjan alueelle Pohjois-Afrikan kärjessä.

Ainakin 96 ihmistä kuoli välikohtauksessa – monet hukkuivat – ja se johti diplomaattiseen kiistaan ​​Espanjan ja Italian välillä rajaturvallisuudesta.

Marokon sisäministeriön lähde sanoi, että lähes kaikki lauantaina pidätetyt – 109 – olivat kotoisin Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Kaksi muuta olivat marokkolaisia.

Heidät pidätettiin Fnideqissä, Ceutan vastapäätä sijaitsevassa marokkolaisessa kaupungissa tai sen ympäristössä. Poliisi käytti kyynelkaasua hajottaakseen ihmisiä kukkuloilla noin kolmen kilometrin päässä rajasta, kertoo espanjalainen uutistoimisto EFE.
Kokoontuminen 15-08-2026.jpg
Kokoontuminen 15-08-2026.jpg (109.86 KiB) Katsottu 937 kertaa
Kuvissa näkyi kymmeniä poliiseja, joista osa oli mellakkavarusteissa, saattavan siirtolaisia ​​alueelta.

Marokon viranomaiset sanoivat aiemmin tällä viikolla seuraavansa sosiaalisen median julkaisuja, joissa kehoitettiin uuteen rajan ylitykseen 15. elokuuta, ja nostavansa syytteitä järjestäjiä ja osallistujia vastaan.

Ceutan kaduilla oli lauantaina runsaasti espanjalaisia ​​poliiseja, mutta tilanne oli rauhallisempi kuin rajan ylityksen jälkeisinä päivinä.

Manner-Espanjasta on lähetetty sotilaita ja yli 500 lisäpoliisia, jolloin poliisien kokonaismäärä noin 80 000 asukkaan kaupungissa on yli 1 600.
Ceuta 15-08-2026.jpg
Ceuta 15-08-2026.jpg (86.37 KiB) Katsottu 937 kertaa
Myös mereen on asennettu este uuden rajan ylityksen estämiseksi.

"Jatkamme kaiken tarvittavan henkilöstön lähettämistä normaalin tilanteen palauttamiseksi mahdollisimman pian ja estääksemme 30. heinäkuuta tapahtuneiden kaltaisten tapahtumien toistumisen", sisäministeri Fernando Grande-Marlaska sanoi torstaina.

Espanjan viranomaisten mukaan suurin osa rajan ylittäneistä palasi Marokkoon joukkoryntäyksen jälkeisinä päivinä, mutta Grande-Marlaskan mukaan noin 5 000 on edelleen Ceutassa.

Hän sanoi, että kaikki palautetaan Marokkoon – lukuun ottamatta ​​äärimmäisen haavoittuvia tapauksia.

Monet jäljellä olevista leiriytyvät rannalla olevissa tilapäismajoituksissa. Sky Newsille kerrottiin kuitenkin tällä viikolla, että noin 75 ihmistä oli päässyt Etelä-Espanjaan veneellä.

Kriisi herätti maahanmuuttovastaista retoriikkaa kaikkialla Euroopassa ja diplomaattisia jännitteitä EU:n sisällä rajapolitiikan suhteen. Espanja syytti joitakin kumppaneita "hyödyttömästä ja polarisoivasta" vastauksesta.

Italia keskeytti väliaikaisesti avoimen Schengen-rajan sopimuksensa Espanjan kanssa ja otti uudelleen käyttöön ilma- ja meriliikenteen tarkastukset ainakin 15. elokuuta asti.

Vastineeksi Espanja ilmoitti, että passi-, kansalaisuus- ja viisumitarkastukset suoritetaan italialaisille matkustajille ja muista maista saapuville vierailijoille 7. syyskuuta asti.
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15787
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Espanjan rajavalvonta romahti Ceutassa, 49 000 tulijaa vuorokaudessa

Viesti Kirjoittaja URSA »

Vai ei ole jalkapalloissa ilmaa, voi kyynel.
Ceutan siirtolaisleirissä kysytään, saako Suomesta helposti turvapaikan

Julkaistu 17.08.2026 17:37

Siirtolaisleirissä ilmassa on toivotonta toivoa, kirjoittaa Ceutasta MTV Uutisten toimittaja Jouko Luhtala.

"Asilo! Asilo!"

Laittomasti rajan ylittäneet marokkolaiset järjestivät sunnuntaina Ceutassa mielenosoituksen.

Viesti oli selvä. Laittomasti rajan ylittäneet haluavat parempaa kohtelua, mutta ennen kaikkea turvapaikkoja.

Kumpaakaan tuskin on lähitulevaisuudessa luvassa.

Ceutassa sympatia on kortilla. Paikalliset kuvailevat siirtolaisia ja Marokkoa kiroten.

Sillä, lähetetäänkö rajan yli tulleet takaisin Marokkoon vai manner-Espanjaan odottelemaan, ei tunnu olevan ceutalaisille niin väliä.

Vielä kuun vaihteessa rajaviranomaiset olivat Ceutassa kollektiivinen sylkykuppi, nyt sotilaat ja poliisit ovat sankareita.

Lauantaina työvuoronsa päättäneet turvallisuusviranomaiset saivat iltaa istuneilta ceutalaisilta pitkät taputukset.

Ceuta, Espanja ja Euroopan unioni ovat nyt valmiita toimimaan rajalla voimalla ja tarpeen tullen todennäköisesti myös väkivaltaisesti.

En ole nähnyt Ceutassa viime päivinä yhtä ainoaa "refugees welcome" -lakanaa tai muutakaan merkkiä siirtolaisia myötäilevistä mielipiteistä.

Turvallisuusviranomaisia on Ceutassa kaikkialla. Vedessä on partioveneitä, rajalla panssareita ja ruokakauppojen ovien edessä seisoo sotilaita.

Suuri osa siirtolaisista – joita Ceutassa on yhä tuhansia – asuu virallisen vastaanottokeskuksen liepeillä sijaitsevalla Trampolin-rannalla.

Tämä on myös se alue, jonne siirtolaiset silminnähden halutaan aidata ilman aitaa.

Keskustankin alueella rajan ylittäneitä näkyy, mutta pienissä, korkeintaan parin, kolmen hengen ryhmissä. Poliisit ja sotilaat suhtautuvat heihin tiukasti ja siirtolaisia ohjeistetaan siirtymään kauemmas. Rajan ylittäneet halutaan pois ceutalaisten arjesta.

Sen sijaan Trampolin-rannan välittömässä läheisyydessä viranomaisia näkyy vähemmän.

Kulkuväyliä valvotaan, mutta itse rannalla siirtolaisten annetaan ilmeisesti olla rauhassa.

Ceutaa hallitseva kahtiajakautuminen näkyy siirtolaisleirissäkin. Marokkolaiset viettävät aikaansa pääosin keskenään, samoin Saharan eteläpuolisesta Afrikasta saapuneet.

Mielenosoituskin oli nimenomaan marokkolainen mielenosoitus. Muut eivät kutsuhuutojen perusteella olleet tervetulleita.

Rannalle rajan ylittäneet ovat pystyttäneet majoja bambusta, muovista ja pahvista. Onnekkaimmilla on patja, osalla vain maakuoppa. Siellä täällä näkyy Punaisen Ristin jakamia vilttejä.

Läheinen pikkukauppa, tai oikeastaan kioski, päästää yhden tai kaksi asiakasta kerrallaan sisälle. Ostoskoriin kertyy lähinnä patonkia ja keksejä.

Siirtolaisleirissä on merkkejä epävirallisestakin kaupankäynnistä. Myynnissä on pientä napostelevaa ja ennen kaikkea tupakkaa. Savukkeita myydään sekä yksittäin että askeittain.

Leirissä tilaa on jätetty sekä muovipulloista rakennetulle moskeijalle että jalkapallokentälle. Harvassa pallossa on ilmaa.

Kuva
Trampolin-rannan siirtolaisleiriin on kyhätty moskeija.
MTV / Jouko Luhtala

Toimittajilta siirtolaiset pyytävät rahaa, ruokaa, juomavettä ja virtaa puhelimiinsa. Ceutalaisilta he eivät vaivaudu ainakaan enää kerjäämään.

Osa rannan asukkaista juttelee toimittajalle mielellään, hyvin harvat suhtautuvat kameraan vihamielisesti.

Sama tarina toistuu ja toistuu. Kotona ei ole töitä tai tulevaisuutta. Liikkeelle lähdettiin sosiaalisen median videoiden ja viestien vuoksi tai tuttujen innoittamana.

Kymmenet tuhannet pettyneet ovat jo palanneet tai palautettu, mikä varmasti osittain selittää sitä, miksi lauantaille pelätty uusi joukkoryntäys tyrehtyi.

Ceutaan lähteneet ja täältä palanneet ovat epäilemättä kotopuolessa kertoneet, ettei Espanja ole siirtolaiselle sitä, mitä some väittää.

Mielenosoituksena aikana eräs tuli kysymään "saako Suomesta helposti turvapaikan?". Kysymyksessä oli toiveikas sävy.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ceu ... an/9379108

Onko työttömyys muka peruste turvapaikalle? Pitäisikö suomalaisten työttömien lähteä hakemaan turvapaikkaa vaikkapa Norjasta.

En nyt löydä uutista mutta jossain luki tänään että Ceutassa on sairaala ihan kriisitilassa, koska siellä on edelleen 5000 - 8000 matua, ja siksi tulee koko ajan sairaita ja väkivallan uhreja.

Moskeijasta ja jalkapallokentästä tuli mieleeni, kun juuri tänään luin uskottavalta kuulostaneen anonyymin opettajan kirjoituksen vauva av:ssä, miten maahanmuuttajalapsia ei kiinnosta mikään muu kuin uskonto ja jalkapallo koulussa. Ei ne näköjään muuta kaipaa kuin moskeijan ja futiskentän.
Öyhö
Martin Beck
Viestit: 812
Liittynyt: La Touko 23, 2026 1:51 pm

Re: Espanjan rajavalvonta romahti Ceutassa, 49 000 tulijaa vuorokaudessa

Viesti Kirjoittaja Öyhö »

URSA kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 11:57 pm En nyt löydä uutista mutta jossain luki tänään että Ceutassa on sairaala ihan kriisitilassa, koska siellä on edelleen 5000 - 8000 matua, ja siksi tulee koko ajan sairaita ja väkivallan uhreja.
Haisee Venäjän väitteelle. En löytänyt lähdettä. Oliko somessa?

Edit: vai tarkoittaako tuo, että 5-10% tulijoista on edelleen Ceutassa, ei sairaalassa? Se on uskottavampaa. Sairaala tukkeutuu varmasti vähemmästäkin kuin tuhansista hoidettavista.
Konservatiivi-libertaari, entinen vihreä. Ei lue al-Hesaaria. Nuiva. Antinatsi. Antikommunisti. Anti-antifantti. Arhinmäki syytteeseen. GWh CO2++ U238 CPU AI UKR IL RSA ICE++ SCOTUS X
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15787
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Espanjan rajavalvonta romahti Ceutassa, 49 000 tulijaa vuorokaudessa

Viesti Kirjoittaja URSA »

Niin siis Ceutassa on edelleen 5000 - 8000 matua mutta niin paljon sairastumisia ja väkivallasta loukkaantuneita, että paikallinen sairaala ei kunnolla riitä hoitamaan kaikkia.

Löysin jonkun uutisen (olikin 8000 - 10 000 matua):
Julkaistu 17.08.2026 14:27

Espanjan Pohjois-Afrikassa sijaitsevan Ceutan itsehallintoalueen johtaja Juan Jesús Vivas on koventanut kritiikkiään Espanjan keskushallintoa kohtaan.

Vivasin mukaan Ceutassa on edelleen arviolta 8 000–10 000 ihmistä, jotka ovat jääneet kaupunkiin suurimman osa palattua takaisin Marokkoon.

Kriisi on aiheuttanut paineita myös Ceutan terveydenhuollolle. Espanjan terveysministeri Mónica García on kuvannut tilannetta poikkeukselliseksi humanitaariseksi kriisiksi.

Hallituksen mukaan terveydenhuolto on kuormittunut, mutta ei romahtanut.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ceu ... ta/9379090

Jossain toisessa uutisessa mainittiin nimenomaan väkivallan lisääntymisen kuormittavan sairastumisten lisäksi sairaalaa.
Pesukarhu
Theo Kojak
Viestit: 1173
Liittynyt: To Helmi 23, 2023 11:26 am

Re: Espanjan rajavalvonta romahti Ceutassa, 49 000 tulijaa vuorokaudessa

Viesti Kirjoittaja Pesukarhu »

Vittu että voi vituttaa toimittajien uuskieli. Yksikään noista matuista ei ole mikään vitun siirtolainen
Nyt mä vittu kävelen täällä rannalla yksinäni.
vastarannansääski
Agentti Scully
Viestit: 687
Liittynyt: Su Tammi 21, 2024 5:56 pm

Re: Espanjan rajavalvonta romahti Ceutassa, 49 000 tulijaa vuorokaudessa

Viesti Kirjoittaja vastarannansääski »

Espanja pitäisi todellakin erottaa Schengen-alueesta. Jos ei pysyvästi, niin vähintään muutamaksi vuodeksi. Ei toi tilanne tule rauhoittumaan muuten.
WalkingDisaster
Adrian Monk
Viestit: 2677
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 8:43 pm

Re: Espanjan rajavalvonta romahti Ceutassa, 49 000 tulijaa vuorokaudessa

Viesti Kirjoittaja WalkingDisaster »

Tässä ainakin siitä sairaalatilanteesta:

https://x.com/YossiBenYakar/status/2088946378533662946

A doctor in Ceuta is almost crying on live television.

Every hospital is completely overrun with migrants. Rooms are full. Medicine is running out. They even opened a dedicated hospital for migrants, and that one is full too.

Doctors are afraid to treat them.
They’re scared of being attacked.

She says when she goes home, the entire street is filled with migrants.
The parks, the football fields, everywhere. She’s afraid to leave her house.

Sexual assaults are rising.

The Spanish government has abandoned its own citizens.
Le chat bleu
Martin Beck
Viestit: 823
Liittynyt: Ti Huhti 14, 2026 7:58 am

Re: Espanjan rajavalvonta romahti Ceutassa, 49 000 tulijaa vuorokaudessa

Viesti Kirjoittaja Le chat bleu »

"Doctors are afraid to treat them.
They’re scared of being attacked."

Vesitykeillä takaisin Marokkoon tuollainen lauma, ja viimeistään eilen. :x
Valo tunnelin päässä on luultavasti liekinheitin :lol:
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15787
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Espanjan rajavalvonta romahti Ceutassa, 49 000 tulijaa vuorokaudessa

Viesti Kirjoittaja URSA »

Vauviksella tuli vastaan hyvä youtube video. Kuulemma matuja on Ceutassa edelleen niin paljon, että raiskausten määrä on noussut selvästi.

Avatar
McCall
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4606
Liittynyt: Ma Kesä 25, 2007 9:35 pm

Re: Espanjan rajavalvonta romahti Ceutassa, 49 000 tulijaa vuorokaudessa

Viesti Kirjoittaja McCall »

Ilta-Sanomat 28.8.2026 / https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012238966.html

Levottomuudet leimahtivat Ceutassa

Maahanmuuttovastaiset mielenosoitukset käyvät väkivaltaisiksi siirtolaiskriisin kärjistyessä.

Siirtolaiskriisi Ceutassa on johtanut väkivaltaisuuksiin alueella. Jännitteitä on syntynyt paikallisten ja kaupunkiin saapuneiden siirtolaisten välille, kertoo BBC.

Ceutan asukkaat ovat valittaneet turvattomuuden tunteesta sen jälkeen, kun ainakin 72 000 siirtolaista ylitti rajan Marokosta Espanjaan kuuluvaan Ceutaan 30. ja 31. heinäkuuta.

Suurin osa siirtolaisista palasi pian takaisin Marokkoon, mutta useita tuhansia alueelle saapuneita nukkuu yhä kaduilla ja rannoilla. Levottomuuksia on syntynyt BBC:n mukaan muun muassa maahanmuutto­vastaisten mielenosoitusten aikana.

Torstaina paikalliset estivät Punaisen Ristin avustusrekkaa jakamasta elintarvikkeita alueen siirtolaisille. Lisäksi jonkun kerrotaan sytyttäneen tulen rannalla sijaitsevien siirtolaisleirien läheisyyteen.

Siirtolaisiin kohdistunut häirintä alkoi sen jälkeen, kun 12 alueelle saapunutta siirtolaista pidätettiin. Heitä syytettiin armeijan ajoneuvon ikkunoiden rikkomisesta kivillä. Tilanteessa ajoneuvon kyydissä olleet neljä henkilöä loukkaantuivat.
Ceuta 2026.jpg
Ceuta 2026.jpg (122.66 KiB) Katsottu 235 kertaa
BBC:n mukaan yhteenottoja on sattunut myös poliisin kanssa. Lisäksi alueen toimittajia on uhattu väkivallalla.

Espanjan oppositiopuolueet ovat syyttäneet maan hallitusta siitä, ettei kärjistyvää siirtolaiskriisiä ole onnistuttu hoitamaan riittävän tehokkaasti.

Espanjan pääministeri Pedro Sánchezin johtama sosialistihallitus on puolestaan vedonnut ihmisiin rauhanomaisen ilmapiirin säilyttämiseksi. Hallitus syyttää oppositiopuolueita jännitteiden lietsomisesta.

Perjantaina kaikki Ceutan aluehallinnossa edustettuina olevat puolueet allekirjoittivat julkilausuman, jossa tuomitaan väkivalta.

BBC:n mukaan levottomuuksien taustalla vaikuttaa olevan Espanjan hallituksen suunnitelma sijoittaa siirtolaisia alueen julkisiin rakennuksiin kuten urheilukeskuksiin. Näin heidän maahantulonsa laillisuus voitaisiin arvioida ja käsitellä hallitusti. Turvapaikkaoikeutta vailla olevat palautettaisiin Marokkoon.

Alueen asukkaat kuitenkin vastustavat sitä, että siirtolaisia tuotaisiin lähemmäs paikallisia asutusalueita.
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15787
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Espanjan rajavalvonta romahti Ceutassa, 49 000 tulijaa vuorokaudessa

Viesti Kirjoittaja URSA »

Voi voi. Menettikö matut aurinkovarjon.

Jopa hesari uutisoi nyt levottomuuksista, kun paikallisilta on mennyt hermot matuihin.
Folihattu-73
Lauri Hanhivaara
Viestit: 122
Liittynyt: Ti Elo 26, 2025 6:10 pm

Re: Espanjan rajavalvonta romahti Ceutassa, 49 000 tulijaa vuorokaudessa

Viesti Kirjoittaja Folihattu-73 »

Tämä Ceutan keissi on taas erittäin hyvä esimerkki että noita ählämi apinoita ei saa päästää tulemaan Eurooppaan!
Jälki on tuollaista välittömästi! En ole Ceutassa käynyt mutta ymmärtääkseni viihtyisä paikka "ollut" Nyt hetkessä kaatopaikka :evil:

Välittömästi tunketujat takaisin sinne mistä tulleetkin niin pääsevät pelaamaan jalkapalloa ja moskeijaan! Eivät tuoa mitään hyvää ikinä
pasi_nieminen
Nikke Knatterton
Viestit: 155
Liittynyt: To Touko 28, 2026 10:11 pm

Re: Espanjan rajavalvonta romahti Ceutassa, 49 000 tulijaa vuorokaudessa

Viesti Kirjoittaja pasi_nieminen »

Ceutassa paikalliset Soldiers of Odinit puolustaa asukkaiden turvallisuutta kun hallinto ei siihen kykene. Kaikki tuki äärrrioikeisolle. Toivottavasti onnistuvat tuikkaamaan tuleen mahdollisimman monta punaisen ristin rekkaa ja avustuskonttia.
Vastaa Viestiin